Miltä tuntuu pudottaa 19 kg ?

Toki riippuu hieman siitä, mitä pudottaa ja miten. Jos tiputtaa käsipainon varpaille, sattuu ja tuntuu melko kurjalta. Mutta tarvitseeko 19kg painonpudotuksen sattua, olla epämiellyttävää ja murtaa varpaat?

No, lienee sanomattakin selvää, että ei tarvitse.

muutos1

Moni onkin varmasti lukenut blogistani jo useampaan otteeseen siitä, kun kesällä 2013 massakausi vaihtui kuohuviini- ja biletyskaudeksi. Säännölliset ruoka-ajat katosivat, kerralla mutusteltiin kattilallinen ruokaa sitten kun ehti syömään ja viikonloppuisin maistuivat kuplivat juomat ja juustot ystävien seurassa. Olihan meneillään villi sinkkukesä ja elämässä oli tapahtunut isoja muutoksia, jotka laittoivat vanhat toimintamallit hetkeksi ihan uusiksi.

IMG_5017[1]
Viikonloppu!

Nopeasti se paino kipusikin ylös ja syksyllä 2013 vaaka näytti jo 77kg. Se oli järkytys. Jo 70kg oli järkytys, koska en ollut ajatellut omaa ”kipurajaani” painon suhteen niinkään korkealle, korkein paino kun minulle oli ollut 67kg. Nyt kuitenkin lähenneltiin jo 80kg! Ja olokin oli sen mukainen. Vaatteet puristivat, peilistä katsoi hyvin pyöristynyt naama. Luonnostaan kapeasta vyötäröstäni oli tullut melko takapaksu ja perällä oli melkoisesti kokoa.

IMG_6383[1]

Minulle oli aivan selkeää, että näistä kiloista on päästävä eroon ja piste. Montaa kuukautta ei siis mennyt noita painolukemia katsellessa. Se kerta, kun vaaka ilmoitti aamulukemiksi 77kg riitti ikihyviksi. En jäänyt sitkuttelemaan tai mutkuttelemaan tai odottamaan parempaa elämäntilannetta. Vaikka hieman voivottelin ja harmittelin, sisuunnuin nopeasti ja totesin, että pystyn mihin vain, mitä vain haluan tehdä. Mutta tein kuin klassinen painonpudottaja ja odotin seuraavaan maanantaihin. Sunnuntaina söin mielitekojen mukaisesti karkkia ja sitten alkoi rytinällä paluu normaaliin.

IMG_6603[1]

Ensin ruokavaliosta lähtivät sokeri ja alkoholi. 2kk sokeri- ja alkoholilakko piti. Ja jo se teki ihmeitä. Vähensin hieman hiilihydraatteja ja pienensin ateriakokoa. Söin säännöllisemmin ja enemmän kasviksia. Varsin nopeasti vaaka näytti 5kg pienempää lukemaa.

IMG_6886[1]
Ensimmäisiä kertoja poseeraamassa 😀
IMG_9029[1]

5kg:n tiputuksen jälkeen aloitin kisavalmennuksessa ja välidieetillä nipistimme vielä 5kg pois. Ruokaa lisättiin tuolloin reilusti ja aineenvaihdunta toimi moitteettomasti.

Viehkeä aamunaapa ja myttis
Viehkeä aamunaama ja myttis

IMG_6373[1]

Loput kilot tippuivat sitten kisadieetin aikana. Dieetille lähtiessä lukemat olivat n. 65kg ja kisapäivänä 58kg. 7kg jäi siis pitkälle ja mutkikkaalle kisadieettitaipaleelle.

IMG_5986[1]

En luonnollisesti olisi tiputtanut painoa 19kg, jos en olisi tähdännyt kilpailuihin. Painoni olisi varmasti myös korkeampi nyt, jos en olisi kilpaillut. Veikkaisin, että siinä 65-67kg laitamilla.

IMG_5258[1]

Dieetillä sitä oli jotenkin niin tyytyväinen. Vaikka toki sitä epäuskoa ja ahdistusta mahtui sinnekin. Mutta kuitenkin kehittyi, näki paremmin esiin tulevat muodot, kaventuvan vyötärön. Ajattelin kauhulla kisakuntoa, että eihän minusta rimppakintusta jää jäljelle mitään. (Jäi kuitenkin liikaa :D) Ensin julistin, että olen tyytyväinen 68kg. Sitten sanoin, että olen tyytyväinen 64kg. Kun dieetti oli ohi ja kisat siltä osin taputeltu, iski karu todellisuus vasten kasvoja. Ei puhettakaan, että olisin enää halunnut painaa 68kg. 63kg tuntui sekin jotenkin paljolta kilpailuiden jälkeen. Pää teki vähän tepposiaan. Mutta muistutti kyllä hyvin, että tyytyväisyyttä ja onnea ei pitäisi tavoitella joku tietty vaakalukema mielessään.

