Kyllä kiireettömän kelpaa !

Enpä muista milloin olisin ollut näin rentoutunut ja onnellinen. Siis ihan useamman päivän peräkkäin! Rasti seinään. Mutta kai nyt: minulla alkoi perjantaina kesän ensimmäinen lomapätkä.

Kätevä emäntä kyökissä
Kätevä emäntä kyökissä

Tuntuu niin hyvältä. Ansaitulta. Rennolta. Ihanalta. Tuntuu ihan elämältä tämä touhu, hirveän kevään jälkeen. Nyt ei tunnu elo vain asioiden suorittamiselta, kiireeltä, paineelta ja siltä, että minua vedetään joka suuntaan ja stretsaan kuin kova farkkukangas = yritän, mutta en vain riitä joka paikkaan. Muistaisikohan syksyllä, että tällainen rentous on huomattavasti mukavamman tuntuista?

Olen ihan ihmeissäni siitä, miten hyvin olen lomautunut! Mutta tällä kertaa tein asiat toisin. Monesti lomallejäämiseni on kiireen ja pienten arjen katastrofien yhteissinfoniaa ja viimeiset päivät ennen vapaita ovat täynnä ohjelmaa aamusta iltaan. Vaan ei tällä kertaa! Nyt aloin mielessäni jättäytyä lomalle jo viikkoa aiemmin. Pyrin hoitamaan asiat niin, että perjantaina kaikki on kunnossa, eikä rästissä ole mitään tekemistä. Miten mahtavalta tuntuikaan, että koulun osalta to do-lista oli viimein pyyhitty tyhjäksi…. Ei kun ei, olihan siellä se yksi pieni opinnäytetyö, mutta siitä olen myös ihan tietoisesti lomalla nyt. Ja töiden osalta… No, melkein oli tyhjä lista! Mitä nyt perjantaina iltavuoron jälkeen sain vielä naputella paperihommia ja laskutuksia. Mutta kun ne oli siivottu pöydältä, sain viimein jäädä lomalle! Ja kyllä kelpasi jäädäkin, kun työkaveri vielä lahjoi samppanjalla ja kotiin oli kiikutettu häälahjaksi Kastehelmi-kakkuvati. Ihanaa lellimistä ja luksusta ja huomioimista ja iih. Samppanja jäi kuitenkin kaappiin odottamaan hääpäivää.

IMG_0403[1]
Vessaselfie. How classy is that.

Olin niin häpläkässä lomasta, että en saanut pe-la yönä nukuttua kuin kaksi tuntia! Tämä on todella tyypillistä minulle, että kun olen innoissani, uni ei maistu. Ja siinä eivät sitten auta mitkään lampaiden laskemiset, valaiden ääntelyt tai rentoutumisharjoitteet. Ei vain nukuta. Ei malta! Pyörin sängyssä varmaan pari tuntia, lueskelin kakkureseptejä ja suunnittelin suunnittelemasta päästyäni. Tein paikkakortteja ja pöytäjärjestystä ja valmistelin printtejä. Siinä se aamu mukavasti hujahtikin ja odotin klo 10 aukeavaa salia. Mutta väsytti ja ajattelin lykätä treeniä myöhemmälle.

Keskipäivällä sitten iskikin odotetusti älytön kooma ja torkuin sohvalla. Sali jäi suosiolla välistä, kun keho ei ollut yllätys yllätys lainkaan palautunut. Salin sijaan kaupungille shoppailemaan anopille mekkoa, ravintolaan syömään ja karkkipussin kera ihmettelemään dinosauruksia. Paljon parempi valinta siihen hetkeen. Karkkia olisi pitänyt tosin olla enemmän, niin olisin ehkä nukahtanut leffatuoliin ja välttynyt Jurassic Worldin aiheuttamalta myötähäpeältä, mutta tulipahan nyt nähtyä niitä dinoja. Sinnehän minä manguin viikkotolkulla. 😀

IMG_0405[1]

