Fitnessvalmentajaksi – ihan tuosta noin vaan!

Moni saattoi hieraista silmiään lukiessaan Body-lehden kisaesittelyistä uusimman, jossa minun nimeni komeili valmentaja-kohdassa. Olenko nyt fitnesspro, joka tarjoaa fitnessvalmennuksia? Yhden vaivaisen omakohtaisen kisakokemuksen perusteella?

 Milla otti minuun yhteyttä viime syksynä ja kyseli valmentajista, tiimeistä ja kisaamisesta. Olemme tuttuja ratsastusharrastuksen kautta jo vuosien takaa. Kilpailimme samaan aikaan esteratsastuksessa ja tapasimme ensimmäistä kertaa Ypäjällä juniorimeetingissä reippaat 10v sitten. Jutustelimme aiheesta niitä näitä ja Milla kysyi useampien keskustelujen jälkeen teenkö myös kisavalmennuksia ja lähtisinkö valmentamaan häntä. Kieltäydyin kerran ja kieltäydyin toisenkin. Suosittelin muita valmentajia ja kehotin miettimään asiaa vielä uudemman kerran. Meni jokunen viikko ja Milla kysyi minua uudelleen.

Löin kaikki faktat tiskiin: en ole fitnessvalmentaja, en ole tehnyt kisavalmennuksia, aikani ja osaamiseni riittää tähän ja tähän ja niin, sanoinko jo, etten tee fitnessvalmennuksia. Pyysin Millaa kirjoittamaan ajatuksia kilpailemisesta, omista haasteista, voimavaroistaan, kilpailumotiiveistaan yms ja mutusteltuani näitä asioita läpi, huomasin vastaavani hyväksyvästi. Tässä on fiksu, kilpaurheilujan mentaliteetilla varustettu treenaaja jolla on tavoite. Enkä minäkään ole pelkästään joku kerran kilpaillut, itsestään liikoja luuleva täystunari. Puolet vain totta. 😉

Niin yhteinen taipaleemme alkoi.

Dieetille lähtöä edelsi aika lyhyehkö off-kausi, jolla piti takoa mahdollisimman paljon kehitystä ja mallia. Kuten moni nuori nainen, myös Milla söi kulutukseensa nähden liian vähäisesti ja oli todella hoikka, siro. Ruokaa lisättiin maltillisesti. Paino alkoi jossain vaiheessa hitaasti nousta. Se toi kuitenkin myös olkapäitä ja uutta muotoa kroppaan. Millalla on hevonen, jonka hän antoi ylläpitoon keskittyäkseen fitness-touhuihin. Se seikka, sekä beginners-sarjan tulo vaikuttivat ensimmäisen kisa-ajankohdan valintaan.

millah

Dieettiä ennen kalorit saatiin nostettua mukaviin lukemiin ja dieetti aloitettiin niin isoilla ruokamäärillä, ettei se varmaan dieetiltä kenenkään silmiin (tai Millan vatsaan) näyttänyt tai tuntunut. Pudotuksia lähdettiin tekemään hyvin maltillisesti, kehoa kuulostellen ja toivoen, että se reagoisi hienovaraisempiin vihjailuihin. Hitaasti putoava paino sai Millan välillä stressaantumaan, jolloin käytiin aina läpi sama litanja: hidas viikkotahti säilyttää lihasmassaa. Ei ole mitään mieltä rääkätä kropasta kiloa ulos viikossa. Korkeilla hiilihydraattimäärillä jatkettiin aina heinäkuuhun saakka, jolloin tuli selväksi että niin korkeilla hiilihydraateilla kroppa ei malta tikistyä.Tämän jälkeen hiilihydraateihin tehtiin  nipistystä ja rasvan määrää puolestaan nostettiin. Kaloritasolla muutokset seivät ole olleet mitenkään dramaattisia. On ollut alusta alkaen selvää, että millekään 1200kcal kitukuureille ei olla ryhtymässä, vaikka miten joku hehkuttaisikin 800kcal dieettejä. Kroppaa ja mieltä kunnioittaen edetään ja toivottavasti päästään lisäämään kaloreita pikkuhiljaa jo ennen kisoja.

millan

Harjoittelussa ykkösasia on ollut järkevä tekeminen. Body-lehden esittelyssä lukeva 15 treeniä sai minut melkein sylkäisemään teet näytölle ja laskemaan helmitaululla omia ohjeitani. Niihin Milla oli kuitenkin laskenut myös salitreeniin kuuluvat intervallit, kehonhuollot yms. Eli aivan noin hurjalta totuus ei näytä. Treenimääriä on dieetillä vaihdeltu. Välillä on ollut kevyempää viikkoa, välillä tiukempaa. Ja painotuksia on vaihdettu. Tällä hetkellä, kisoihin ollessa 6 viikkoa aikaa, on salitreenejä 5, joiden lisäksi 40-60min aerobisia. Aerobisiin olen antanut vapaat kädet, ne voi tehdä haluamallaan tavalla sopivaan kellonaikaan, kunhan yli puolet niistä on reippaita palauttavia kävelyjä,eikä koko ajan ryskätä pää punaisena combatissa.Salitreenien jälkeiset intervallit on nyt nitistetty yhteen.