Onnea oli esimerkiksi tämä reissu, painosta viis!!
Onnea oli esimerkiksi tämä reissu, painosta viis!!

Nyt yritän päivittäin peilin edessä muistuttaa itseäni, että olen tehnyt ihan älyttömän työn ja voin nauttia kehostani joka koossa! Miksi kaivella aina vain virheitä, harmitella turvotuksia ja nähdä pelkkää työmaata, jota pitäisi muokata ja kiristää ja leventää ja paksuntaa? Kun se mieli tajuaisi, että kaikki aikanaan. Tässä minulla on nyt mainio pohja jatkaa työstämistä! Miksi siis olen enemmän epätoivossa vartaloni suhteen kuin 14,5kg sitten? 😀

Peukkua pystyyn töissä!
Peukkua pystyyn töissä!

IMG_9163[1]

Minulle painonpudottaminen oli lopulta melko helppoa. En joutunut omaksumaan uusia elämäntapoja, ainoastaan palaamaan vanhoihin. Mietin, kuinka minä olen ennen elänyt ja mitä tein toisin. Eikä sitten lopulta tarvinnut edes miettiä. Aika helppo oli nähdä herkkujen, epäsäännöllisen liikunnan ja ruokailun yhteys leventyneeseen ahteriin. Tottakai minullakin oli hankalia hetkiä. Jouduin yhtäkkiä kieltäytymään! Minä, joka olin tunnettu siitä, että syön ja juon mitä vaan ja milloin vaan. Ruoka kyllä maistuu! Minä jouduin sanomaan ei ihanille herkuille. Mutta motivaatio ja tahto painoivat enemmän, kuin hetkellinen pullanautinto. Palasin aina hankalina hetkinä niihin ajatuksiin, mitä minulle oli kun aloitin.

unnamed
72
IMG_5720[1]
Huippupäivä tulossa!!

Joitain muutoksia projekti siis toi. Opin itsekuria ja kärsivällisyyttä. Omaksuin entistä tarkemman ateriarytmin ja vähensin herkuttelua. 2kk:n sokerittomuus vei suurimman makeannälän ja pääsin eroon siitä päivittäisestä ”jostain pienestä” joka yleensä oli kauppamatkalla ahmittu Suffeli tai Pätkis. Toki tekee edelleen mieli makeaa silloin tällöin, mutta helposti menee päiviä, että en ajattele mitään herkkuja. Voin toki herkutella, mutta haluan pitää siinä jotkut raamit. N. kerran viikossa meillä on vapaasyöntipäivä, jolloin saa syödä mitä vain lystää ja maistuu. Joskus se on karkkia, joskus jäätelöä. Joskus äidin leipomaa mutakakkua. Mums. Perusrunko on kuitenkin arkena niin hallitseva osa, ettei pääse karamellit tarttumaan alleihin!

Oon aika sämpyläkeskeinen.
Oon aika sämpyläkeskeinen.

Tärkeät ohjenuorat painonpudotukseen:

Älä vaivu epätoivoon! Epätoivossa vellomisella ei ole  laihduttavaa vaikutusta. Jos huomaat, että puntari huutaa armoa ja housut kiristävä, kohtaa tosiasiat rauhallisesti.

Reipastu. Ota vastuu omasta elämästäsi. Jos kertyneet kilot tekevät sinut surulliseksi ja heikentävät elämänlaatuasi, niistä on päästävä eroon!

Aseta realistinen tavoite. Tutkimusten mukaan suurin osa painonpudottajista asettaa tavoitteen, joka on liian suuri. Pilko tavoite pienemmäksi! Jos haluat pudottaa 10kg, älä mieti 10kg pudotusta. Ota tavoitteeksi vaikka 3kg kerrallaan.

Tee sopimus. Kirjaa sopimukseen tavoitteet ja aikataulusi. Allekirjoita sopimus itsesi, puolisosi tai ystäväsi kanssa.

Heivaa sokeri. Kaksi viikkoa ilman sokeria, eikä makeanhimo enää vaivaa!

