Eikös kesäkunto ole vähän so last season-juttu?

Nyt on muutaman viikon ajan taaplattu uutta vuotta ja hyvältä vaikuttaa. Treenit ovat maistuneet, ruoka on maistunut, rentoutta on ollut enemmän. Mutta on sitä kiirettäkin piisannut ihan yhtä lailla, kuin viime vuonna. Se ei varmaan ole talttumassa vielä hetkeen (vuosiin…). Kirjoitin vuoden vaihtumisen kynnyksella Facebookiin, että paketoin vuoden 2016 myöhemmin. Sen pidemmittä jorinoitta tuon esiin muutaman tekemäni havainnoinnin, joista olen iloinen ja totean, että vuosi 2016 oli tapahtumineen sellaista vuoristorataa, että suorastaan toivon vuoden 2017 olevan hieman maltillisempi.

Facebookiin lätisinkin, että olen nyt yrittänyt aloittaa vuotta hieman erilaisella tyylillä. Yleensä vuodenvaihde käynnistyy hurjalla hurlumheillä uusien tavoitteiden, lupausten ja ideoiden pursutessa jokaisesta tuutista. Minä lähdin tälle vuodelle aivan toisella tapaa kuin aiemmin: ilman lupauksia, vuosisuunnitelmaa tai taktiikkaa. Enemmän ajelehtien kuin suunnitellen. Rikoin pinttyneitä rutiinejani ja söin suklaata maanantaina, en tehnyt pakollisten menojen jälkeen mitään, vaan tuijotin viltin alla telkkaria tuntikausia ja rapsuttelin koiraa ja omaa mahaa. Ja se on poikkeuksellista minulle, jonka mielestä maanantain tulee olla hurjan tehokas tai viikko menee harakoille.

Tämän vuoden ”to do-lista” on toivelista asioista, joita toivoisin näkeväni ja kokevani – sekä itsessäni, että minua ympäröivissä asioissa ja arjessa. Lupaukset jätin sikseen. En lupaa olla uusi versio itsestäni, en koe siihen tarvetta. En aio pudottaa painoa, enkä aio treenata kahta kertaa päivässä kuten urheilija. En aio luvata, että pitäisin vaatehuoneeni siistinä, koska en vain usko, että se tulee tapahtumaan. En aio luvata mitään, mikä tekisi elämästäni tylsää ja rajoittunutta. Toivon, että osaisin pikemminkin toimia päinvastoin ja tehdä elämästäni mahdollisimman joustavaa ja armollista. Kehittymiskohteita minullakin piisaa, enkä ajatellut jäädä loppuvuodeksi mussuttamaan suklaata sohvalle. paitsi toki välillä. Mutta aion ehdottomasti tehdä sitäkin useammin ja käyttää aikaa ihan puhtaasti lorvimiseen. Oli sitä aikaa tai ei.