Eilinen menikin sitten ihan häätohinoissa. Kaaso ja sulhanen availivat hiki hatussa pompomeja ja itse leivoin lusikkaleipiä. Kunnon Martta-touhua siis. Ensin vähän säälin talkooporukkaa, kun ensimmäisen pakkauksen pallerot tuottivat hieman päänvaivaa ja saivat aikaan pienoista sadattelua, mutta ei siinä kauaa mennyt, kun me kaikki pääsimme yksitoikkoisessa näpertämisessämme flow-tilaan. Hommaanhan jäi lähes koukkuun! Ja niin vain valmistui läjä pompomeita ja kasa lusikkaleipiä. On se näppärää, kun joskus delegoi tekemistä myös muille, eikä yritä itse tehdä kaikkea.

IMG_0432[1]

IMG_0433[1]

IMG_0437[1]

Sain myös pakottavan siivousinspiraation ja oli käytävä käsiksi keittiön kaappeihin. Teimme myös purkkikierroksen ja haimme ystäviltä ja perheenjäseniltä lasipurkkeja koristeita ja illalla oli vielä pakko päästä salille ja lenkille. Viime viikon saldona siis neljä salia, kaksi tunnin lenkkiä ja kasa lyhyempiä lenkkejä. Ihan kelvollisesti siis. Yllättävän hyvä käsitreeni vieläpä kaikesta väsymyksesta ja touhottamisesta huolimatta!

Harmi vaan että unohdin jännittää hauista!!
Harmi vaan että unohdin jännittää hauista!!

Huomaa hyvin, miten kiireettömyys vaikuttaa treeni-intoon. Siis positiivisella tavalla! Salilla tuntui siltä kuin olisi uudelleen löytänyt jonkun kauan kadoksissa olleen asian. Ihan huippu fiilis ja into. Ja oli sellainen tunne, että ”saan” mennä salille, kun se on monesti ollut ”pitää” mennä salille.

 Oma ns. ”kehityskauteni” kilpailuiden jälkeen on ollut tähän mennessä aikamoinen vitsi, sillä en ole saanut varmaan juuri mitään tapahtumaan. (Jos tarkasti katsoo, pikkuvarpaani on ehkä hieman käyristynyt lisää) Mutta stressin ja kiireen piikkiinhän tämä menee. Jos en olisi keväällä oppinut hölläämään ja olisin vain painanut kaiken muun ohella sata lasissa treeniä, en varmaan kirjoittelisi tässä näin rennoissa tunnelmissa. Pakko miettiä kokonaisjaksamista ja muutakin elämää. Treenit ja kehittyminen eivät todellakaan ole ykkössijalla. Olen onneksi sen tajunnut asioita priorisoidessani, jos en sitten muuta. Aika hitaasti on siis treenimääriä ja intensiteettiäkin hivuteltu ylöspäin, koska palautumisen kanssa on ollut hieman hankalaa. Stressi, huonot yöunet… No, siinä jo kaksi erittäin painavaa asiaa, miksi salitreenejä on jäänyt kevään aikana välistä. Eivätkä kaikki treenit ole todellakaan olleet mitään 120% tekemistä, vaan oman kropan ja voimavarojen kuuntelemista. Mutta koko ajan kuormitusta nostetaan rankemmaksi ja kohta alkaa toivottavasti oikeasti se kehityskausi.

neitii

Tuntuu vaan niin ihanalta, että edessä on rento viikko. Treenejä, puuhasteluja häävalmisteluiden parissa ja siinäpä se! Hääjärjestelyt ovat minusta vain terapeuttista tekemistä, en stressaa yhtään vieläkään. Kaikki tulee sujumaan hyvin. Katsotaan sitten loppuviikosta, kun edessä on loputkin leipomiset ja munavoiden pipertämiset sun muut, että vieläkö olen näin zen. Teemme häihin siis itse kakkubuffettia sekä iltapalaa. Siinä on oma askartelunsa. Mutta onneksi on loma! Viikkokin alkoi mukavasti aurinkoisella aamulenkillä. Ja illalla voisi olla jopa niin hurja, että testaisi pitkästä aikaa ryhmäliikuntatuntia. Jos malttaa olla ennen sitä menemättä salille.