Älä syö kakkaa! Unohda pussikeittokuurit. Unohda Dr Feelgood-pirtelöt. Unohda einekset. Syö mahdollisimman puhdasta ja hyvää ruokaa.

Syö säännöllisesti. Syömättömyydellä saat vain velton, huonosti voivan kehon ja kurjan mielen.

Älä pelkää rasvaa! Vaihda kovat rasvat pehmeisiin kasvirasvoihin, kuten öljyihin, pähkinöihin, avokadoon. Ilman rasvaa, sekoitat hormonitoimintasi, vitamiinien imeytyminen heikentyy ja rasva-aineenvaihdunta rullaa puoliteholla.

Syö runsaasti proteiinia. Tutkimusten mukaan parhaat laihdutustulokset ovat heillä, jotka ovat syöneet laihdutusprosessin aikana proteiinia yli suositusten: Lyhyellä aikavälillä tästä ei ole haittaa.

Suosi terveellisen ruokavalion ja liikunnan yhdistelmää. Pelkkä liikunta laihduttaa huonosti ja pelkän ruokavalion avulla laihduttaessa menetät herkemmin lihasmassaa.

Repsahdus ei kaada maailmaa! Vaikka tulisi kesken hyvän projektin ahmittua paketillinen jäätelöä sydänsuruissa, ei se hommaa kaada. Eikä se kaada sinuakaan. Ensi kerralla olet viisaampi ja voit toimia toisin.

Seuraa tuloksiasi. Kirjaa säännöllisesti ylös paino ja ympärysmitat (vyötärö, lantio, reisi, vatsa, rento ja jännitetty olkavarsi)

Jatka, vaikka paino ei tippuisi! Paino ei huristele aina tasaisesti alaspäin. Se voi laskea isoin harppauksin, pikkupikkuhiljaa tai välillä jumahtaa kokonaan. Junnausvaiheessa kannattaa miettiä syitä: onko stressiä, liian kova kuormitus, liian vähän ruokaa, toimiiko vatsa huonosti ja tehdä muutoksia. Toisinaan esim tankkauspäivän pitäminen ja kunnon lepojakso auttavat.

Opi sietämään nälkää. Nälkä ei ole mikään vaarallinen tunne. Ja jos syöt 3h välein, ei sinun kauaa tarvitse tuon tunteen kanssa kärvistellä. Välillä on nälkä ja se kuuluu asiaan.

Elä päivä kerrallaan. Älä ajattele kuukausien päähän. Elä tätä hetkeä ja etene päivä kerrallaan. Jokainen päivä voi olla lähempänä tavoitettasi!

Nauti tuloksista ja palkitse itsesi!

 Ei todellakaan ole mikään klisee, että on tehtävä elämäntapamuutos. Jos tuijottaa vain tiettyä lukemaa puntarissa niin toki sinne tiettyyn painoon voi päästä vaikka millaisin vippaskonstein, pussikuurein, paastoin,.. Mutta oppiiko niistä mitään? Ehkä ainoastaan sen, miten nopeasti ihra löytää tiensä takaisin navan ympärille ja selluliitti muhkuroittaa reidet. Jotta muutokset olisivat mahdollisimman pysyviä, on järkevää koota laihdutusruokavalio normaalin perusruokavalion ympärille ja välttää totaalikieltäytymisiin ja voimakkaisiin rajoituksiin perustuvia dieettejä.

Jokainen ihminen voi olla oman elämänsä personal trainer tai passiivinen sivustakatsoja. Kumman luulet saavan parempia tuloksia aikaan? Mietipä asiaa niin, että palkkaisit valmentajan, joka tuumisi asiaan kuin asiaan: ”ihan sama, et sä kuitenkaan onnistu, no ei sillä kai oo mitään väliä,..” Ei varmaan hirveästi motivoisi yrittämään kovemmin?

Mieli ei ole mikään irrallisena lipuva asia, johon ei voi vaikuttaa. Painonpudotuksessa ja -hallinnassa tärkeintä on tehdä viisaita ja merkityksellisiä valintoja. Ne lähtevät aina omasta mielestä!

IMG_8784[1]

 

Terveysvankila

Terveysasiat ovat jo pitkään olleet pinnalla ja uutta tietoa ravitsemuksesta ja liikunnasta tulee jatkuvalla syötöllä. On erilaisia laskureita, joilla voit laskea päivittäisen kalorintarpeesi ja kalorit ruoka-aineista, jotka nautit. On valmiita ruokavalioita erilaisiin tavoitteisiin. On erikoisruokavalioita ja paljon tietoa siitä, miten PITÄISI syödä. Kaikkialla puhutaan optimoinnista, järkevistä valinnoista, kalorittomista herkuista, lisäaineettomuudesta, luomusta ja superfoodeista. Taidetaan elää terveystieteiden kulta-aikaa.

