Lenkkipolulta leikkauspöydälle

”Täältä keskussairaalan toimenpidesuunnittelusta hei. Kuule, mehän sinulle suunniteltiin sitä leikkausta tuonne elokuun 16. eikö vaan?”

–  Niinhän me taidettiin tehdä joo.
”No kuule, tässä kävi nyt niin, että Nurmi voisi leikata sinut tuossa kesäkuussa. Miltä tuo kesäkuun 7. kuulostaisi?”

– Sehän on varmasti hyvä!

”Niin sehän on sitten ensi viikolla jo.”

– Apua! No hyvänen aika, niinpäs onkin. No eihän siinä auta sitten!

KÄÄK! Siis ensi viikolla polvileikkaukseen! Onko tämä pahaa vai hyvää unta, sitä en ole vielä osannut päättää. Kai molempia.

 

Tällainen keskustelu joka tapauksessa käytiin tällä viikolla, kun pahaa-aavistamattomana vastasin puhelimeen lounastauollani. Hieman siinä muljahti lounassalaatti vatsanpohjassa, kun laskin puhelimen ja tajusin, että tästä kesästä ei ole tulossa alkuunkaan sellainen kuin suunnittelin. Koko loppuvuodesta ei ole tulossa alkuunkaan sellainen kuin suunnittelin! Äkkiä viestiä kollegoille, että nyt tarvitaan nopeita ja näyttäviä liikkeitä, kalenterit kiinni, yhteys kenttäurheiluseuraan (tämä kuulostaa jotenkin mahtipontiselta ja vitsikkäältä), liittoon ja minne lie. Äkkiä hoitamaan alta  juoksevia asioita, mitkä on pakko saada tehtyä mahdollisimman pian. Ja tottakai pari paniikkiviestiä läheisille!

Eli toden totta, tämän kesän osalta puolimaratonit on nyt juostu, maastoesteet hypätty ja ehkä kesältä eniten odottamani asia: aikuisten yleisurheilukoulu peruttu. Perinteinen hääpäivän, vuosipäivän, kihlajaispäivän, syntymäpäivän ja muut kissanristiäiset yhdistävät perinteinen matkammekin on nyt varaamatta. Koko kesä näyttää nyt yhdeltä täysin tyhjältä ja avoimelta möhkäleeltä. Minulla ei ole ollut kalenterissani näin tyhjää sitten lapsuuden kesien jälkeen. Ja todella tarkoitan niitä kesiä, kun olen ollut joku 2-vuotias. Hieman varttuneempana kun kesät oli tottakai ynnätty täyteen ratsastusleirejä ja muuta reissua, Joten aikamoista touhua, sanoisin.

 

Mitä leikataan ja miksi?

Leikkaushoito on nyt toista vuotta ollut puheissa kysymysmerkkinä. Toden totta tajusin, että aika lailla pari vuotta sitten hypähdin töihin mennessäni vesilätäkön yli, aivan kevyesti ja polvi inhottavasti muljahti ja rasahti. Sen jälkeen se olikin aivan mustelmainen, turvonnut ja kipeä, jäi lukkoon ja välillä lonksui miten sattui. Kävin tuolloin magneettikuvassa, koska olin aivan varma, että nyt on jotain hajonnut. Magneetissa ei kuitenkaan mitään erityistä näkynyt vanhan arpimössön lisäksi. Tämän jälkeen olen rampannut kollegoiden vastaanotolla hakemassa lisää ymmärrystä, näkemystä ja apua kuntoutukseen silloin, kun oma mielikuvitus ei ole enää riittänyt. Olen treenannut kivusta huolimatta, olen yrittänyt elää mahdollisimman normaalia elämää. Ongelma vain on se, että pärjään polven kanssa hyvin silloin, kun teen jotain hallittua tai kun polvi on tuettu. Läjäpäin teippiä tai polvituki auttaa siinä määrin, että voin tehdä paljonkin juttuja. En toki ole enää uskaltanut tehdä maksimikyykkyjä, niissä en polveen luota. Mutta erityisesti polvi vaivaa silloin, kun teen jotain arkista ja en keskity polveen. Unohdan kaupassa hiivan ja vaihdan suuntaa, teen uidessa huolimattoman uintipotkun, ponnahdan kyykystä nopeasti sivuviistoon hakemaan jotain tarvitsemaani jne.

