Me Naiset Sport – Minä ensin !

Nyt kipin kapin lehtipisteelle ostamaan Me Naiset Sport-lehti. Siellä pällistelee tyttö, jonka poskipäät ovat niin pinkeät, että niistä saisi hyvät rintaimplantit! Nimittäin tämä pallinaamahan se siellä kädet puuskassa pönöttää sivulla 52. Hei vaan! Olin tosiaan keväällä Virpi Salmen haastateltavana, aiheena itsekkyys ja urheilu. Ja parisuhde. Ja elämä. Ja kana. Ja parsakaali. Juttu piti alunperin julkaista heinäkuussa ja olin oikeastaan jo unohtanut koko asian, kunnes tänään yllättäen kesken työpäivän tuli viesti äidiltä. No, siinäpähän nyt on sitten.

minöä

IMG_6704[1]
NII ETTÄ TAKE IT OR LEAVE IT !!

Perus-akkamaisesti en ollut tyytyväinen kuviin, koska ilmeet ja asennot ja röllihammas vilkkuuja en saanut parasta peiliselfie-ilmettäni ja ääk ja aion nyt hävetä silmät päästäni ja muuttaa nimeni, että kukaan ei vain yhdistä minua tuohon velttoon virnuilijaan, joka huomioväreissä tönöttää tuossa aukeamalla. No, ei se mitään. On minusta pahempiakin kuvia julkaistu lehdissä!

IMG_6706[1]
Koillis-Savon julkkikset.

En lukenut lopullista juttua ennen julkaisua, enkä vielä ole päässyt aidon paperisen lehden äärelle häpeämään sanomisia. Mutta mitä nyt iPhonen näytöltä sain tihrustettua, tuntui juttu olevan aika pitkälti sellainen juttu kuin pitikin. Muutamat aikamääreet heittivät ja sanomiset eivät ehkä istu omaan suuhuni , mutta sellaista se aina on.

hmm
26v. Hmmm.

Haluankin nostaa uudelleen ylös tekstin, jonka kirjoitin blogiin haastattelun aikaan. Lehtijutusta saa hieman sellaisen kuvan, että syyllistin silloista kumppaniani siitä, että hän ei tukenut harrastustani. Tai että suhde olisi kaatunut siihen, että minä halusin vain treenata perääni. Mutta näin ei todellakaan ole. Jos jotain pitää syyttää puutteellisesta tukemisesta, mitä harrastamiseen tulee, kyllä minä vetäisin siinä ne pisteet kotiin. Eikä urheilulla ole mitään tekemistä rakkauden ja sen kiemuroiden kanssa. Elämä vie, elämä tuo. Kädestä syö, sielusta juo. Ei ole mitään pahaa sydämellä. <3

Tässä kuitenkin vielä vanhaa lätinää, terveestä itsekkyydestä. Vaikka ei ole edes throwback-torstai.

Minulle tämä teema on todella lähellä sydäntä. Olen päivittäin tekemisissä ihmisten kanssa, jotka eivät uskalla olla itsekkäitä. Näihin ihmisiin kuuluu miehiä ja naisia laidasta laitaan, asiakkaita ja ystäviä. He elävät toisten ehdoilla, eivät uskalla tehdä ratkaisuja tai kuulostella sitä, miltä heistä itsestään tuntuu. Eletään parisuhteissa, joissa molemmat ovat onnettomia, ei erota aviopuolisosta lasten takia. Ei pidetä itsestään huolta, koska ”mennään lasten ehdoilla” Töissä kahmitaan kaikki hommat ja suostutaan ylitöihin ja tuurauksiin, vaikka kalenteri pursuaisi jo ennestäänkin yli äyräiden. Ei kehdata jäädä sairaslomalle, vaikka unettomuus on jatkunut jo viikkoja ja kroppa huutaa armoa.

Epäitsekkyyttä ja itsekkyyttä voi toteuttaa monella tapaa ja taustalla voi olla monenlaisia syitä. Toiset kuvittelevat naiivisti olevansa epäitsekkäitä tehdessään aina asiat toisten pillin mukaan, toiset ovat niin itsekkäitä, että pitävät itseään täysin korvaamattomina koulussa ja työyhteisössä. Toiset toivovat saavansa valtavilla ponnisteluilla arvostusta muilta. Taustalla on kuitenkin usein hylätyksi tulemisen pelkoa tai huono itsetunto. Terveellä, vahvalla itsetunnolla varustetun ihmisen nimittäin ei tarvitse lähteä joka hömpötykseen mukaan, kerätä arvostusta muilta saati polkea muiden oikeuksia ja etuja ja sortua ahneuteen ja omaan napaan tuijotteluun.

