Fitnessvalmentajaksi – ihan tuosta noin vaan!

Moni saattoi hieraista silmiään lukiessaan Body-lehden kisaesittelyistä uusimman, jossa minun nimeni komeili valmentaja-kohdassa. Olenko nyt fitnesspro, joka tarjoaa fitnessvalmennuksia? Yhden vaivaisen omakohtaisen kisakokemuksen perusteella?

 Milla otti minuun yhteyttä viime syksynä ja kyseli valmentajista, tiimeistä ja kisaamisesta. Olemme tuttuja ratsastusharrastuksen kautta jo vuosien takaa. Kilpailimme samaan aikaan esteratsastuksessa ja tapasimme ensimmäistä kertaa Ypäjällä juniorimeetingissä reippaat 10v sitten. Jutustelimme aiheesta niitä näitä ja Milla kysyi useampien keskustelujen jälkeen teenkö myös kisavalmennuksia ja lähtisinkö valmentamaan häntä. Kieltäydyin kerran ja kieltäydyin toisenkin. Suosittelin muita valmentajia ja kehotin miettimään asiaa vielä uudemman kerran. Meni jokunen viikko ja Milla kysyi minua uudelleen.

Löin kaikki faktat tiskiin: en ole fitnessvalmentaja, en ole tehnyt kisavalmennuksia, aikani ja osaamiseni riittää tähän ja tähän ja niin, sanoinko jo, etten tee fitnessvalmennuksia. Pyysin Millaa kirjoittamaan ajatuksia kilpailemisesta, omista haasteista, voimavaroistaan, kilpailumotiiveistaan yms ja mutusteltuani näitä asioita läpi, huomasin vastaavani hyväksyvästi. Tässä on fiksu, kilpaurheilujan mentaliteetilla varustettu treenaaja jolla on tavoite. Enkä minäkään ole pelkästään joku kerran kilpaillut, itsestään liikoja luuleva täystunari. Puolet vain totta. 😉

Niin yhteinen taipaleemme alkoi.

Dieetille lähtöä edelsi aika lyhyehkö off-kausi, jolla piti takoa mahdollisimman paljon kehitystä ja mallia. Kuten moni nuori nainen, myös Milla söi kulutukseensa nähden liian vähäisesti ja oli todella hoikka, siro. Ruokaa lisättiin maltillisesti. Paino alkoi jossain vaiheessa hitaasti nousta. Se toi kuitenkin myös olkapäitä ja uutta muotoa kroppaan. Millalla on hevonen, jonka hän antoi ylläpitoon keskittyäkseen fitness-touhuihin. Se seikka, sekä beginners-sarjan tulo vaikuttivat ensimmäisen kisa-ajankohdan valintaan.

millah

Dieettiä ennen kalorit saatiin nostettua mukaviin lukemiin ja dieetti aloitettiin niin isoilla ruokamäärillä, ettei se varmaan dieetiltä kenenkään silmiin (tai Millan vatsaan) näyttänyt tai tuntunut. Pudotuksia lähdettiin tekemään hyvin maltillisesti, kehoa kuulostellen ja toivoen, että se reagoisi hienovaraisempiin vihjailuihin. Hitaasti putoava paino sai Millan välillä stressaantumaan, jolloin käytiin aina läpi sama litanja: hidas viikkotahti säilyttää lihasmassaa. Ei ole mitään mieltä rääkätä kropasta kiloa ulos viikossa. Korkeilla hiilihydraattimäärillä jatkettiin aina heinäkuuhun saakka, jolloin tuli selväksi että niin korkeilla hiilihydraateilla kroppa ei malta tikistyä.Tämän jälkeen hiilihydraateihin tehtiin  nipistystä ja rasvan määrää puolestaan nostettiin. Kaloritasolla muutokset seivät ole olleet mitenkään dramaattisia. On ollut alusta alkaen selvää, että millekään 1200kcal kitukuureille ei olla ryhtymässä, vaikka miten joku hehkuttaisikin 800kcal dieettejä. Kroppaa ja mieltä kunnioittaen edetään ja toivottavasti päästään lisäämään kaloreita pikkuhiljaa jo ennen kisoja.

millan

Harjoittelussa ykkösasia on ollut järkevä tekeminen. Body-lehden esittelyssä lukeva 15 treeniä sai minut melkein sylkäisemään teet näytölle ja laskemaan helmitaululla omia ohjeitani. Niihin Milla oli kuitenkin laskenut myös salitreeniin kuuluvat intervallit, kehonhuollot yms. Eli aivan noin hurjalta totuus ei näytä. Treenimääriä on dieetillä vaihdeltu. Välillä on ollut kevyempää viikkoa, välillä tiukempaa. Ja painotuksia on vaihdettu. Tällä hetkellä, kisoihin ollessa 6 viikkoa aikaa, on salitreenejä 5, joiden lisäksi 40-60min aerobisia. Aerobisiin olen antanut vapaat kädet, ne voi tehdä haluamallaan tavalla sopivaan kellonaikaan, kunhan yli puolet niistä on reippaita palauttavia kävelyjä,eikä koko ajan ryskätä pää punaisena combatissa.Salitreenien jälkeiset intervallit on nyt nitistetty yhteen.

