Status: kasaamassa hyvinvoinnin palapeliä

Ette liene unohtaneet, että minulla on vuosia ollut pulmia jaksamisen kanssa. Ylirasittuminen ja ylikunto ovat tulleet tutuiksi ja oireet ovat toisinaan päässeet paisumaan melko vakaviksi. En yksinkertaisesti ole osannut sovittaa kuormittavaa arkea ja treeniä. Olen vähätellyt psyykkisen stressin fysiologisia vaikutuksia ja vaatinut itseltäni liikaa. Pahimmilta ajoilta muistan hyvin, että olin jatkuvasti väsynyt, pahoinvoiva ja flunssassa alvariinsa. Muistan, miten tuntui siltä, että siitä suosta on melkein mahdotonta nousta ja aina kun sain toisen jalan ylös, toinen jalka humpsahti syvyyksiin vähintään polvea myöten. En oikeastaan muistanut, miltä tuntuu, kun olo on vireä ja mieli läsnä hetkessä.

Arjen rauhoittaminen oli (ja on…) vaikeaa. Se oli (ja on…) hieman sellaista ainaista tasapainoilua ja nuoralla kävelyä. Horjuen ja hitaasti, mutta määrätietoisesti kuitenkin on edetty niistä ajoista, kun olin ihan rauniona. Välillä on roikuttu tippumaisillaan, mutta hinauduttu takaisin ylös. Ja siellä ylhäällä tasapainoilusta nyt kirjoitan, sillä hitsinpimpulat, minä (ainakin kehoni!) voin oikeastaan aika hyvin. Tutkitusti.

IMG_2227[1]

Kerroin viime kirjoituksessani muutoksesta ja ilakoin sitä, että uskalsin ottaa riskin, koska lopulta se muutti elämänlaatuani huomattavasti. Mainitsin kuitenkin myös siitä, miten rankkaa päätöksen tekeminen oli. Rankkaa oli myös uuden arjen aloittaminen. Kaikki oli uutta ja minulla oli hurjat paineet, epäluuloja ja pelkoja. Kenelläpä ei, silloin kun aloittaa uudessa työympäristössä, uudet työtehtävät ja saa niskaansa paljon vastuuta ja odotuksia? Stressitasoni nousivat varmaan kerralla tappiin, uni ei maistunut, keho oli nesteinen. Enkä tarkoita mitään pientä turvotusta vatsassa,vaan sitä, etteivät kengätkään meinanneet mahtua jalkaan. Olin ahdistunut. Kun sanainen arkku läheisten kesken aukeni, ei puhetulvasta meinannut tulla loppua. Yhtäkkiä ahdistikin kaikki, monen vuoden takaisista menneistä asioista lähtien. Itku oli herkässä. En meinannut jaksaa treenata, mutta en oikein malttanut olla aloillanikaan. Siinä sydämen läpättäessä ja jalkojen hapottaessa mietin taas, että ei hyvänen aika, nytkö se on taas menoa ja enkö ikinä opi… Mutta sitten arki alkoikin rullata ja helpotuksekseni sain todeta, että enpäs pudonnutkaan. Pieni epäluulo jäi silti kytemään. Huijaanko itseäni? Jaksanko oikeasti? Jaksaako kehoni? Onko kaikki ok? Vai onko tässä taas taidonnäyte siitä itsensä huijaamisesta ja perinteisestä ”tsemppiä, leuka ylös, häntä pystyyn”-mentaliteetista.

Firstbeat – hyvinvointianalyysi

Työpaikallani aletaan tehdä Firstbeat-mittauksia lokakuussa ja henkilökuntamme on nyt kouluttautunut analysoimaan hyvinvointiraportteja. Siispä kuin tilauksesta, pääsin tekemään itselleni Firstbeat-hyvinvointianalyysin. Kun viimeksi tein mittauksen, oli tilanteeni mallia kroonistunut ylikunto ja raportti oli kuin yhtä punakynää. Yöunet olivat sekä lyhyitä, että surkeasti palauttavia. Leposykkeet olivat korkealla. Se ei ollut mitään kovin imartelevaa katsottavaa. Paperilla olisi pitänyt olla nuoren, hyväkuntoisen ihmisen tuloksia, mutta se näytti lähinnä keski-ikäisen, huonosti syövän ja 24/7 stressavan yritysjohtajan tilanteelta.

Jälkeen päin suorastaan kauhistuttaa, miten yliolkaisesti silloin suhtauduin tilanteeseen ja lääkärin vakavaan ilmeeseen, kun hän sanoi, ettei toivo näkevänsä minua vakavan burnoutin partaalla. Kesti aika kauan, ennen kuin lakkasin vähättelemästä omaa tilannettani ja oikeasti myös mietin sitä asiaa, mitä se stressi tekee myös minun sydämelleni.

