Parsankatkuinen arki koitti !

Viikon verran rouvaseloa takana ja heitettiin kyllä koko viime viikko ihan todella läskiksi! Tässähän voisi vaikka jatkaa samaan malliin, niin saataisiin vuodessa varmaan +30kg rikki! Kun tässä ne sormuksetkin on vaihdettu, niin voi oikein hyvillä mielin rupsahtaa. Miehen on pakko rakastaa silti!

 IMG_0961[1]

ruokaa

IMG_0972[1]

No juu ei. Vaikka olisi miten tuo lylleröinti ja herkut maistuneet, arkeen oli palattava. Työt eivät paljon kysele, onko juhla- vai arkifiilis ja jos mielii häämatkalla paistatella bikineissä ilman jenkkakahvoja, ei parane vedellä lettuja kermavaahdolla ihan joka päivä.

IMG_0851[1]

”Tietenkin suuren juhlan jälkeen  tuntuu aina jollakin tavoin surulliselta” -Nuuskamuikkunen

Rouvaselämä on ollut ihan yhtä lailla ihanaa, kuin arki aiemminkin, mutta tottakai olo on ollut todella tyhjä ja välillä aika alakuloinenkin, kun odottava fiilis on poissa ja edessä ei siinnä häiden veroista juhlaa, jota suunnitella ja fiilistellä. Haikeaahan se on ollut, kun yhtäkkiä ei olekaan mitään järjesteltävää ja tehtävää. Tai siis on toki, mutta ei mitään mikä olisi puoliksikaan yhtä ihanaa! Paitsi JOULU!!!

IMG_0913[1]

Hääromppeita olen laittanut pois pikkuhiljaa, osa koristeista on matkannut uusiin kekkereihin ja lahja-astiat odottavat keittiönkaappien raivaamista. Mekko roikkuu edelleen vierashuoneessa ja näyttää siltä, että se päällä on pidetty hauskaa. Pesulaan pitäisi kolttu raahata, vaikka myydä en taidakaan raaskia.

IMG_0677[1]

Heti häiden jälkeen lähdimme muutamaksi päiväksi mökille Kerimäelle. Sitä oli niin väsynyt, että ei muuta jaksanut kuin nukkua ja syödä. Ruokaa ei säästelty, vaan possuiltiin menemään ihan niin paljon kuin vatsa veti. Pitkät yöunet, aamupalaa, lisää unta, lounasta… Köllöttelyä, iltapalaa. Ja karkkia. Käsi oli kipossa vähän väliä. Parin päivän mökkiherkuttelu venyi lopulta koko viikon  mittaiseksi hiilihydraattifestivaaliksi ja viime viikolla taisi olla tasan kaksi sellaista päivää, kun en syönyt häistä ylijääneitä karkkeja, ravintolaruokaa tms.

IMG_0828[1]

Kyllä sen huomasi olossa ja ulkonäössä. Yäk. Iho hermostui heti ja hääviikolla timmiltä näyttänyt vatsa olikin yhtäkkiä turvonnut pötkylä. Näytin aika pitkälti Atrian hiillosmakkaralta.

IMG_0884[1]

IMG_0540[1]
Ennen karkkifestivaalien
Jälkeen
Jälkeen

Syksyllä loppuneen dieetin jälkeen olen syönyt ilman vaakaa ja mielitekojen mukaan max parina kertana 3 päivää peräkkäin. Eli jouluna ja juhannuksena. Ei tämä siis ollut lainkaan mikään  katastrofi… Tai ei sen pitäisi olla. Vaan ihan normaalia elämää. Välillä näin. Mutta minun mieleni ei ollutkaan yhtään samaa mieltä. Harmitti ja ahdisti. Harmittaa ja ahdistaa edelleen! Ulkomuoto todella otti päähän. Ja ottaa edelleen päähän. Ja miksi kummassa! Voi voi jos ei nyt maha näytä koko ajan lättänältä. Luulisi, että se hauskanpito ja rentous olisi sen kaiken arvoista. Luulisi, ettei se ulkonäkö painaisi vaakakupissa niin paljon. Niinhän sitä luulisi…

Mitäpä toisaalta tuollaista harmittelemaan. Jos ei halua näyttää hiillosmakkaralta, eihän siinä auta kuin tehdä korjausliike ja palata arkeen. Ei viikossa mitään kauheaa katastrofia pitäisi saada aikaiseksi. Mutta stressin ryvettämä, univajeinen kroppa, joka ei ole saanut viime viikkoina kovin säännöllisesti ruokaa (ensimmäistä kertaa elämässäni tajusin, miten joku voi unohtaa syödä…) tuntui kyllä imaisevan kaiken sen epäoptimaalisen eineksen enemmän kuin mielellään. Puntarille en tohtinut mennä, mutta mittanauhalla pystyin tuon viikon jälkeen todentamaan liki 5cm lisääntyneen lantionympäryksen. Että ihan mukavasti tuo peräosasto ainakin keräsi nestettä. Onneksi tilanne normalisoitui parissa päivässä.

