Motivaation metsästäjät

Reilut viisi kuukautta on vierähtänyt siitä, kun vuosi 2015 alkoi ja moni lupasi käsi karkkipussilla aloittaa uuden elämän heti tammikuun alussa, kunhan ne namit on ensin syöty loppuun. Ja kieltämättä hetken aikaa salillakin oli taas vilskettä, kun jouluna kertyneitä konvehtikiloja tiputeltiin pois. Tammikuu tykitettiin täysillä, tavoitteet kristallinkirkkaina mielessä! Ja kyllä niillä joululahjaksi saaduilla uusilla treenikengillä jaksoikin pusertaa. Mutta sitten tuli ankea helmikuu ja äääh…motivaatio lopahti. No mutta vielä tässä on aikaa kesään! Eikä maaliskuussa ainakaan jaksa tehdä mitään, niin ankea kuukausi. Huhtikuu on vähän siinä ja siinä, mutta tuskin kauheasti jaksaa silloinkaan ja sitä paitsi on pääsiäinen niin se kuitenkin sitten pilaa hyvin alkaneen dieetin. Ei kannata.

11174281_363166637208631_6063263506070014237_o
Painoeroa 2kg.

Koittaa toukokuu ja omat lomapäivät tulevat näkyville työpaikan seinäkalenteriin. Pikainen laskutoimitus sormia apuna hyödyntäen paljastaa, että omaan kesälomaan ei muuten olekaan enää kovin montaa päivää, viikkoa tai kuukautta. Mihin tämä aika oikein meni?!! Pikainen googlaus: ”vieläkö ehtii kesäkuntoon” ”kesäkunto 2015” ”vieläkö on kesää jäljellä” ”vieläkö ehtii kylvää” Paniikissa soitellaan paikalliset personal trainerit ja kartoitetaan, kuka voisi laittaa minut kuntoon kaikista nopeimmin ja pienimmällä euromäärällä tai ostetaan nettivalmennus, jossa luvataan huikeita tuloksia 8 viikon aikana. Huh, pelastus. Juuri 8 viikkoa tässä onkin aikaa! No okei, 7,5 viikkoa mutta silti. OSTAN!

Sitä aina jaksaa kerta toisensa jälkeen painottaa, että kuuriluontoisuus harvoin toimii. Oli kyse sitten painonpudotuksesta tai lihasten kasvattamisesta, liikunnan lisäämisestä tai tietynlaisesta ruokavaliosta : tulokset eivät ole pysyviä, jos niiden eteen ei aktiivisesti tehdä töitä ja valintoja. Käsittelen nyt asiaa varmaan yleisimmin harmaita hiuksia tuottavan muutoksen, painonpudotuksen/laihduttamisen kannalta.

 Onko siitä hurjasta 8 viikon kitukuntoon 2015-projektista mitään hyötyä, jos sen jälkeen palataan takaisin vanhoihin tottumuksiin ja lenkkarit jätetään eteiseen keräämään sammakonkutua. Kun moni vielä nappaa jonkun mukavasti keventävän pussikeittokuurin, keitellään ruoaksi laimeaa soppaa, mutta sitäkin mehukkaampaa kroppakatastrofia. Luultavasti käy niin, että juu, saat kyllä pudotettua painoa. Paljon nestettä, ehkä hieman rasvaa ja lihaksia. Lopetat kuurin kun kesäloma koittaa, kippistät makeaa kuohuviiniä ja hotkaiset mansikkakakun ja boom, vaaka näyttää jo ensimmäisen viikonlopun jälkeen +6kg. Noooooh…Eihän siinä, se on vaan nestettä, maanantaina sitten vähän siistitään taas ruokavaliota… Kesä on Suomessa niin lyhyt ja kerran täällä vaan eletään!  Mutta kummasti se ruokavalion siistiminen jää unholaan, kun naapuri on käristänyt grillissä mehevät kyrsät ja parit pekoniin käärityt herkkusienet homejuuston kera. Pikkuisen sidua ja kalua (no tietty kaljaa) kyytipojaksi ja aiiiietttä!

IMG_3031[1]

Ja niin se on kohta kesäloma mennyt ja kiloja on tullut takaisin sekä ne kesäkuntoprojektissa huvenneet että tietenkin pari ekstraa. Ne kuitataan ajatuksella: ne on niitä kesäkiloja ja mieli komppaa ”Niitä tulee. Niin tulee, kaikille!”. Ja sama ruljanssi alkaa hieman muokatuin hakusanoin. Googleen napsutellaaan: ”kesäkilot pois nopeasti ” ”kesäkilojen karistus” Tai sitten lannistutaan. Ei siitä painonpudotuksesta ole mitään hyötyä, kun aina minä lihon takaisin.