Olen aistivinani vähän väliä, että joku selittämätön palanen on loksahtamassa paikoilleen. Tai ehkä se on kuin tasonivel, joka on hieman työntynyt pois paikoiltaan ja aiheuttaa siksi jumia. Joku sellainen kuitenkin liikkuu koko ajan, hivuttautuu ja kutittelee sitä oikeaa kohtaa. Selkeästi sen huomaa asenteessani harjoitteluun ja ruokaan. Treeni- ja ruoka-asiat ovat olleet jo vuosia sellaisia, että ne ovat aiheuttaneet jonkin verran stressiä. Ylisuorittaja/perfektionisti kun tuppaa tekemään yksinkertaisista asioista haastavia ja haluaa kaiken olevan pilkulleen. Treenaako tarpeeksi, ehtiikö tehdä kaikki treenit, syökö tarpeeksi, syökö säännöllisesti, onhan oikeat määrät sitä ja tätä ja tuota. Olen myös pitkään treenannut jotain lajia kilpailun kiilto silmissä. Vaan nyt olen nauttinut liikunnasta ilman paineita tai suorituskeskeistä fiilistä ja uskon sen johtuvan pitkälti siitä, että viimein olen saanut konkreettisesti toteutettua haaveilemaani muutosta ja liikkunut monipuolisemmin. Kuntosaliharjoittelu on maistunut paljon paremmalta, kun olen tehnyt muutakin. Uinut, piipahtanut välillä ryhmäliikuntatunneilla, ohjannut itse liikuntaryhmiä, tehnyt toiminnallista treeniä, tehnyt treeniä pienvälineillä, rullannut, lenkkeillyt ja kaikkea siltä väliltä. Liikuntaviikkoni elävät töiden mukaan ja osaan olla itselleni armollinen, jos en ehdi tai jaksa. Jos ei huvita mennäs salille, voi tehdä jotain muuta.  Välillä ramppaan kotona rappusia ylös ja alas ja punnerran olohuoneessa, sitten palaan takaisin töihin. Mutta kalenteri ja aikatauluttaminen kyllä auttavat: kun suunnittelee etukäteen treenikerrat viikkoihin, tulee paljon paremmin puljattua päivät niin, että treenit onnistuvat. Liikunta on kuitenkin se oma henkireikä, enkä jaksaisi työssäni ilman hyvää fyysistä kuntoa.

IMG_5791[1]

Myös ruokapuolelle olen kaivannut pitkään sellaista zen-mielentilaa, mikä joskus on ollut. Kun näitä vatsavaivoja on tässä saanut ihmetellä ja miettiä ja stressatakin, on todella kaivannut niitä aikoja, kun lounaaksi söi kaksi lautasellista makaronilaatikkoa ja välipalaksi neljä ruisleipää, eikä vatsa ollut millänsäkään. Vatsa ja iho ovat kiukutelleet monista ruoka-aineista, minkä uskon olevan osin hyvin kurinalaisen ja yksitoikkoisen fitnessruokavalion ”ansiota”. Minun kehoni ei siitä tainnut tokeentua, koska sen jälkeen vatsa ei ole ollut enää entisensä ja ruokailuja on joutunut miettimään paljon enemmän. Haaveenani onkin  ollut myös  tilanne, ettei tarvitse dieettailla milloin kesäkuntoon, milloin lomakuntoon ja milloin mihinkin kuntoon ja veivata jonkun parin kilon takia suuntaan tai toiseen. Syksyllähän päätin  hieman kiristellä ja tavoitteena oli saada tulleet 4kg pois. Se tuntui silloin jotenkin hirvittävän tärkeältä ja oikein isolta projektilta, koska pitkästä aikaa paino oli noussut enemmänkin, housut puristivat ja fiilis oli huono. Sitä kai edelleen jännittää, että teen huomaamattani sikabulkit ja olen kohta taas 15kg painavampi. Heh. Kuitenkin nämäkin kilot lähtivät aivan kuin itsestään (ainakin suurimmilta osin), vain palaamalla arkiruokaan. Mitään hirmista ryhtiliikettä en tehnyt, herkkuja tuli syötyä, eikä ruoka kulkenut puntarin läpi. Mutta tein jälleen parempia valintoja ja pidin kiinni arkiruokailurutiineistani. Ja kas, niin palauduin ihan tähän samanlaiseen olomuotoon kun vain jatkoin siitä, mihin olin jäänyt. Painoa saattaa hieman tulla lisää, kun on kesä ja jäätelöt ja kuohuviinit ja loputtomat mansikkakulhot, mutta arjen koittaessa tilanne palaa ennalleen. Pienillä valinnoilla ja toistuvilla teoilla luodaan kuitenkin elämään pysyviä tapoja, jotka pitävät homman raiteillaan. Balanssi säilyy, ei tarvitse asettaa itselleen tiukkoja sääntöjä ja rajoitteita tai tehdä joka vuosi lupausta siitä, että nyt elämäntavat muuttuvat. En voi väittää, ettenkö enää koskaan dieettaisi. Jos kiristelykärpänen puree, siinä toimitaan. Mutta tavoite on kuitenkin olla tasapainoisesti hyvässä kunnossa vuoden ympäri. Ja sitä tavoitetta soisi myös ympärillä näkyvän enemmän! Ei liene mediaseksikästä tarjota pitkäjänteisiä vaihtoehtoja. Pitäisi varmaan itsekin käynnistää joku 1kk kesäkunto-nettivalmennus ja laittaa asiakkaat latkimaan sellerimehua.

