Mitäpä jos et yrittäisi olla ruokanatsi?

 

 

Kun puhutaan painonhallinnasta tai painonpudotuksesta, tulee monelle ensimmäisenä mieleen herkuista luopuminen. Painonpudotusta lykätään, koska se vie elämästä kaiken hauskan ja kun tässä nyt olisi  ystävän syntymäpäiväjuhlat ja ulkomaanmatkaa ja kaikkea ja sitten kun ollaan laihdutuskuurilla ei saa juoda yhtään lasia viiniä tai syödä muuta kuin parsakaalia ja kanaa. Sitten se on vain sitä päivästä x päivään y ja sinne voidaankin sitten sopia ravintolatreffit, juoda perseet ja mättää hampurilaisateriat naamariin. Mutta vasta sitten päivänä y, koska olen siihen asti laihdutuskuurilla!

Marginaalilajista koko kansan tietoisuuteen pullahtanut fitness-urheilu ja erityisesti sen harrastajien luotsaamat ohjelmat ja televisionäkyvyys ovat varmasti kiihottaneet meitä ajattelemaan, että jos haluat tuloksia, niin on pakko lyödä päälle heti herkkulakot, kiellot ja tiukat rajoitukset, mitä tulee ruokailuun. Ei gluteenia, ei maitotuotteita, ainoastaan vihreitä kasviksia. Ei sokeria, ei alkoholia, ei rasvaista ruokaa. Dieettejä ja erilaisia ammattilaisia piisaa : näistä monia tuntuu yhdistävän kuitenkin yksi tekijä: täydellinen ehdottomuus ja rajoittaminen.

Jos mulla ei ois jalkaa, söisin pullaa.

Ruokagestapo tässä hei

Kun aloitin valmennustyön, ruokavalio”neuvontani” pohjautui pitkälti rajoittamiseen ja tarkkaan ohjeistukseen. Edes pohjois-korealaisilla ei ole niin vähää vaihtoehtoja hiusmalleissaan, kuin minulla oli ruokavalioissani. Oli kyseessä millainen painonpudottaja vain, oli mielestäni vastaus paino-ongelmaan hänen makroihinsa täydellisesti vastaava ruokavalio ja totaalinen epäterveellisistä herkuista kieltäytyminen. Ai et tykkää herneistä? Ihan sama. Syöt ne silti. Ai haluaisit syödä perjantaina palan pizzaa? No se ei kyllä tule kuulonkaan. Kun vielä itse pudotin menestyksekkäästi painoa samanlaisella filosofialla, sain tukea sille, että tämä homma toimii! Minua ärsytti, jos joku ruikutti, ettei voi syödä herkkuja. Halusitko niitä tuloksia, häh? Niillä herkuillahan siihen tilanteeseen oli päästy, joten onko se nyt ihmekään, että vapaasyöntejä ei ole luvassa. Ruokavaliossa pysytään ja piste. Olinko saanut yhtä hyviä tuloksia aiemmin? En. Sainko tuloksia nyt nopeammin? Kyllä. Eihän minulle tehnyt lopulta tiukkaakaan lopettaa karkinsyöntiä seinään. Söin mitä lapussa luki. Ja tuloksia tuli, boom! Se sai riittää perusteluksi, miksi toimitaan näin ja ollaan syömättä punaisia kasviksia. Syöt tai itket ja syöt. ”Kyllä minäkin kuule Ritva itkin ja söin puuroa, kun ruokavalioilla lähdin pelaamaan!!”