Minä olen ollut yksi niistä ihmisistä, jotka ovat eläneet väärällä tavalla itsekästä elämää. Kuvittelin, että minä olen sellainen vahva tyyppi, joka ei muiden mielipiteistä piittaa. Kuvittelin, että voimavarani ovat jotenkin erityisen suuret ja jaksan mitä vain. Kuvittelin, että olen korvaamaton ja vain minä saan hommat hoidettua.

Olen ollut paljon itsekkäämpi ja omia etujani tavoittelevampi. Olen tehnyt elämässä ratkaisuja, joiden seurauksia en ole miettinyt muiden ihmisten näkökulmasta. Olen miettinyt omia tavoitteitani, nautintoa ja sen hetkistä tuntemusta enemmän, kuin jälkiseurauksia. Mutta olen myös laittanut muiden tarpeet ja halut liian usein omien voimavarojeni edelle.

Ensimmäinen pitkä parisuhteeni muutti minua. Sitä kuvitteli, että voi muuttaa toisen. Auttaa, tehdä paremman ihmisen ja pyyhkiä kurjat menneisyyden haamut pois hoivaamalla ja hellimällä. Toista halusi varjella kaikelta pahalta ja ylimääräiseltä kuormitukselta. Hoidin kaikki kotityöt, makselin unohtuneita laskuja, pakkasin eväitä, pakkasin tavaroita. Huolehdin juoksevista asioista. Laitoin likoon kaiken.  Oma elämäntilanteeni oli tällöin hyvä. Sopivasti kuormitusta, asiat etenivät suunnitelmien mukaan. Kaikki tuntui mielekkäältä. Minulla oli aikaa ja voimavaroja panostaa toiseen täydellisesti. Olin hetken aikaa se kadehdittava unelmatyttöystävä ja saamani arvostus ja huomio ulkopuolisilta vain lisäsivät haluani tehdä kaikkeni.

pul

Kun oma pakettini hajosi, alkoi hajota parisuhdekin. Eihän kumppani ollut yksinkertaisesti tottunut siihen, että minä en jaksa. Hänellä ei ollut voimia tai osaamista käsitellä minun suruani. Hän ei ollut tottunut tekemään suhteen eteen asioita. Koin huonoa omatuntoa. Koin, että kumppanini on uhri, joka joutuu kärsimään. Minun pitäisi jaksaa. Minun pitäisi kannatella tätä pakettia. Yritin vielä kovemmin. Kuvittelin, että vain minä voin ymmärtää ja auttaa tätä toista ihmistä. Kuvitelmissani nämä kriisit vahvistivat suhdetta. Tuli voimakkaammin olo, että kyllä me selvitään tästä, koska selvisimme tuostakin.

<3
<3

Kovin kauaa ei kuitenkaan voi elää muita varten ja toisten ehdoilla. Aloin kokea tyytymättömyyttä elämääni. Haaveilin aivan erilaisesta elämästä, erilaisesta kumppanista ja erilaisista arvoista. Koska minulla ei ollut rohkeutta ja voimaa erota, kanavoin negatiiviset tunteet toiseen. Aloin halveksua niitä asioita, jotka kumppani teki eri tavalla. Aloin halveksia hänen harrastustaan, työtään, tyyliään ja mielenkiinnonkohteita. Pidin itseäni parempana ihmisenä ja omia ajatuksia tärkeämpinä.

IMG_4803[1]
Jaakko Manninen

Kun heräsin näihin tunteisiin, minä todella katsoin peiliin. Sieltä ei katsonut iloinen, pisamanaamainen ja huumorintajuinen hepuloitsija. Pikku-Myy. Sieltä katsoi totinen ja surullinen viivasuu, jota ei ollut helppo saada nauramaan. Vakavoitunut, tylsämielinen. Vilijonkka. Silloin koin niin voimakkaasti sen tuntemuksen, että minä en ole tuo ihminen tuossa. En halua olla tuollainen ihminen. Silloin tiesin, että on tehtävä päätös. Ennen kaikkea itseni takia, mutta myös kumppanin takia. Hän ei enää saanut esiin parhaita puoliani, mutta tajusin, että minäkään en saanut enää esiin hänen parhaita puoliaan. Hän ei todellakaan ollut Mr. Perfect, mutta kukaan ei silti ansaitse sellaista halveksuntaa, jota hän välillä sai minulta osakseen.

