Hyvä, paha lounassalaatti!

Toiset vannovat lounassalaatin nimeen ja toiset heristelevät salaatinpuputtajille toruvasti sormea. Kun eihän se salaatti voi mitenkään riittää ruoaksi, ei sitten niin mitenkään! Perunamuusi se naisen ja miehen tiellä pitää ja kyytipojaksi oikein kunnon jööti mustaamakkaraa, niin jo vain on olo kylläinen. Ihan varmasti on, sitä en epäile hetkeäkään.

Itse olen lounassalaattien suuri fani. Päivällä en erityisesti kaipaa lämmintä ruokaa, sillä se tekee aina niin kovin raukean olon. Sitten leuat lonksuvatkin koko loppupäivän, aina treeniaikaan saakka. Vaikka en edes vetäisikään mitään riisipuuroövereitä tai sitä perunamuusia kilokaupalla. Toki toisinaan pupellan kaalilaatikkoa tai soppaa, mutta salaatista on kyllä tainnut tulla lounastaukojeni vakioeväs.

IMG_0005[1]

Salaatinkin suhteen kyse on puhtaasti valinnoista. Tekeekö salaatin itse, ostaako sen valmiina, onko kyseessä perunasalaatti, kaalisalaatti, pekonimuruilla höystetty caesar-salaatti desillä salaatinkastiketta vai pari nahistunutta ruukkusalaatin lehteä yhden miniluumutomaatin kera.

Kun nälissään hamuaa kippoonsa salaattibaarin antimia, saattaa ihan huomaamattaankin pinota itselleen aikamoisen kasan ruokaa. Ja tokihan sitten on maistettava jokaista tarjolla olevaa majoneesipohjaista salaattia ja kolmea eri sorttia pastasalaattia. Ja päälle vielä pähkinät, paahdetut sipulit…. Oo. Onpas siinä hyvännäköistä lohta! Ja matkalla kassalle napataan vielä joku nixnaxnox-proteiinipatukka, kun ollaan huolissaan, että salaatti jää hieman liian kevyeksi.  Hups. Salaattipöydät ovat petollisia, koska syömme paljon silmillämme ja haluamme hamuta erilaisia makuja. Jos tarjolla olisi vain muutamaa raaka-ainetta, ei annos varmasti paisuisi niin megalomaanisiin mittasuhteisiin.

Toinen salaattiin liittyvä virhevirhevirhe onkin sitten se salaatin niukkuus. Köykäinen vihreä salaatti ei missään nimessä ole hyvä lounas. Eikä päivällinen, eikä aamupala, eikä välipala. Se on lisuke pääruoan kylkeen, eikä sen tulisi kuulua kenenkään pääruokalistalle. Kyllä aika surullisena katson, kun näen jonkun kaivavan pienen pakasterasian, jossa on hieman salaattisilppua, pari kurkkuviipaletta ja ehkä tosiaan se yksi surullinen tomaatinpalleroinen. Hei ei näin. Eihän sellainen setti täytä vatsaa tai tyydytä muutenkaan millään tavalla. Eikä se yhtään auta, että päälle litkitään joku vähäsokerinen jogurttijuoma.

images

Teen lounassalaatin lähes aina itse. Haluan, että raaka-aineet ovat suht tuoreita ja salaattibaarien kilohinnoilla saa tehtyä aikamoiset satsit murkinaa. Koska toki vähän pitää olla pihikin. Mutta siis salaattihan on ihan hemmetin helppo eväs. Parhaassa tapauksessa joudut tekemään melko vähän mitään, jos esimerkiksi kaapissa on jo valmiiksi kypsennettyä proteiininkänttyä edellispäivältä tai isosta kananmunasatsista on jäänyt pyörimään muutama keitettykin muna sinne jääkaapin perukoille. Iso kippo, leikkuulauta ja vimmattu chopchopchop ja salaatti on tuossa tuokiossa valmis! Ei tarvitse hieroa hikeä otsalta ja vaivalloisesti hämmennellä hellalla kiehuvia sooseja, kuten jossain ostostv:n mainoksessa, jossa saatettaisiin tuskailla sitä, että tavallisen lounaan tekeminen on niin vaivalloista!!

