Näillä vinkeillä peppu kasvuun!

Kaikki haluavat lukea vinkkejä siitä, miten saada perästään mahdollisimman muheva, mehevä ja iso. Myönnä! Sinäkin klikkasit tämän auki. Enää ei haluta mitään lituskoita mallipyllyjä, jotka mahtuvat 0 koon farkkuihin. Halutaan sellainen perä, että sen saa survottua ainoastaan joustavaan trikooseen. Ja trikoo on siitä hyvä, että se paljastaa perseen. Kumman Kaa-ohjelma onneksi opasti jo vuosia sitten, että puku taas on siitä huono, kun se peittää perseen. Miksi enää edes viitsin opiskella kun tiedän jo kaiken olennaisen elämästä?

IMG_8878[1]
Ota belfie, ota ota belfie. Ghettosali.

Näin on närhen munat. PS. Inhoan sanaa peppu.

Itsehän olen tutustunut tähän pyllyn kasvatteluun ihan toisesta näkövinkkelistä tässä viime aikoina. Ahteriaan kun voi kasvattaa, yllätys yllätys, muullakin kuin salilla pontevasti ylös alas veivaamalla. Olen tällä viikolla viettänyt salilla oman treenini parissa kunnioitettavat 45min. Kokeneemmat IFBB bikini fitness athletet kertovat, että tällaisen epäonnistuneen treeniviikon voi kääntää blogissaan kuulostamaan täysin optimoidulta ja suunnitelmalliselta kevyeltä viikolta. Lienee sanomattakin selvää, että käytin nuo arvokkaat minuutit pakaraosaston jumppaamiseen.  Mutta muuten olen tosiaan keskittynyt urakalla pyllyn leventämiseen muilla tavoin.

Minä olen istunut. Kuuliaisesti. Lonkankoukistajat rusinoiksi supistuneina, kuten kunnon istumatyöläinen konsanaan. Melko vierasta on touhu edelleen, arki kun on pääsääntöisesti hyvin liikkumis- ja seisomispainotteista, mutta äitini sanat: ”Lääketieteen opiskelussa tarvitaan ennen kaikkea hyviä pakaralihaksia” mielessäni, olen painanut pyllyäni tiukemmin penkkiin. Että kyllä tässä on niitä kankkuja treenattu,  kun olen istunut tenttikirjan, näyttökoemateriaalien sekä opinnäytetyön äärellä.

lataus (8)

Tuntuu, että takapuoli oikein valuu tähän penkille, niin velttona se istuessa on. Ellei niitä kankkuja sitten koko ajan jännitä ja purista pää sinisenä yhteen. Kokeilepa! Mielellään niin, että joku on vieressä ihmettelemässä, mitä oikein teet. Mutta oikeasti, se on ihan tiukkaa työtä!! Harmikseni olen kuitenkin huomannut, että kyllä tämä itsellekin tyypillinen istuma-asento taitaa olla melko epäaktiivinen lössö, jossa selkä pyöristyy ja takapuoli leviää pullataikinamaisiksi ulokkeiksi vartalon molemmin puolin.

Istuminen ei todellakaan tee hyvää. Ei perälle, eikä millekään muullekaan kehonosalle. Jumittaa lihakset, aineenvaihdunta toimii huonommin… Lisätäänkö vielä hieman stressiä? No lisätään. Jos ei stressiä löydy, niin on se kumma. Minä voin luovuttaa omastani kaikille elon pehmeissä mainingeissa tyystin zen-fiiliksissä lipuville downshiftaajille.

En näytä vakuuttavalta stressaajalta
En näytä vakuuttavalta stressaajalta

Mutta kuitenkin. Stressaaminen aiheuttaa himoja. Ei tosin varmaankaan niinkään makuukammarin puolelle, vaan enemmänkin tuonne keittiön suuntaan. Toiset laihtuvat stressitilanteissa tikuiksi, mutta lienee yleisempää, että stressi lisää ruokahalua ja kerryttää liikakiloja siihen taipuvaisilla.  Sokeri ja rasva olisivat stressiaivojen mielestä parasta nannaa ja tuikitarpeellisia saada. Keho kun mielestään käy aivan ylikierroksilla.

IMG_7025[1]

Ja toki käykin. Mutta se mikä käy eniten ylikierroksilla, on kortisolin tuotanto, ei niinkään kalorikulutus. Siellä se lisämunuaisen kortisolitehdas tuota stressihormonia ruksuttaa oikein urakalla. Oli se stressi sitten psyykkistä tai fyysistä. Normaalisti kortisolitasot laskevat, kun stressi vähenee, mutta kun stressi jatkuu pitkään, eivät tasot laskeudukaan alas, vaan jäävät sinne yläindeksiin väpätttämään.

Mitä sitten aiheutuu kombinaatiosta  stressi + väsymys + passiivisuus + runsaat kalorit?