Ei siellä edelleenkään mitään ole :D
Ei siellä edelleenkään mitään ole 😀

Mutta pelottavan helposti voisi herkuttelu jäädä päälle. Kun kaiken moskan tunkemisen kroppaan lopettaa, keho alkaa kitistä lisää. Rasvaa, sokeria, nopeaa energiaa! Osasin odottaakin sitä, että parin päivän ajan kroppa on nuutunut, päätä särkee ja vatsa on turvonnut ja sekaisin. Mutta siis hyi että voikin tulla huono olo. Ei siinä enää meinaakaan maistua proteiinilettu, kun on puputtanut kunnon muurikkalettuja kermavaahdon kanssa. Ja marjat ovat sokerin mussuttamisen jälkeen kovin happamia. Yleensä arkeen palaaminen on minusta ihanaa ja huojentavaa ja maanantaina olikin ihanaa syödä omaa tuttua ruokaa, joka tuntui niin kevyeltä ja jätti hyvän olon. Mutta eilen elimistö jo vaatikin sokeria. Tässähän kuollaan nyt energiavajeeseen, äkkiä sämpylää ja hedelmäsalaattia tänne! Tässä kun on vielä nukkunut todella huonosti ja univajetta on varmaan luvattoman pitkältä ajalta ja opiskelustressi iski vasten kasvoja, niin ai että miten tekisikään vain mieli syödä ja lojua sohvannurkassa!

IMG_0976[1]

En muista milloin olisin ollut näin väsynyt ja himoinnut herkkuja näin paljon! Jouduin tänäänkin nukkumaan kahdet päiväunet ja huulet sen kun sinersivät. Dieetin jälkeiset nälkäviikot kun loppuivat, ei ruokavaliossa pysyminen ole tuottanut mitään ongelmia ja herkkuja on tullut syötyä suunnitelmallisesti ja vähän. Mutta nyt tekisi mieli heittää kaikilla rajoilla vesilintuja ja nakertaa suklaalevyä. Järsiä sitä levyä niin, että perfektionistin silmiin sattuisi. Ei todellakaan pala palalta, vaan ihan kunnon isoilla haukkauksilla!

Woman Eating Chocolate --- Image by © moodboard/Corbis
Woman Eating Chocolate — Image by © moodboard/Corbis

Vaan eihän se auta. Arki on koittanut. Opinnäytetyön kirjoittaminen on taas startattu. Töitä riittä jokaiselle päivälle. Treenata pitäisi. Ruokavalio pitäisi pitää kasassa.  Kai se tästä taas lähtee rullaamaan. Työt, arki, treenit… Juuri nyt motivaatio ei ole huipussaan.

Mutta nostettava vain katse mukaviin asioihin! Kuukausi häämatkaan! Mukavia juhlia tulossa! Lomaa vielä jäljellä. On kesä. Olen tuore vaimo ja meillä oli upeat juhlat! Onnellisuus on vain kaivettava esiin silloin, kun arjen harmaus meinaa peittää sen alleen.

DSC_2512

Motivaation metsästäjät

Reilut viisi kuukautta on vierähtänyt siitä, kun vuosi 2015 alkoi ja moni lupasi käsi karkkipussilla aloittaa uuden elämän heti tammikuun alussa, kunhan ne namit on ensin syöty loppuun. Ja kieltämättä hetken aikaa salillakin oli taas vilskettä, kun jouluna kertyneitä konvehtikiloja tiputeltiin pois. Tammikuu tykitettiin täysillä, tavoitteet kristallinkirkkaina mielessä! Ja kyllä niillä joululahjaksi saaduilla uusilla treenikengillä jaksoikin pusertaa. Mutta sitten tuli ankea helmikuu ja äääh…motivaatio lopahti. No mutta vielä tässä on aikaa kesään! Eikä maaliskuussa ainakaan jaksa tehdä mitään, niin ankea kuukausi. Huhtikuu on vähän siinä ja siinä, mutta tuskin kauheasti jaksaa silloinkaan ja sitä paitsi on pääsiäinen niin se kuitenkin sitten pilaa hyvin alkaneen dieetin. Ei kannata.

11174281_363166637208631_6063263506070014237_o
Painoeroa 2kg.

