#0daysout!

Ah! Nyt on kyllä meneillään sellainen fitnessirmelien kulta-aika, ettei tosikaan! Toiset repivät hiuksia päästään fitnesshehkutuksen tursutessa ovista ja ikkunoista, kun taas toiset nauttivat täysin siemauksin syksyn kisakauden käynnistymisestä. Itse heräsin tänään jo klo 4.00 ja ensimmäinen ajatukseni oli: toivottavasti kisaajat saavat pidempään unta! Tänään on rankka päivä niille, joiden kisarypistys on vuorossa vasta illalla.

unnamed-2

Tänä viikonloppuna kilpaillaan siis Jyväskylässä SM-karsinnoiden merkeissä. Oma valmennettavani kilpailee tänään beginners-sarjassa, joten olen päässyt tänä vuonna niin lähelle kisatouhuamista, kuin on mahdollista ilman, että itse kilpailee. Aamulla tempaisin aamupalan jälkeen pumppailemaan olkapäitä salille ja siitä huristelin valmennettavani hotellihuoneelle tsekkaamaan kuntoa ja antamaan viime hetken ohjeistukset.
Kyllä se myönnettävä on, että oma kisakipinä on aina näin syksyllä ja myös keväisin kova ja huomaan, että laji kuumottelee taas korvien välissä samalla tavalla kuin vuosina 2011-2014. Mitään hätäisiä peliliikkeitä ei kuitenkaan ole, edelleenkään, tarpeen tehdä mitä tulee omaan henkilökohtaiseen kisaamispäätökseen. Nyt kun kisalava on kerran koettu, ei ole samanlaista hötkyä sinne päästä näitä kanankoipia näyttämään. Kilpaileminen ei kuitenkaan ole se juttu, vaan ainoastaan yksi mauste ja checkpoint tavoitteellisesaa harrastamisessa. On myös oltava realisti siinä, että näin tatuoidulla keholla ei bikini sarjassa menestystä tule, olisin sitten miten hyvässä kunnossa vain. Kilpailuun siis valmistaudutaan vasta, kun tuntuu, että varteen on tarttunut jotain muutakin kuin hytisevää ja kun tuntuu siltä, että on taas sopiva aika ja paikka haastaa itseään lajin merkeissä. Sillä olihan se vaan mahtava kokemus!
On myös oltava tarkkana, milloin projektiin ryhtyy. Tällä hetkellä työ ja kouluttautuminen ovat ykkösprioriteettejani. Se näkyy ”toisinaan” kalenterissa todella täysinä viikkoina. Siksipä jo ihan perustreenaamiselle on otettava oma aikansa. Jo vain olisin pulassa, kun viikkoon pitäisi ynnätä aerobiset ja poseeraamiset kaiken muun ohelle. Ja täytyy myös sanoa, että projektiin olisi mukavampi lähteä, kun joku tuttu olisi samassa myllytyksessä. Kun viimeksi kilpailin, oli yksi parhaista asioista se yhdessä tekemisen meininki, tiivis tuki ja fitnessporukka, jonka kanssa treenattiin ja poseerattiin. Mahtavia aamulenkkejä ja reissuja!
Sitä hetkeä odotellessa on vain syytä ihailla muiden tekemää kovaa työtä, nauttia tästä hurmoksesta ja tsempata omaa tyttöä lavalle!
Miten meillä sitten on mennyt, lähdetäänkö tässä tavoittelemaan kultaa? Häviämään ei olla lähdössä, mutta sijoituksen suhteen meillä ei ole erityisiä tavoitteita. Uskon, että kolmen kärki beginnersissäkin on melko kova ja kireässä kunnossa ja siihen on vielä hieman matkaa. Tiivistymistä on tapahtunut tavoitteiden mukaan ja kisapaino on saavutettu, mutta lyhyen tavoitteellisen salitreenihistorian  vuoksi ylä-ja alavartalossa on epätasapainoa, jota ei vielä saatu tämän projektin aikana kohdalleen.  Yläkroppa alkoi kuivua heti dieetin alussa, eikä ole suostunut hidastamaan tahtia. Tankkaus menee herkästi olkapäihin ja hauiksiin. Alakroppa puolestaan on helposti nesteytyvää sorttia, eikä ole auliisti luovuttanut rasvavarantoja. Tulevaisuudessa lihastalkoot jatkuvat ja ensimmäinen dieetti on antanut hyvin osviittaa kropan toiminnasta. Vaikka kunto ei riittäisi kärkeen, uskon, että olemme molemmat tyytyväisiä päivään. Paino on tavoitteessa, homma on sujunut pienistä sairaateluista ja kovista yövuoroputkusta huolimatta hyvin. Myös viimeistelyt näyttävät toimineen hyvin ja takareisi näyttäytyi. Viikossa on tullut todella hyviä muutoksia. Paketti näyttää sopusuhtaiselta. Joten nyt voi nauttia hyvällä mielellä tehdystä työstä!
unnamed-3
Itseäni harmittaa, että en pääse kisoihin livenä seuraamaan ja huoltelemaan, koska olen menossa häihin. Pitänee siis vessassa roplata tuloksia puhelimesta ja päivystää Body-lehden sivua kirkossa.
Ihanaa päivää kaikki kilpailijat ja kisafiilistelijät! Nyt on aika nauttia! Olkaa läsnä, olkaa ylpeitä itsestänne, älkääkä heittäkö (siskoni sanoin) ”kankkua kaivoon” jos ei ensimmäinen kisakokemus johda kultapystiin!
 biksut

