Ihan tavallinen perjantaipäivä (ilman ihan tavallisia naisten puuvillaisia alushousuja)

Olisin halunnut jostain syystä käyttää otsikossa sanaa normipäivä, mutta mieleeni tulee vain Asteen ruudulliset shortsit ja Kummelin sketsi. Haudataan siis se. Tämähän on huomattavasti raflaavampi! Joskin täyttä lööperiä. Totta maarhan minulla oli housut jalassani, vaikka kerrankos sitä on salille kommandona eksynytkin. Ja ps. viittaus ihan tavallisista puuvillaisista alushousuista liittyy tähän

Viime viikolla kuvailin siis ihan_tavallista päivääni, jotta saisin pitkästä aikaa tehtyä sellaisen ”päivä kanssani” kirjoituksen. Viime kerrasta onkin vierähtänyt tovi, sillä jos muistan oikein, olen tehnyt tällaisen tasan kerran… Ja kun nyt tarkastin, niin kyllä vain. Tämä  tapahtui herran vuonna 2013. Voit lukea sen täällä, jos olet mahdottoman tylsistynyt elämääsi. Tai suus tuolla –> Kuvaile päivääsi !/ Ehkä siis lienee hyvä hetki sukeltaa, tai ainakin kurkistaa, vuoden 2016 perjantaipäivään. Koska onhan se nyt perinjuurin tärkeää teidänkin tietää, mitä minä teen silloin, kun en marise täällä. Uhkailin, että perjantaipostaukseni sisältäisi vain kuvia ja tarinoita siitä, kun keittelen kananmunia, mutta onneksi sain päivääni muutakin sisältöä kuin munaa! Ja mitä – ihan viaton juttu, kuten Lidlin paistopisteen mainoskin.

Kuvaaja: Maria Ahokas
Kuvaaja: Maria Ahokas

Mutta tässä siis teille jo viime viikkoinen perjantaini! Tämä meneillään oleva perjantaikaan ei juuri poikkea sisällöltään edellisestä. Ainakin veikkaisin näin. Lienen paraikaakin työntouhussa. Kiitos ajastettujen postausten! Saatan olla vaikka Bahamalla siemailemassa drinkkiä kookospähkinästä.

Vaikka homma menikin vähän lätyksi kuvaamisen osalta, minä kyllä aloitin tämän viime viikkoisen päiväprojektini huikealla tarmolla. Olin kamera ojossa ikuistamassa perusperjantaitani jo heti klo 06.00 korvilla. Aina kun rahkapurkinkannattelijan silmä vältti, näpsin itsestäni turhanpäiväisiä selfieitä ja naamanvääntelykuvia. Aamuisena murahtelevana mörrimöykkynä en välttämättä kykene kommunikoimaan, kuten normaalit kaksiraajaiset homo sapiensit, joten en olisi välttämättä voinut kertoa mitä teen. Tulen kyllä aamuisinkin hyvin toimeen mm. etanoiden ja kastematojen kanssa, sillä  jaamme hyvin samankaltaisia intressejä ja ajatuksia maailmanmenosta.

Siinä kastematomaisessa mielentilassani minä kuitenkin saan sotkettua itselleni proteiinilätyn. Yksi kokonainen muna, läjä valkuaisia, roima lusikallinen Sportlifen proteiinivanukasta, suolaa, luomukanelia, kardemummaa… No vettä toki tilkkanen. C-vitamiiniporetabletti lasiin suhisemaan ja juoma kitusiin, ennen kuin tabletti on kunnolla liuennut. Hyi. Pahaa. Kookosöljyä pannulle, pakkasesta huolettomasti jäisiä marjoja lautaselle, vähän banaania ja pähkinää kylkeen ja pöperöt naamariin.

IMG_1466[1]

Juoksujalkaa koiran kanssa ulos. Ruho on maailman nihkein aamuherääjä, mutta ulkona salamannopea pikakilpuri, kun puhutaan aikaisesta aamu-ulkoilusta. Se tekee tarpeensa ennen kuin olen ehtinyt orientoitua siihen tosiasiaan, että olemme ulkona, ja vetää sisälle pienen puskutraktorin lailla. Pikainen tassujen kuivaus, rapsuttelut ja mummon peittely takaisin sänkyyn. Ilman asianmukaisia lässytyksiä ja rapsutuksia ei voi poistua. Ja mummolla tarkoitan siis edelleen Ruhoa. Meillä ei ainakaan vielä asu yhtään ihmismummoa, joka pitäisi työpäivän ajaksi teljetä kotiin.