Eropäätös muhi kuukausia, kunnes eräänä ihan tavallisena päivänä se fiilis tuli. Tuntui siltä, että kadonnut minä kutitteli jossain taka-alalla ja kirkui, että päästä minut täältä ulos ja heti. Minulle tuli todella vahvasti sellainen olo, että minun on toimittava NYT, HETI ja viipyilemättä. Nyt on se hetki, kun minun on tehtävä muutos ja otettava vastuu onnestani. Tajusin myös sen, että kyllä minä pärjään, tapahtui mitä tapahtui!

Eron jälkeen päätin, että jatkossa aion olla itsekkäämpi. Ja uudessa parisuhteessa sanoin jo heti alkumetreillä, että aion ajatella enemmän itseäni – olen pahoillani, mutta en vain aina jaksa. Eikä minun ole tarvinnutkaan jaksaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni minä saan olla heikko. Tiedän, että pärjään yksin, mutta minun ei tarvitse. Ja se tuntuu mahtavalta! Tottakai minulla on myös perhe ja ystävät, mutta oli upeaa saada se turva myös parisuhteeseen.

Elämää oppii vain elämällä ja itseensä tutustuu vain tutustumalla. Maksoin kovat oppirahat, mutta se oli kaiken sen arvoista. Elämä tuntuu tasapainoisemmalta ja höyhenenkevyeltä. Nyt tiedän paremmin, mitä haluan ja mitä ansaitsen.

sanottua

Nyyti RY:n sivuilla on loistavia ohjeita itsetunnon kohentamiseen ja terveeseen itsekkyytteen. Löydätkö sinä kehitettävää itsekkyydessäsi?

Terveen itsekkyyden ydin on aktiivinen, vastuullinen ote omaan elämään. Anna itsellesi lupa virheisiin ja mielenmuutoksiin.

Tunne ja tunnusta omat rajasi sekä rajallisuutesi ja hyväksy ne. Arvosta itseäsi ja luovu liiallisista vaatimuksista itseäsi kohtaan. Huolehdi omista voimanlähteistäsi. Mieti mitä tarvitset voidaksesi hyvin.

Sinulla on oikeus ilmaista omia mielipiteitäsi ja tunteitasi, eikä sinun tarvitse toimia muiden odotusten pohjalta. Päätä itse, mistä kannat huolta ja mistä huolehdit. Sinulla on omat oikeudet.

Varaa aikaa omaan käyttöön ja lataa akkuja tekemällä jotain mukavaa, jotain mitä odotat ja haluat ja mistä tulet iloiseksi ja innostuneeksi.

Uskalla olla erilainen. Erilaisuus voi toisinaan tuoda mukanaan yksinoloa, mutta toisten liiallinen myötäily saattaa vieraannuttaa omasta itsestä.

Opettele tekemään valintoja, päättämään ja tahtomaan. Päättämistä voi joutua harjoittelemaan mitättömänkin tuntuisissa asioissa, jos ei ole tottunut tahtomaan mitään. Jos joku kysyy otatko teetä vai kahvia, päätä kumpaa haluat.

Irrottaudu vääristä häpeän ja syyllisyyden tunteista.

Ole armollinen. Anna anteeksi itsellesi ja muille.

Hanki ympärillesi ihmisiä, jotka auttavat kasvamaan, kannustavat ja hyväksyvät sinut omana itsenäsi.

Älä lannistu hylkäämisistä, vaan yritä uudelleen.

Älä anna muiden määritellä olemassaolosi oikeutta. 

Itsekästä päivää kaikille lukijoille! Ottakaa vastuu omasta onnellisuudesta ja tehkää niitä asioita, joita haluatte tehdä.”

T: Minä ITE ”Minä en laula en ensimmäisenä enkä viimeisenäkään!”

Lässytilää ja liipatilaa, Eveliinalla on asiaa.

Menit lankaan. EI minulla kyllä mitään asiaa ole. Mutta roppakaupalla kuulumisia ja kuvia. Ei kuitenkaan yksiäkään BB-pökiä tai puurolautasellisia, lupaan!

