Kaikille niille, joilla on morkkis

Söitkö viikonloppuna liikaa herkkuja? Joitko sukujuhlissa liian monta viinilasillista? Skippasitko maanantain treenit? Söitkö iltapäiväkahvilla kakkua, vaikka piti aloittaa laihdutus? Sanoitko jotain harkitsematonta?

Hetkellinen hyvä tai voimakas olotila vaihtuikin kalvavaan syyllisyyden tunteeseen, ahdistukseen ja kuumottavaan häpeään. Miksi taas tuli epäonnistuttua ja toimittua näin?

Ihan ensi alkuun haluan sanoa, että ei hätää. Moraalinen krapula, eli morkkis, on ihan taatusti tuttu olotila kaikille tunne-elämältään terveille henkilöille. Kukapa ei olisi joskus sitä kokenut. Syyllisyys, ahdistus ja häpeä ovat ikäviä tunteita, mutta niiyä ei tarvitse yrittää heti työntää pois. Sillä nyt ollaan erittäin hyvän kysymyksen äärellä. Miksi tuli toimittua näin?

Morkkis liittyy vahvasti omiin arvoihin ja ihanteisiimme. Mitä pidämme tärkeänä ja oikeana ja toisaalta myös siihen, millainen se ihanneminä on. Miten ihanneminä käyttäytyy, toimii ja millaisia valintoja hän tekee. Ihanteellinen minä tyypillisesti on puhdistettu kaikista niistä piirteistä, jotka koemme jollain tavalla huonoiksi, ehkä häpeällisiksikin. Tällaiseen ihanneminään vaikuttavat vahvasti lapsuuden kokemukset ja ympäristö. Se ei aina ole tietoisen mielemme luomus ja siksi morkkiksen perimmäisen aiheuttajan ymmärtäminen saattaakin olla hieman hankalaa. Mutta juuri sen äärelle pääsemme, kun  jollain tapaa poikkeamme näistä meille tärkeistä arvoista ja omasta ihanteestamme. Morkkis voi myös liittyä siihen, että huijaamme itseämme tai siihen, että meillä on liian tiukkoja itsellemme asetettuja sääntöjä. Kun sitten tajuamme, että kahden päivän dieetin jälkeen vedetty vapaasyöntipäivä ei ehkä ollutkaan ansaittu kovista vakuutteluista huolimatta tai lipsumme säännöstämme, joka kieltää meitä syömästä herkkuja muulloin kun viikonloppuna, morkkis on aika todennäköisesti vain ajan kysymys.

Se, että kaduttaa, hävettää ja kokee tunnontuskia on hyvä asia silloin, kun on todella tehnyt jotain tökeröä – kuten toiminut ajattelemattomasti ja loukannut jotain toista. On myös herättelevää potea morkkista silloin, kun omat arvot eivät ole toteutuneet, vaan olemme tehneet asioita, jotka eivät vie arvojamme tai tavoitteita kohti. Tällaiset tunteet ovat merkki empatiasta ja mahdollistavat sen, että tajuamme hieroa sovintoa, pyytää anteeksi ja korjata omaa käytöstä. Mennä kohti omien arvojemme mukaista elämää. Siksi  morkkiksen iskiessä on ihan hyvä pysähtyä ja ottaa hetki aikaa pienelle itsetutkiskelulle. Miettiä, mistä tämä tunne johtuu ja mitä asialle voisi tehdä.  Joskus me todella teemme typeryyksiä, sanomme kurjia asioita ja käyttäydymme lapsellisesti. Ja sanon me, koska ihan todella, kaikki meistä tekevät näin. Silloin morkkis on ihan hyvä näpäytys. Morkkis on kehotus havainnoida omia arvoja.  Mutta joskus morkkis lyöttäytyy seuraan turhan pitkäksi aikaa, emmekä osaa päästää irti. Jäämme soimaamaan itseämme pikku asioista, potemaan syyllisyyttä ja lamaannumme. Vaikka ainoa, mitä oikeasti voimme tehdä, on oppia siitä mitä tapahtui ja valita toimintamme ensi kerralla paremmin.