IMG_4803[1]

Pulmat syömiskäyttäytymisessä eivät ratkea 60 grammalla riisiä ja 5 grammalla öljyä

Paino-ongelmaa on kohtalaisen helppo lähteä ratkaisemaan, jos paino on salakavalasti kertynyt vuosien inaktiivisuuden ja huolettoman syömisen myötä. Mutta kun puhutaan henkilöistä, joilla on ongelmia syömiskäyttäytymisen kanssa, painitaan jo aivan eri sarjassa. Ennen pitkää minunkin kalenterini täyttyi asiakkaista, joilla oli syömiseen liittyviä pulmia. Syötiin suruun, lohtuun, palkinnoksi. Syötiin väsymykseen, pahaan oloon, hyvään oloon ja siksi, että oli tylsää. Usealla homma oli mennyt ahmimiseksi. Ruokapäiväkirjoja ei edes tarvinnut analysoida, koska niistä näki heti, että ongelma on päivittäinen herkkujen mättäminen, ylensyönti, napostelu tai jokin muu huono ruokailutottumus. Tai ei se varsinaisesti se ongelma ollut, se oli vain ylipainon syy. Mutta mikä lopulta oli aiheuttaja, sitä emme jääneet sen tarkemmin pohtimaan, painoa kun piti saada alas, mielellään vielä 3 kuukauden treenipaketin aikana. Joten ei muuta kuin ohjeet kouraan, herkkulakko päälle ja painoa pudottamaan! Aika simppeliä matematiikkaa – kyllä se paino putoaa, jos jättää iltapalaksi ahmitut jäätelöt syömättä.

 

 

Mutta hei pääsee nopeammin herkkujen pariin.. ;)

Vaan kuinka hölmö sitä olikaan, kun kuvitteli jonkun lippulappusen ratkaisevan mielen ongelman. Sitä sai nopeasti keltanokkavalmentaja huomata kantapään kautta, ettei ehdoton rajoittaminen ollut missään nimessä oikea lähestymistapa. Joidenkin asiakkaiden tulokset tippuivat, motivaatio laski. Hetkellisesti motivaatio taas nousi, kun ruokavaliota hieman uudistettiin ja sitten  ohjeissa saatettiin pysyä taas alkuinnostuksen ajan ja paino jatkoi tippumistaan. Mutta kyllä sitten jossain vaiheessa tuli se asiakkaan pelkäämä repsahdus, joka käynnisti pitkän taantuman,  holtittoman syömiskäyttäytymisen. Valmennusjakso loppui, kilot palasivat ja asiakkaat jäivät yksin jojoilemaan tilanteensa kanssa, ennen kuin palasivat takaisin valmennukseen. Moni kamppaili ehdottomuuden kanssa. Homma oli vedetty aivan överiksi, ruokaa oli alettu suorastaan pelätä. Aterioita jätettiin välistä, paastottiin. Kokeiltiin pussikeittokuureja. Ja sitten nälkä ja vanhat tottumukset veivät taas mukanaan ja oltiin samassa lähtötilanteessa. Tosin vielä himpun verran enemmän ahdistuneena ja itsetunto maassa.

Tajusin, että rajoittavassa lähestymistavassa on huomattavia puutteita. Vaikka miten olin yrittänyt ymmärtää asiakkaitani ja olla tukena ja tsemppaajana, oli pohjimmiltaan rajoittava suhtautumiseni ruokailuun varmasti tuonut vain lisää paineita. Ja kun rajoittavia ohjeita ei ole pystytty täysin noudattamaan, on koettu epäonnistumisen tunteita ja häpeää. ”Olisinpa tuollainen yli-ihminen, niin kuin sinä!” eräs asiakkaani huokasi kerran, kun puimme sitä, että hän oli ”sortunut” vanhoihin tapoihin ja ahmaissut paketillisen jäätelöä. Silloin olin hetken aikaa ylpeä tuosta kommentista,  mutta myöhemmin se teki minut surulliseksi. Enhän minä todellakaan ollut yli-ihminen, enkä halunnut olla!

Mutta ehkä todella ymmärsin asian vasta, kun en saanut kisadieettiäni läpi repsahduksitta, vaan sorruin läheiseni sairastumisen jälkeen ahmimaan varmaan puoli purkillista kinuskikastiketta ja ruisleipää. Silloin koin miltä oikeasti tuntuu, kun kontrolli katoaa ja ruoka tuntuu olevan ainoa keino tukahduttaa negatiivisia tunteita. Sitä vain antoi mennä, meni kuin humalaan ja antoi kinuskin valua kurkusta alas. Kunnes huono olo ja entistä tyhjempi olo täytti minut kinuskia tehokkaammin. Ja auttaako syyllistäminen silloin? Ei.