Suunnitelmana on nyt toistaiseksi tehdä polveen uusi sivuside, mediaalinen patellofemoraaliligamentti eli MPFL. Tässä leikkauksessa sivuside tehdään takareiden lihaksiston jänteestä, joka kiinnitetään lumpioon ja reisiluuhun. Sivusidettä ei täysin kiristetä, kuten eturistisideleikkauksessa toimitaan, vaan se jätetään sen verran hölläksi, ettei vedä lumpiota väärään asentoon. Siksi on mukava tietää, että on menossa varmasti osaaviin käsiin. Ennen operaatiota polvi kuitenkin tähystetään, jolloin lopulta päätetään mitä tehdään.

Kynnys lähteä leikkaukseen on iso. Työssäni nään paljon sellaista, mikä saa vetämään liinat kiinni leikkauksen suhteen ja todella epäröimään. Aina operatiivinen hoito ei auta ja näkisin, että mahdollisimman pitkään mennään konservatiivisella hoitolinjalla. Minua on operoitu aiemminkin ja osin operaatioista on ollut apua, osin ei. Paljon turhanpäivästä silpun siivoamista niihin on tehty, kuin myös isompaa leikkuuta. Viimeisimmät ovat polven tähystys 2008 ja polven Roux-Goldtwaith 2005, molemmat oikeaan polveen. Eli kyllä tässä on kuitenkin jo reilut 10 vuotta pötkitty ihan ok-mukavasti ja monenlaista tehtykin. En ole antanut polven menoa haitata liiaksi, se kipuilee ja sille ei voi mitään – liikkumaan on päästävä ja liikuttava silti. Mutta nyt tuo polvi todella häiritsee olemistani ja tekemistäni. En koe, että voisin harrastaa täysipainoisesti niitä asioita mitä haluan  ja minua ärsyttää tinkiä vähän väliä treeneistä sen takia, että polveni on kipeä. On myös ihan totta, että jatkuvat subluksaatiot altistavat polven kulumiselle. Tottakai lukuisat leikkauksetkin.

Nyt oli kuitenkin aika tehdä päätös ja lopettaa nynnyily. Ortopedi on suositellut leikkausta, kaikkeni olen tehnyt polvea kuntouttaakseni ja nyt tilanne on tämä. Näin se menee. Haaveilen elämästä, että polvea ei tarvitsisi miettiä. Vasen jalkani on sellainen, johon en kiinnitä minkäänlaista huomiota. Sillä on mukava tehdä treeniä, siihen voi luottaa, siinä ei ole kummallisia tuntemuksia. Mutta oikea jalka on välillä mielessä lähes koko ajan ja se on uuvuttavaa. Minulla on korkea kipukynnys ja olen tottunut polvien särkyilyyn näiden 20 vuoden ajan, mitä olen polvipulmista kärsinyt. Tällaista rasituskipua ja polvien kenkkuilua ei varmasti tule leikkaus viemään pois, mahdollisesti jopa pahentaa. Mutta kenties voin saada napakan polven, johon voi luottaa. Ortopedi sanoi, että näissä leikkauksissa on erittäin hyvät tulokset ja samaa tuumasin itse, kun tutkimuksia ko. operaatiosta selailin.

Motivaatio kuntoutua on kova ja yritän ajatella, että tämä on vain ns. uudelleen syntyminen ja antaa vain enemmän motivaatioperustaa päästä elämäni kuntoon. En aio vamman olla esteenä muille treeneille ja olen asettanut itselleni tavoitteita mm. juoksun suhteen ensi vuodelle. Yleisurheilukouluun pääsen mahdollisesti osallistumaan jo 6kk päästä. Onhan minulla leikkauksenkin jälkeen toimiva toinen jalka, keskivartalo ja kädet. Niin ja pää ja aivot. Ajattelin kehittää tekemistä tasapuolisesti kaikille. Kuntosalikortti lähisalille on palautettu voimiinsa ja aikuiskasvatuksen perusopinnot odottavat aikaa istua alas niiden pariin. Nyt pitää vain hamstrata kirjastosta rutkasti luettavaa ja kaapit täyteen ruokaa, niin eiköhän tämä tästä. Vielä on viisi päivää aikaa treenata ja yhdet yleisurheiluharjoitukset ehdin käydä tekemässä. Sekin on jo jotain!