Milla on todella innokas treenaaja ja minun tehtäväni on olla enemmänkin jarruna ja toppuuttelijana. Fysioterapeuttina olen toki myös ollut nalkuttamassa palautumisesta, kehonhuollosta ja ohjeistanut kipuilevan polven kanssa. Valmennuksen startaessa treenimääriä vähennettiin puoleen siitä, mitä Milla oli aiemmin tehnyt. Silloin treenikalenteri pursusi ohjelmaa aivan kuin elettäisiin kisoja edeltävää pariviikkoista!

Millan kanssa on ollut helppo tehdä yhteistyötä. Pieniä haasteita on aiheuttanut lähinnä välimatka, mikä ei ole mahdollistanut jokaviikkoista tekniikkanalkuttamista treeneissä, mikä on itselleni se oikein sydäntä lähellä oleva homma. Välimatkan aiheuttamaa ”stressiä” on kuitenkin lievittänyt luottamus toisen tekemiseen ja järkevyyteen. Milla on ollut aktiivinen ja olemme olleet yhteyksissä liki päivittäin. Poseerausoppeja on ammennettu Alona Kuusiston ja Jenni Levävaaran valmennuksessa ja Milla on ollut valmis vierailemaan Jyväskylässä asti.

Palatakseni aiheeseen olenko nyt fitnessvalmentaja, niin ei, en ole. Minulle tämä on ollut yhtä lailla uutta ja erilainen projekti kuin Millallekin. Projektin aikana olen myös huomannut entistä selkeämmin, että oma alueeni on ehdottomasti fysiotrainingin ja painonpudottajien elämäntapamuutoksen parissa, ei niinkään fitnessvalmennuksen. Olen kuitenkin pyrkinyt tuomaan tähän kisaprojektiinkin rentoutta, sallivuutta ja niitä elementtejä, jotka kuuluvat valmennustyöhöni muutenkin – kisattiin sitten itseä tai lavallista ruskeita öljyttyjä pakaroita, vastaan.

Kuuden viikon päästä nähdään, mihin panostuksemme riittää! Kävi miten kävi, tässä on hyvä startti ja jatkot seuraavalle kehityskaudelle, jolloin tahkotaan urakalla muskelia. Koen, että se kisojen jälkeinen aika on varmasti sitä aikaa, kun minulta tarvitaan enemmän henkistä valmennusta, aivan kuin talvellakin kun kaloreita nostettiin. Zombivaiheilta on vältytty ja jaksaminen/kehon toimiminen on parin viikon polvipulmista ja hetkellisistä kunnon jumitusvaiheita lukuunottamatta ollut hyvällä tasolla. Ja kyseessä on fyysistä kolmivuorotyötä tekevä ekaluokkalaisen äiti. Ei voi kuin hattua nostaa ja todeta, että kaikenlaisista touhuista sitä itsensä löytää!

millaaa
Helmikuun ensimmäisiä poseeraustunteja

Suuri jouluhuijaus – missä kaikki kilot ovat?

Vaikka olenkin kovan luokan jouluhörhö, rusinoiden haistelija ja riisipuuronarkomaani, alkavat joulujorinat jo pikkuhiljaa tympäistä minuakin. Joko voitaisiin siirtyä eteenpäin!

Ei siis kyllä muuten – olen ihan joulufiiliksissä ja tunnelma on vasta pääsemässä huippuunsa. Odotan todella paljon sitä, että edessä oleva reilu 20h työrypistys on ohi ja pääsen äitin helmoihin ryystämään glögiä ja nuuhkimaan joulukuusta. Mutta siis tämä hirveä vuosittainen haloo joulukiloista ja keventelyistä. Ai että tympäisee.

Itse en ole jouluna lihonut kertaakaan, vaikka vatsani vetää apetta ja herkkua kokonaisen pataljoonan edestä ja yleensä kyllä useamman päivän ajan. Kesällä olen kyllä lihonut. Ja keväällä! Ihminen kun tuppaa lihomaan silloin, kun energiaa saadaan pidemmän aikaa enemmän, kuin kulutetaan. Rasvaa ei yhtäkkiä voi pamahtaa vyötäisille  kymmentä kiloa. Kyllä siinä saisi jo imeä puhdasta laardia pillillä, että moinen onnistuisi. Jotenkin ajattelisi, että tämä olisi ihan itsestäänselvää, mutta silti joulukiloja aletaan stressaamaan ja hepuloimaan jo etukäteen ja salit hälyttävät ohjaajat kinkunpolttojumppia vetämään, että mahat turvoksissa voidaan mennä hikoilemaan joulukilot pois.

