Miten söin ennen puolimaratonia?

Reilu viikko kulunut hauskasta Helsingin reissusta ja huh mikä viikko olikin. Olin koko viikon opiskelemassa lisää neurologisen kuntoutuksen saloja, aina maanantaista lauantaihin. Vaikka palautumiseni muilta osin sujui erinomaisesti, eikä kipuja tai kolotuksia ollut, luennolle istahtaminen heti maanantaiaamuna sai kyllä etureidet huutamaan apua ja tuolista olikin pompittava ylös tuon tuostakin koipia vetreyttämään. Kauaa ei tarvinnut teoriaosuuksien parissa jalkojen antaa kramppailla, sillä suurin osa viikosta olikin puhtaasti käytäntöä. Ihan pääsi olemaan hands on, eikä tarvinnut vain luennoilla istuskella.

Juoksuinto oli heti puolikkaan jälkeen kova, mutta jaloille homma ei maittanut. Niinpä tein vain muutaman kevyen höntsän, kuntosalia ja parit kehonhuollot koiran kanssa käyskentelyn ohessa. Erittäin kevyt viikko siis, mutta hyvää teki. Kroppa on täysin palautunut ja treeni luistaa jälleen! Tänään kävin hieman poikkeuksellisesti pyörälenkillä, eli salin sijaan maanantai starttasi matalasykkeisellä harjoituksella. Mutta olihan tuo ilma jälleen täysin vastustamaton ja päivän sisällä istumisen jälkeen ei ollut pienintäkään intoa sukeltaa kuntosalin kosteaan treenimaailmaan. Matalalla teholla munamankelillani sotkiessa oli myös helppo vaihtaa päivän kuulumisia pyöräilytoverini kanssa.

Maratonin ja puolimaratonin ravintopuoli on sellainen, joka puhuttaa paljon. Varsinkin monet ensikertalaiset etsivät tietoa siitä miksi, mitä ja milloin tulisi syödä. Mielessä siintävät usein valtavat pastatankkaukset ja suolakurkkujen imeskelyt, mutta ainakaan puolimaratonilla tällainen ei  ole tarpeen.

Puolimaraton ei matkana tai treenin kestona ole mikään mahdoton,  mutta toki siihenkin tulee jossain määrin valmistautua. Kuntotaso ja toki se haluttu tuloskin vaikuttavat jonkin verran siihen, miten ruokapuolella homaa tulee huomioida. Hifistelyjen sijaan on kuitenkin tärkeää ennen kaikkea syödä ja juoda riittävästi – ei ali eikä yli. Ruoan ja juoman kanssa kitsastelu näkyy varmasti suoritustehojen nopeampana laskuna ja heikompana palautumisena, mutta ylensyöntiäkään ei voi suositella ja sitäkin moni tuntuu harrastavan. Mikään erityinen hiilihydraattitankkaus ei ole tarpeen ja voi jopa haitata suoritusta – nopeamman lenkkarin sijaan palkintona on usein närästystä, vatsavaivoja tai ponnetonta oloa. Itse en varmaan juoksisi metriäkään, jos tempaisisin edellisiltana jotkut aivan mahdottomat pastaöverit ja aamulla toisen samanmoisen satsin. Hiilihydraattiähkyn jälkeen kun en ole kykeneväinen mihinkään järkevään toimintaan, vaan ainoastaan koomailuun. Eli riittävästi, mutta kohtuudella – ei övereitä. Sama juttu nesteen kanssa. Liiallinen veden litkiminen ei sekään juoksua edistä, ainoastana häiritsee kehon elektrolyyttitasapainoa. Siis tarkkana!