Kyllä kelpaa näyttää peukkua puurolautasellisen takaa!

Oli miten oli, viime viikolla lätkäisin Firstbeatin elektrodit iholle heti maanantaiaamuna herätyskellon soidessa 4.30 ja napsaisin elektrodit pois torstaiaamuna. Elektrodit olivat poissa kolmen vuorokauden aikana nelisen tuntia, kun tein töitä altaaassa. Vedessä niitä kun ei passaa liotella. Minulle ei tullut iho-oireita ja mutkula asettui oikein mukavasti oikean solisluun alle ja kylkikaareen. Ei niitä tosiaankaan huomannut. Torstai-iltana oli sitten aika purkaa tulokset.

Tämän ensimmäisen mittauksen halusin tehdä niin, että kovia treenejä ei ole. Halusin nähdä, miten kuormittavaa yksistään arki ilman salitreenejä on. Seuraavan mittauksen toteutan lisäämällä päiviin salitreenit. Kiinnostavaa päästä vertailemaan tuloksia. Mittauspäivät koostuivat kahdesta työpäivästä ja yhdestä koulutuspäivästä. Liikuntaa tuli kävelyn, rullailun, kevyen keskivartalotreenitn ja hölkän muodossa sekä toki töissä hieroessa ja puuhatessa. Liikuntapisteet jäivät kuitenkin hyvin vähäiseksi, sillä laite ei laske oikeastaan tuollaista kevyttä liikettä liikunnaksi.

Kuten osasin odottaakin, päivien aikana ei tullut yhtään palauttavaa jaksoa, vaan viiva surutti punaisella, mikä kertoo stressistä. Stressi ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita negatiivista stressiä, vaan sitä, että yksinkertaisesti puuhaan jotain koko ajan. Silmiinpistävää oli, että stressaavimmat piikit osuivat usein työpäivän päätteeksi, jolloin varmaan stressaannuin, että päivä loppuu, enkä ehdi tehdä kaikkea ja hommaa jää vielä rästiin.

Mistä olin todella positiivisesti yllättynyt, oli palautumiseni taso ja yöunet. Ensinnäkin, sain mittauksen aikana nukutta ihan hervottoman hyvin! Ja siitä ”syytän” päivittäistä rullailua. En muista, milloin olisin nukkunut näin monta yötä näin hyvin. Yhtenäkin yönä yli 9h! No, mittausten jälkeen tulikin sitten taas sellainen yö, että heräsin kolmen jälkeen… Mutta! Kiva oli nähdä, että kun nukuin hyvin, kehoni palautui todella hyvin! Syke laski yöllä 41 lyöntiin ja parhaimpana yönä palauttavaa oli unijaksostani 96%. Sykevälivaihteluni oli päivittäin n. 76ms, mikä on hyvä. Mitä suurempi sykevälivaihtelu on, sen parempi.

Kaiken kaikkiaan analyysi kertoi minun palautuvan arjestani hyvin. Mittaustulokset tottakai olisivat olleet olennaisesti erilaiset, jos olisin nukkunut niitä ihastuttavia 2h yöunia ja tehnyt kovia treenejä. Tai treenannut illalla, juonut alkoholia tms. Tämä antoi minulle kuitenkin hyvin osviittaa siitä, minkä verran perusarkeni kuluttaa, millaisia yöunia tarvitsen palautumiseen, minkä verran tarvitsen energiaa ja päivittäin liikun ilman treenejä.

Minun oli tarkoitus laittaa elektrodit rintaan uudelleen heti tänään, mutta laitteen akku oli tyhjä. Nyt siis lataillaan akkuja ja huomenna laitetaan lätkät uudelleen. Katsotaan, mitä mittari tuumaa arjen ja treenin yhdistämisestä. Laitan mittauksista yhteenvetoa, jahka saan dataa paperille.

IMG_5188[1]

Kun mietin tätä uusinta mittausta, oli hyvä pysähtyä miettimään, mitkä asiat ovat muuttuneet viime kerrasta ja ainakin nämä tulivat heti mieleen:

  • vähemmän suorituskykyä lisääviä rääkkitreenejä, enemmän kevyempää liikuntaa – myös salilla
  • enemmän liikkuvuusharjoitteita
  • enemmän syviä lihaksia aktivoivaa harjoittelua
  • säännöllinen rullailu
  • enemmän vapaa-aikaa
  • säännöllinen rauhoittuminen illalla: teetä, ruusunjuuriuutetta, kevyttä rullailua, makaamista, lukemista, leipomista
  • enemmän yhtäjaksoista unta 