Muumeissa on tokaistu osuvasti.”Maailmassa ei ole mitään niin mukavaa kuin viihtyminen, eikä mikään ole sen helpompaa” Tai jotenkin niin. Oli miten oli – true that! Kyllä Tove tiesi olennaisen elämästä. Ja sitä tämä loma on todella ollut. Viihtymistä,  Rentoutumista. Hyvää ruokaa, lepoa… Hei hetkinen, miten niin hyvää ruokaa?  No, onhan se dieettiruokakin kelpopöperöä siinä missä mikä tahansa muukin (köh köh), mutta eipä tarvinnut parsakaaleja punnita tai mutustaa pelkkää kuivaa täysjyväriisiä, kun suuntasimme fitnesskaakaakatuksia varsin kiitettävästi sietävän crossfit-kaappini kanssa pidennetylle viikonlopulle Riikaan.

IMG_2950[1]

Tapasin perjantaina uuden valmentajani, Timon. Kävimme läpi tämän hetken tilanteen ja muutamia olennaisia juttuja sekä jatkon toimintasuunnitelmaa. Olin ollut koko päivän aivan jännityksissä, että mitäköhän hirveää sieltä on tulossa. Kenties päivittäisiä intervalleja. Kalorit pelkästä aurinkoenergiasta ja meditaatiosta! Tai että tuleeko sieltä huvittunutta mulkoilua, että juu, ehkäpä noilla kinkkurasvoilla kannattaa haaveilla kisoista vasta vuonna 2020. Mutta ei! Sieltä tuli ohjeeksi jättää ruokavaaka kotiin Riikan matkan ajaksi. Itseasiassa se oli käsky, eikä ohje. Napakka ”Et todellakaan ota” sai minut tosiaan jättämään ruokavaa’an pois kassista.

Lähdimme yhtä matkaa Sahara Beauty & Designin Sannan pakeille tsekkaamaan kisabikinit ja kuntoa. Bikinit olivat todella kauniit ja Sanna oli tehnyt upeaa työtä sen perusteella, että oli nähnyt minusta vain pari surkeaa kuvaa, jotka olin itse käsivaralla räpsinyt sieltä täältä. Mielestäni bikinit istuivat kauniisti ja saivat pannukakkumaisen poveni näyttämään pannukakulta, joka on hieman kohonnut uunissa. Vau! Väri olikin sitten pettymys, mutta TÄYSIN oma vikani. Senkin valinta tapahtui pienten kangastilkkujen perusteella. Eipä sitä sitten osannut miettiä, miltä se näyttäisi hieman isompana tilkkuna, vaikka eiväthän nuo kisavermeet ole koolla pilatut. Jouduin kyllä ihan ihmettelemään, että miten kauas väri lopulta meni siitä mitä halusin. Valoissa se muuttui aika radikaalisti. Mutta niillä mennään. Ei se ruma väri ole sekään, mutta ei tuo kyllä sitä erottuvuutta, tyylikkyyttä ja särmää, jota halusin. No, jatkossa tietää, että nämä asiat tulee tsekata paikan päällä, ettei tarvitse sitten jälkikäteen marista.

Siinä pyllistellessä piti sitten kysyä valmentajalta, että vieläkö hän uskaltaa lähettää minut sellaisilla ohjeistuksilla maailmalle. Ja kyllä vaan. Tämä tyttö suuntasi reissuun ohjeena mussuttaa reippaasti hiilihydraatteja. Hedelmiä ja nopeasti imeytyviä. Ei ruokavaakaa. Taisin ohjeet kuullessani toistella puolikiljuvalla kimityksellä, että oikeesti, mitä ihmettä, iiik, ääk! En kai mä voi! Vieläkö mä ehdin? Ei kai tällä kunnolla ole varaa. Eipähän siinä. Hei heit toivoteltiin ja suuntasin kohti lomareissua jäätelöoptio takataskussani.

IMG_3307[1]

Täytyy sanoa, että ensimmäinen ruoka-annos (mm. vaaleaa riisiä, ananasta ja vaaleaa leipää) oikein humahti kroppaan. Vatsa vain huusi, kun lappasin ruokaa sisään.  KURRUUUUURURRUUUU! Pieni tappelu piti pään kanssa käydä, mutta lopulta sain vietettyä erittäin rennon loman ruokailujen suhteen. Maistelin jäätelöä ja söin mahani pinkeäksi hedelmillä. Tuoretta ananasta, kiivejä ja mansikoita hotelliaamiaisella! Ja se vaalea leipä. Olihan se aikamoinen taivas. Ja nukuin kyllä kuin tukki!!!