Oma valmistautumisfilosofiani olikin syödä mahdollisimman samalla tavalla kuin yleensä, määriä hieman lisäämällä. Tämä tarkoitti oikeastaan sitä, että pari päivää ennen maratoni lisäsin hiilihydraattien osuutta ja nipistin hieman rasvan määrästä ja söin tavallista tuhdimman  aamupalan kisa-aamuna sekä pienen välipalan 1,5h ennen kisaa. Ja sain todeta, että tämä toimi hyvin. Ei ongelmia vatsan kanssa, ei närästystä, ei huolta mistään. Uskon, että nopeat ruokavaliomuutokset ja esimerkiksi hiilihydraattien ylenmääräinen lisääminen eivät olisi aiheuttaneet kuin haittaa ja tarpeen tehdä spurtteja reitin varrelle ripoteltuihin käymälöihin. Nyt niitä ei tarvinnut vilkuilla, vaan sain keskittyä puhtaasti juoksuun.

Nestettä join edeltävät päivät tavallista enemmän, kuin myös aamulla ennen juoksua. Kivennäisvettä, laimennettua mehua sekä magnesium-poretabletteja. Hiilihapotettu vesi ei ole itselleni ongelma, joten uskalsin sitä juoda hyvillä mielin. Herkkävatsaisen kannattaa kuitenkin ehkä nauttia vetensä ennen suoritusta ihan sellaisenaan, ilman kuplia.

PERJANTAI / MATKUSTUSPÄIVÄ

Matkustimme Helsinkiin ja söin sitä ennen aamulla kotona tavalliseen tapaan. Iltapäivällä matkustaessa tuli syötyä välipalaa ja ison ruoan söin melko myöhään, vasta lähellä klo 21. Silloin maittoi vielä hyvin kunnioitusta herättävä kipollinen riisiä.

Aamiainen: kauraleipää, juustoa, kurkkua, kananmuna, rahkaa, päärynäsosetta,  marjoja ja pähkinöitä

Lounas: kasvis-perunamunakasta, vihersalaattia ja omena

Välipala: proteiinipatukka

Välipala: kauraleipä, juustoa, valkuainen, kurkkua ja salaattia, luonnonjogurttia ja müsliä, viinirypäleitä

Illallinen: kanaa ja cashew-pähkinöitä, iso kulhollinen basmatiriisiä ja kurkkua

 

LAUANTAI / JUOKSUPÄIVÄ

Söin ison aamiaisen reilut neljä tuntia ennen juoksua ja välipalan 1,5h ennen juoksua. Juoksun jälkeen mutustelin ja hörpin välittömästi kisapaikalla tarjottuja virvokkeita, jonka jälkeen kävimme tapaksilla ja haimme noutosalaatit mukaan bussiin, missä söin salaatin lisäksi välipalaksi hedelmiä. Ruoka ei olisi oikein maistunut juoksun jälkeen, varmaan melko lämpimän ilman takia, joten söin pieniä välipaloja ja sitä mitä mieli teki. Jokin iso lämmin riisiläjä ei olisi maistunut, vaan mieli teki nimenomaan hedelmää, salaattia ja jäätelöä.

klo 7:30

iso lautasellinen kaurapuuroa, 2,5dl marjoja + luonnonjogurttia

1,5 dl maissihiutaleita + laktoositonta maitoa

hedelmäsalaattia

0,5dl kookos-karpalotuorepuuroa

1,5 dl munakokkelia ja kurkkua

kupillinen teetä

klo 10.30

iso banaani

14.20

Elovena välipalajäätelö, Arlan kinuski-rahka (kisajärjestäjiltä)

15:00

iso omena

16:00

tapaksia: perunamunakasta, falafelia, sienikrokettia ja lasi kuohuvaa

18:00

vihersalaatti kananmunalla, couscousilla, fetalla ja hedelmillä, karjalanpiirakkaa, pähkinöitä