IMG_8120[1]

Ympärillä huomaa selkeästi lisääntyneen tietouden ravitsemuksesta. Tiedetään paremmin, mitkä ovat hyviä lähteitä saada proteiinia, hiilihydraatteja ja rasvoja. Tiedetään, että hiilihydraattien karsiminen on tehokas tapa pudottaa painoa ja tiedetään, että lisäaineeton puhdas ruoka on järkevin valinta ja kasviksia tulee popsia vähintään puoli kiloa päivässä.

IMG_8071[1]

On loisto juttu, että ihmiset kiinnittävät enemmän huomiota ravitsemukdeen ja liikuntaan. Mutta joskus terveellisyyden tavoittelu voi mennä äärimmäisyyksiin. Tarkoitusperät ovat hyvät – haluat voida ja näyttää hyvältä. Teet valintoja, jotka tukevat terveyttä ja tavoitteeseen pääsyäsi ja yhtäkkiä huomaat olevasi tilanteessa, jossa terveysfaktoilla herkistetty mielesi ottaa sinusta vallan.

Istut pyjamassa ja vilkuilet kelloa. Pian on aika mennä nukkumaan. Aamulla on treenit. Ensin kuitenkin iltapalaa. Ai että kun tekisi mieli tehdä voileipä iltapalaksi! Kaapissa olisi ihanaa juustoa leivän päälle. Kaivat herkkuleivätn tarvikkeet kaapista pöydälle ja laitat ne saman tien takaisin kaappiin. Mieli muistuttaa, että tänään ei ollut niin kova treeni,, että leipä olisi tarpeen. Jugurtissa ja hedelmissäkin on ihan turhaa hiilihydraattia. Joten paistat yhden munan ja pari valkuaista. Hieman leikkelettä, josta et edes piittää. Ja kurkkua kaveriksi.

Sinua pyydetään ulos syömään. Herttinen. Ihan noin vaan, extempore. Haluaisit lähteä, mutta et ole huomioinut tätä ruokavaliossa. Tutkit äkkiä ravintolan valikoimaa. Uskallat lähteä, koska kanan saa riisin sijaan tilattua kasviksilla. Huh.

Kuulostaako naurettavalta? Vai kuulostaako tutulta?

Minulle tällaiset ajatukset ovat kiusallisen tuttuja. Tarkka ruokaileminen ja tietoisuus ruoka-aineiden makroista yrittävät ottaa niskaotteen. Ennen niin rennosta, ruokailuun mutkattomasti suhtautuneesta ihmisestä on tullut ruokailuja murehtiva, laskelmoiva ja stressaava, Tuleehan kaikkea nyt tarpeeksi ja tuleehan sitä ja tätä ja tuota tarpeeksi vähän? Milloin on optimaalisinta syödä ja juoda sitä ja tätä ja tuota?

Pääasiallisesti elämä tämän pikku ongelman kanssa sujuu hyvin. Eikä joka päivä tarvitse äpylöidä asian kanssa. Toisinaan päivät menevät rennosti, enkä suo ruokailuille kuin muutaman ajatuksen. Mutta sitten tulee niitä päiviä, kun tuo rakas kehomme polttoaine nousee päivän tärkeimmäksi asiaksi ja hallitsee ajatuksia.

Hyvä esimerkki on eiliseltä, kun heräsin aamuun todella harmistuneena. En saanut otetta siitä, mikä oikein harmitti. Oli kuitenkin vapaapäivä, ihana hidas aamu eikä kiirettä. Ainoa asia mikä päiväksi oli kalenteriss, oli lounas ystävän kanssa. Ja siinähän se olikin. Huomasin, että minua suututti. Olimme sopineet menevämme nepalilaiseen, joka on molempien suosikki. Mutta kun en halunnut vaaleaa riisiä, kermakastiketta tai leipää juuri sinä lauantaina. Salaattivaihtoehdot paikassa olivat onnettomia. Peruminen ei tullut kysymykseenkään Eikä paikan vaihtaminen. Minä vain en vain halunnut syödä sitä ruokaa juuri sinä päivänä, kun olin suunnitellut syömiseni toisin.