Koittaa toukokuu ja omat lomapäivät tulevat näkyville työpaikan seinäkalenteriin. Pikainen laskutoimitus sormia apuna hyödyntäen paljastaa, että omaan kesälomaan ei muuten olekaan enää kovin montaa päivää, viikkoa tai kuukautta. Mihin tämä aika oikein meni?!! Pikainen googlaus: ”vieläkö ehtii kesäkuntoon” ”kesäkunto 2015” ”vieläkö on kesää jäljellä” ”vieläkö ehtii kylvää” Paniikissa soitellaan paikalliset personal trainerit ja kartoitetaan, kuka voisi laittaa minut kuntoon kaikista nopeimmin ja pienimmällä euromäärällä tai ostetaan nettivalmennus, jossa luvataan huikeita tuloksia 8 viikon aikana. Huh, pelastus. Juuri 8 viikkoa tässä onkin aikaa! No okei, 7,5 viikkoa mutta silti. OSTAN!

Sitä aina jaksaa kerta toisensa jälkeen painottaa, että kuuriluontoisuus harvoin toimii. Oli kyse sitten painonpudotuksesta tai lihasten kasvattamisesta, liikunnan lisäämisestä tai tietynlaisesta ruokavaliosta : tulokset eivät ole pysyviä, jos niiden eteen ei aktiivisesti tehdä töitä ja valintoja. Käsittelen nyt asiaa varmaan yleisimmin harmaita hiuksia tuottavan muutoksen, painonpudotuksen/laihduttamisen kannalta.

 Onko siitä hurjasta 8 viikon kitukuntoon 2015-projektista mitään hyötyä, jos sen jälkeen palataan takaisin vanhoihin tottumuksiin ja lenkkarit jätetään eteiseen keräämään sammakonkutua. Kun moni vielä nappaa jonkun mukavasti keventävän pussikeittokuurin, keitellään ruoaksi laimeaa soppaa, mutta sitäkin mehukkaampaa kroppakatastrofia. Luultavasti käy niin, että juu, saat kyllä pudotettua painoa. Paljon nestettä, ehkä hieman rasvaa ja lihaksia. Lopetat kuurin kun kesäloma koittaa, kippistät makeaa kuohuviiniä ja hotkaiset mansikkakakun ja boom, vaaka näyttää jo ensimmäisen viikonlopun jälkeen +6kg. Noooooh…Eihän siinä, se on vaan nestettä, maanantaina sitten vähän siistitään taas ruokavaliota… Kesä on Suomessa niin lyhyt ja kerran täällä vaan eletään!  Mutta kummasti se ruokavalion siistiminen jää unholaan, kun naapuri on käristänyt grillissä mehevät kyrsät ja parit pekoniin käärityt herkkusienet homejuuston kera. Pikkuisen sidua ja kalua (no tietty kaljaa) kyytipojaksi ja aiiiietttä!

IMG_3031[1]

Ja niin se on kohta kesäloma mennyt ja kiloja on tullut takaisin sekä ne kesäkuntoprojektissa huvenneet että tietenkin pari ekstraa. Ne kuitataan ajatuksella: ne on niitä kesäkiloja ja mieli komppaa ”Niitä tulee. Niin tulee, kaikille!”. Ja sama ruljanssi alkaa hieman muokatuin hakusanoin. Googleen napsutellaaan: ”kesäkilot pois nopeasti ” ”kesäkilojen karistus” Tai sitten lannistutaan. Ei siitä painonpudotuksesta ole mitään hyötyä, kun aina minä lihon takaisin.

2139

Monilla tämä on jokavuotinen show, jossa paino jojoilee 10kg suuntaansa noin kolmisen kertaa vuodessa. Joulu-uusi vuosi, kevät, syksy. Ei kai siis ole ihmekään, jos motivaation kanssa on ongelmia, kun toivotunlaisia tuloksia ei saada. Ainakaan pysyvästi. Mutta kas sepä siinä onkin, että eivät ne tulokset tipahda syliin itsestään, ne täytyy ihan itse tehdä. Ja niitä täytyy myös ylläpitää, niin tylsää kuin se onkin.

Eräs asiakkaani kysyi joskus ahdistuksissaan, onko hänet vain luotu epäonnistumaan? Miksi hänellä on niin huono itsekuri? Miksi ei ole motivaatiota?

Se nyt on sanomattakin selvää, että ketään ei ole luotu epäonnistumaan. Mutta kysymykset itsekurista ja motivaatiosta ovat ihan päteviä ja edellyttävät lähempää tarkastelua. Olisiko vastaus siinä, että itsekuri koetaan huonoksi, koska motivaatiota ei ole? Miten voi olla itsekuria, jos ei ole aitoa intoa ja halua toimia? Ja miksi sitä aitoa halua ei ole, vaikka kuitenkin samalla sitä on? Siihen onkin lienee monia syitä, joita on vain rohkeasti lähdettävä kaivelemaan.

