Sano mua fyssariksi!

Valmistuminen alkaa vasta nyt jotenkin jäsentyä päässä. Hitsinpimpulat, opinnot pulkassa! Kuinka monta kertaa sille voi kuluvan kesän aikana kippistää?

Ja nyt voi sitten paukutella henkseleitä ja olla ihan hemmetinmoinen ammattilainen, ettei tosikaan! Kirjoja ei tarvitse enää avata ikinä! Ei enää koskaan tarvitse opiskella! Jeeeeeee!!

jalat

VÄÄRIN.

Nyt se opiskelu toden teolla alkaa. Ja nyt siitä olen vastuussa minä itse. Minun täytyy huomata omat kehityskohtani ja hioa niitä. Minun täytyy nyt itse miettiä, mitä minun tulee osata ja ymmärtää ja mihin perehtyä syvemmin. Enää sitä eivät ohjaile opintosuunnitelmat tai opettajat.

Minulle valmistuminen ei missään nimessä tarkoita sitä, että olisin valmis. Enemmänkin minusta tuntuu siltä, että kaikki on vasta alkamassa! Minulla on nyt taskussa tutkinto, kyllä, mutta se ei todellakaan takaa sitä, että olisin ihan vain tällaisenaan fysioterapian kaikivoipa ja tietävä ammattilainen. Kelvollinen ja osaava toimimaan vakavasti otettavana ja turvallisena fysioterapeuttina, kyllä, mutta kaiken tietävä ja osaava kuntoutusalan ja liikkeen ammattilainen? En missään  nimessä. Innokkaana leipojana voisin sanoa, että minulla on kakkupohja tehtynä, mutta täytteet uupuvat vielä. Eli nyt alkaa se hauskin osuus, kun kakkua aletaan pinoamaan ja sen välit täytetään kaikenlaisilla herkuilla ja härpylöillä. Hei eikö ollut aika osuva kuvaus! Taidan kirjoittaa elämänviisauksistani kirjan. ”Elämä on kuin lettu – heikoimmat aforismit”.

IMG_5934[1]

Mutta voi hitsinpimpulat, te ette tiedäkään, miten minulla on tätä alaa kohtaan intohimoa. Opintojen aikana se intohimo on ollut välillä kateissakin ja mietin hetken, olenko menossa oikeaan suuntaan. Hetken aikaa piti nikotella, että olenko tehnyt suuren virheen, olenko kulkenut kaikki nämä vuodet väärään suuntaan. Missä tulevaisuuteni oikeasti on? Se tuntui aika hämmentävältä, pelottavaltakin. On kuitenkin selvä juttu, että koulutukseen mahtuu myös vähemmän kiinnostavia asioita ja omaa motivaatiota koetellaan, jos ei osaa yhdistää palasia kohdalleen ja nää, mikä funktio opeteltavilla asiolla on tulevaisuuden kannalta. Se on varmasti edessä monella opiskelijalla. Onneksi ympärillä työskentelevät innostavat ihmiset ja mielenkiintoiset työtehtävät osoittivat, että kyllä tämä on minun juttuni. Ja haluan kehittyä siinä hyväksi!

Miten tästä eteenpäin? Nyt olen jossain informaatioähkyssä. Tuntuu, että tietoa on niin paljon saatavilla. Ja olisi niin paljon tahoja, joiden kautta hankkia sitä lisää! Harmittaa, että en tiedä kaikesta kaikkea! Voi kunpa tietäisinkin! Kunpa joku tietäisi!Äää! Haluan lisää!

Pää todentotta vöyhkää hurjasti kaikenlaisia suunnitelmia! Nyt haluaisi kurkottaa vähän jokaiseen oksaan, haalia koulutuksia ja pistää kunnolla pyörät pyörimään. Nyt on kuitenkin syytä hieman laittaa jarruakin päälle ja katsoa, miten arki alkaa syksyllä rullata. Pääsen todennäköisesti aloittamaan ihan mahtavia hommia unelmatyöpaikassa (vielä kättä päälle ja nimet paperiin ja uskallan hihkua)  ja näiden töiden  lisäksi aloitan äitiysloman sijaisuuden yksityisen sektorin fysioterapiayrityksessä. Siitä lisää myöhemmin! Uskon, että työni myötä tulen tuottamaan enemmän videomateriaalia ja tarjoamaan enemmän konkreettisia treenivinkkejä. PT-homma on vielä kysymysmerkki. Haluaisin taas laajentaa ja kehittää toimintaani, mutta syksyn kiireet saattavat pitää homman pienimuotoisena. Vakioasiakkaideni kanssa jatkan ilman muuta, mutta saa nähdä, ehdinkö ottamaan uusia naamoja. No, tässäkin oltava kärsivällinen, ei voi saada kaikkea! Vaikka haluaisinkin, tottakai.