Voi tuntua helpolta sanoa toiselle ihmiselle, että sen kun jätät syömättä ja laihdutat, mikä tässä on muka ongelma!  Mutta kun se siinä onkin, että ongelma ei ole siinä laihdutuksessa, vaan ylipäätään niin laajalti henkilön käyttäytymisessä, tavoissa ja tottumuksissa, että se vaatii laaja-alaisempaa asian käsittelyä. Ei niitä pulmia vain pyyhkäistä pois tieltä. Ne vaativat oikeasti pysähtymistä, tarkastelemista ja järkevän tavoitteen.

Miksi luopuisit kaikesta, jos riittää, että teet pieniä muutoksia?

Tiukat ruokavaliot ja kuuriluontoinen suhtautuminen painonpudotukseen tuovat kyllä suurimmalle osalle tulosta. Aika pomminvarma juttu, kun energiankulutus on viilattu alakanttiin, ohjelmaan on lätkitty aamuaerobista ja HIIT-harjoituksia sen seitsemän päivää viikossa. Ei siinä oikein voi olla laihtumatta. Mutta äärimmäisen raskaat ja rajoittavat dieetit eivät opeta oikeita painonhallintataitoja tai edistä pysyvien elämäntapamuutosten syntymistä. Kuka vaan jaksaa porskuttaa kolme kuukautta sata lasissa naurista syöden, mutta entä sen jälkeen? Aika hyvä tapa koukuttaa asiakkaat ostamaan aina vain lisää palvelua, koska he eivät pärjää ilman valmennusta. Tai ainakin palaavat pian takaisin, kun kilot vyöryvät hyökyaallon lailla takaisin. Moni sanoisi varmaan, että sitähän varten se valmentaja palkataan, koska halutaan että on joku ulkopuolinen jolle olla tilivelvollinen. Joku joka seuraa tavoitteiden toteutumista. Vähän kyykyttää, jos ohjeista on lipsuttu. Palauttaa raiteille. Moni kuitenkin unohtaa, ettei työtä tehdä valmentajaa vain itseään varten. Valmentajan tulisi olla vain se henkilö, joka opettaa asiakasta olemaan oman elämänsä personal trainer, eikä tehdä asiakkaista valmentajastaan riippuvaisia tyhjäpäitä, jotka eivät uskalla ottaa kakkupalaakaan ilman puhelinsoittoa ja varmistusta, että käykö se.

Painonpudotuksen ja -hallinnan kannalta on toki olennaista, että ruokavalio ei koostu rasvaisista ja makeista mässyteltävistä vaan on ravintoainekoostumukseltaan järkevää ja ravinteikasta. Sikäli on toki järkevämpää rajoittaa sitä mitä suuhunsa laittaa, kuin olla liian rento ja syödä mitä sattuu milloin sattuu. Mutta asian ei tulisi olla joko tai – on vaihtoehtokin ja se on joustavuus! Kakkupalan voi hyvin syödä vaikka painoa pudottaisikin. Välillä voi ottaa kuohuvaa. Vaikka olisi luvannut itselleen, että herkuttelee vain kerran viikkoon, ei ole vaarallista, jos toimiikin spontaanisti ja lähtee ystävän kanssa ulos syömään, vaikka herkkupäivä olisi jo pidetty. Kokonaisuus ratkaisee! Maltillisilla tavoitteilla, sopivan joustavalla otteella ja pienillä elämäntapamuutoksilla voi sekä nauttia herkuista ja rennosta elämästä, että saada haluamiaan tuloksia.