Syyllinen syyllistymiseen

Morkkikseen kuuluu usein syyllisyyttä, tuntemusta siitä, että on tehnyt jotain väärää. Kuten mainittua, se voi olla erittäin hyvä ja terve tunne. Mutta se voi myös olla aivan liiallista, hallita elämää ja palata korventamaan rintaa jopa vanhojen asioiden muistelusta

Itse aloin aikuisällä huomaamaan, että olen todella kova syyllistymään ja potemaan morkkista. Myös aivan turhasta.  Oli edellisiltana juotu lasillinen tai pullollinen viiniä, aamulla on ihan varmasti morkkis. Puhuinko liikaa, puhuinko liian kovalla äänellä? Enhän vain jättänyt ketään huomioimatta? Olihan vierailla tarpeeksi ruokaa? Jos en ehdi tekemään jotain asiaa, seuraa morkkis. Jos en olisi nukkunut niin pitkään, olisin ehkä ehtinyt. Jos olisin venyttänyt päivääni vielä hieman. Jos olisin siirtänyt menoa…. Kun joudun ilmoittamaan töihin, että olen flunssassa. Voi ei, asiakkaat pitää siirtää toiseen ajankohtaan. Joku joutuu nyt tekemään enemmän. Pärjätäänköhän siellä varmasti.  Lapsena en juuri morkkiksia potenut, nyt aikuisena kahta kauheammin. Koen edelleen syyllisyyttä, etten antanut serkkuni voittaa keinuleikissämme n. 24 vuotta sitten – heh! Liekö peruja sieltä. Pohjimmiltani haluan, että ihmisillä on hyvä olla ja heidän tarpeensa on tyydytetty. Olen  pettynyt itseeni, jos en voi vastata minulle asetettuihin odotuksiin ja vaatimuksiin ja siksi teen helposti hieman enemmänkin, kuin olisi tarpeen. Olen saanut aina kehuja siitä, miten paljon teen – siitä, että suoritan. Ja se on varmasti ruokkinut syyllistymistäni entisestään. Olen hyvä ja kelvollinen vain, kun teen paljon, olen ehkä ajatellut. Olen huomannut, että syyllisyyttä voi potea mistä vain ja milloin vain, myös muiden käyttäytymisestä, johon ei edes itse voi vaikuttaa. Toisten odotuksista. Ja koska syyllisyys tulee herkästi siitä, että sanoo ei, on helpompi sanoa kyllä – vaikka ei haluaisi, jaksaisi tai pystyisi. En yhtään ihmettele, että syyllistämistä on käytetty yhtenä aivopesun muotona! Kun syyllisyyden tunteet tulevat milloin mistäkin, alkaa olla olo, että on vastuussa kaikista ongelmista.  Yhteiskunta, työelämä ja muut ihmiset ovat valmiita ottamaan vastaan kaiken mitä annat ja ainoa, joka voi asettaa rajat katsoo  takaisin peilistä. Sitä minun on täytynyt itselleni täsmentää ja kaivella syntyjä ja syviä ymmärtääkseni, miksi olen syyllistyjä. On tärkeää asettaa rajoja ja nostaa oma hyvinvointinsa ykkössijalle. Ja myös lopettaa itsensä kontrollointi muiden odotusten takia. Sitä kun voi antaa itselleen mahdollisuuden olla sellainen kuin on – ottakaa tai jättäkää, tässä minä nyt olen vikoineni kaikkineni. Tottakai on pelottava ajatus, että muut pettyvät. Se voi kuitenkin olla myös todella vapauttavaa. Sen ensimmäisen tiukan EI:n sanominen.