Milla on todella innokas treenaaja ja minun tehtäväni on olla enemmänkin jarruna ja toppuuttelijana. Fysioterapeuttina olen toki myös ollut nalkuttamassa palautumisesta, kehonhuollosta ja ohjeistanut kipuilevan polven kanssa. Valmennuksen startaessa treenimääriä vähennettiin puoleen siitä, mitä Milla oli aiemmin tehnyt. Silloin treenikalenteri pursusi ohjelmaa aivan kuin elettäisiin kisoja edeltävää pariviikkoista!

Millan kanssa on ollut helppo tehdä yhteistyötä. Pieniä haasteita on aiheuttanut lähinnä välimatka, mikä ei ole mahdollistanut jokaviikkoista tekniikkanalkuttamista treeneissä, mikä on itselleni se oikein sydäntä lähellä oleva homma. Välimatkan aiheuttamaa ”stressiä” on kuitenkin lievittänyt luottamus toisen tekemiseen ja järkevyyteen. Milla on ollut aktiivinen ja olemme olleet yhteyksissä liki päivittäin. Poseerausoppeja on ammennettu Alona Kuusiston ja Jenni Levävaaran valmennuksessa ja Milla on ollut valmis vierailemaan Jyväskylässä asti.

Palatakseni aiheeseen olenko nyt fitnessvalmentaja, niin ei, en ole. Minulle tämä on ollut yhtä lailla uutta ja erilainen projekti kuin Millallekin. Projektin aikana olen myös huomannut entistä selkeämmin, että oma alueeni on ehdottomasti fysiotrainingin ja painonpudottajien elämäntapamuutoksen parissa, ei niinkään fitnessvalmennuksen. Olen kuitenkin pyrkinyt tuomaan tähän kisaprojektiinkin rentoutta, sallivuutta ja niitä elementtejä, jotka kuuluvat valmennustyöhöni muutenkin – kisattiin sitten itseä tai lavallista ruskeita öljyttyjä pakaroita, vastaan.

Kuuden viikon päästä nähdään, mihin panostuksemme riittää! Kävi miten kävi, tässä on hyvä startti ja jatkot seuraavalle kehityskaudelle, jolloin tahkotaan urakalla muskelia. Koen, että se kisojen jälkeinen aika on varmasti sitä aikaa, kun minulta tarvitaan enemmän henkistä valmennusta, aivan kuin talvellakin kun kaloreita nostettiin. Zombivaiheilta on vältytty ja jaksaminen/kehon toimiminen on parin viikon polvipulmista ja hetkellisistä kunnon jumitusvaiheita lukuunottamatta ollut hyvällä tasolla. Ja kyseessä on fyysistä kolmivuorotyötä tekevä ekaluokkalaisen äiti. Ei voi kuin hattua nostaa ja todeta, että kaikenlaisista touhuista sitä itsensä löytää!

millaaa
Helmikuun ensimmäisiä poseeraustunteja

Valmentaja vaihtoon!

 

Olen kurkkuani myöten kyllästynyt katselemaan treeneissä aina sitä samaa naama. Se ei ole tyytyväinen juuri mihinkään. Se ei koskaan kehu, että teit hyvää työtä. Se mielellään löytää vain puutteita joka asiasta, löytää heikkouksia, eikä osaa korostaa vahvuuksia, joita minulla varmasti on. Ärsyttävintä, että muille se kyllä on mukava ja motivoiva valmentaja, mutta minuun se ei jaksa samalla tavalla panostaa. Se vaan vaatii ja vaatii. Muuttaa suunnitelmia kesken treenijakson, piiskaa ja valittaa. Yritä nyt sen kanssa sitten treenata ja edistyä! Sitä paitsi se on usein todella poissaolevan oloinen ja treenit tuntuu menevän siltä joskus ihan ohi. Tuntuu, että en saa  annettua itsestäni sitä 110% panosta, kun sillä vaan pyörii muut asiat mielessä. Kauhean stressaantunutkin se on.