Joten jos kamppailet kilojen kanssa ja mietit sadannetta kertaa, että pitäisi laihduttaa, toimi tällä kertaa toisin. Sen sijaan, että kiellät itseltäsi kaiken, tee pienempiä muutoksia ja salli itsellesi myös herkuttelu ja rentoilu. Joustavuus voi tuntua pelottavalta ja voi hyvinkin arveluttaa, tuleeko tästä yhtään mitään. Varaudu siihen, että tulet toimimaaan eri tavoin kuten olet alunperin ajatellut: repsahtaminen kuuluu asiaan. Mutta älä anna sen lannistaa – se on osa muutosprosessia. Vaikka olo olisi miten surkea ja lihava ja turvonnut tahansa, älä sorru paastoamiseen, älä jätä kaikkia hiilihydraatteja tai rasvoja pois. Älä vanno, ettet syö enää koskaan mitään.  Älä ajattele, ettei sillä ole väliä. Älä ajattele, että ei kannata yrittää, ihan sama vain ahmia seuraavanakin päivänä. Älä jää vellomaan epäonnistumisen tunteeseen!

Pysähdy. Hyväksy, että näin kävi ja jatka eteenpäin.

IMG_4149[1]

 

Ah, kohta saa lihoa kaikessa rauhassa!

Huhheijaa, miten tuo aika vaan viliseekin niin himputin nopeasti ohi! On vaikea sitä edes tajuta, että huomenna se vuoden isoin päivä jo on. Minne nämä kaikki kuukaudet hujahtivat? Huomenna minusta tulee rouvashenkilö! Kääk. On siis viimeinen päiväni neitinä. Voisi sanoa, että hieman jo jännittää. Mutta onneksi ei ahdista. Minun koroillani ei nimittäin juosta alttarilta kovin sukkelasti karkuun.

IMG_0543[1]

Ajattelin, että tämä lomaviikko menee tottakai hääjärjestelyihin, mutta mitä muuta ajattelin? Ajattelin, että treenaan pari kertaa päivässä, käväisen terassilla nauttimassa upeasta säästä ja piipahdan satamassa jäätelöllä… Ajattelin että kävisin kehonhuoltotunneilla, kuorisin ihoa ja valmistaisin ihania ruokia. Makaisin reporankana sohvalla ja lukisin kirjaa…

Haha. Ai että miten herttaisia ajatuksia, vaan vähänpä tiesin! Eihän tämä nyt aivan niin leppoisaa menoa sitten ollutkaan! Joka aamu herännyt 3-4 aikaan. Kiirettä ja menemistä on riittänyt sieltä iltaan. Ihan sen verran että on muillekin saanut sitä jakaa. Onneksi en ota juhlista mitään erityistä stressiä. Ainoat tilanteet, joissa on meinannut kuppi läikyttää, ovat tapahtuneet ihan perinteisesti väsyneenä ja nälkäisenä. Muilta osin olen osannut nauttia viikosta ja touhuamisesta. Mutta kas kummaa, että on nälkä päässyt yllättämään jossain vaiheessa, kun ateriavälit ovat venyneet sellaisiksi, ettei niitä voi enää ateriaväleiksi edes sanoa. Ei hyvä, vaan minkäs teet, kun on touhulleen niin uppoutunut. Nyt olen ihan oikeasti unohtanut syödä, mikä on itselleni yleensä täysin tavatonta, kun vatsa alkaa aina kurnia eksaktisti ruoka-aikaan. Mutta ei nyt!

Jossain mielenhäiriössä päätin, että haluan häihin kakkubuffetin ja siihen onkin saanut ihan sen pari eri kakkua pyöräyttää. Ja tokihan piti leipoa pullaa. Ja niitä lusikkaleipipä… Myös iltapalat teemme itse. Sanoisin, että ainakaan ruoka ja juomat eivät tule loppumaan… Ensin sitä jännitti, onko kaikkea tarpeeksi, nyt kauhistuttaa, onko kaikkea liikaa ja hukummeko ruokaan ja kakkuihin! 😀  Luultavasti.