Juurrun itse mielelläni rutiineihin ja syöminenkin noudattaa tyypillisesti samaa kaavaa. Olen kuitenkin pyrkinyt monipuolistamaan ruoka-annoksiani ja muuttelemaan esimerkiksi salaatin sisältöä. Mutta täytyy sanoa, että suosikkini on kyllä fetalla ja kananmunalla runsastettu salaatti, pienellä lorauksella salaatinkastiketta tai hyvää oliiviöljyä. Ja aika usein tulee sitten siihen ”sorruttua”, koska se on hyvää ja helppoa. Salaatin kaverina on sitten mahdollisesti riisikakkua tai ekstrahedelmää. Joskus salaatissakin vierailee kvinoaa tai bulguria. Perunaakin, jos sitä on sattunut kaappiin jäämään.

Salaattia on tarjolla myös tänään! Ja krhm, kyllä se nyt taisi tosiaan tuo kananmuna-kevytfeta-hedelmä-porkkana-kaali-kurkku ja mitänäitänytolikaan salaatti olla tälläkin kertaa tuolla kipossa odottamassa. Vaan se on hyvää! Itse käytän aika surutta kevyttä salaattijuustoa, vaikka siinä onkin suolaa melko runsaasti. 5% juustossa taisi olla 100g kohti 129kcal ja 19g proteiinia. Aivan hyvin siis passaa salaattia täydentämään. Muutenhan annos onkin aika suolaton.

Mikä on oma suosikkisalaattisi?IMG_6903[1]

 

Kotikasvatettua joulukinkkua ja kisasuunnitelmia

Tänä vuonna olen ottanut jouluhörhöilyni niin vakavasti, että ihan alitajuisesti päädyin kasvattamaan joulukinkkuni kotona. Se onkin kasvanut hienosti ja hankkinut ympärysmittaa ihan vähässä ajassa jopa 3cm! Oikein rasvainen kimpale se onkin.

On jo vanha juttu ja jokaisen kylänmiehen tiedossa, että minun jouluhörhöilyni alkaa pahimmillaan jo kesällä. Silloin se on vielä pieni yskyttävä tuntemus ohimoilla. Kevyt kutina sormenpäissä. Lievä levottomuus, joka kumpuaa välillä tahattomina pakkoliikkeinä ja TIP TAP-huutoina. Olen tosiaan juuri niitä hurahtaneita, joiden päässä raikuvat joululaulut jo juhannuksena. Vaikka koenkin olevani täysin kesäihminen, en yhtään pistä pahakseni iltojen hämärtymistä ja viileneviä ilmoja koska se tarkoittaa lähestyvää joulua. Ja silloin pääsen useammaksi kuukaudeksi fiilistelemään tuota joulukuun juhlaa! Ainakin mielessäni. Sillä valitettavasti harvoin sitä on aikaa vain muhia lämpimien peittovuorien alla takan loimottaessa (ei meillä edes ole takkaa) glögiä juoden ja vihreitä kuulia suuhunsa tunkien.

Ja tänä vuonna moiseen leväperäisyyteen ei kyllä olekaan varaa, ellen mieli olla jouluaaton koittaessa erityisen leveäperäinen.

10300214_247066872151942_6505766404218075826_n

Pysyin melkein kaksi vuotta tismalleen samoissa lukemissa, painon pompahdellessa korkeintaan sämpyläövereiden verran ylöspäin ja laskeutuessa heti viikon alkaessa normaaleihin lukemiin. Mutta tuolta loppukesästä asti vaaka on pari kertaa saanut minut haukkomaan happea, sillä olen huomannut lukemissa positiivisen nousukauden, joka on itselleni erityisen negatiivinen asia. Keräsinkö kesällä 4kg lihasmassaa? Juu ei, sellaisen määrän tikistelin tähän temppeliin kahdessa vuodessa. Tämä neljä kiloa on sitä ihan itseään. Laardia. Ja se on toden teolla majoittunut navan seudulle, takaosastoon ja alleihin. Mitään suurta pullahtamista ei ole tapahtunut, mutta kyllä tuo 4kg tuntuu epämieluisalla tavalla. Ruokamäärien lisääminen, stressi, hormonaalisen ehkäisyn vaihtaminen ja tietysti tämä iki-ihana pulmani kilpirauhasen vajaatoiminta eivät ilmeisestikään ole halunneet kulkea missään sulassa sovussa keskenään. Plussataan vielä hieman vähentynyt arkiaktiivisuus, niin avot. Ennen kun kuljin työmatkani pyörällä tai kävellen, niin nyt ikävä kyllä 40min-2h päivästäni kuluu autossa istuen. Ja siinä missä ennen nostelin raskaita kuormia ja seisoin koko päivän, nykyään työ on pääsääntöisesti kevyempää käsillä tekemistä ja välillä toki sitten jumppaa, heilumista ja kävelemistä, päivästä riippuen.