Voisi ajatella, että esimerkiksi ylipaino on tarpeeksi hyvä motivoiva tekijä, mitä tulee laihdutukseen, mutta se on huomattu, että ei se itsessään ole. Jos on aina tottunut siihen, että ylipainoa on jonkin verran, ei osaa verrata tilannetta sellaiseen, jossa oltaisiin normaalipainossa.  Tämä voi synnyttää ajatuksia/mielikuvia siitä, että no sitten elämä olisi varmaan parempaa kun painaisin 20kg vähemmän. Sitten voisi tavata ystäviä, harrastaa liikuntaa ja nauttia elämästä. Aivan kuin tietyssä painolukemassa aurinko paistaisi aina, elämä olisi ihanaa, samppanjaa voisi lipitellä päivittäin ja silti vatsapalikat vilkuttelisivat näkyvästi.

Myös terveydelliset syyt eivät aina riitä perusteeksi. Jos painosta ei ole aiheutunut terveydellistä haittaa, ei ole kovin helppoa motivoida itseään hankalina hetkinä sillä ajatuksella, että no sitten nelikymppisenä olen terveempi jos nyt syön tämän foolihappoa sisältävän parsakaalin.

ompu

Ennen kuin painonpudotuksen kimppuun säntää, ostaa yhden yhtä nettivalmennusta tai lupaa facebookissa muuttavansa elämäntapojaan, olisi mielestäni syytä ottaa käteen kynä ja paperia ja tutustua huolellisesti itseensä. Tai ainakin hieman palautella mieleen, että minkäslainen tyyppi minä nyt olinkaan, mitä minä haluan, miksi minä haluan, milloin minä haluan… Ja miten voin sen haluamani saada.

Haluan muutosta elämäntapoihini/painooni koska….

Päätavoite: mihin pyrit, mitä haluaisit tehdä/miten haluaisit olla (esim 20kg painonpudotus)

Osatavoiteet : pienempiä tavoite ennen päätavoitetta (esim 5kg painonpudotus)

Mieti: mitä merkitystä tavoitteen toteutumisella on sinulle?

Mitkä ovat suurimmat haasteet/esteet tavoitteen toteutumista ajatellen?

Mieti nyt, kuinka motivoitunut olet asteikolla 1-5. Miksi?

Mikä vaikuttaa motivaatioosi? Miksi olet tai et ole motivoinut?

Mieti sen jälkeen, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet painosi kertymiseen (esim: lohtusyöminen, mukavuudenhalu, epäsäännöllinen ruokailu, vähäinen liikunta)

Tutki omaa arkeasi. Miten syöt? Miten liikut? Miten lepäät? Miten voit? Tee konkreettiset muutosehdotukset.

Kun tulee se päivä, että mikään ei kiinnosta ja onnistu ja huvita ja ihan sama koko tavoite, palaa näihin samoihin kysymyksiin ja muistuttele itseäsi uudelleen siitä, miksi olet aloittanut. Sinä olet se, jonka täytyy kaivaa se motivaatio ja halu itsestäsi.

Kun itse pullahdin kuohuviinibulkilla aikuisikäni isoimpaan kuntoon, painoindeksin ylärajalle, oli minulle täysin selvää, että tähän tilanteeseen tulee muutos. En jäänyt odottelemaan parempia aikoja, suotuisampaa elämäntilannetta tai harmittelemaan, että voi voi kun tämä tilanteeni on nyt tällainen. Menin puntarille, kohtasin faktat, otin mitat. Löin lukkoon selkeät tavoitteet. Jaoin ne päätavoitteiksi ja välille ripottelin pienempiä tavoitteita, joiden avulla pystyin seuraamaan edistystäni. Päätavoiteet : fitness-kilpailut ja paluu entisiin mittoihin.

Välitavoite 1: -5 kg

Välitavoite 2: -10kg

Välitavoite 3: -15kg

IMG_6383[1]

Lisäksi tein konkreettisia muutosehdotuksia itselleni. Söin  toisinaan epäsäännöllisesti –> muutos: syön päivittäin 5 ateriaa 3-4h välein. Söin melko paljon sokeria  –> muutos lopetan sokerin säännöllisen käytön. Ja niin edelleen. Näin sain muokattua omaa arkeani tavoitettani tukevaksi. Eikä minun tarvinnut kärvistellä, kituutella tai tehdä asioita hapannaamana. Kyse oli omasta tavoitteestani, omasta halustani saavuttaa se. Ja kun elin tavoitteeni mukaan, motivaatiota ei tarvinnut metsästää. Tulokset tulivat tasaiseen tahtiin. Mutta niitä piti tehdä, eikä haaveilla niistä.

IMG_4738[1]

Käyhän myös tykkäämässä jorinoistani Facebookissa  tai seuraile instagramissa!!