IMG_3232[1]

Ensimmäiset päivät vatsa meni vielä kuopalle ja nälkä oli aamulla huutava tasan siinä klo 7 aikaan, jolloin useimmiten ruokailen. Mutta tänään olo olikin jo aiiiiiiika nesteinen ja epämiellyttävä. Ja mies on saanut välillä ärähtää, että nyt muuten loppuu se kunnon vatvominen ja vatsarasvojen nipistely. Mutku yyyyyyh! Miksi kireää kroppaa ei voi saada mutustamalla leipää.

IMG_3284[1]

IMG_3029[1]

No kuitenkin. Nälkä tuli vasta lähempänä klo 10 ja koko päivän ollut sellainen olo, että sormet ovat pikku bratwurstit ja vyötärölle on tullut takaisin se kadonnut kymmensenttinen. Nesteitä, nesteitä. Lähtevät pois. Mutta hyh silti!  Olipa todella mukava mennä tänään MeNaiset Sport-lehden kuvauksiin. Kärsin akuutista keskivartalolihavuudesta ja ruokavaliomuutokset puskivat heti läpi ihosta. Naamassani oli enemmän peiteltäviä näppyjä, kuin 16-vuotiaalla pojalla! Mukavaa kuitenkin oli. Joskin toivon, että muistin vetää vatsaa tarpeeksi sisään, eikä keskiaukemaa korista sivun leveydeltä alavatsamakkaraa.

IMG_3294[1]

Treeneihin tuli hieman muutoksia. Esim aerobisten määrää laskettiin, mutta intensiteettiä lisättiin. Tämä on niin omaan makuuni! Tykkään paljon enemmän tehdä hieman kovatehoisempaa, kuin ainoastaan kävellä. Kävellessä sykkeitä on ihan mahdottomuus nostaa ilman sauvoja ja mäkiä.

Hieman haastellista oli aamuaerobista vetää Riikassa, mutta totesin, että sehän oli ihan vain mielikuvituksen puutetta. Lopulta sykkeitä nostateltiin nousemalla puistonpenkille ja tekemällä boxihyppyjä kiven päälle. Hyvä hiki tuli päälle ja maistui muuten aamiainenkin vielä paremmalle.

IMG_3160[1]

Riika oli kaupunkina todella hurmaava. Hyvin samanlainen kuin Tallinna. Vanhaa kaupunkia edemmäs tosin ei juuri tullut lähdettyä. Majoituimme Wellton Centrum & Spa-hotellissa, joka oli aivan vanhan kaupungin ytimessä. Loistava sijainti ja loistava hotelli. Aamiainen oli todella hyvä, esimerkiksi hedelmiä oli kattavasti kuin myös leipiä, munakkaita ja jugurttivaihtoehtoja. Sijainti oli ehdottomasti aivan ykkösluokkaa. Lähellä oli kauppakeskus ja loistavia ravintoloita. Ja ennen kaikkea YoYo, josta saa frozen yoghurtia. Kumpikohan näistä annoksista on minun?

IMG_3205[1] IMG_3206[1]

Itse en varmaan koskaan opi, että ei kannata lähteä käymään eläintarhoissa tällaisilla seuduilla. Oli kyllä varsinainen eläinten keskitysleiri. Stressaantuneita eläimiä liian pienissä ja sotkuisissa tiloissa. Hyi. Ei saanut mitään muuta kuin kurjan mielen ja yleisistä käymälöistä nenän limakalvoille pinttyneen virtsankatkun.

Suosikkipaikaksemme muodostui ehdottomasti Domini Canes. Idyllinen pieni ravintola, johon ilta-aurinko upeasti osui. Tarjoilu oli laadukasta, ruoat kohtuuhintaisia, tuoreita ja todella maittavia. Ja joka kerta katusoittaja soittamassa saksofonia. Muunmuassa Amelien tunnaria, Alicia Keyesiä. Oli todella tunnelmallista. Ja henkilökunta tarjosi meille ihanaa italialaista kuohuvaa.