Tuntuu luontevalta, että kun pitkät päivät väsyttävät ja kroppa hinkuu pepperonipizzaa, mutakakkua ja telkkarin hömppätarjontaa, niin sitä keholle tarjotaan. Tuntuu perustellulta pitää vapaasyöntipäivä tai palkita itseään herkuilla. Koska kehoa pitää kuunnella! Tilataan pizzaa! Leivotaan pullaa! Ei syödäkään tänään sitä kotoa napattua lounasta, vaan mennään kiinalaiseen buffettiin ja haukataan välipalaksi Picnicin juustopatonki ja rapeat 700kcal. Slurps.

IMG_8838[1]
Voi myös mennä hotelliaamiaiselle ja syödä 8 lautasellista leipää. Kyllä voi.

Itse kannustan kuuntelemaan kroppaansa ja pyrin siihen itsekin parhaani mukaan (mikä tosin toisinaan on tasoa ”välttävä”). Tunnen, jos en ole saanut tarpeeksi hiilihydraattia tai rasvaa tai milloin mitäkin. Ja silloin sitä lisätään. Jos väsyttää, lepään. Mutta silloin,  kuin rasvanhimoinen stressimieli huutelee ja tekee päätöksiä, pitäisi osata painaa jarrua ja kovaa. Miettiä hetki tilannetta ja sitä, mitä keho ja mieli oikeasti tarvitsevat.

Joskus tää on hyvä valinta.
Joskus tää on hyvä valinta.

Jos koko päivä on napotettu koneen äärellä, on parasta lähteä lenkille, eikä lösähtää sohvannurkkaan. Jos stressaa, on parasta pitää ateriarytmi kohdallaan ja huolehtia, että elimistö saa paljon HYVÄLAATUISTA ruokaa. Silloin elimistö jaksaa kohdata stressin, eikä nappaa jokaista pikkuflunssaa, vatsa vedä ummelle tai naama kuki kuin 15-kesäisenä.

Stressi edesauttaa, että kampaviinerit jumiutuvat kivasti erityisesti tuohon vatsanseudulle, mutta kyllä siinä alkaa ennen pitkää peräkin levenemään horisontaalisesti. Just wait for it….

Herkuttelu on erityisen jee ja lepäily on erityisen jee! Mutta parasta lepoa keholle ja mielelle voi olla juuri päinvastainen toiminta, kuin mitä se kroppa juuri sillä nimenomaisella hetkellä tuntuu vaativan.

Että ei kun vaan porkkanaa naamaan stressieemeli!

IMG_8897[1]

Mä syön ensin vähän mutakakkua ja mietin niitä porkkanoita sitten myöhemmin….

Minna Pajulahden poseeraussyynissä !

Viime viikonloppuna me keskisuomalaiset fitnesstörpöt saimme  nauttia laatuvalmennuksesta, kun paikan päälle meitä tuli ohjeistamaan IFBB Pro Minna Pajulahti. Body-lehdessä olikin tästä järjestäjän kirjoittama  juttu: http://www.bodylehti.fi/?p=7779

10857354_10205272347864344_270583407378907170_o

Leiri oli täynnä ja salissa pyöri yli 30 harrastajaa. Oli bodya ja bikiniä ja fysiikka-kilpailijaa. Kokeneita konkareita ja ensikertalaisia.

En ollut vielä hankkinut uusia sääntöjenmukaisia kenkiä, joten vanhat kisakengät piti pakata matkaan kopsutella niillä. Ah, miten mehukkaalta tuntui survoa koon 38 offikuntoinen jalka 36 kokoiseen kisakenkään. Tuli mieleen Tuhkimon ilkeät sisarpuolet, jotka yrittivät survoa känsäisiä varpaitaan Tuhkimon lasikenkäseen.

Odotin leiriä paljon ja myhäilin tyytyväisenä, että sain itselleni vielä paikan, vaikka hieman mattimyöhäisenä osallistumisestani päätinkin ja jahkasin menemistäni. Kannatti kuitenkin lähteä kerrankin sosialisoimaan muiden kanssa.

Korkokengillä käveleminen jännitti jo edellisenä iltana, mutta se sujui alkuun ihan mukavasti. Kokeilin uutta etuposeerausasentoa ja se toimi Minnan sanoin hyvin. Sain sopivasti kiertoa kroppaan, mutta jalat eivät vinksottaneet minne sattuu ja kapeaa vyötäröä sai korostettua. Oli kivaa poseerata ja pienryhmissä homma meni aivan hyvin. Olin kohtuullisen tyytyväinen siihen mitä peilistä näin.

image (2)
Takapose on aina identtinen. Ihan sama mikä paino ja kostyymi niin samalta näyttää. Jee….

Mutta sitten poseerattiin ilman peiliä ja tulivat T-kävelyt. Ja väsyneet jalat. Ja minä en enää yhtään löytänyt sitä omaa poseerausasentoa. Ei luoja millaista kuvamateriaalia löytyi. Joo, valotus ei ollut paras mahdollinen, mutta valitettavasti se ei kelpaa tekosyyksi sille, että näytän siltä kuin peräreikääni olisi tungettu rautakanki ja sen jälkeen väännetty mutkalle. 😀  Mitä minä oikein teen tuolla???