Että tällaista linnunlaulua ja aurinkoa tänne, tsirp tsirp. Puuttuu vain  joku raikas kuva maljakkoon muka-huolettomasti asetelluista leikkokukista ja kaunis maisemakuva muka-motivoivalla tekstinpätkällä. ”LIFE IS FOR LIVING <3”

Näillä vinkeillä peppu kasvuun!

Kaikki haluavat lukea vinkkejä siitä, miten saada perästään mahdollisimman muheva, mehevä ja iso. Myönnä! Sinäkin klikkasit tämän auki. Enää ei haluta mitään lituskoita mallipyllyjä, jotka mahtuvat 0 koon farkkuihin. Halutaan sellainen perä, että sen saa survottua ainoastaan joustavaan trikooseen. Ja trikoo on siitä hyvä, että se paljastaa perseen. Kumman Kaa-ohjelma onneksi opasti jo vuosia sitten, että puku taas on siitä huono, kun se peittää perseen. Miksi enää edes viitsin opiskella kun tiedän jo kaiken olennaisen elämästä?

IMG_8878[1]
Ota belfie, ota ota belfie. Ghettosali.

Näin on närhen munat. PS. Inhoan sanaa peppu.

Itsehän olen tutustunut tähän pyllyn kasvatteluun ihan toisesta näkövinkkelistä tässä viime aikoina. Ahteriaan kun voi kasvattaa, yllätys yllätys, muullakin kuin salilla pontevasti ylös alas veivaamalla. Olen tällä viikolla viettänyt salilla oman treenini parissa kunnioitettavat 45min. Kokeneemmat IFBB bikini fitness athletet kertovat, että tällaisen epäonnistuneen treeniviikon voi kääntää blogissaan kuulostamaan täysin optimoidulta ja suunnitelmalliselta kevyeltä viikolta. Lienee sanomattakin selvää, että käytin nuo arvokkaat minuutit pakaraosaston jumppaamiseen.  Mutta muuten olen tosiaan keskittynyt urakalla pyllyn leventämiseen muilla tavoin.

Minä olen istunut. Kuuliaisesti. Lonkankoukistajat rusinoiksi supistuneina, kuten kunnon istumatyöläinen konsanaan. Melko vierasta on touhu edelleen, arki kun on pääsääntöisesti hyvin liikkumis- ja seisomispainotteista, mutta äitini sanat: ”Lääketieteen opiskelussa tarvitaan ennen kaikkea hyviä pakaralihaksia” mielessäni, olen painanut pyllyäni tiukemmin penkkiin. Että kyllä tässä on niitä kankkuja treenattu,  kun olen istunut tenttikirjan, näyttökoemateriaalien sekä opinnäytetyön äärellä.

lataus (8)

Tuntuu, että takapuoli oikein valuu tähän penkille, niin velttona se istuessa on. Ellei niitä kankkuja sitten koko ajan jännitä ja purista pää sinisenä yhteen. Kokeilepa! Mielellään niin, että joku on vieressä ihmettelemässä, mitä oikein teet. Mutta oikeasti, se on ihan tiukkaa työtä!! Harmikseni olen kuitenkin huomannut, että kyllä tämä itsellekin tyypillinen istuma-asento taitaa olla melko epäaktiivinen lössö, jossa selkä pyöristyy ja takapuoli leviää pullataikinamaisiksi ulokkeiksi vartalon molemmin puolin.

Istuminen ei todellakaan tee hyvää. Ei perälle, eikä millekään muullekaan kehonosalle. Jumittaa lihakset, aineenvaihdunta toimii huonommin… Lisätäänkö vielä hieman stressiä? No lisätään. Jos ei stressiä löydy, niin on se kumma. Minä voin luovuttaa omastani kaikille elon pehmeissä mainingeissa tyystin zen-fiiliksissä lipuville downshiftaajille.