IMG_5593[1]

Toisaalta teen tämän päätöksen aika haikein mielin. Valmentajalla on kuitenkin aika hyvä huumorintaju ja se on oppinut olemaan armollisempi. Nykyään se jo ymmärtääkin, että lepo on hyvästä ja antaa mun joskus vaan köllöttää sohvannurkassa leipomo-ohjelmia kytäten. Eikä säti koko ajan, että sinun pitäisi olla  treenaamassa ja tekemässä jotain järkevää. Ja viime aikoina se on tehnyt melko järkeviä ohjelmiakin ja ymmärtänyt, että on pakko lisätä kaikkea pikkuhiljaa, eikä pamauttaa esim kahden viikon makaamisen jälkeen 13 tuntia treeniä kalenteriin.

Päätöstä on siis kypsytelty ja mietitty monesta näkövinkkelistä ja kyllä minä nyt sen päätöksen tein, pitkällisen eestaas huopaamisen ja soutamisen jälkeen. Tuosta tyypistä on päästävä eroon! En todellakaan halua antaa valmennusvastuutani sellaiselle, joka ei keskity minuun täysin, mietiskelee vaan muiden asioita ja omiaan, ja antaa mun löysäillä vähän miten sattuu ja tehdä sinnepäin. En jaksa sitä, että vaaditaan ihan liikoja, eikä mihinkään olla tyytyväisiä! Eli todellakin on aika antaa kenkää tuolle tyypille. Tai ainakin siirtää se johonkin apuvalmentajareserviin, mistä se voi välillä huudella omia mielipiteitään.

Potkaisin siis itseäni kantapäällä perseelle (joka on ensimmäisen sairastelun jälkeisen treenin jälkeen niin kipeä, että tarvitsisin tuolille uimarenkaan) ja erotin itseni päävalmentajan toimesta. Ah. mikä helpotus! Olen vuoden yrittänyt olla valmentaja itselleni, mutta pakko oli olla rehellinen ja  todeta, että minusta ei ole itseäni koutsaamaan. Pidän haasteista ja on ihana työskennellä vaativienkin asiakastapauksien kanssa, mutta tämä oli minulle liian suuri haaste. Minä olen itselleni liian suuri haaste. Ammattitaitoni ei riitä tällaisen pässinpään kanssa nahisteluun!

Keväällä minulla olikin jo suunnitelmia valmennuksen ulkoistamisesta, mutta suunnitelman toteutus venyi kesälle asti. Häät pitivät kiireisenä. Mutta ei se meno siihen loppunut ja lopulta hektinen elämäntilanne sai minut perääntymään. Ei vain tuntunut järkevältä ratkaisulta sitoutua mihinkään, nostattaa stressitasoja sen vuoksi ja kiristää aikatauluja vielä hieman lisää. Mutta en sitten tiedä, oliko se täysin ainoa syy. Ehkä minä vielä epäröin,  mitä minä valmennukselta haluan. Mutta voisi sanoa, että hyvä kun jäin vielä itsekseni mutustelemaan, mitä minä lopulta haluan, mitkä ovat tämänhetkiset voimavarat ja tavoitteet. Niin ja tuli ainakin nähtyä ja koettua se, että ei tämä touhu ole niin antoisaa, kun ympärillä ei ole tiimiä tai valmennusta.

 

0 vai 2 viikkoa, siinäpä pulma...

Aiemmat valmentajat

Minulla on ollut fitnesstörppöilytaipaleellani kaksi valmentajaa ja ennen fitnessintoilua personal trainer. Ketään en ole vaihtanut pois siksi, että valmentaja olisi ollut huono tai tiimissä jotain vikaa. PT-suhteeni loppui hyvässä hengessä, sillä tavoitteet olivat muuttuneet ja fitness-lajeja valmentava henkilö, jolla on ymmärrystä poseerauksista, tuli siinä vaiheessa kyseesseen. Luonteva jatkumo siis.

Tiimeissä on ollut ihan mahtavaa porukkaa ja  olen saanut uusia ystäviä. Valmentajilta olen saanut erilaista näkemystä ja aina todella paljon tukea sille, mitä olen tehnyt. Jyväskylän kisoihin huolto pelasi aivan mahtavasti ja silloinen valmentaja oli koko kisaviikon yhteydessä päivittäin. Ja tuli kotiin tsekkaamaan kisakunnon kisoja edeltävänä päivänä, kisa-aamuna ja  ennen kisoja. Uudelle kilpailijalle se oli todella tärkeää, missään vaiheessa ei tarvinnut jäädä yksin miettimään, että mitä pitää tehdä. Huoltojoukoilta tuli apua meikkivalintojen kanssa ja takahuoneessa oli kuminauhat ja kaikki. Itse piti vain tulla paikalle ja nauttia. Muutenkin suhtautuminen lajiin ja elämään oli järkevää, juuri sellaista, mitä kaipasin. Tiimin tytöillä on kaikki edellytykset menestyä, koska balanssi elämässä säilyy, eikä touhu mene siihen, että leikataan riisinjyvistä kantoja pois, ettei vain grammamäärä ylity hitusellakaan.