kakku
Kihlajaisista

Muutamia viime hetken peruutuksia lukuunottamatta kaikki on mennyt nappiin. Ei sitten minkäänlaisia vastoinkäymisiä! Kaikki tarvikkeet ovat tulleet sovitusti, kaikki kaunistautumistoimenpiteet onnistuivat eikä kampaaja värjännyt hiuksiani keltaisiksi ja ripsihuoltaja puhkonut silmiä. Mikäs tässä siis ollessa! Tänään viimeiset leipomiset, illalla juhlapaikan koristelu ja sitten on aika olla ja nautiskella. Illalla pitänee avata yökylään tulevan siskoni kanssa työkaverini lahjoittama samppanja!

IMG_0547[1]
Olin kerrankin hillitty! Studio 71 ja luottotekijä Sari Helkovaara – KIITOS <3

Mitenkäs sitten hääkiristelyt omalta osaltani? Oliko kova morsiusdieetti? No tuotaaaa… Täytyy sanoa, että alun innon ja pontevan harjoittelun jälkeen olo ei ollut erityisen kunnianhimoinen kunnon suhteen. Vaikka sitä kriittisesti aina arvioinkin, taisin pääni sopukoissa tulla siihen järkevään lopputulemaan, että en tarvitse nyt mitään erityistoimenpiteitä. En siis joutunut ajatuksiani juuri vaivaamaan moisella. Söin vain tarkemmin, max yksi vapaasyönti viikossa sen sijaan, että koko viikonloppu pe-su puputettiin kaikkea. Treenien määräkään ei lopulta juuri noussut, intensiteetti hieman. Painoa en ole käynyt katsomassa sen koomin, kun siitä kirjoitin. Mekko on ollut kunnon mittari ja nyt olen pyrkinyt pysymään siinä koossa, että se istuu. Muutamia senttejä kropasta silti tiristyi. Eiköhän kunto ole sellainen, että naimisiin kehtaa mennä! Nyt kun sai hieman rusketusta pintaan, voisin jopa hieman kehaista, että iihan mukavalta näyttää. Aika hoikka, ei juurikaan sitä laadukasta ja pyöreää lihasmassaa ja rimpulat reidet mutta tsyhyy! Kohta on taas aikaa keskittyä niiden kasvatteluun. Kohta ei ole enää deadlinea kunnolle tai hemmetin kireää hattivattiasua määrittelemässä minkä mallinen voi olla. Tällä viikolla kun kovemmat treenitkin piti jättää, jopa pumppi lihasissa sai mekon kiristämään 😀

IMG_0561[1]

Tämä viikko ollut kyllä sikäli erikoinen lomaviikko, että niitä lomajäätelöitä ja herkutteluja ei ole tullut. No okei, eilen söin yhden jäätelön terassilla touhukkaan päivän jälkeen. Ihan niin hurjaksi heittäydyin. Mutta siinä se sitten. Huomenna kuitenkin saa syödä vatsansa pinkeäksi ja sunnuntaina lähdemme mökille, minne ei ruokavaakaa tai parsakaalia lähde mukaan. Ajattelin elää viimeiset lomapäiväni jäätelöllä, karkilla, muurinpohjaletuilla ja muutamalla lasilla kuohuvaa. Eihän siinä sitten enää tarvitsekaan nillittää, kun ollaan jo naimisissa ja voi huoletta lihoa kunnon tursakkeeksi. <3 <3 <3 Ja tehdä parit lapset, vaihtaa koiran kultaiseen noutajaan ja mitä näitä nyt oi.

NOW-I-CAN-GET-FAT_o_96188

Blogi on taas muutaman päivän hiljainen syystä että! Mutta Facebookista ja instagramista voit tihrustaa häätunnelmointia ja yleistä hepulointia! Seuraahan siis eveliinarau instagramissa ja tykkää sivusta Ever Fit Facebookissa! Tack och adjö!

PS. Käteviä nämä ajastetut tekstit! Nimimerkillä: kirjoittaja työn touhussa klo 4:00.