IMG_5801[1]

Niin ja aivan! Syksyllä minusta tulee OMI-erikoistuva, kun aloitan kliinisen ortopedisen lääketieteen opinnot. Olen niiiiin innoissani! Koulutukseen hakeuduin Trainer4Youlla kouluttavan  Ari-Pekka Lindbergin innostamana (niin ja toki omien intressieni perusteella) Että kiitos vain AP ajatusten herättelystä! Niin ja taisinhan minä vähän vilkuilla yliopiston liikuntalääketieteen opintojakin… Noo, ehkä muutama kurssi piristämään ”ruhtinaallista” vapaa-aikaa! 😉

Jännittää ja innostaa, mihin tämä elo nyt kuljettaakaan! Elokuussa kääntyy todenteolla uusi sivu elämässä.

 

Pylly syynissä yli vuoden tauon jälkeen + Nu3 arvonta !

Yhteistyössä. Nu3

Toivottavasti kaikki eivät lue otsikkoa väärin, kuten minä. Koko ajan olen lukevinani, että pylly syylissä. Hyi! Onneksi ei!

IMG_3694[1]

”Näytä sun etuasento. Käännös oikealle. Käännös oikealle. Käännös oikealle. Ota vielä taka-asento.”

Näissä merkeissä vietin sunnuntain: tehden haparoivia poseerauksia pitkän tauon jälkeen. Käväisin nimittäin kuntotsekissä uudella valmentajalla. Iik.

Voi pojat. Se se oli jännittävää. Jännitystä olisi voinut lieventää se, että olisin a)harjoitellut poseerauksia viime aikoina b) treenannut ahkerasti edeltävät viikot c) jättänyt leffakarkit ja sämpylät popsimatta edellisinä päivinä. Asiaa ei juuri helpottanut 4.5h bussimatka. Tunsin olevani paisunut, kuin simassa lillinyt rusina. Ja asentoihin kääntyminen tuntui niin epäluontevalta.  Ihan kuin olisi yrittänyt vääntää kampelaa asanoihin. Enhän minä enää osannut edes kunnolla pyllistää! Ja se jos mikä on elämän tärkeimpiä taitoja. Ei auta, kuin palata harjoitusten pariin ja tunkea taas pyllyä niin pitkälle taakse kuin menee.

Asianmukaiset leffanamit.
Asianmukaiset leffanamit.

Oli miten oli. Päivä oli oikein mukava, vaikka vietinkin maamme pääkaupungissa hurjat 2 tuntia. 9e tarjousvuoro Helsinkiin oli halpa, mutta pitkä. Toisaalta, ei se kyllä mitään haitannut. Sain omaa aikaa. Mutustelin eväitä, suunnittelin tulevaa viikkoa ja nukuin. Nukahtelin vähän väliä ja heräilin kuolavana pitkin poskea vain nukahtaakseni uudelleen. Lihakset tuntuivat niin painavilta ja pää raskaalta. Olisin voinut nukkua kauemminkin!

11.50 olin viimein perillä. Tapaaminen klo 12:00 paikassa, jonka osoite ei sanonut minulle juuri mitään. Hyvä veto, Eveliina. Minne ihmeeseen pitää mennä? Koikkelehdin sateessa ihan väärään suuntaan, pyörin ympyrää. Yritin saada jotain tolkkua iPhonen navigaattorista, mutta huonolla menestyksellä. Paikalliselta rouvalta sain vinkkejä, mihin ottaa suuntima ja lähdin kipittämään tulipalokiireellä paikkaan x. Pari minuuttia myöhässä saavuin salin edustalle, missä minua odottelikin hymyilevä lippispää. Kättelimme ja minä puhua pälpätin kaiken mahdollisen matkasta ja eksymisestäni siinä muutaman minuutin matkanteon aikana, mikä meni ulko-ovilta salin aulaan. Ensivaikutelma on aina tärkeä. Loin varmaan kuvan, että olen puheripulinen hullu Keski-Suomesta. That’s me.