Eveliina

Terveys-ja hyvinvointialan moniottelija - fysioterapeutti, valmentaja ja kouluttaja. Ikuinen opiskelija. Vapaa-ajalla intohimoinen liikkuja, lukutoukka, haaveilija, amatööripaakari ja kuohuviinin ystävä. Blogistani ei löydy täydellisen glamoröösiä fitnesselämää, vaan pikemminkin lattialle tippuneita munia ja maljakkoon kuihtuneita kukkia - elämää. Yhteydenotot everfit(at)luukku.com

4 vastausta artikkeliin “Lenkkipolulta leikkauspöydälle”

  1. Tsemppiä leikkaukseen, hyvä siitä tulee! Ja jos polvi vaivaa ihan arjessakin niin turhaan sitä yrittää väkisin sietää ja pitkittää… Terveisin entinen futari, jonka polvia operoitu 3 kertaa ja nilkka kerran ja jonkin sortin tarkastusta pitäisi polviin tehdä kun portaiden nousussa ikävää tunnetta polvissa ja kaameeta narinaa.. 😅 Valitettavasti urheilijat ja paljon liikkuvat harvoin pysyvät loukkaantumatta ja paikat ehjinä syntymästä hautaan.

    • Kiitos Veera tsempeistä! Näinhän se on, että turha vaivoja on sietää ja pitkittää. Mutta en tosiaan edes muista aikaa ennen polvivaivoja, että sitä on myös tähän rienaan tottunut. Ja kun kaikista toimenpiteistä ei ole aiemmin ollut hyötyä, niin toki sitä on viimeiseen asti hieman jarrut pohjassa. Ja pitäähän fysioterapeutin perinteisesti kääntää ensin kaikki kivet ja kannot ja kokeilla erilaiset kuntoutusmenetelmät ja kuntouttajat, ennen kuin se uskoo, ettei tästä ehkä saada toimivaa peliä. 😀 Ja toden totta, aktiiviliikkujat harvoin pysyvät terveenä. Liikunta siis antaa ja ottaa.
      Polvien rutina ja narina on aika tavanomaista, varmasti noilla taustoilla sinultakin sieltä löytyy hieman epätasaista rustopintaa ym. Jos alkavat kenkkuilla enemmänkin, kannattaa tietysti tsekata, onko jotain erityistä!

  2. Ite menin päivän varoitus ajalla! Samankaltainen tilanne kuin sinulla oli, kuvista ei löytynyt mitään. Operaation jälkeen hoitaja ilmoitti, että lääkärille oli tullut pieni yllätys ja puolet polven sisällöstä on putsattu. Itse kamppailin tyhmänä 2 vuotta kipeän polven kanssa ja nyt takana on noin 10kk kuntoutusta ja pääsen jopa kyykkyyn ilman kipua!

    Tsemppiä operaatioon, varmasti menee hyvin! Muista vaan varata jääkaappi täyteen ruokaan etukäteen, ettei tartte heti sairaalasta mennä cittariin ostoksille 😀

    • Heh, kiitos kommentistasi! Kuulostaapa tutulta. Ja täällä tosiaan näiden vaivojen kanssa kun on yhteistä taivalta se 20v eivätkä operaatiotkaan ole aina auttaneet, on kynnys kenties siksi niin suuri, että taasko sitä on mentävä leikkuriin. Mutta jos mietin, oli välissä hyviäkin vuosia ja leikkausmenetelmät ovat tulleet jo paljon eteenpäin.
      Sinne paljon treeni-intoa ja tsemppiä kuntoutteluun! Mahtavaa, että kyykyt sujuvat. Pidetään peukkuja, että täälläkin kaikki menee mukavasti. Ja toden totta kaappiin varataan kyllä sapuskaa ja yöpöydälle läjäpäin kirjoja. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 7
Tykkää jutusta