image1 (1)

Vuosi 2016 oli monin tavoin merkittävä ja mahtava ja upea. Toki sinne mahtui huonojakin hetkiä ja sattumuksia väliin. Mutta paljon huikeita isoja asioita, joiden parissa on ihana olla myös tänä vuonna. Oma koti, sekä minun, että mieheni mahtavat työt, siskontyttö = kummilapsemme pikku piippispiiperoinen. Ihania asioita!

Blogin suhteen olen kuitenkin mietteliäs. Olen miettinyt blogin vaihtamista tällaisesta lifestylejorinasta johonkin hieman informatiivisempaan. Ja sitten taas toisaalta – internet on täynnä ohjeita siitä, miten aktivoit pakaraa ja venytät ranteita ja harjoitat lapatukea. Ja onhan täällä blogin parissa ollut aika hulvattomia hetkiä. Oi niitä aikoja, kun otsikot olivat mallia ”ulkokentältä sisään livahtava pökäle” eikä mikään tuntunut estävän sanaisen arkun aukaisemista. Tuntuu kuitenkin siltä, että minulta odotetaan nyt jotain muuta. Eikä minulla taida olla enää juuri annettavaa blogin alkuperäisesta ideasta innostuneille. Olen tainnut vaihtua fitnesstörpöstä ihan tavalliseksi törpöksi. Joka ennen kaikkea haluaisi olla omalla alalallaan vakavasti otettava, näkymätön, mutta kuuluva ammattilainen.

homs

 

 

Rennosti kohti (kesä)kuntoa.

Huhtikuu on jo hyvässä vauhdissa! Pari viikkoa sitten puhkuin tarmoa ja minun oli määrä aloittaa pieni ”Madeira-kunto” projekti. Vaan kuinkas sitten kävikään. Takana on pari niin henkisesti kuin fyysisestikin rankkaa viikkoa, jotka sotkivat omat suunnitelmat aika täysin. Ja kuten olen sanonutkin, en voi sietää sitä, kun suunnitelmat sotkeutuvat. Ehkä siksi ihan hyväkin, että minulle välillä usein niin tuppaakin käymään. Opettavaista on ainakin, jos ei muuta.

IMG_0591[1]

Vaikka olihan se alkuun hankalaa, olen todella ylpeä itsestäni, miten rennosti lopulta suhtauduin siihen, etten päässyt treenaamaan ja ruokavaliokin oli mitä oli. Ne kun eivät ole itselleni sellaisia asioita, joihin osaisin aina suhtautua rennon letkeästi ja liihotella vain vaaleanpunaisilla pilvillä, katsoen mitä tuleman pitää. Uskon kuitenkin, että tämä pakkolepo teki hyvää. Olen parin viikon ajan myös lisännyt hiilihydraattien saantia ja nukkunut todella paljon enemmän. Väsymys oli niin suurta, että parina iltana kaaduin sänkyyn jo klo 7 ja sieltä posottelinkin liki kellon ympäri.