Perjantaina mieheni oli tehnyt minulle lämpimiä voileipiä ja huomasin, että tomaattikastikkeen alle oli laitettu voita. Minua suututti. Miksi sinne oli voita laitettu! Ihan turhia kaloreita! Ilo siitä, että toinen oli laittanut iltapalaa, vaihtui ahdistukseen. Nälkäisenä söin leivät ja nukkumaan mennessä harmitti. Olisi pitänyt syödä jotain muuta.

Kun hieman miettii asiaa, voisi listaa jatkaa:

Kerran sain hepulin, kun banaanilettuihin oli laitettu hippunen sokeria.

On tyypillistä, että kaupassa ladon kärryyn ruoka-aineita ja lappaan ne saman tien takaisin hyllyyn, koska kaikki vähänkään ylimääräinen tuntuu niin turhalta.

Haaveilen kokkaavani erilaisia ruokia, mutta luovun ajatuksesta, kun ihan turhia kaloreita on kastikkeissa jne.

Sovin, että karkkia saa syödä vain elokuvissa.

Sovin että sitä tätä ja tuota saa syödä vain viikonloppuisin.

Kuulostaako tämä nuoren ja rennon naisen elämältä? Ei minustakaan.  Vain rajoja, sääntöjä ja ohjeita, jotka ihan ymmärrettävästi johtavat ahdistukseen.

Missä se spontaanius ja fiiliksen mukaan meno, joka on aina ollut osa omaa persoonaani?

Eilinen ahdistus vain jatkui koko päivän ajan, vaikka treeni sujui loistavasti hyvin syödyn aterian jälkeen. Seuraava ahdistuksen aihe olikin ilta. Haimme pullon kuohuvaa, vaikka tiesin, että en sitä avaisi. Varmuuden vuoksi kuitenkin, kun sisko pyysi tanssimaan ja miehelle tuli ystäviä kylään. Jos nyt vähän rentoutuisin ja antaisin olla. Hellittäisin otteesta hippusen. Avaamattahan se pullo jäi. Laskelmoin, että mieluummin säästän juoman johonkin erityiseen tilanteeseen. Ja aamulla on treenit. Ja kuohuviinissä on 80kcal/100ml. Ihan turhaa. Ei kannata.

IMG_8123[1]

Olen syönyt taas säännöllisesti 5-6 kertaa päivässä ja nautin kyllä ruoasta todella paljon. Mutta minulle tulee helposti kurja mieli. Miksi tuli syötyä sitä tai tätä tai tuota. Olipa turhaa. Ensi kerralla valitsen toisin.Kaikea voisi optimoida tarkemmin, miksi tyydyn keskinkertaisuuteen?Pitäisikö minunkin kokeilla gluteenitonta ja maidotonta? Sairastutanko itseni niillä? Pitäisiköhän vaihtaa kaikki luomuun, jättää pois kokonaan lihat ja pitäisiköhän luopua tästä ja tuosta ja lopettaa karkin syöminen ihan kokonaan?

On todella ikävää kirjoittaa tällaisesta asiasta, mutta tiedän, että en suinkaan ole ainoa, jolla on ongelmia rennon syömisen kanssa. Vaaka on juurtunut tuohon keittiön työtasolle ja kalorilaskuri piirtynyt omaan mieleeni.

Terveydestä huolehtiminen on tärkeää, samoin kuin tietoisuus omista valinnoista. Tavoitteisiin ei pääse tiedostamatta mitä tekee. Mutta ei ole järkevää tai terveellistä miettiä näitä asioita jatkuvalla syötöllä. Terveellisyyden tavoittelu hyvin runsaissa määrin voi huomaamatta ajaa ansaan. Alun alkaen hyvästä tarkoituksesta kummuneet ratkaisut alkavat keriä mieltä tiukkaan nippuun. Ja siinä sitä sitten ollaan. Mytyssä.

Omalla kohdallani tämä alkoi dieetiln loppuvaiheilla.  Muistan kun ensin innolla haaveilin kaikista kisojen jälkeisistä herkuista ja tein listan mitä kaikkea haluan. Lopulta listalla oli vain äitini tekemät sämpylät ja pullat. Mieheni oli luvannut tuoda rasiallisen donitseja. Ensin pyysin niitä kuusi, sitten neljä ja sitten kaksi. Kisapäivänä sanoin, että en tarvitse kotiin karkkia ja no en tarvitse myöskään niitä donitseja.  Lavalta paluun jälkeen söin äidin tekemää sämpylää ja kaakaota. Kisojen jälkeisellä viikolla piti mennä syömään suosikkiravintolaamme, mutta emme menneet. Emmekä ole vielä tänäkään oäivänä käyneet siinä ravintolassa tai syöneet niitä donitseja, joita odoteltiin koko dieetin ajan.