2139

Monilla tämä on jokavuotinen show, jossa paino jojoilee 10kg suuntaansa noin kolmisen kertaa vuodessa. Joulu-uusi vuosi, kevät, syksy. Ei kai siis ole ihmekään, jos motivaation kanssa on ongelmia, kun toivotunlaisia tuloksia ei saada. Ainakaan pysyvästi. Mutta kas sepä siinä onkin, että eivät ne tulokset tipahda syliin itsestään, ne täytyy ihan itse tehdä. Ja niitä täytyy myös ylläpitää, niin tylsää kuin se onkin.

Eräs asiakkaani kysyi joskus ahdistuksissaan, onko hänet vain luotu epäonnistumaan? Miksi hänellä on niin huono itsekuri? Miksi ei ole motivaatiota?

Se nyt on sanomattakin selvää, että ketään ei ole luotu epäonnistumaan. Mutta kysymykset itsekurista ja motivaatiosta ovat ihan päteviä ja edellyttävät lähempää tarkastelua. Olisiko vastaus siinä, että itsekuri koetaan huonoksi, koska motivaatiota ei ole? Miten voi olla itsekuria, jos ei ole aitoa intoa ja halua toimia? Ja miksi sitä aitoa halua ei ole, vaikka kuitenkin samalla sitä on? Siihen onkin lienee monia syitä, joita on vain rohkeasti lähdettävä kaivelemaan.

Voisi ajatella, että esimerkiksi ylipaino on tarpeeksi hyvä motivoiva tekijä, mitä tulee laihdutukseen, mutta se on huomattu, että ei se itsessään ole. Jos on aina tottunut siihen, että ylipainoa on jonkin verran, ei osaa verrata tilannetta sellaiseen, jossa oltaisiin normaalipainossa.  Tämä voi synnyttää ajatuksia/mielikuvia siitä, että no sitten elämä olisi varmaan parempaa kun painaisin 20kg vähemmän. Sitten voisi tavata ystäviä, harrastaa liikuntaa ja nauttia elämästä. Aivan kuin tietyssä painolukemassa aurinko paistaisi aina, elämä olisi ihanaa, samppanjaa voisi lipitellä päivittäin ja silti vatsapalikat vilkuttelisivat näkyvästi.

Myös terveydelliset syyt eivät aina riitä perusteeksi. Jos painosta ei ole aiheutunut terveydellistä haittaa, ei ole kovin helppoa motivoida itseään hankalina hetkinä sillä ajatuksella, että no sitten nelikymppisenä olen terveempi jos nyt syön tämän foolihappoa sisältävän parsakaalin.

ompu

Ennen kuin painonpudotuksen kimppuun säntää, ostaa yhden yhtä nettivalmennusta tai lupaa facebookissa muuttavansa elämäntapojaan, olisi mielestäni syytä ottaa käteen kynä ja paperia ja tutustua huolellisesti itseensä. Tai ainakin hieman palautella mieleen, että minkäslainen tyyppi minä nyt olinkaan, mitä minä haluan, miksi minä haluan, milloin minä haluan… Ja miten voin sen haluamani saada.

Haluan muutosta elämäntapoihini/painooni koska….

Päätavoite: mihin pyrit, mitä haluaisit tehdä/miten haluaisit olla (esim 20kg painonpudotus)

Osatavoiteet : pienempiä tavoite ennen päätavoitetta (esim 5kg painonpudotus)

Mieti: mitä merkitystä tavoitteen toteutumisella on sinulle?

Mitkä ovat suurimmat haasteet/esteet tavoitteen toteutumista ajatellen?

Mieti nyt, kuinka motivoitunut olet asteikolla 1-5. Miksi?

Mikä vaikuttaa motivaatioosi? Miksi olet tai et ole motivoinut?

Mieti sen jälkeen, mitkä tekijät ovat vaikuttaneet painosi kertymiseen (esim: lohtusyöminen, mukavuudenhalu, epäsäännöllinen ruokailu, vähäinen liikunta)

Tutki omaa arkeasi. Miten syöt? Miten liikut? Miten lepäät? Miten voit? Tee konkreettiset muutosehdotukset.

Kun tulee se päivä, että mikään ei kiinnosta ja onnistu ja huvita ja ihan sama koko tavoite, palaa näihin samoihin kysymyksiin ja muistuttele itseäsi uudelleen siitä, miksi olet aloittanut. Sinä olet se, jonka täytyy kaivaa se motivaatio ja halu itsestäsi.