Viikonloppu on mennyt kyllä aikamoisen mutustamisen parissa, kun rahkapurkinkannattelija kiikutti kotiin donitsia ja herkkua jos jonkinlaista. Lohtuysömistä, jee. Mutta hei pitihän ne donitsit nyt viimein syödä, kun ne jäivät silloin reilut puolitoista vuotta sitten kisojen jälkeen syömäti. Ja eilen piti vielä viettää tuoreet sämpylät-festivaalit. Nyt olo on jännästi melkoisen tuhti ja keskivartalolihava, mutta ainakin tietää, mistä se johtuu, kun on popsinut antaumuksella viljaa. Mutta nyt voin ainakin sanoa, että mieli on rento ja keho on saanut lepoa. Ei puntaria, ei kovia aikatauluja, ei suorittamista. Koska ei vaan ole kyennyt.

IMG_6241[1]

Mutta josko nyt alkaisi olla pahin takana päin. Ensi viikosta on pakko tulla jo superhyvä viikko. Odotan sitä, että aurinko paistaa ja jaksan taas hyvissä voimissa kävellä työmatkat ja porskuttaa illalla treeneihin. Fantasioin ajatuksella, että syön säännöllisesti puhdasta ja hyvää ruokaa normaalilla ruokahalulla.

Ja eipä sikäli, että tässä nyt mitään stressinaihetta olisikaan. Olen melko tyytyväinen kuntooni, kun peilin eteen menen ja päätän löytää itsestäni positiivisia asioita. 😉 Mitään järkyttävää paisumusta ei ole tapahtunut, ei valitettavasti lihaspaisumusta, mutta ei onneksi läskisellaistakaan. Mutta nestettä on tällä hetkellä paljon ja sen minä sovituskopissa kyllä pistin silmälle, että entistä harvemmin toteutunut perätreeni  näkyy! Jossain vaiheessa kun treenailin hyvinkin tuota pakara/jalka-osastoa kolmisenkin kertaa viikossa, oli perä suorastaan ylpeydenaiheeni, josta otin kipsivaluja ja vakuutin miljoonasta dollarista. Nyt se näyttää hieman apaattisemmalta ja tuonne sivuille on kerääntynyt hieman ylimääräistä rasvaa. Vähän sellainen ratsastushousumallinen takalisto. Mutta tämä damage lienee korjattavissa.

En aloita mitään punnitse ja säästöliekki-dieettiä, mutta karsin nyt vain näitä aika usein toistuneita herkutteluja. (Eli mussutan seuraavan kerran vasta kolmen viikon päästä vappuna, heheh. Rankkaa, siis niin rankkaa. ) Ollut muka niin paljon kaikkia kissanristiäisiä ja erityistapahtumia ja poikkeustilaneita ja sunnuntaidinnereitä, ettei ole yhtään ilmeisesti voinut viikonloppuisin miettiä, mitä sitä suustaan tunkee alas.

IMG_0543[1]
Viime vuoden the kesäkunto-vatsa.
IMG_6223[1]
Lähtötilannetta v 16

Aamumahani on outo aina vain!
Lähtötilannetta -16.
IMG_6220[1]
Lähtötilannetta -16

Puntarilla taisin käydä viimeksi n. kuukausi sitten. Painoa oli silloin 63,8kg, enkä usko että se sen kummoiseen suuntaan on siitä heilahtanut. Painoa en siis juuri aio seurailla, vaan otan jälleen avuksi mittanauhan, jolla tutkailen noita omia ongelmakohtia, eli sisäreisiä, alleja ja alavatsaa. Niistä saisi muutama milli ainakin tiivistyä pois. Mutta tarkoitus on syödä hyvin ja puhtaasti sekä satsata treeniin. Ja yrittää säilyttää tämä rento ja hyvä fiilis, mikä pakkolepäillessä tuli. Tämän kun saisi aina pidettyä elämässä, eikä alkaisi niin helposti nipottaa ja hifistellä, niin ai kun tulisi hyvä. Kun se kesä- ja etelänlomakuntokin tulee ennen kaikkea sieltä päästä. Olen ollut huippukunnossa matkalla, enkä silti sietänyt itseäni bikineissä. Se hyvä olo ja itsevarmuus kun ei ole painosta, eikä kunnosta, vaan omasta mielestä kiinni.

IMG_6242[1]