19:00

viinirypäleitä

22:00

2 valkuaista, Lohilo-jäätelö

Kaiken kaikkiaan puolikas onnistui mukavasti  ja tyytyväisenä voin todeta, että ruokapuoli ja nesteytys onnistuivat ilman erityiskikkailuja. Join juoksun aikana hieman jokaisella pisteellä, mistä nappasin laimeaa urheilujuomaa ja lantrasin sen veteen. En normaalisti käytä urheilujuomaa, joten en uskaltanut ottaa väkevintä seosta tai energiageelejä. Jo tuollainen laimea seos aiheutt pientä närästystä ja ainakin tahmasi tehokkaasti tassut. Mutta tällä matkalla pelkällä vedelläkin olisi pötkinyt, oloni oli oikein sopivan energinen ja kylläinen koko matkan. Juoksupäivänä kaloreita kului reilut 3000. Juoksun jälkeen en saanut syötyä aivan niin kuin olin suunnitellut, mutta sunnuntaina ruoka jo maistui ja söin runsaammin hiilihydraatteja, suorastaan vatsani pinkeäksi. Maanantaina palasin normaaliin arkeen ja tavallisiin ruokamääriin.

 

60000 askelta ja 6000kcal


Olen huomannut, että tietyt leimat istuvat sitkeästi. Minua esimerkiksi tituleerataan usein fitness-urheilijaksi, mikä on sanalla sanoen koomista, ottaen huomioon meriittini tai ylipäätään harrastajuuteni lajin parissa. Urheilijaksi en ole sillä saralla osannut itseäni koskaan mieltää. Mutta ilmeisesti sitä on fitness-urheilija vaikka olisi kilpaillut tasan yhden kerran 10v sitten jossain Tuusniemen Kosulassa pidetyn Swipe-esittelyn yhteydessä järjestetyssä harjoituskilpailussa, johon osallistui kahden kilpailijan lisäksi naapuritilan lypsylehmä.

Olen onneksi paljon muutakin – osin tätä logiikkaa soveltaen olen muunmuassa myös tanhuaja, judoka, hippohiihtäjä, pianisti, viulisti,  jalkapalloilija, koripalloilija, lentopalloilija, partiolainen, kuvataiteilija, huuliharpunsoittaja, aerobiccaaja, kilparatsastaja,  thainyrkkeilijä, tankotanssija, joogi, crossfittaaja ja yleisurheilija. Ja tämän viikonlopun jälkeen myös maratoonari! Siis ainakin puolikas sellainen.

Kuten tuossa aiemmin jo mainitsin, osallistuin lauantaina Helsinki City Runille äitini ja siskoni kanssa. Vilahdimme myös Iltalehdessä, jos satuit huomaamaan. Itsehän olin ensimmäistä kertaa elämässäni tällaisessa virallisessa tapahtumassa jolkottelemassa pidempää matkaa. Eikä jää kyllä viimeiseksi kerraksi, sillä ihastuin aivan täysin siihen loistavaan fiilikseen ja juoksuhumalaan, mikä tapahtumassa juostessa oli ja tuli. Ei sellaista yksin taaplatuilla lenkeillä ole paljoa kokenut. Paitsi jollain juoksulenkkien maksalaatikolla,  eli hätäisesti vedetyllä vitosella.

18.-19.5. HKI

Saavuimme Helsinkiin perjantaina ja haimme ensimmäisenä juoksunumerot sun muut tykötarpeet kisapaikalta. Tutkimme Expon tarjontaa ja tottakai maistelimme proteiinijäätelöitä, patukoita ja juomia. Pitäähän uutuusmaut olla tiedossa! Intersportin kojulta matkaan tarttuivat vielä viime hetkellä vyölaukut (sellaiset pikkuruiset) ja vielä superpehmeät juoksusukat. Expon tutkimisen jälkeen suunnistimme hotellille. Hotelli Helka oli erittäin piristävä yllätys. Suomi-design oli näkyvästi esillä ja hotellin ilmettä olivat sävyttämässä monet klassikkohuonekalut, tutut astiat ja hieman modernimpaa taidesuuntaa edustavat maalaukset. Tavaroiden levittelyn jälkeen halusimme päästä helpolla ja kävimme täyttämässä vatsat läheisessä intialaisessa, jossa oli kököstä paivelusta huolimatta varsin hyvää ruokaa – ainakin minun annokseni oli onnistunut. Vaikkakin annoskuvauksessani mainittuja cashew-pähkinöitä tiedustellessani sain vastaukseksi, että kastikkeessa on mantelijauhoa. No sehän onkin sama asia… Ei jatkoon. Oli miten oli, ruokaa saatiin ja sänkyyn päästiin hyvissä ajoin. Jahka olin ensin hieronut huonetoverini jalat kisakuntoon.

