Rakas, sinusta on tullut pullukka

Vuoden vaihtuminen on erilaisten dieettien kulta-aikaa. Voiko uusi vuosi alkaakaan, jos taloudessa ei ole edes yhtä jolla on jonkinlainen terveyteen, liikuntaan tai hyvinvointiin liittyvä projekti? Myönnettäköön, että meidän huushollimme ei ole poikkeus ja täällä on kyllä viljelty erilaisia lupauksia (tai toiveita) liittyen käsilläseisontaan, puolimarathoniin, leuanvetoihin ja treenailuun ylipäätään. Taloudessamme on kuitenkin myös yksi, joka aloitti vuoden laihdutuskuurilla. Oikeastaan varaslähtö otettiin jo viikonloppuna. Ja nyt edessä siintää ihan vanha kunnon grammantarkka laihdutuskuuri.

Mutta hetkinen – eiväthän tiukat kitudieetit ole enää tätä päivää? Minäpä kerron tarkemmin.

Olen vuosien varrella työskennellyt useiden painonpudottajien kanssa. Olen tehnyt monia virheitä, oppinut niistä, opiskellut lisää, tutkinut asioita, konsultoinut minua viisaampia ja kehittänyt ymmärrystäni ravintoon ja syömiskäyttäytymiseen liittyen. Olen opiskellut hyväksymis-ja omistautumisterapian periaatteita ja saanut niistä uskomattoman paljon työkaluja käytännön työhön. Niitä on todella tarvittu. Haasteet kun yleensä kuoriutuvat sieltä ihmisen omasta sipulista ts. päänupista, eivätkä useinkaan johdu tiedon puutteesta. Uskoisin, että suurin osa tietää kyllä teoriassa varsin hyvin sen, miten tulisi syödä ja miten saada paino putoamaan. Ontuminen alkaa, kun teoria ”pitäisi” ujuttaa toimivasti arjen kiireisiin. ”Pitäisi” syödä paremmin. ”Pitäisi# vähentää herkkuja. ”Pitäisi” liikkua enemmän. ”Pitäisi” syödä vähemmän kuin kuluttaa. Takaraivossa jyskyttää ajatus, että jotain pitäisi tehdä, mutta homma saattaa tyssätä siihen, jos emme todella näe, mistä homma kiikastaa ja miksi haluamme tehdä muutoksen. Silloin voi olla vaikeaa löytää toimivia keinoja ja tehdä niitä pieniä toteutettavia muutoksia oman tavoitteen toteutumisen edistämiseksi. Näkisinkin, että jos emme ole ensin kysyneet itseltämme, miksi haluamme tehdä muutoksen ja todella selvittäneet mitä muutoksella tavoittelemme, emme todennäköisesti pääse tavoitteen suhteen kovin pitkälle. Siirtyminen sanoista tekoihin saattaakin lössähtää jo alkutekijöihinsä ja ”pitäisi syödä/juoda/levätä/liikkua/ottaa enemmän omaa aikaa…” litanian toisteluksi.

Nyt edessäni on kuitenkin tähänastisen työhistoriani suurin haaste ja joudun samalla palaamaan käytännöissäni monta vuotta taaksepäin. Nyt sijaa ei ole psyykkisen valmennuksen ismeillä, nyt ei apua ole pienistä toteutettavista muutoksista. Tilanne on niin haastava, että muita vaihtoehtoja ei ole kuin turvautua vanhaan grammantarkkaan laihdutusruokavalioon, jossa ei ole sijaa herkuille tai poikkeamille. Minun on tullut aika laittaa dieetille oma perheenjäseneni. Oma silmä ei ole niin tarkka, mitä tulee omiin läheisiin, eikä painonnousua saata laittaa merkille ennen kuin joku muu sanoo siitä. Olin jo muutaman kerran kuullut kommenttia siitä, että rakkaani olisi saanut hieman ekstraa. Kuittailtiin jenkkakahvoista, levinneestä perästä ja vantterasta olomuodosta. Mutta toki kuittailu tehtiin ihan nätisti. Kyllähän bodareilla välillä on näitä bulkkikausia ja hyllyvää saattaa kovasta harjoittelusta huolimatta tulla. Viime viikolla huomasin asian itsekin ja aloin tarkkailla, enemmän tämän tukevoituneen henkilön ruokailua. Ruoat hotkaistiin lautaselta sen kummemmin miettimättä, santsiannosta vaadittiin saman tien ja ruokakaapin lähistöllä norkoiltiin tuon tuossakin. Selkeästi olisi tehnyt mieli napostella herkkuja jos jonkinlaisia. Huomasin myös, että vastoinkäymiset saivat hänet hakeutumaan nopeasti kaapille etsimään lohduketta.