IMG_5382[1]

Tulipalokiireellä autolle, penkinlämmitin kutoselle, radio soimaan ja reilu 20min kurvailu vesisateessa kohti määränpäätä A.  20 min aikana poden tieraivoa mainosten takia ja vaihtelen kanavia harva se hetki. ”MESTARILEIPURI OOOOOONNNNNNN!!!” ARGH! ”Helppo katsastus! No helppo katastus!!” ”Pullat pystyynh… Ei enää naurata. Kun olen päässyt paraatipaikalle, eli työharjoittelupaikalleni, tungen eväät jääkaappin ja napsautan koneen auki. Mielentilani on jo melkoisen ZEN. Suunnittelen tulevan viikon aikataulut, teen edellispäivän asiakkaiden kirjaamiset ja nuhjaan rakenteisen kirjaamisen parissa melko pitkään. Perjantaisin minulla ei ole omia neurologisia asiakkaita, joten ängen seuraamaan muita asiakastilanteita. Suurin osa on tänään tuki- ja liikuntaelinvaivaisia. Passaa minulle!

IMG_5395[1]
Mojovat silmäpussit!

Klo 12 on viimein lounasaika ja vatsani onkin huudellut jo hyvän tovin, että murkinaa pitäisi saada. Toisinaan aamupäivisin hävettää ohjata tai käsitellä asiakkaita, kun vatsani mörisee niin vaativana. Kerran ohjatessani näkövammaiselle asiakkaalleni ääniharjoitteita, hän paikansi minut mahani murinan takia. Siinä ei triangelia tarvittu! Ruokana kasviksia, cashew-pähkinöitä, kanaa ja omenaa.

IMG_5394[1]

Lounastauolla mieleeni tulee, että niin tosiaan. Olisin voinut kirjoittaa tästä perjantaista jo etukäteen, sillä kaikki vuoden 2016 perjantait ovat olleet enemmän tai vähemmän samanlaisia. Poikkeuksen taitaa tehdä vain vuoden kaksi ensimmäistä perjantaita, sillä en ollut iltavuorossa. Niin ja tokihan eroja on varmasti myös päivieni ruokavaliossa (not so much) päivän lookissa (tuskin) ja päivän asussa (juueiole). Eli nyt kun minä tämän yhden päiväpostauksen teen, voitte joka perjantai ajatella, että minä täällä teen ihan juuri presiis samoja asioita samanlaisella tukalla ja samoissa vaatteissa ja samalla naamalla, kuin aina muinakin perjantaina. Tuokoot se teille voimaa jaksaa viikon viimeistä aherruspäivää (joka se hyvin harvoin on…)

Iltapäivä kuluu koneella kökkien. Hörppään pikaisen välipalan, jatkan kirjaamisia ja ennen kuin huomaankaan, on klo 15.20 ja minun on taas aika lähteä tulipalokiireellä matkaan ja kurvata paikkaan B, eli vakituiseen työpaikkaani, jossa olen kaupustellut viiniä jo reilut 5 vuotta. Olen työpaikan pihassa nipinnapin 15.50 ja säntään vaihtamaan jumppatamineet ja Niken lenkkarit kauluspaitaan, sukkahousuihin, mekkoon ja villatakkiin. Vähän kuulikiiltoa ja letti ojennukseen ja ei kun jatkamaan hommia.

IMG_5396[1]

Pari tuntia työvuoron aloittamisesta nälkä huutaa taas hullun lailla. Huomaan, että olen jättänyt päivälliseni töihin. Tyypillistä. Aina jotain unohtuu. Joku päivä se on varmaan oma pää. Onneksi työpaikan jääkaapissa on rahkaa, pilttiä, omenaa ja kaapissani hieman pähkinöitä. Niillä saan pahimman nälän kuriin.

IMG_5401[1]

Työvuoro menee yllättävän nopeasti, koska alkava viikonloppu kutittaa mieltä. Asiakkaita riittää mukavasti ja ihmiset ovat hyväntuulisia. Ja niin olen itsekin. Ihme ja kyllä energiaa riittää mukavasti! Pian vuoro onkin ohi ja saan pukea jumppavaatteet takaisin. Muistan, että pitää vielä käydä kaupassa ja lähden ilman ostoslistaa hortoilemaan marketin puolelle.