Se mikä on olennaista tässä mittauksessa on tottakai erottaa keho ja mieli. Vaikka ne paljon kulkevatkin käsi kädessä, eivät kaikki mielen vipinät ja myllerrykset tulostu raportille. Mitkään anturit eivät laske, miten paljon mielesi raksuttaa, eikä mikään mittaa kuinka happamia tai glitterisiä ajatuksia siellä vipeltää. Hyvänä esimerkkinä: vaikka uuden mittauksen aikanakin olin aika stressaantunut, ei  viime viikkoinen stressi näkynyt mittauksissa mitenkään, vaikka tuntui kyllä päässä. Eli: suurin työstettävä asia on edelleen tuolla korvien välissä. Mielen saa helposti ahdistumaan ja pingottumaan stressiin. Jos alkaa stressata, että aamulla pitää herätä aikaisin, varmasti nukkuu huonosti ja herää jo klo 2. Kun ajatuksissaan pyörittelee sitä seikkaa, että nyt on kiirekiirekiirekiire, pääkin alkaa surista kuin mehiläispesä.

Mitkä ovat sinulle niitä merkkejä, että voit hyvin? Seesteinen mieli? Hymy herkässä? Hyvät yöunet? 

IMG_0144[1]

Kyllä kiireettömän kelpaa !

Enpä muista milloin olisin ollut näin rentoutunut ja onnellinen. Siis ihan useamman päivän peräkkäin! Rasti seinään. Mutta kai nyt: minulla alkoi perjantaina kesän ensimmäinen lomapätkä.

Kätevä emäntä kyökissä
Kätevä emäntä kyökissä

Tuntuu niin hyvältä. Ansaitulta. Rennolta. Ihanalta. Tuntuu ihan elämältä tämä touhu, hirveän kevään jälkeen. Nyt ei tunnu elo vain asioiden suorittamiselta, kiireeltä, paineelta ja siltä, että minua vedetään joka suuntaan ja stretsaan kuin kova farkkukangas = yritän, mutta en vain riitä joka paikkaan. Muistaisikohan syksyllä, että tällainen rentous on huomattavasti mukavamman tuntuista?

Olen ihan ihmeissäni siitä, miten hyvin olen lomautunut! Mutta tällä kertaa tein asiat toisin. Monesti lomallejäämiseni on kiireen ja pienten arjen katastrofien yhteissinfoniaa ja viimeiset päivät ennen vapaita ovat täynnä ohjelmaa aamusta iltaan. Vaan ei tällä kertaa! Nyt aloin mielessäni jättäytyä lomalle jo viikkoa aiemmin. Pyrin hoitamaan asiat niin, että perjantaina kaikki on kunnossa, eikä rästissä ole mitään tekemistä. Miten mahtavalta tuntuikaan, että koulun osalta to do-lista oli viimein pyyhitty tyhjäksi…. Ei kun ei, olihan siellä se yksi pieni opinnäytetyö, mutta siitä olen myös ihan tietoisesti lomalla nyt. Ja töiden osalta… No, melkein oli tyhjä lista! Mitä nyt perjantaina iltavuoron jälkeen sain vielä naputella paperihommia ja laskutuksia. Mutta kun ne oli siivottu pöydältä, sain viimein jäädä lomalle! Ja kyllä kelpasi jäädäkin, kun työkaveri vielä lahjoi samppanjalla ja kotiin oli kiikutettu häälahjaksi Kastehelmi-kakkuvati. Ihanaa lellimistä ja luksusta ja huomioimista ja iih. Samppanja jäi kuitenkin kaappiin odottamaan hääpäivää.

IMG_0403[1]
Vessaselfie. How classy is that.

Olin niin häpläkässä lomasta, että en saanut pe-la yönä nukuttua kuin kaksi tuntia! Tämä on todella tyypillistä minulle, että kun olen innoissani, uni ei maistu. Ja siinä eivät sitten auta mitkään lampaiden laskemiset, valaiden ääntelyt tai rentoutumisharjoitteet. Ei vain nukuta. Ei malta! Pyörin sängyssä varmaan pari tuntia, lueskelin kakkureseptejä ja suunnittelin suunnittelemasta päästyäni. Tein paikkakortteja ja pöytäjärjestystä ja valmistelin printtejä. Siinä se aamu mukavasti hujahtikin ja odotin klo 10 aukeavaa salia. Mutta väsytti ja ajattelin lykätä treeniä myöhemmälle.