”Sillä syyllisyys kuuliaista rakastaa
Se voimaa vammoistamme ammentaa
Pian niistä pesää rakentaa”
– Jarkko Martikainen

Syyllisyydestä ei pääse eroon kuin rakastamalla ja arvostamalla itseään sekä olemalla itselleen armollinen. Epätäydellisyys kuuluu elämään, se kuuluu inhimillisyyteen. Juoksemmekin sitä ihan turhaan karkuun ja vertailemm itseämme muihin. Ei aina tarvitse onnistua kaikessa 100%. Kympin sijaan kasi tai ihan kiva seiska puoli, riittävät toisinaan vallan mainiosti, jos vain annamme niiden riittää. Hölläämme vähän. Mitä sitten, jos tänään ruokailu meni överiksi? Ensi kerralla voi toimia fiksummin ja jättää santsaamatta. Entäs sitten, jos tulikin juotua viiniä liikaa – niin kävi. Toivottavasti sinulla oli hauskaa. Jos tuli paha olo, voit oppia tästä ja ottaa ensi kerralla vähemmän. Mitä sitten, jos treeni jäi väliin ja valitsitikin sohvan ja leffan? Kenties se oli tänään hyvä ratkaisu. Viikkoa on jäljellä vielä monta päivää. Kuukautta on jäljellä monta päivää. Vuotta on jäljellä vielä vaikka kuinka. Toivottavasti elämääkin.

En tietenkään tarkoita, että ollessaan itselleen armollinen rima kuuluu asettaa niin alas, että sen yli voi astua. Ja ihan totta, kyllä toisille ehkä tekee hyvää olla itselleen vähän tiukempi ja vaatia enemmän. Mutta syyllistyvät, ylitunnolliset suorittajat saisivat puolestaan ottaa oppia niistä ihmisistä, jotka osaavat olla välillä aivan hällä väliä asenteella. Mennä treenin sijaan sänkyyn ja vetää 19 palaa sushia peiton alla köllöttäen, sanoa ei esimiehelle, kun töitä on jo liikaa. Tehdä 1,5h pitkän treenin sijaan 30min kehonhuollon. Arvostaa ja rakastaa itseään hieman enemmän.

Aseta siis asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja jätä menneet. Et voi enää muuttaa sitä, mikä jo tapahtui. Hyväksy se. Anna itsellesi armoa. Ja vaikka olisitkin tehnyt jotain tyhmää, mitä kadut, ota se oppimiskokemuksena. Ymmärrä, että voit oppia tästä tunteesta ja itsestäsi jotain. Tiedä, että voit ensi kerralla valita toisin.

”Huomenna on uusi päivä. Aivan jokaisen oma alusta loppuun. Se on hauska ajatus. ” -Muumimamma

Nyyti.fi-sivustolla terve ja liiallinen syyllisyys on määritelty näin:

”Tunne syyllisyydestä syntyy, kun on toiminut vastoin sitä, mikä on itselle tärkeää ja arvokasta:

  • rikkoo normeja, sääntöjä tai itselle tärkeitä käytöstapoja
  • toimii omia moraalisia periaatteitaan tai eettisiä arvojaan vastaan

Tietty määrä tervettä syyllisyyttä on hyvä asia. Ilman sitä voi olla vaikeaa tunnistaa ja korjata omaa käyttäytymistään. Lisäksi syyllisyyden tunne estää jo etukäteen toimimasta väärin. Kun on kokenut syyllisyyttä, varoo itsekästä, välinpitämätöntä tai aggressiivista käyttäytymistä.

Onkin tarkoituksenmukaista tuntea syyllisyyttä silloin, kun se estää vahingoittamasta muita ja toimimasta yhteiskunnan tai omien arvojen vastaisesti. Joskus voi kuitenkin kokea syyllisyyttä liikaa.

Syyllisyys on liiallista silloin, kun

  • se on läsnä koko ajan
  • miettii jatkuvasti sitä, mitä on tehnyt tai jättänyt tekemättä
  • on jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta”

Podetko sinä liiallista syyllisyyttä?

Eveliina

Terveys-ja hyvinvointialan moniottelija - fysioterapeutti, valmentaja ja kouluttaja. Ikuinen opiskelija. Vapaa-ajalla intohimoinen liikkuja, lukutoukka, haaveilija, amatööripaakari ja samppanjan ystävä. Blogistani ei löydy täydellisen glamoröösiä fitnesselämää, vaan pikemminkin lattialle tippuneita munia ja maljakkoon kuihtuneita kukkia - elämää. Yhteydenotot eveliinarau(at)gmail.com

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 6
Tykkää jutusta