IMG_5400[1]

Olen kotona JO 20.45 – vau! Ja kotoa olen lähtenyt jo ennen klo 07. Mieli hurisee levottomana ja on vaikeuksia rentoutua. Tekisi mieli lähteä salille! Tai lenkille! Karistan kuitenkin levottomat treeniajatukset mielestäni ja ryhdyn leipomaan. Kasvispizzaa lauantaisille vieraille, juustokakkua, nutellabrownieseja… Ja tokihan kaikkea piti tekovaiheessa maistella niin, että mahaan sattuu. Melkein menen jo nukkumaan, mutta pää on sitä mieltä, että blogiin on pakko päästä tilittämään! Nappaan iltapalan ja kupillisen teetä mukaani, pukeudun liian isoon OnePiece-haalariin ja kirjoitan. Nukkumaanmennessä tutkin kakkureseptejä ja haaveilen erilaisista kakunkoristeista. 
IMG_5414[1]

Ja siinäpä se perjantai sitten hurahtikin! Treenata en ehtinyt, mutta askeleita tuli päivän aikana liki 20 000 ja olin paljon pystyasennossakin, vaikka myös näyttöpäätteellä kökkimistä oli tavallista enemmän.

Motivaatio löytyy peilistä

Asetin toiveikkaana herätyskellon herättämään klo 6, vaikka tiesin, että olisi ihme, jos nukkuisin niinkin myöhään. Silmät avautuivat viiden maissa ja parahdin. Vielä olisi ollut tunti aikaa tuutia! Mutta edellisyön muutamiin nukuttuihin tunteihin verrattuna yön unisaldo oli suorastaan ruhtinaallinen. Ja vieläpä nukuin sikeästi koko yön. Keskiviikkona asiat eivät olleet ihan niin iloisesti – heräsin klo 1.45 ja nousin lopulta sängystä ennen klo 4. Sen tyyppistä!

IMG_3385[1]

Mutta ai että tänään väsytti. Oli niin tahmainen olo! Olisin voinut jäädä  lojumaan toukkana   paksun peittoni alle! Nenänpää tuntui kylmältä ja ajatuskin siitä, että pitäisi tuonne pimeään tallustella ja riuhtoa itsensä salille tuntui epämiellyttävältä. Äää-ää. Entä jos siellä sataa! Tai on tosi kylmä. Yhyy. Makasin hetken ja kuuntelin kanssanukkujien kuorsausta. Viiden minuutin hengittelytuokion jälkeen nousin, sekoitin aminohappojuoman ja pakkasin treenikamppeet laukkuun. Viisi minuuttia lisää ja olin jo ulkona porhaltamassa kohti salia. Viisi minuuttia ja olin jo repimässä päällysvaatekerrosta pois.

Kyllä. Viisi minuuttia ja olin treeneissä. Minulla ei siis ole minkäänlaisia tekosyitä olla lähtemättä salille, kun asun käytännössä aivan kuntosalin naapurissa. Kunhan jotain pukee ylleen, voi marssia sängystä suoraan kyykkypaikalle. Lähellä oleva sali onkin ihan ehdoton juttu. Kiireinen arki ei sallisi sitä, että jumpalle täytyisi oikein asiakseen matkustaa. Ja vieläpä jonnekin kymmenien kilometrien päähän. Salille pitää päästä nopeasti ja vaivattomasti. Silloin sinne tulee lähdettyä, vaikka olisi miten väsy ja tylsyys ja kurjuus ja kaikki muu. Aina ei kiinnosta lähteä, mutta harvoin joutuu harmittelemaan, että tulipa mentyä. Kun ei  kiinnosta olo-jyllää, on helppo tsempata itseään, että treenituokiosta palkinnoksi saatu hyvä olo ja palauttava ateria ovat vain reilun tunnin päästä!