 Millan ja minun kisavalmennusprojektista voit lukea lisää täältä! http://fitever.fitfashion.fi/2016/08/13/fitnessvalmentajaksi-ihan-tuosta-noin-vaan/

Valmentaja vaihtoon!

 

Olen kurkkuani myöten kyllästynyt katselemaan treeneissä aina sitä samaa naama. Se ei ole tyytyväinen juuri mihinkään. Se ei koskaan kehu, että teit hyvää työtä. Se mielellään löytää vain puutteita joka asiasta, löytää heikkouksia, eikä osaa korostaa vahvuuksia, joita minulla varmasti on. Ärsyttävintä, että muille se kyllä on mukava ja motivoiva valmentaja, mutta minuun se ei jaksa samalla tavalla panostaa. Se vaan vaatii ja vaatii. Muuttaa suunnitelmia kesken treenijakson, piiskaa ja valittaa. Yritä nyt sen kanssa sitten treenata ja edistyä! Sitä paitsi se on usein todella poissaolevan oloinen ja treenit tuntuu menevän siltä joskus ihan ohi. Tuntuu, että en saa  annettua itsestäni sitä 110% panosta, kun sillä vaan pyörii muut asiat mielessä. Kauhean stressaantunutkin se on.

IMG_5593[1]

Toisaalta teen tämän päätöksen aika haikein mielin. Valmentajalla on kuitenkin aika hyvä huumorintaju ja se on oppinut olemaan armollisempi. Nykyään se jo ymmärtääkin, että lepo on hyvästä ja antaa mun joskus vaan köllöttää sohvannurkassa leipomo-ohjelmia kytäten. Eikä säti koko ajan, että sinun pitäisi olla  treenaamassa ja tekemässä jotain järkevää. Ja viime aikoina se on tehnyt melko järkeviä ohjelmiakin ja ymmärtänyt, että on pakko lisätä kaikkea pikkuhiljaa, eikä pamauttaa esim kahden viikon makaamisen jälkeen 13 tuntia treeniä kalenteriin.