Vastassani on siis naposteluun taipuvainen, ruokansa hotkiva tunnesyöjä, jolla ei ole minkäänlaista motivaatiota kuntoilurakkaan tai dieettiin. Hänen oma mielenkiintonsa hanketta kohtaan on täysin pyöreä nolla ja jo pieni ruoka-annosten nipistäminen sai mielialan laskemaan. Mökötyksen määrä taloudessamme on siis lisääntynyt jo muutaman päivän aikana. Mutta muita vaihtoehtoja ei ole, nyt on pysyttävä tiukkana.

Tällä kertaa dieettaja on ranskanbulldoggimme Ruho. Tämä hieman pyöristynyt neitonen on liki 9 vuoden ajan ollut hoikka tyttö, Eläinlääkärit ovat aina kehuneet sen virtaviivaisia muotoja ja sporttisuutta. Sen kanssa on temmottu 20km kävelylenkkejä ja juostu Jyväsjärveä ympäri. Se porhaltaa hurjaa kyytiä pallon perässä ja nauttii kaikenlaisesta liikkumisesta ja touhuamisesta. Kuitenkin Ruhokin on aina ymmärtänyt hyvin herkkujen perään ja ymmärtänyt niiden arvon silloin, kun tarvitaan lohdutusta (korvien puhdistaminen) palkitsemista(suoritettu tehtävät) tai aivan puhtaasti mielihyvän tuottajina sekä motivaattoreina. Jos muut asiat eivät sitä motivoi, nakkimakkara tai juusto saa sen kyllä liikkeelle. Tai kananmuna. Kuitenkin ruoan kanssa tämä mummeli on aina temppuillut ja säännöllisen ruokarytmin opettaminen on ollut haastavaa. Olemme kokeilleet vuosien varrella vaikka minkälaisia ruokia, erilaisista hypoallergeenisista kuivaruoista barffiruokiin. Aina ruoassa on tuntunut olevan jokin tekijä, joka ei miellytä ja hetken naposteltuaan koira on päättänyt ryhtyä paastolle. Paastoaminen kuitenkin saa sille huonon olon aikaan, jolloin se ei ainakana syö ja huono olo vain jatkuu. Ongelma on siis tähän mennessä ollut pikemminkin koiran hoikistuminen. Nyt syksyllä löysimme sille kuitenkin uuden ruoan, joka on kaikin puolin ollut toimiva. Turkki on hyvässä kunnossa, ruoka on kotimainen, lisä-ja väriaineeton. Ja ennen kaikkea se maistuu hyvin. Kuppi tyhjenee yhdellä ruokailukerralla. Miinuksena omistajien nenään tuntuva erittäin etova kalan lemu.

Ruho on aina painanut välillä 12,5-13.5kg. Viimeiset vuodet ollut tuon 13,5kg. Nyt eräänä iltana tyttö laitettiin puntartille ja painoa oli tullut lisää 1,7kg. Se on paljon pienelle ja iäkkäälle koiralle. Painonnousun ennaltaehkäisy on huomattavasti helpompaa kuin ”vahinkojen” korjaaminen. Nyt ei kuitenkaan muu auta, kuin pistää tankeroinen laihdutuskuurille ja pitää huolta siitä, että paino ei enää pääse kiipimään ylöspäin.

Itsehän sitä vastoin aion hakea muutaman suklaakonvehdin ja kaivautua peiton alle lukemaan viimeiset sivut kesken olevasta trilleristä. Huomenna on aika palata töihin reilun viikon loman jälkeen.

Onko teillä kokemuksia lemmikin laihdutuskuurista?

 

Eveliina

Terveys-ja hyvinvointialan moniottelija - fysioterapeutti, valmentaja ja kouluttaja. Ikuinen opiskelija. Vapaa-ajalla intohimoinen liikkuja, lukutoukka, haaveilija, amatööripaakari ja kuohuviinin ystävä. Blogistani ei löydy täydellisen glamoröösiä fitnesselämää, vaan pikemminkin lattialle tippuneita munia ja maljakkoon kuihtuneita kukkia - elämää. Yhteydenotot everfit(at)luukku.com

2 vastausta artikkeliin “Rakas, sinusta on tullut pullukka”

  1. Ihan mahtavaa, että olet palannut bloggaamisen pariin! Ahkerasti luin aiemmin sun blogia ja säännöllisesti olen käynyt vilkuilemassa, josko olisi uutta tekstiä ilmestynyt. Olipa mukava yllätys! Täällä siis yksi aktiivinen lukija iloitsee paluustasi sorvin ääreen!

    • Oiiii, kiva kuulla! Yritän täällä sorvailla ainakin pari kertaa viikossa. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 7
Tykkää jutusta