Keskipäivällä sitten iskikin odotetusti älytön kooma ja torkuin sohvalla. Sali jäi suosiolla välistä, kun keho ei ollut yllätys yllätys lainkaan palautunut. Salin sijaan kaupungille shoppailemaan anopille mekkoa, ravintolaan syömään ja karkkipussin kera ihmettelemään dinosauruksia. Paljon parempi valinta siihen hetkeen. Karkkia olisi pitänyt tosin olla enemmän, niin olisin ehkä nukahtanut leffatuoliin ja välttynyt Jurassic Worldin aiheuttamalta myötähäpeältä, mutta tulipahan nyt nähtyä niitä dinoja. Sinnehän minä manguin viikkotolkulla. 😀

IMG_0405[1]

Eilinen menikin sitten ihan häätohinoissa. Kaaso ja sulhanen availivat hiki hatussa pompomeja ja itse leivoin lusikkaleipiä. Kunnon Martta-touhua siis. Ensin vähän säälin talkooporukkaa, kun ensimmäisen pakkauksen pallerot tuottivat hieman päänvaivaa ja saivat aikaan pienoista sadattelua, mutta ei siinä kauaa mennyt, kun me kaikki pääsimme yksitoikkoisessa näpertämisessämme flow-tilaan. Hommaanhan jäi lähes koukkuun! Ja niin vain valmistui läjä pompomeita ja kasa lusikkaleipiä. On se näppärää, kun joskus delegoi tekemistä myös muille, eikä yritä itse tehdä kaikkea.

IMG_0432[1]

IMG_0433[1]

IMG_0437[1]

Sain myös pakottavan siivousinspiraation ja oli käytävä käsiksi keittiön kaappeihin. Teimme myös purkkikierroksen ja haimme ystäviltä ja perheenjäseniltä lasipurkkeja koristeita ja illalla oli vielä pakko päästä salille ja lenkille. Viime viikon saldona siis neljä salia, kaksi tunnin lenkkiä ja kasa lyhyempiä lenkkejä. Ihan kelvollisesti siis. Yllättävän hyvä käsitreeni vieläpä kaikesta väsymyksesta ja touhottamisesta huolimatta!

Harmi vaan että unohdin jännittää hauista!!
Harmi vaan että unohdin jännittää hauista!!

Huomaa hyvin, miten kiireettömyys vaikuttaa treeni-intoon. Siis positiivisella tavalla! Salilla tuntui siltä kuin olisi uudelleen löytänyt jonkun kauan kadoksissa olleen asian. Ihan huippu fiilis ja into. Ja oli sellainen tunne, että ”saan” mennä salille, kun se on monesti ollut ”pitää” mennä salille.

 Oma ns. ”kehityskauteni” kilpailuiden jälkeen on ollut tähän mennessä aikamoinen vitsi, sillä en ole saanut varmaan juuri mitään tapahtumaan. (Jos tarkasti katsoo, pikkuvarpaani on ehkä hieman käyristynyt lisää) Mutta stressin ja kiireen piikkiinhän tämä menee. Jos en olisi keväällä oppinut hölläämään ja olisin vain painanut kaiken muun ohella sata lasissa treeniä, en varmaan kirjoittelisi tässä näin rennoissa tunnelmissa. Pakko miettiä kokonaisjaksamista ja muutakin elämää. Treenit ja kehittyminen eivät todellakaan ole ykkössijalla. Olen onneksi sen tajunnut asioita priorisoidessani, jos en sitten muuta. Aika hitaasti on siis treenimääriä ja intensiteettiäkin hivuteltu ylöspäin, koska palautumisen kanssa on ollut hieman hankalaa. Stressi, huonot yöunet… No, siinä jo kaksi erittäin painavaa asiaa, miksi salitreenejä on jäänyt kevään aikana välistä. Eivätkä kaikki treenit ole todellakaan olleet mitään 120% tekemistä, vaan oman kropan ja voimavarojen kuuntelemista. Mutta koko ajan kuormitusta nostetaan rankemmaksi ja kohta alkaa toivottavasti oikeasti se kehityskausi.

neitii

Tuntuu vaan niin ihanalta, että edessä on rento viikko. Treenejä, puuhasteluja häävalmisteluiden parissa ja siinäpä se! Hääjärjestelyt ovat minusta vain terapeuttista tekemistä, en stressaa yhtään vieläkään. Kaikki tulee sujumaan hyvin. Katsotaan sitten loppuviikosta, kun edessä on loputkin leipomiset ja munavoiden pipertämiset sun muut, että vieläkö olen näin zen. Teemme häihin siis itse kakkubuffettia sekä iltapalaa. Siinä on oma askartelunsa. Mutta onneksi on loma! Viikkokin alkoi mukavasti aurinkoisella aamulenkillä. Ja illalla voisi olla jopa niin hurja, että testaisi pitkästä aikaa ryhmäliikuntatuntia. Jos malttaa olla ennen sitä menemättä salille.

Että tällaista linnunlaulua ja aurinkoa tänne, tsirp tsirp. Puuttuu vain  joku raikas kuva maljakkoon muka-huolettomasti asetelluista leikkokukista ja kaunis maisemakuva muka-motivoivalla tekstinpätkällä. ”LIFE IS FOR LIVING <3”