Päätöstä on siis kypsytelty ja mietitty monesta näkövinkkelistä ja kyllä minä nyt sen päätöksen tein, pitkällisen eestaas huopaamisen ja soutamisen jälkeen. Tuosta tyypistä on päästävä eroon! En todellakaan halua antaa valmennusvastuutani sellaiselle, joka ei keskity minuun täysin, mietiskelee vaan muiden asioita ja omiaan, ja antaa mun löysäillä vähän miten sattuu ja tehdä sinnepäin. En jaksa sitä, että vaaditaan ihan liikoja, eikä mihinkään olla tyytyväisiä! Eli todellakin on aika antaa kenkää tuolle tyypille. Tai ainakin siirtää se johonkin apuvalmentajareserviin, mistä se voi välillä huudella omia mielipiteitään.

Potkaisin siis itseäni kantapäällä perseelle (joka on ensimmäisen sairastelun jälkeisen treenin jälkeen niin kipeä, että tarvitsisin tuolille uimarenkaan) ja erotin itseni päävalmentajan toimesta. Ah. mikä helpotus! Olen vuoden yrittänyt olla valmentaja itselleni, mutta pakko oli olla rehellinen ja  todeta, että minusta ei ole itseäni koutsaamaan. Pidän haasteista ja on ihana työskennellä vaativienkin asiakastapauksien kanssa, mutta tämä oli minulle liian suuri haaste. Minä olen itselleni liian suuri haaste. Ammattitaitoni ei riitä tällaisen pässinpään kanssa nahisteluun!

Keväällä minulla olikin jo suunnitelmia valmennuksen ulkoistamisesta, mutta suunnitelman toteutus venyi kesälle asti. Häät pitivät kiireisenä. Mutta ei se meno siihen loppunut ja lopulta hektinen elämäntilanne sai minut perääntymään. Ei vain tuntunut järkevältä ratkaisulta sitoutua mihinkään, nostattaa stressitasoja sen vuoksi ja kiristää aikatauluja vielä hieman lisää. Mutta en sitten tiedä, oliko se täysin ainoa syy. Ehkä minä vielä epäröin,  mitä minä valmennukselta haluan. Mutta voisi sanoa, että hyvä kun jäin vielä itsekseni mutustelemaan, mitä minä lopulta haluan, mitkä ovat tämänhetkiset voimavarat ja tavoitteet. Niin ja tuli ainakin nähtyä ja koettua se, että ei tämä touhu ole niin antoisaa, kun ympärillä ei ole tiimiä tai valmennusta.

 

0 vai 2 viikkoa, siinäpä pulma...

Aiemmat valmentajat

Minulla on ollut fitnesstörppöilytaipaleellani kaksi valmentajaa ja ennen fitnessintoilua personal trainer. Ketään en ole vaihtanut pois siksi, että valmentaja olisi ollut huono tai tiimissä jotain vikaa. PT-suhteeni loppui hyvässä hengessä, sillä tavoitteet olivat muuttuneet ja fitness-lajeja valmentava henkilö, jolla on ymmärrystä poseerauksista, tuli siinä vaiheessa kyseesseen. Luonteva jatkumo siis.

Tiimeissä on ollut ihan mahtavaa porukkaa ja  olen saanut uusia ystäviä. Valmentajilta olen saanut erilaista näkemystä ja aina todella paljon tukea sille, mitä olen tehnyt. Jyväskylän kisoihin huolto pelasi aivan mahtavasti ja silloinen valmentaja oli koko kisaviikon yhteydessä päivittäin. Ja tuli kotiin tsekkaamaan kisakunnon kisoja edeltävänä päivänä, kisa-aamuna ja  ennen kisoja. Uudelle kilpailijalle se oli todella tärkeää, missään vaiheessa ei tarvinnut jäädä yksin miettimään, että mitä pitää tehdä. Huoltojoukoilta tuli apua meikkivalintojen kanssa ja takahuoneessa oli kuminauhat ja kaikki. Itse piti vain tulla paikalle ja nauttia. Muutenkin suhtautuminen lajiin ja elämään oli järkevää, juuri sellaista, mitä kaipasin. Tiimin tytöillä on kaikki edellytykset menestyä, koska balanssi elämässä säilyy, eikä touhu mene siihen, että leikataan riisinjyvistä kantoja pois, ettei vain grammamäärä ylity hitusellakaan.