Kun itse pullahdin kuohuviinibulkilla aikuisikäni isoimpaan kuntoon, painoindeksin ylärajalle, oli minulle täysin selvää, että tähän tilanteeseen tulee muutos. En jäänyt odottelemaan parempia aikoja, suotuisampaa elämäntilannetta tai harmittelemaan, että voi voi kun tämä tilanteeni on nyt tällainen. Menin puntarille, kohtasin faktat, otin mitat. Löin lukkoon selkeät tavoitteet. Jaoin ne päätavoitteiksi ja välille ripottelin pienempiä tavoitteita, joiden avulla pystyin seuraamaan edistystäni. Päätavoiteet : fitness-kilpailut ja paluu entisiin mittoihin.

Välitavoite 1: -5 kg

Välitavoite 2: -10kg

Välitavoite 3: -15kg

IMG_6383[1]

Lisäksi tein konkreettisia muutosehdotuksia itselleni. Söin  toisinaan epäsäännöllisesti –> muutos: syön päivittäin 5 ateriaa 3-4h välein. Söin melko paljon sokeria  –> muutos lopetan sokerin säännöllisen käytön. Ja niin edelleen. Näin sain muokattua omaa arkeani tavoitettani tukevaksi. Eikä minun tarvinnut kärvistellä, kituutella tai tehdä asioita hapannaamana. Kyse oli omasta tavoitteestani, omasta halustani saavuttaa se. Ja kun elin tavoitteeni mukaan, motivaatiota ei tarvinnut metsästää. Tulokset tulivat tasaiseen tahtiin. Mutta niitä piti tehdä, eikä haaveilla niistä.

IMG_4738[1]

Käyhän myös tykkäämässä jorinoistani Facebookissa  tai seuraile instagramissa!!

Kiire, kisat, kisakiire, kiire kisoihin?

Yllätys yllätys. Ei mitään uutta tämän taivaan alla. Suorittaja-hamsteri se on täällä kerännyt kalenterin pullolleen kaikkea mielenkiintoista! Ja sitten se hamsteri onkin istunut sormi suussa että aijoo, millä ajalla tämä kaikki kiva ja mielenkiintoinen toteutetaan! Tässä kun ei omisteta mitään taikakaluja, joilla kääntää aikaa, on melko vaikeaa olla kahdessa tai kolmessa paikassa samaan aikaan. Mutta kalenterini vihjailee välillä hyvin voimakkaasti, että juuri niin minun pitäisi tehdä.

Mun fitnessdieetti
Mun fitnessdieetti

Ja mitäs tästä suorittamisesta, haalimisesta ja ylikuormituksesta on puhuttu? Kuinka monta kertaa olen kirjoittanut/vänissyt asiasta kotona/puhunut ystäville/puhunut kadunmiehille/puhunut itsekseni että sen on loputtava ja on löydettävä tasapaino. Voi argh. Voisin kirjoittaa blogia tästä suorittamisesta ja joka paikkaan rimpuilusta. Ja epätasapainosta. Olen oikein kuningatar siinä lajissa. Harmi vain, kun ajattelin niin kovasti, että haluaisin harrastaa tuota fitnesstörppöilyä, mutta lihaksikkaiden pohkeiden lisäksi minulle onnistuu kasvamaan otsaan vain melko pitkä mela. Hmm. (Kuinka monta kertaa ole aloittanut blogini saatesanat jotakuinkin samalla tavalla….)

salaatti

Tuossa talvellahan minä kovalla innolla mainostin, että aloitan uudessa tiimissä maalis-huhtikuussa. Jeij! Ajattelin pienessä päässäni, että siinä vaiheessa tämä hulabaloo on niin rauhoittunutta, että sitä ehtisi taas kiinnittää paremmin huomiota kaikenlaiseen fitness-hapatukseen. Sovittiin, että startataan sitten. Ai sitä motivaatioboostia, minkä silloin sain kun tiesin, että pian käynnistetään taas huikea vuosi! Sellainen kun se minun ensimmäinen valmennusvuoteni oli. Ihan huippu! Mikä nautinto ja euforia siitä touhusta tuli ja millä innolla sitä tein.

Tuleva valmentaja laittoi silloin viimeisessä viestissään: Kovia treenejä siihen asti!

Jepulisjee. *pari kyykkyä*

No, eihän tällä aikavälillä muuta ehtinyt kuin saada lisää tekemistä. Treenattu ja liikuttu on, mutta mitään huikeaa kehityskuvajanaa minulla ei ole esiteltäväksi. Koska kiire, hönty, stressi, huonot yöunet, itku, väsymys, hampaidenkiristys ja huumorintajun kuoleminen sukupuuttoon.

