Kotikasvatettua joulukinkkua ja kisasuunnitelmia

Tänä vuonna olen ottanut jouluhörhöilyni niin vakavasti, että ihan alitajuisesti päädyin kasvattamaan joulukinkkuni kotona. Se onkin kasvanut hienosti ja hankkinut ympärysmittaa ihan vähässä ajassa jopa 3cm! Oikein rasvainen kimpale se onkin.

On jo vanha juttu ja jokaisen kylänmiehen tiedossa, että minun jouluhörhöilyni alkaa pahimmillaan jo kesällä. Silloin se on vielä pieni yskyttävä tuntemus ohimoilla. Kevyt kutina sormenpäissä. Lievä levottomuus, joka kumpuaa välillä tahattomina pakkoliikkeinä ja TIP TAP-huutoina. Olen tosiaan juuri niitä hurahtaneita, joiden päässä raikuvat joululaulut jo juhannuksena. Vaikka koenkin olevani täysin kesäihminen, en yhtään pistä pahakseni iltojen hämärtymistä ja viileneviä ilmoja koska se tarkoittaa lähestyvää joulua. Ja silloin pääsen useammaksi kuukaudeksi fiilistelemään tuota joulukuun juhlaa! Ainakin mielessäni. Sillä valitettavasti harvoin sitä on aikaa vain muhia lämpimien peittovuorien alla takan loimottaessa (ei meillä edes ole takkaa) glögiä juoden ja vihreitä kuulia suuhunsa tunkien.

Ja tänä vuonna moiseen leväperäisyyteen ei kyllä olekaan varaa, ellen mieli olla jouluaaton koittaessa erityisen leveäperäinen.

10300214_247066872151942_6505766404218075826_n

Pysyin melkein kaksi vuotta tismalleen samoissa lukemissa, painon pompahdellessa korkeintaan sämpyläövereiden verran ylöspäin ja laskeutuessa heti viikon alkaessa normaaleihin lukemiin. Mutta tuolta loppukesästä asti vaaka on pari kertaa saanut minut haukkomaan happea, sillä olen huomannut lukemissa positiivisen nousukauden, joka on itselleni erityisen negatiivinen asia. Keräsinkö kesällä 4kg lihasmassaa? Juu ei, sellaisen määrän tikistelin tähän temppeliin kahdessa vuodessa. Tämä neljä kiloa on sitä ihan itseään. Laardia. Ja se on toden teolla majoittunut navan seudulle, takaosastoon ja alleihin. Mitään suurta pullahtamista ei ole tapahtunut, mutta kyllä tuo 4kg tuntuu epämieluisalla tavalla. Ruokamäärien lisääminen, stressi, hormonaalisen ehkäisyn vaihtaminen ja tietysti tämä iki-ihana pulmani kilpirauhasen vajaatoiminta eivät ilmeisestikään ole halunneet kulkea missään sulassa sovussa keskenään. Plussataan vielä hieman vähentynyt arkiaktiivisuus, niin avot. Ennen kun kuljin työmatkani pyörällä tai kävellen, niin nyt ikävä kyllä 40min-2h päivästäni kuluu autossa istuen. Ja siinä missä ennen nostelin raskaita kuormia ja seisoin koko päivän, nykyään työ on pääsääntöisesti kevyempää käsillä tekemistä ja välillä toki sitten jumppaa, heilumista ja kävelemistä, päivästä riippuen.