Yö tuli nukuttua, yllätys yllätys, surkeasti ja lopullisesti taisin herätä kuuden jälkeen. Kisatoverini raportoivat heränneensä klo 5 ja klo 6. Klo 7 maissa suuntasimme aamupalalle, missä oli tarjolla hotelliaamiaisen klassikot. Plussaa lähellä tuotetuista leivistä, luomusta sekä kookosmaitoon tehdystä tuorepuurosta, jonka maku ja koostumus lähenteli kakkutaikinaa. Rauhallisen aamiaisen jälkeen oli aika lähteä valmistautumaan. Suihku, numerolappujen kiinnitystä, pakkaamista ja aurinkorasvalla läträämistä. Sekä veden juontia. Kisapaikalle siirryttiin tietenkin jalan, varustekassit olalla. Koska porukkaa oli paljon, emme olleet yhtään liian aikaisin liikenteessä. Kun pääsimme tavaroiden säilytyksen ja vessajonojen jälkeen lähtöportille, oli lähtöön aikaa enää 15min. Kun lähtövuoromme lopulta koitti, oli se lennokas ja hauska – innokkaita ihmisiä, musiikkia ja lähtötorvi. Urheilujuhlan tuntua! Hieman hymyilytti, kun ensimmäiset tsemppaajat olivat jo 1km kohdalla. ”Jaksaa, jaksaa!!”

Alussa moni lähti matkaan hurjaa vauhtia ja itsekin huomasin pinkovani pari metriä kovaa, kunnes hidastin niin, että syke asettui mukavasti 118-120 tietämille. Ja sillä vauhdilla puksuttelin eteenpäin. Juoksin äitini kanssa samaa vauhtia n. 14km. Siskoni oli porhaltanut pitkälle edelle, enkä enää 4-5km jälkeen nähnyt korallin sävyistä lippistä missään. Juoksu rullasi ja ihailin upeaa säätä ja Kaskisaaren merenrantataloja. 14km kohdalla lähdin juoksemaan omaan tahtiini. Vähän kirpaisi jättää äiti ja mietin, pitäisikö meidän juosta yhdessä. Hän kuitenkin kannusti menemään omaan vauhtiin, joten minä menin. Olin juossut ensimmäiset 10km aikaan 1h6min ja 14km jälkeen kirin vauhtia roimasti. Kyllä sieltä lopulta pieni kilpaurheilijan mentaliteetti puski päälle ja nostin tempoa tasaisesti koko loppumatkan. Viimeisen 1,5km juoksin kuin olisin ollut myöhässä viimeisestä junasta. Sykemittarini kilkutteli hälyytyksiä, kun syke huiteli 185 tasolla, mutta lenkkari tuntui niin himputin kevyeltä, että pakkohan se oli vain antaa mennä. Viimeisen vuoden aikana kun on tullut vedettyä taas useampi kovasykkeinen jumppatuokio viikossa, tuntui tuo kova syke vain tutulta ja hyvältä. Täytyy myöntää, että kanssajuoksijoiden ohittaminen loppusuoralla oli yksinkertaisesti huippua! Sille veti vertoja vain maaliin pääsyn jälkeen käteen työnnetty Elovena-jäätelö, joka maistui aivan taivaalliselta lämpimässä säässä. Kun katson juoksukuviani, näyttää siltä, että olen vainunnut nuo jäätelöt jo hyvän matkan päästä. Sieraimeni ovat nimittäin laajentuneet hillopurkin kansien kokoisiksi ja raviaskeleeni pituus on sitä luokkaa, että nyt on ollut tosi kyseessä.