IMG_3031[1]

Apua. Kuohuviiniä. Dieetillä! Lasilliseenhan se homma kaatuukin. En tuu varmaan enää kuntoon syksyä ajatellen. Yhyy.  Täytyy myöntää, että ei siinä kovasti kisa-ajatukset painaneet kantalasissa, oli nimittäin sen verran painavaa syytä juhlaan. Heti hotellihuoneeseen päästyäemme uskollinen rahkapurkinkannattelija nimittäin kaivoi laukusta  aamutreenistä kosteat Better Bodiesit ja solmi ne silmilleni. Kun sain housut pois päästä, sängyllä odotti koruliikkeen paketti. Aloin kaivella sitä ihan innoissani, että mitä sieltä löytyy (oli vuosipäivämme ja toki ajattelin saavani jonkun korun) ja nostin pussista hämmentyneenä omia vanhoja kaulakorujani. Kun käännyin, polvistui mies eteeni sormusrasian kera. Siinä vaiheessa aloin kiljua ja juoksin nurkan taakse piiloon. Perusreaktio! En kuitenkaan sännännyt ulos pakokauhun vallassa, vaan palasin uteliaana käsieni lomasta sormuksen kokoa tirkistellen takaisin miehen eteen. Timantteja oli riittävästi, joten vastasin myöntävästi ja niin kasa jalometallia ujutettiin vasempaan nimettömään. Kun en ole ilmeisesti ollut tarpeeksi hirveä dietzilla ja saanut Niko Saarinen-tyylisiä kilahduksia kuin noin kolme kertaa päivässä, on tämä minulle aivan loistava kakkosmahdollisuus käyttäytyä mahdollisimman ikävästi kumppania kohtaan. Koska olen kohta bride to be, minun pitää tottakai ryhtyä morsiusdieetille. Se on stressaavaa siinä missä kisadieettikin. Siihen vielä oheen sitten kunnon häästressi, että saan olla kunnon bridezilla ja kohdella kaikkia kaasoja ja auttavia käsiä samalla lempeydellä kuin Kim Jong-un konsanaan, niin ai että. Mutta hei, kaiken se kestää, right?

IMG_2998[1]

IMG_3126[1]

Kyllä siinä saksofonia kuunnellessa, kuohuviinilasi kädessä istuessa mietiskeli, miten monesta asiasta tämän harrastuksen takia on luopunut.  Paljon tämä touhu antaa, mutta paljon se myös ottaa. Olenhan minä sen tiennytkin, että kovin vakavastiotettava fitnessbeibe en ole, koska selkeästi kaipaan enemmän rentoutta ja spontaaniutta,  vaikka ylisuorittaja olenkin. Saan huikeita fiiliksiä hyvistä treeneistä ja kropan muokkautumisesta, mutta kyllä ne suurimmat nautinnot tulevat silti tunteista, joita tulee läheisten kanssa vietetystä ajasta, kokemuksista, nauramisesta ja rentoudesta. Voi että kaipaan sitä tunnetta, että voin vaan istua siinä ravintolan tuolissa kuohuviinilasi kädessäni, ilman että minun tarvitsee miettiä, saanko juoda sitä, entä jos humallun, kuinka monta kaloria tässä lasillisessa on.

Ei turhaan korosteta, että fitness on elämäntapa. Harvoilla se homma toimii niin, että ollaan offilla kuin Ellun kanat ja sitten dieetillä kova kuuri ja millintarkat ohjeet. Kovassa kunnossa oleminen vaatii todellakin kovaa asennetta ja paljon työtä. Ei auta tekosyyt ja muttailut ja kiertelyt ja kaartelut. Kunto on juuri niin kova, miten kovasti olet sen eteen työskennellytkin. Eli jos se perä tutisee, kun kävelen syyskuussa lavalla liki ilkosillani, niin tiedätte, mistä se johtuu!

Aamulla dieetti alkaa ikään kuin alusta. Hiilihydraatteja on taas runsaammin. Toivotaan, että kroppa lähtee käsittelemään niitä hyvin. Ainakin tuntuu, että toiminnat ovat hyvin normalisoituneet, kun ruokavalio on ollut runsaampi ja hiilihydraatteja riittänyt. Iloisin mielin eteenpäin, fitnessiä rakastaen ja vähän inhoten. Enemmän kuitenkin rakastaen, sellaista hellyyttä tuntien.

PS. Käyhän tykkäämässä blogisivustani Facebookissa tai seuraa instagramista peilikuvien ikuista virtaa!

Ever Fit Facebookissa !

Instagram