Ensireaktioni oli suoraan sanottuna hirveä pettymys. Miten näin on päässyt käymään! En ole toki odottanut, että mitään huikeaa muskelimassaa olisinkaan tahkonnut saati päässyt kiristymään, mutta ajattelin  tilanteen sentään pysyneen ennallaan. Sitten näin punaista ja alkoi kiukuttaa, että johan nyt on piru. Aloin oikein hokea mantraa mielessäni, että minähän syön tarkasti, en herkuttele arkena, en syö usein karkkia, en syö sitä enkä tätä enkä tuota. Herkuttelen lopulta harvoin! Mutta kun aloin miettimään kulunutta vuotta, niin kyllä. Siellä oli hurjasti stressiä, tavallisesta epäsäännöllisempää ruokailua, surkeita yöunia ja jopa unettomia öitä. Mutta oli siellä myös huomattavasti enemmän rentoutta, hauskoja juhlia ja reissuja, kuin vuotta aiemmin. Eli ehkä ainakin yksi näistä kiloista oli hankittu ihan silkalla nautinnolla ja sitä onkin turha silloin itkeä, kun kerran hauskaa oli. Ja sitten kiukkukin alkoi hieman laantua. Ihan simppeliä matematiikkaa siis. Monesti asiakkaat luulevat, että elän niin tiukkaa fitnesselämää, etten koskaan nauti herkkuja tai viiniä, enkä kerrytä rasvaa. Mutta hei, ihminen minäkin vain olen. Ja vieläpä lopulta ruokaa ja viiniä rakastava sellainen! Olen kuitenkin kuvitellut kaiken olevan niin balanssissa, ettei mitään muutoksia olisi puntarillakaan odotettavissa. Koska ei ruokavaliossa saati puntarilla ole mitään merkittävää muutosta tapahtunut kahden vuoden aikana. Ehkäpä tosiaan jossain vaiheessa joku pieni kilon tai parin nousu, jonka tiristelyt lopulta (kovan uhoamisen jälkeen!) jätin sikseen ja keho hoiti homman itsekseen.

Puntarin numero ei ole se lukema, jota tulee tuijottaa, eikä omaa napaakaan kannattaisi peilistä vahdata joka hetki ja analysoida sen syvyyttä ja muotoa.  Ei tuo aamulla puntariin napsahtanut 66,8kg ole kokoiselleni 175cmhenkilölle mitenkään paljon ja hyvässä kunnossa ollessani 68kg olin oikeinkin timmi tsirpula. Mutta, tiedostan aivan kiusallisen hyvin, että nyt nämä ”gainsit” eivät ole sitä mitä tavoittelen ja asialle on tehtävä jotain. Urakka on melko pieni, mutta ei saa antaa ajatusten hämätä, että jotenkin mitätön. Siihen tulee suhtautua nyt määrätietoisesti tai muuten mikään ei tule muuttumaan. Sen olen itseni kohdalla huomannut kyllä! Tavoitteen pitää olla oikeasti selkeä. Koska kun näin mukavuusalueelle jumahtaa, ei siitä ihan hevillä meinaa lähteä. Joulupöydässä on siis luvassa edes hieman vähärasvaisempi kinkku.

tat
Motivaatiota itsestä!

Ja mitä tulee kilpailusuunnitelmiin… Sellaisia olen todella muhitellut ahkeraan. Ja nyt olen paperille jotain suunnitelmantynkää rustannutkin. Siitä ja kisojen jälkeisestä kaksivuotisesta kuitenkin ihan oma kirjoituksensa, Nyt viettämään laatuaikaa tuon rahkapurkinkannattelijan kanssa. Tänään vietämme omia pikkujouluja/syyskekkereitä, koska sitten alkaakin totisempi, muttei liian ryppyotsainen puurtaminen sekä salilla, että töiden parissa. Liikaa yhteistä aikaa ei ennen joulua tulekaan olemaan, kun minä olen lähes joka viikonloppu hommissa ja mieskin työmatkoilla parin viikon verran.

Ja voi tätä onnea: sain tänään viimein oman puhelimeni huollosta! Onkin ollut aika keljua näppäillä kuvia lainapuhelimen ruppanalla. Ehkä siksi ollut nihkeää blogiinkin kirjoittaa, kun ei edes ole ollut kuvia. Phyi!

everfit

Täällä hyvinvoinnista, terveydestä, liikunnasta, omasta elämästään ja kaikkien asioiden ohi kirjoittelee henkilökohtainen valmentaja ja pian valmistuva fysioterapeutti. Olen elämäntapatunari ja huonolla huumorintajulla paiskattu savolaissyntyinen keskisuomalainen. Innokas treenaaja, turhan avoin hölösuu, vaimo ja amatöörikotipaakari. Blogi sai alkunsa, kun päätin muuttaa jahkailun tosiasiaksi ja lisätä kuntosalitreenilleen tavoitteen = pyllistelyn bikini fitness-lavoilla. Tästä blogista et kuitenkaan löydä mitään turhan glamoröösiä fitnesshuumaa, enemmänkin parsankatkuista puujalkavitseilyä ja mietteitäni kvanttimekaniikan suhteesta luumukiisseliin. Yhteistyökuvioita, palautetta, juttutoiveita ja vihapostia vastaanotan ilmomielin osoitteeseen: everfit( at) luukku.com.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 
Tykkää jutusta