Kaksi vuotta sitten jouluna näytin aika pitkälti tältä. Rasvaa oli kertynyt kesällä 2013 melkoisesti, mutta onneksi oli tullut hieman lihastakin. Tässä kuvassa rakkaudella hankittua ihraa oli sulateltu n. viitisen kiloa.

posea

Nyt, jouluna 2015, takana on kaksi joulua, jolloin ahmin herkkuja kuin possuressu kirsikoita Vaahteramäen Eemelissä. Mutta kumma juttu, joulukiloja ei ole kyllä jäänyt? Syyn on pakko olla kinkunpolttojumpissa, joissa olen käynyt hikoilemassa ja rankaisemassa itseäni ylensyönnistä! Pitää muistaa tänäkin vuonna käydä painamassa porraskoneessa…

Itseasiassa tuolloin jouluna 2013, kun olin välidieetillä ja polttelin pois ylimääräistä hyllyvää, painoni putosi joulun jälkeen hujauksessa pari kiloa. Takana oli hetkellinen jumitusvaihe, jossa paino pysyi samassa ja joulun ns. ”vapaasyönti” pisti aineenvaihduntaa uudelleen käyntiin.

IMG_4476[1]



IMG_4366[1]

On ihan ymmärrettävää, että jos meneillään on hyvä painonpudotusputki, ei huvittaisi katkaista sitä jouluun. Eikä tietenkään ole pakkokaan. Monelle voi olla hankalaa päästä uudelleen vauhtiin ja konvehtien pupeltaminen jää välipäivinä helposti päälle ja jatkuu aina tuonne 1.1. asti, jolloin tietenkin vielä syödään juhla-ateria tai tilataan kädet vapisten pizzaa kotiin. Silloin on ehkä ihan järkevääkin miettiä, miten joulun ruokailut voisi toteuttaa fiksusti ilman ylilyöntejä. Mutta sitä en ymmärrä lainkaan, että juuri ennen joulua aletaan stressaamaan ja hepuloimaan siitä, että pitäisi pudottaa painoa ja puristellaan omia jenkkakahvojaan, että ai hitsit kun nyt just pitäisi aloittaa laihduttaminen. Joulupöydässä sitten kuola valuen mietitään kaikkea mitä ei voi syödä tai paastotaan ennen joulua niin, että on sitten ansaittua mättää. Ja jatketaan sitten sitä mätystämistä välipäivien yli. Yhtäkkiä sitä mätystämistä onkin jatkunut pari viikkoa.

IMG_7061[1]

Olen pyynnöstä joskus kaivellut, kevennettyä joulua ajatellen, jouluherkkujen kaloreita ja makroja ja suunnitellut kevyempää joulua dieettaajille, ilman mitään ”välttele hiilihydraatteja ja syö paljon kasviksia äläkä syö mitään jouluherkkuja” ohjeistuksia. Mutta en kenellekään sellaista väkisin tuputa. Jos haluat viettää kevennetyn joulun – anna palaa. Mutta jos se on lähtökohtaisesti epämiellyttävää ja yhtä suurta kärsimysnäytelmää: älä vaivaudu. Lähtökohtaisesti olen vinkannut esimerkiksi omia asiakkaitani näin: Joulu rennosti, välipäivinä  järki hommaan, uudenvuoden kekkereissä rennosti ja ensi vuonna uudella tarmolla hommiin kiinni. Ja vinkki kaksi: älä mene puntarille pyörimään joulun jälkeen. Jos syöt yhtäkkiä isommt satsit ruokaa, ihan varmasti tulee painoa pari kiloa lisää. Iik. Se on nestettä. Ehkä maks joitain grammoja rasvaa. Älä siis hepuloi tai rankaise itseäsi liikunnalla ja paastoilla ja muilla hölmöyksillä. Liiku, koska se on ihanaa.

IMG_4490[1]

Jos se uuden vuoden ja joulun väli menee hälläväliä asenteella ja syöden mitä sattuu, on ihan turkasen sama, mitä jouluna tungetaan alas leipäluukusta. Jos uuden vuoden ja joulun välin syö säntillisesti ja fiksusti, on yhtä lailla ihan turkasen sama mitä jouluna tungetaan alas leipäluukusta. Ellei sitten kehon pidä näyttää nesteettömältä ja rasvattomalta 24/7.

Toivotan siis joulun nestekilot tervetulleeksi! En ajatellut keventää, punnita tai miettiä kaloreita ja rasvoja ja iik – sokereita. Joulu on minulle tärkeä Juhla! Ensi vuonna on taas satoja päiviä aikaa mussuttaa parsakaalia, olla ilman sokeria ja tehdä järkevämpiä valintoja.

Omanlaista Joulua jokaiselle! Olit sitten parsakaalisi tunnollisesti aattonakin puntaroiva tai käsi pähkinä-suklaa-kulhossa viihtyvää sorttia!

IMG_6911[1]

IMG_4497[1]