Papatus sen kun jatkui, kun sain vapaan sanan ja pääsin puhumaan suosikkiaiheestani, eli tietenkin itsestäni! Siinä sitten tulikin joristua kaikenlaista mahdollista omista vavhvuuksista ja heikkouksista ja toiveista ja tavoitteista. Käytiin hieman läpi ruokailua ja treenipuolta ja höpöteltiin yleisiä lajin linjauksesta. Sitten olikin aika vaihtaa vaatetusta ja pyörähdellä muutama kerta ympäri poseerausten merkeissä.

Asentoihin sain heti hyviä korjauksia ja huomioita. Kokeiltiin paria erilaista etuasentoa. Niistä sitten valitaan se, kumpi luontevammalta tuntuu. Mielestäni oli hyvin sanottu, että esiintyminen ja asennot lähtevät minusta itsestäni ja luontevuus on tärkeintä. Hyvä muistutus. Poseeraukset olivat ihan ok, muutamia asioita pitää huomioida. Suurin haasteeni on varmasti  edelleen kävely, asentojen vaihdot ja ylipäätään se esiintyminen. Mikäs siinä, jos paikallaan saisi vain kökkiä selkä notkolla ja tarakka tyrkyllä. Mutta mukavia haasteita, ei muuta kuin treeniä treeniä! Uudet korkokengät vain kotiin ja sitten klipetiklopeti  klopsis.

Kunnosta sain realistista palautetta. Positiivista oli, etteivät kanankoipeni ole niin katastrofaalisessa jamassa, kuin itse ajattelen, mutta niihin tarvitaan toki lisää muotoa ja erottuvuutta. Pakaraa oli hyvin. Olkapäät nousivat tällä hetkellä kehitystarpeessa muiden ruhonosien ohi, mutta tasaisesti on hyvä saada  muotoa ja tiiviyttä kaikkialle. Kaiken kaikkiaan palaute oli: ”Rasvaa on, olkapäihin lisää pyöreyttä, jalkoja vähän lisää. Mut joo-o. Ihan on hyvä kunto.” Jee, oon ihan hyvässä kunnossa. Se riitti nostamaan minun mieltäni. Siitä lähdetään sitten rakentelemaan.

IMG_3670[1]

Kuntotsekin jälkeen olo oli hyvin varma. Tämän henkilön kanssa tulee juttuun. Jämpti, rehellinen, sanoo mitä ajattelee. Ei lähde kertomaan asioita, joita ehkä haluaisin kuulla, vaan asiat niin kuin hän ne itse näkee. Jes, hyvä tämä. Varmasti tulee olemaan tiukkaa treeniä ja esiintymisen viilaamista luvassa, en epäile  lainkaan. Innolla odotan, että valmennussuhde tästä syvenee ja päästään kunnolla hommaan kiinni.

Kotiläksyksi sain ruokapäiväkirjan  täyttämistä ja treeniraportin tekemistä. Näillä mennään. Innolla odotan, millaista treeniohjelmaa sieltä tulee. Olkapäät tulevat saamaan kovaa kyytiä, se on varma!

Lopuksi vielä pientä arvontaa! Ennen kuin pulisen lisää valmentajastani, voisitte te lukijat hyvät, arvata kuka kyseessä on! Oikein vastaava henkilö voi voittaa NU3-tuotteita. Mm. * NU3-acerolaa ja moringaa vitaamiinilisiksi syksyyn. Mukaan laitan pienen bonusyllätyksen! Jos kukaan ei arvaa, arvon palkinnon kaikkien arvuuttelijoiden kesken! Jee. Ei olekaan aikoihin ollut arvontoja. Vastausaikaa keskiviikkoon,  12.11.!

IMG_3711[1]

Mutta niin, tässä sitä taas ollaan. Paluu fitnesstörpöksi on alkanut. O ou. Pahoittelen tulevia kuvia puurosta, parsakaalista ja pyllystä.

IMG_3716[1]

*Acerola on kirsikan tapainen trooppinen hedelmä. Acerola-jauheessa on hurjasti C-vitamiinia. Sopii siis mainioksi lisäksi esim smoothieen.

*Moringa on ravinnerikas viherjauhe. Hyvät pitoisuudet mm. A-, B1-, B2-, C-, ja E-vitamiinia, kalsiumia, rautaa, magnesiumia.