Vaikka en ollut bongannut siskoani ensimmäisen 5km jälkeen, saavuimme molemmat maaliin 2.11, pienellä erolla. Ja parasta oli, kun näimme jäätelöt syötyämme äidin mitali kaulassa kahvipaikalla! Hänkin oli tullut maaliin aikaan 2.16, mikä oli alle aikatavoitteen. Jos nyt voi sanoa, että sellaista edes oli. Tavoite kun oli hänellä vain suorittaa tuo matka. Uskon kuitenkin, että vanhalle maratonkonkarille olisi ollut hurja pettymys, jos juoksu ei olisikaan sujunut. Vaikka ei varmasti sitä olisi myöntänytkään…

HURAA!

Erittäin iloisissa tunnelmissa juoksun onnistuttua vammoista ja vaivoista huolimatta, suuntasimme hakemaan eväspusseihimme täytettä. Oli uutta Arlan suolainen kinuski-rahkaa, wasabisipsejä, kaura-hedelmäsmoothieta, proteiinijuomaa, pähkinäsuklaapatukkaa ja alkoholitonta olutta! Kivennäisvettä ja jotain muutakin. Ei huonommat tarjoilut. Mutta kyllä oikein kirpeä vihreä omena sekä hyvin suolainen kivennäisvesi toimivat paremmin kuin suklaiset patukat ja sipsit.

Juoksun jälkeen olimme menossa Kisahallille suihkuun, mutta loputtomalta tuntuvaan jonoon iskeytyessä keksimme soittaa hotellille, josko vielä voisimme käydä suihkussa uloskirjautumisesta huolimatta. Ihan pikaisesti säilytyksessä olleiden tavaroiden noudon yhteydessä. Ja sehän sopi! Kiitos Helka, kun ymmärsitte hikisiä juoksijoita. Aurinkorasvaan ja hikeen takertuneen pölyn suihkuttaminen iholta oli kyllä hemmottelua parhaimmillaan.

Suihkun jälkeen lähdimme kipaisemaan vielä nopeasti kaupungilla. Kisakuohuviinit ja tapakset (sienikroketteja, perunamunakasta ja falafeleja) nautittiin kattoterassilla kera useamman vesilasillisen, minkä jälkeen lähdimme shoppailemaan. No, emmepä ehtineet Mangoa pidemmälle. Sieltä mukaan tarttui ihana sinivalkoinen haalari. Kotona piti vielä suorittaa hieman nettishoppailua ja pistää tilaukseen kukkahaalari, josta ei ollut liikkeessä kuin XS-koko. Istuvuus oli huonossa ryhdissä erinomainen! Mutta oikaistessani varteni, jouduin toteamaan että vaikka kerrankin lahkeiden pituus oli pienimmässäkin mallissa riittävä, oli vartalo-osio tarkoitettu selkeästi jollekin 10cm lyhyemmälle haalari-ihmiselle.

Hieman kiire meinasi tulla, mutta vielä ehti kaupasta napata matkaan evästä. Kotimatka kului rattoisasti kipulääkkeen, salaatin ja hyvän seuran voimin ristikoita täytellen ja tuttujen maratontuloksia tutkien. Ja tietenkin seuraavia juoksutapahtumia suunnitellen! Sen verran jäi hampaankoloon, että kyllä kesällä on ainakin kotikaupunkini Finlandiassa juostava, jos nyt ei muuallekin änkeä. Kyllä sitä pitää hilpaista vähintään siihen kahteen tuntiin. Mielellään vielä alle!

Ja niin, otsikon lukeman verran oli aktiivisuusrannekkeeni kirjoittanut vilinää pe-la aikana salitreeneinee, kävelyineen ja juoksuineen. Ei siis ihmekään, että tänään maistui sämpylä oikein erityisen hyvältä.