Valmentajan kanssa sitten olimme yhteyksissä ja tultiin yksimielisesti siihen tulokseen, että valmennuskuvioita on turha nyt ottaa tämän kaiken keskelle, koska säännöllisen treeninkin toteuttaminen jo itsessään on vähän niin ja näin. Että haluaako siihen sitten valmennuspainetta niskaan, toteuttaa säntillisesti ruokavaliota jne. Tämän hetkinen jaksamistaso on myös ollut niin koetuksella, että kovin hurjilla tappotreeneillä on turha itseä väsyttää ihan piippuun. Koska sitten ei enää noustakaan sängystä seuraavaan 12h päivään…

IMG_8881[1]

Häiden jälkeen on sitten uudelleen aika miettiä, mitä tehdään, milloin tehdään, vai tehdäänkö edes lähitulevaisuudessa.

Olisin halunnut kovasti aloittaa valmennuksen, mutta samalla olen todella huojentunut, että osasin sanoa ääneen, että nyt minusta tuntuu ettei vain jaksa tai ole niin kovaa motivaatiota kuin haluaisin. Enpä ole miettinyt sitä kilpailemistakaan viime aikoina. Välillä se putkahtaa mieleen, kun joku kysyy, milloin olen kisoihin menossa ja jos joku aamu kunto sattuu näyttämään oikein hyvältä, saattaa tulla sellainen ilonpilkahdus mahaan, että voi piru kohta mennään!

Mutta paljon tulee ihan päinvastaisia oloja. Mielessä on käynyt jopa ajatus, että mitäpä jos en edes yrittäisi herätellä kisaintoa. Mitäpä jos vain harrastaisin kuten tähänkin mennessä, mutta ilman kisatavoitteita. Tarvitsenko todella jonkun tavoitteen ja onko se tavoite minulle edes hyväksi? Miksi haluan kilpailla? Mitä se lopulta antaa? Näitä peruskysymyksiä, joita varmaan moni pyörittelee mielessään.

Olen miettinyt paljon sitä, onko fitness-urheilu itselleni vain yksi tapa suorittaa. Vain yksi projekti. Huolestuttavaa on mielestäni myös se, että muokkaavaa treeniä motivoivampaa oli painonpudotusvaihe. Sain siitä todella suurta mielihyvää ja hallinnan tunnetta. Pidin siitä kontrollista, tasaisesti madaltuvasta vaa’an lukemasta ja hoikentuneesta olemuksesta. Se oli tasaisen tylsää suorittamista, joka antoi välittömästi palautetta tekemisestä. Ja se oli ihastuttava poikkeus muiden suorittamieni asioiden ohella, joiden tuloksia joutuu odottamaan kauan tai ei edes näe.

Tjaa-a, enpä tiedä.

En liene lainkaan väärillä jäljillä, jos ajattelen, että ensin pitäisi saada elämässä asiat balanssiin jotta voisi keskittyä fitness-touhuihin hyvällä mielellä. Elämän täytyy olla tasapainossa että fitness kulkee siinä rinnalla, eikä tuo kohtuutonta lisäkuormitusta. Mutta jos elämä on täydellinen aikataulukaaos ja on valittava esimerkiksi treenin ja unen väliltä, ei touhussa ole mitään mieltä. Silloin voi varmasti sen kehityksenkin heittää biojätteisiin niiden munankuorien kaveriksi. Haluaisin kuitenkin NAUTTIA siitä, mitä harrastan. Ja on vaikea nähdä, että tässä elämäntilanteessa saisi kovin suurta lisäarvoa siitä, että jokainen treeni ja syöty suupala tähtäisi johonkin.

IMG_8419[1]

Sellaista tänne!

Mitä olen sitten tällä #improvementseason #offseason-rävellykselläni saanut aikaan? Ne isot ja muhkeat pakarat, pohkeet ja reidet? No juu, ei aivan! Paino hengailee 4,5kg päässä kisapainostani, ollen 62,5kg. Ympärysmitat ovat noudattaneet aika samaa linjaa. Levenneistä hartioista olen saanut kommenttia ja olkapäihin alkaa pikkuhiljaa palailla dieetillä menetetty muoto. Muuuuuttaaaaaa… Siinäpä se sitten onkin! Mutta olen ollut koko ajan realistinen. Ei näillä treeneillä massaa kasvatella. Siksi on hyvä pitää kalorit ja paino maltillisena. Massanlisäysruokavaliosta ei varmaan ole ihan hirveästi hyötyä, jos päivän aikana ei edes pääse salille sitä lihasmassaa tahkoamaan.

IMG_9098[1]

Aika hauskaa, että kirjoitellessani tätä kirjoitusta, motivaationi nousi ja mieli parani x 100. Ehkä ei sittenkään kannata heittää tätä blogiakin biojätteisiin yhdessä niiden munakuorien kanssa… 😉