Ensireaktioni oli suoraan sanottuna hirveä pettymys. Miten näin on päässyt käymään! En ole toki odottanut, että mitään huikeaa muskelimassaa olisinkaan tahkonnut saati päässyt kiristymään, mutta ajattelin  tilanteen sentään pysyneen ennallaan. Sitten näin punaista ja alkoi kiukuttaa, että johan nyt on piru. Aloin oikein hokea mantraa mielessäni, että minähän syön tarkasti, en herkuttele arkena, en syö usein karkkia, en syö sitä enkä tätä enkä tuota. Herkuttelen lopulta harvoin! Mutta kun aloin miettimään kulunutta vuotta, niin kyllä. Siellä oli hurjasti stressiä, tavallisesta epäsäännöllisempää ruokailua, surkeita yöunia ja jopa unettomia öitä. Mutta oli siellä myös huomattavasti enemmän rentoutta, hauskoja juhlia ja reissuja, kuin vuotta aiemmin. Eli ehkä ainakin yksi näistä kiloista oli hankittu ihan silkalla nautinnolla ja sitä onkin turha silloin itkeä, kun kerran hauskaa oli. Ja sitten kiukkukin alkoi hieman laantua. Ihan simppeliä matematiikkaa siis. Monesti asiakkaat luulevat, että elän niin tiukkaa fitnesselämää, etten koskaan nauti herkkuja tai viiniä, enkä kerrytä rasvaa. Mutta hei, ihminen minäkin vain olen. Ja vieläpä lopulta ruokaa ja viiniä rakastava sellainen! Olen kuitenkin kuvitellut kaiken olevan niin balanssissa, ettei mitään muutoksia olisi puntarillakaan odotettavissa. Koska ei ruokavaliossa saati puntarilla ole mitään merkittävää muutosta tapahtunut kahden vuoden aikana. Ehkäpä tosiaan jossain vaiheessa joku pieni kilon tai parin nousu, jonka tiristelyt lopulta (kovan uhoamisen jälkeen!) jätin sikseen ja keho hoiti homman itsekseen.

Puntarin numero ei ole se lukema, jota tulee tuijottaa, eikä omaa napaakaan kannattaisi peilistä vahdata joka hetki ja analysoida sen syvyyttä ja muotoa.  Ei tuo aamulla puntariin napsahtanut 66,8kg ole kokoiselleni 175cmhenkilölle mitenkään paljon ja hyvässä kunnossa ollessani 68kg olin oikeinkin timmi tsirpula. Mutta, tiedostan aivan kiusallisen hyvin, että nyt nämä ”gainsit” eivät ole sitä mitä tavoittelen ja asialle on tehtävä jotain. Urakka on melko pieni, mutta ei saa antaa ajatusten hämätä, että jotenkin mitätön. Siihen tulee suhtautua nyt määrätietoisesti tai muuten mikään ei tule muuttumaan. Sen olen itseni kohdalla huomannut kyllä! Tavoitteen pitää olla oikeasti selkeä. Koska kun näin mukavuusalueelle jumahtaa, ei siitä ihan hevillä meinaa lähteä. Joulupöydässä on siis luvassa edes hieman vähärasvaisempi kinkku.

tat
Motivaatiota itsestä!

Ja mitä tulee kilpailusuunnitelmiin… Sellaisia olen todella muhitellut ahkeraan. Ja nyt olen paperille jotain suunnitelmantynkää rustannutkin. Siitä ja kisojen jälkeisestä kaksivuotisesta kuitenkin ihan oma kirjoituksensa, Nyt viettämään laatuaikaa tuon rahkapurkinkannattelijan kanssa. Tänään vietämme omia pikkujouluja/syyskekkereitä, koska sitten alkaakin totisempi, muttei liian ryppyotsainen puurtaminen sekä salilla, että töiden parissa. Liikaa yhteistä aikaa ei ennen joulua tulekaan olemaan, kun minä olen lähes joka viikonloppu hommissa ja mieskin työmatkoilla parin viikon verran.

Ja voi tätä onnea: sain tänään viimein oman puhelimeni huollosta! Onkin ollut aika keljua näppäillä kuvia lainapuhelimen ruppanalla. Ehkä siksi ollut nihkeää blogiinkin kirjoittaa, kun ei edes ole ollut kuvia. Phyi!