IMG_1614[1]

Ja kyllä sai tänäänkin olla tyytyväinen, että kannusti itsensä nousemaan ja lähti treenille. Vaikka  vähän kolotti ja väsytti ja mukavuudenhalu kutitteli mieltä. Palasin kotiin ryhdikkäänä, täynnä virtaa ja hyvä fiilis päällä! Tähän vähän linnunviserrystä ja auringonpaistetta ja höyryävää puuroa ja aamukaffet ja leikkokukat niin tämähän on oikein perinteinen elämä on ihanaa-fitnesspäivitys! #BEYOUROWNMOTIVATION  <3

Ei mutta motivaatio – se on oikeasti kova juttu. Voihan treenejä hoitaa vaikka asuintalonsa rappusissa, jos haluaa. Mutta jos motivaatiota ei ole, on aivan sama vaikka asuisi kuntosalilla. Ilman sitä paloa ja halua tehdä, on vaikea tehdä hyviä treenejä. Tai edes aloittaa päivän kuntoilurupeamaa.

IMG_3157[1]

Mutta motivaatiotakin on erilaista. Monet etsivät sitä hieman kehnommilla menetelmillä. On motivaatiokuvia ja motivaatiolauseita. Psyykataan itseään treeniin, koska ajatellaan, että muut treenaa nyt kun minä laiskottelen! Lähdetään treenaamaan, koska kroppa on päässyt löystymään. On virheitä, heikkouksia. On se ajatus jostain ideaalikunnosta.

Onko se kunto realistinen? Millainen oma olo on? Mikä on oikeasti tärkeää? Auttavatko nuo ajatukset todella tsemppaamaan, kun on huono hetki? Epäilen.

Minä olen kova tyttö katselemaan kuvia upeista fitnesskilpailijoista. Instagramissa fanitan mm. Piia Pajusta niin kovasti, että liki sydän hakkaa aina kun uusi kuva tulee. On siinä vaan niin upea fysiikka! Mutta se, että epätoivoisena katsoisin Piian kuvaa ja menisin salille piiskaamaan itseäni, koska haluan tavoitella samaa, on mielestäni todella latistava. En voi koskaan näyttää samalta. Olemme aivan eri mittaisia, erilaisella urheilutaustalla, erilaisella genetiikalla  varusteltuja ihmisiä. Vaikka omassa fysiikassa on paljon asioita, mitä haluan parantaa, en voi treenata sen ajatuksen siivellä, että olen jotenkin huonompi kuin joku toinen. Juu, minulla ei ole Piia Pajusen abseja eikä Sofia Ruusilan siroa olemusta. Ei ole näyttävää rintavarustusta ja lihastakin liian vähän siellä ja täällä ja tuolla. Mutta se on fakta, ett ä muuksi en voi tässä voi muuttua.

11174281_363166637208631_6063263506070014237_o

Mikään ei kuitenkaan estä minua kehittämästä itseäni!

Kyllä se välillä unohtuu itseltäkin. Pieni kateus pistää rinnassa, kun joku voittaa SM-pyttyjä ja on vain sanalla sanoen upea ilmestys. Ja itse yritän saada olkapäähän edes pienen pientä pyöreyttä huonolla menestyksellä. Sellaista se on!

Joku tekee aina kovemmin hommia, joku on aina kauniimpi. Jollain on aina jotain sellaista, mitä sinulla ei ole. Miksi siis yrittää repiä motivaatiota jostain niin tyhjänpäiväisestä?

Usein päivitellään,  miten jaksan syödä ”aina tuota samaa” ja miten jaksan mennä treenaamaan ja ylipäätään liikkua paljon. Motivaationi ei tule fitnesskuvista. Eikä se tule siitä, että haluan kilpailla. Motivaationi syödä terveellisesti ja liikkua tulee hyvästä olosta. Siitä, että nautin liikunnasta! Nämä ovat asioita, joista pidän. Ei mitään sellaista, mitä tekisin hampaat irvessä, koska ”täytyy”.


       Olen vitsillä joskus sanonut, että treenimotivaation herättämiseen  riittää, kun menee peilin eteen alasti syömään kermamunkkia, mutta todellisuudessa en kannusta ketään lypsämään motivaatiota vyötärömakkaroiden puristelusta tai allien heiluttelusta. Motivoidu siitä, että voit paremmin ja elät itsellesi merkityksellistä elämää! Sieltä se motivaatio tulee. Sieltä tulee se taistelutahto, minkä voimin jaksaa heilutella puntteja jo ennen klo 06!  Koska haluan voida hyvin, muovata parasta versiota itsestäni. En halua kurittaa tseäni tai olla joku muu.

IMG_5916[1]