1399284_10205272365024773_8489300593932096221_o (1)
Promising bikinifitness-star <3

Ennen T-kävelyä nikottelin hetken ja mietin, että en mene ollenkaan. Lompsottelin tuon aakkosen viimeksi ennen kisoja ja silloinkaan se ei mennyt järin hyvin. Mutta en kehdannut jäädä lattialle makoilemaan (vaakatasossa näytin kuutilta) vaan hipsin alakuloisena jonon hännille. Paineet olivat kovat, varsinkin kun Minna ”tuomaroi” ja reilut 30 silmäparia katsoi. Ja oli hiirenhiljaista. Musiikki olisi ollut melko kiva juttu. Tai LSD.

En tiedä mistä se johtuu, että tiimiposeeraustilanteissa alan jännittää. En ole koskaan kärsinyt esiintymisjännityksestä, mutta t-kävelyssä se iskee päälle ja vieläpä todella voimakkaasti. Ärsyttävää!  En vaan tajua miksi se on yhtäkkiä niin kamalaa vaan kopsutella ja antaa mennä? Mitä voi tapahtua? Ei mitään. No okei. Ehkä voi kaatua ja bikinit hajota ja purra kieleen ja sen semmoista, mutta siis mitään vakavaa tuskin.

image (1)

No, siinä katselin todella sujuvia kävelyitä ja tuli oma vuoroni astella arvioivien katseiden alle. Naamani alkoi nykiä, jalat tutisivat. Hiki valui ja pyörrytti. Katse hakeutui koko ajan maahan kun minun oli vaikea katsoa eteenpäin. Tärisin ja meinasin kaatua jokaisessa asennossa. Pysyin kuitenkin pystyssä, jeij. 😀 Poseerausten kanssa oli suuria hankaluuksia, samoin käännökset uudesta asennosta tuntuivat epäluonteviltä. Kun en näe itseäni peilistä, minulla on aikamoisia vaikeuksia hahmottaa mihin suuntaan se tarakka oikein sojottaa. Vai sojottaako se edes.

Ihmettelen, että en saanut haukkuja hirveästä kävelystäni. Ainakaan julkisesti. Kenties joku kuvasi materiaalia ja kikattelee lompsimiselleni kotisohvalla. Enjoy my style! Tuomio oli ”ihan hyvä” kun vain pitäisi sen katseen ylhäällä! Sujuvuutta, rauhallisuutta, flirttiä ja kohdalleen napsahtavia asentoja toivoisin itse. Toivoisin itseasiassa, että osaisin ylipäätään kävellä eikä naamani nykisi kuin halvausoireiden aikana.

Aion kyllä todella harjoitella tuota kävelyä ja poseeraamista ilman peiliä tulevan vuoden aikana. (pakko uhitella, että toteutan tämän) Ja paljon. Haluan, että poseeraaminen ja liikkuminen on luontevaa ne korot jalassa. Oli niin mahtavaa katsoa Jaana Malytchevan liikkumista. Se oli vaikuttavaa, niin kaunista ja vaivatonta! Sellaista tyylikkyyttä kun saisi murusenkin omaan klompsutteluuni niin ai että.  Olen edelleen sellainen veltto huonoryhtinen teini, joka ei osaa kävellä koroilla. Tai siis sen näköinen.

jaana

Uusia asioita ei juuri tullut esiin, mutta oli todella mukava viettää parituntinen fitness-touhuilujen parissa ja nähdä muita harrastajia. Sitä kun puurtaa itsekseen, on todella armoton ja itsekriittinen, kun ei ole ketään vertailukohdaksi. Sitä kun on omasta mielestään aina liian löysä, valkoinen, lihakseton you name it. On siis kiva käydä yhteisposeerauksissa ja huomata, että ei sieltä erotu minään poikkeuksellisena hirviönä joukosta, vaan uppoaa ihan porukkaan! 😀

Oma fiilis poseerata ei ollut kiva. Turvotus oli jäätävä edellisen päivän tankkailuiden jäljiltä ja siellä kananlihalla väristellessä, valkoisena kuin lipeäkala itsensä näkeminen peilistä ei ollut järin mairittelevaa… Mutta sellaista se on, Kuntoni on kuitenkin siisti, ei siinä sikäli valittamista, että maha olisi heilunut puolelta toiselle. Mutta sellainen nesteinen olo ja pinkeänä pömpöttävä alamaha tekevät toki olosta helposti hieman tukalan. Ei noin lähtökohtaisesti huvita hytkyttää bikineissä eteenpäin…

Kävelyharjoitukset jatkukoot. Onneksi täällä löytyy hyvin poseerausharjoituksia, joihin tuppautua kun vaan ehtii osallistumaan. Ei tarvitse aina yksin lompsia menemään! Kengät taitavat kuitenkin nyt muuttaa tuonne treenikassiin pysyvästi, että ei se tärkein harjoittelu unohdu…

image
First fitnessworld problems.