IMG_3200[1]

Mitä valmennuksessa arvostan?

Henkilökemia on tärkeä juttu. Valmennus voi olla superlaadukasta ja pätevää, mutta kaikkien kanssa ei vain homma luista. Olen itsekin kieltäytynyt yhteistyöstä joidenkin asiakasehdokkaiden kanssa ihan siitä syystä, että henkilökohtainen valmennus on sen verran läheistä puuhaa, että kemioiden pitää klikata. Ainakin se tekee hommasta mielekkäämpää ja luontevampaa sekä valmentajalle, että valmennettavalle.

Luottamus.  On ymmärrettävää, että valmennuspuolella on toisinaan kiireitä, mutta silloin on hyvä olla avoin. Tiedän tämän omakohtaisesti itsekin, kun olen joskus todella kiireisten aikataulujen vuoksi joutunut lykkäämään esimerkiksi treeniohjelman tekemistä.  Avoimuudella saa ymmärrystä, mutta toistuvat tyhjät lupaukset syövät valmennussuhdetta. Itsekin olen hyvin ymmärtäväinen ja joustava, mutta tiettyyn pisteeseen saakka. Jossain vaiheessa iskee se olo, että ei ole tärkeä ja homma ei yksinkertaisesti toimi, kun jäät viikkokausiksi ilman uutta ohjeistusta. Aikatauluissa pysyminen on myös tärkeää.

Ammattimaisuus. Valmentajan kanssa muodostuu usein niin läheinen suhde, että hänen kanssaan ystävystyy. Omat asiakkaat ovat minulle todella tärkeitä ja läheisiä ja heidän kanssaan koen ystävyyttä. Mutta on muistettava myös ammattimaisuus. Ei ole hyvä, jos tapaamiset perustuvat valmentajan elämänkerralliselle monologille. Eikä ole hyvä, jos valmentaja puhuu muista valmennettavistaan tunnistettavasti. Myös muiden ammattilaisten ja alalla toimijoiden mollaaminen on epäammattimaista.

Yksilöllisyys. Pakasta vedetyt ohjelmat kaikille! Ei kiitos. Osaan kyllä erottaa, onko ohjelma tarpeisiini räätälöity, vai jotain ihan muuta.

Mielipiteiden vaihtaminen. Minusta on kiinnostavaa vaihtaa näkemyksiä. Jos jokin asia on itselleni uusi tai herättää ihmetystä, kaipaan perusteluja. Kaikki mielekkyys tekemisessä kuitenkin perustuu jollain tavalla perusteluille. Miksi näin tehdään? Se on kiinnostavaa. Kaipaan sitä, että asioista voi keskustella hyvässä hengessä, ilman, että kysymykset tulkitaan kyseenalaistamiseksi.

Rehellisyys. Valmentaja saa ja hänen pitääkin tiputtaa minut pilvilinnoistani, kyllä kiitos. Toivon sitä, että valmentaja on rehellinen, kertoo missä hänen mielestään mennään ja uskaltaa pistää minut jäähylle, jos itse sokaistun omalle tekemiselleni. En tarvitse pään silittelyä ja kehuja (paitsi tietenkin välillä) vaan enemmänkin haastamista.

Mitäs sitten seuraavaksi?

Kahden viikon päästä lähden tapaamaan mahdollisesti tulevaa valmentajaani. Samalla jännittää, samalla olen todella helpottunut. Ihanaa antaa ohjakset jollekin toiselle. Ihanaa päästä taas seurannan alle. Ihana saada suunta ja  suuntaviitat, miten lähteä etenemään! Innolla odotan, mitä tästä tulee. Riemulla sysään itseni pois tästä hommasta! Lämmöllä ajattelen sitä, miten kiva kisavuosi oli mukavien ihmisten ympäröimänä ja toiveikkaana odotan, että tulevaisuudessa samanlaista meininkiä on jälleen luvassa!

Että fitnesskrapulasta uuteen nousuhumalaan! 😉

IMG_3212[1]