NAMMMMMM

Keskityin kilpailuiden jälkeen todella tiiviisti makroihin. Tutkailin itseäni kriittisesti ja mielessä kaikuivat kaikkien varoittelut pullahtamisesta. Söin toki kroppaa kuunnellen ja mitä mielii teki. Herkuttelin välillä ja sitten palasin tiukasti ruotuun. Tarkkuus oli lopulta se, mikä piti minut hyvässä kunnossa kisojen jälkeen, mutta se jälki jäi.

IMG_8081[1]
Tammikuu 2015
IMG_8082[1]

Fitness-piireissä tarkkuutta ja tietoisuutta pidetään hyveenä. On paljon niitä ihmisiä, jotka kellottavat vedenjuontinsa ja optimoivat kaiken niin tarkasti, että ruokavalion ohi ei mene edes offilla yhden yhtä omenaa. Ja eihän se silloin aiheuta harmitusta, kun on tarkoitus ollakin juuri niin tarkka. Mihinpä sitä rentoutta tarvittaisiinkaan, kun ruoka on vain polttoainetta ja makroja, eikä sen kuulukaan olla mikään nautinto. Mutta minä en ole ikinä halunnut tahallani tehdä ruoasta vain sitä polttoainetta. Minulle se on paljon enemmän ja niin niin asian haluaisinkin pitää.

Ystäväni sanoi minulle uutena vuotena , että olin paljon seksikkäämpi +10kg. Eikä hän sanonut sitä loukatakseen, Tiedän, että kyse ei ollut koosta, vaan asenteesta. Olin todella itsevarma, oli päällä sitten mitä tahansa. En kieltäytynyt viinilasillisesta tai ravintolaillallisesta. En sanonut ei  juustoille ja karkeille. Ruokailuista stressaaminen on tehnyt minusta epävarmemman.

IMG_8103[1]

Huvittavintahan on, että minä autan työssäni ihmisiä näiden asioiden kanssa. Sikäli toki mieli ehkä onkin niin erityistarkka, kun ruoka-aineiden makroarvot ovat tallentuneet aivoihin. Mutta luulisi, että siellä päässä olisi sen verran älliä, että voisin omiin ruokailuihinikin sisällyttää sitä järkeä ja rentoutta, mitä muille toitotan ja hyvällä menestyksellä asiakkaitani ohjeistan. Kun tasan tarkkaan tiedän, miten se kroppa toimii ja tiedän sen, että poikkeukset perusruokavaliossa eivät maata kaada.

Tiedän, että luettuna tämä kuulostaa aika kauhealta. Kynnys kirjoittaa tällaisesta asiasta on suurempi, kuin esimerkiksi kammottavista häistä. Nyt lasken sekunteja siihen, että saan ensimmäisen linkin syömishäiriöliiton sivuille! Bring it on. Tilanne on kuitenkin hallussa, sillä tunnistan vääränlaiset ajatukset ja työstän niitä. En myöskään anna niiden määritellä ruokailujani liiaksi, vaan toimin vastoin päätäni. Yritän suhtautua itseeni kuten suhtaudun asiakkaisiinikin ja löytää sen langanpään, jotta voisin lähteä kerimään hommaa auki.

Minusta tämä kamppailu pään kanssa on tavallaan hyvin mielenkiintoista. En anna sen  lannistaa, vaikka toki mieli on välillä surkea, kun en saa ajatuksistani kunnon otetta. Minä kuitenkin tiedän, että kuten muutkin vastoinkäymiset, niin myös tämä antaa minulle vielä paljon. Luulisin, että varpaat ovat jo ratkaisun puolella. Kun vain keksisin, miksi luon nämä paineet itselleni ja mistä ne kumpuavat. En kaipaa kosteita bailuviikonloppuja ja miten tahansa syömisiä. mutta kaipaan sitä, että voin kuunnella itseäni ja mennä elämän tarjoamien mahdollisuuksien mukaan ilman mielessä käyvää ennakko- tai jälkipuintia, joka sähisee ”vääristä” valinnoista ja epäoptimaalisista makroista. En halua, että elämää ohjailevat tiukat säännökset. koskivat ne mitä vain. Vyyhdin purkautumista odotellessa taidan hakea sen kinuskidonitsin. Koska kaikki hauska on hyvää vatsalle!

IMG_8099[1]