IMG_3200[1]

Mitä valmennuksessa arvostan?

Henkilökemia on tärkeä juttu. Valmennus voi olla superlaadukasta ja pätevää, mutta kaikkien kanssa ei vain homma luista. Olen itsekin kieltäytynyt yhteistyöstä joidenkin asiakasehdokkaiden kanssa ihan siitä syystä, että henkilökohtainen valmennus on sen verran läheistä puuhaa, että kemioiden pitää klikata. Ainakin se tekee hommasta mielekkäämpää ja luontevampaa sekä valmentajalle, että valmennettavalle.

Luottamus.  On ymmärrettävää, että valmennuspuolella on toisinaan kiireitä, mutta silloin on hyvä olla avoin. Tiedän tämän omakohtaisesti itsekin, kun olen joskus todella kiireisten aikataulujen vuoksi joutunut lykkäämään esimerkiksi treeniohjelman tekemistä.  Avoimuudella saa ymmärrystä, mutta toistuvat tyhjät lupaukset syövät valmennussuhdetta. Itsekin olen hyvin ymmärtäväinen ja joustava, mutta tiettyyn pisteeseen saakka. Jossain vaiheessa iskee se olo, että ei ole tärkeä ja homma ei yksinkertaisesti toimi, kun jäät viikkokausiksi ilman uutta ohjeistusta. Aikatauluissa pysyminen on myös tärkeää.

Ammattimaisuus. Valmentajan kanssa muodostuu usein niin läheinen suhde, että hänen kanssaan ystävystyy. Omat asiakkaat ovat minulle todella tärkeitä ja läheisiä ja heidän kanssaan koen ystävyyttä. Mutta on muistettava myös ammattimaisuus. Ei ole hyvä, jos tapaamiset perustuvat valmentajan elämänkerralliselle monologille. Eikä ole hyvä, jos valmentaja puhuu muista valmennettavistaan tunnistettavasti. Myös muiden ammattilaisten ja alalla toimijoiden mollaaminen on epäammattimaista.

Yksilöllisyys. Pakasta vedetyt ohjelmat kaikille! Ei kiitos. Osaan kyllä erottaa, onko ohjelma tarpeisiini räätälöity, vai jotain ihan muuta.

Mielipiteiden vaihtaminen. Minusta on kiinnostavaa vaihtaa näkemyksiä. Jos jokin asia on itselleni uusi tai herättää ihmetystä, kaipaan perusteluja. Kaikki mielekkyys tekemisessä kuitenkin perustuu jollain tavalla perusteluille. Miksi näin tehdään? Se on kiinnostavaa. Kaipaan sitä, että asioista voi keskustella hyvässä hengessä, ilman, että kysymykset tulkitaan kyseenalaistamiseksi.

Rehellisyys. Valmentaja saa ja hänen pitääkin tiputtaa minut pilvilinnoistani, kyllä kiitos. Toivon sitä, että valmentaja on rehellinen, kertoo missä hänen mielestään mennään ja uskaltaa pistää minut jäähylle, jos itse sokaistun omalle tekemiselleni. En tarvitse pään silittelyä ja kehuja (paitsi tietenkin välillä) vaan enemmänkin haastamista.

Mitäs sitten seuraavaksi?

Kahden viikon päästä lähden tapaamaan mahdollisesti tulevaa valmentajaani. Samalla jännittää, samalla olen todella helpottunut. Ihanaa antaa ohjakset jollekin toiselle. Ihanaa päästä taas seurannan alle. Ihana saada suunta ja  suuntaviitat, miten lähteä etenemään! Innolla odotan, mitä tästä tulee. Riemulla sysään itseni pois tästä hommasta! Lämmöllä ajattelen sitä, miten kiva kisavuosi oli mukavien ihmisten ympäröimänä ja toiveikkaana odotan, että tulevaisuudessa samanlaista meininkiä on jälleen luvassa!

Että fitnesskrapulasta uuteen nousuhumalaan! 😉

IMG_3212[1]