En näytä vakuuttavalta stressaajalta
En näytä vakuuttavalta stressaajalta

Mutta kuitenkin. Stressaaminen aiheuttaa himoja. Ei tosin varmaankaan niinkään makuukammarin puolelle, vaan enemmänkin tuonne keittiön suuntaan. Toiset laihtuvat stressitilanteissa tikuiksi, mutta lienee yleisempää, että stressi lisää ruokahalua ja kerryttää liikakiloja siihen taipuvaisilla.  Sokeri ja rasva olisivat stressiaivojen mielestä parasta nannaa ja tuikitarpeellisia saada. Keho kun mielestään käy aivan ylikierroksilla.

IMG_7025[1]

Ja toki käykin. Mutta se mikä käy eniten ylikierroksilla, on kortisolin tuotanto, ei niinkään kalorikulutus. Siellä se lisämunuaisen kortisolitehdas tuota stressihormonia ruksuttaa oikein urakalla. Oli se stressi sitten psyykkistä tai fyysistä. Normaalisti kortisolitasot laskevat, kun stressi vähenee, mutta kun stressi jatkuu pitkään, eivät tasot laskeudukaan alas, vaan jäävät sinne yläindeksiin väpätttämään.

Mitä sitten aiheutuu kombinaatiosta  stressi + väsymys + passiivisuus + runsaat kalorit?

Tuntuu luontevalta, että kun pitkät päivät väsyttävät ja kroppa hinkuu pepperonipizzaa, mutakakkua ja telkkarin hömppätarjontaa, niin sitä keholle tarjotaan. Tuntuu perustellulta pitää vapaasyöntipäivä tai palkita itseään herkuilla. Koska kehoa pitää kuunnella! Tilataan pizzaa! Leivotaan pullaa! Ei syödäkään tänään sitä kotoa napattua lounasta, vaan mennään kiinalaiseen buffettiin ja haukataan välipalaksi Picnicin juustopatonki ja rapeat 700kcal. Slurps.

IMG_8838[1]
Voi myös mennä hotelliaamiaiselle ja syödä 8 lautasellista leipää. Kyllä voi.

Itse kannustan kuuntelemaan kroppaansa ja pyrin siihen itsekin parhaani mukaan (mikä tosin toisinaan on tasoa ”välttävä”). Tunnen, jos en ole saanut tarpeeksi hiilihydraattia tai rasvaa tai milloin mitäkin. Ja silloin sitä lisätään. Jos väsyttää, lepään. Mutta silloin,  kuin rasvanhimoinen stressimieli huutelee ja tekee päätöksiä, pitäisi osata painaa jarrua ja kovaa. Miettiä hetki tilannetta ja sitä, mitä keho ja mieli oikeasti tarvitsevat.

Joskus tää on hyvä valinta.
Joskus tää on hyvä valinta.

Jos koko päivä on napotettu koneen äärellä, on parasta lähteä lenkille, eikä lösähtää sohvannurkkaan. Jos stressaa, on parasta pitää ateriarytmi kohdallaan ja huolehtia, että elimistö saa paljon HYVÄLAATUISTA ruokaa. Silloin elimistö jaksaa kohdata stressin, eikä nappaa jokaista pikkuflunssaa, vatsa vedä ummelle tai naama kuki kuin 15-kesäisenä.

Stressi edesauttaa, että kampaviinerit jumiutuvat kivasti erityisesti tuohon vatsanseudulle, mutta kyllä siinä alkaa ennen pitkää peräkin levenemään horisontaalisesti. Just wait for it….

Herkuttelu on erityisen jee ja lepäily on erityisen jee! Mutta parasta lepoa keholle ja mielelle voi olla juuri päinvastainen toiminta, kuin mitä se kroppa juuri sillä nimenomaisella hetkellä tuntuu vaativan.

Että ei kun vaan porkkanaa naamaan stressieemeli!

IMG_8897[1]

Mä syön ensin vähän mutakakkua ja mietin niitä porkkanoita sitten myöhemmin….