Pylly syynissä yli vuoden tauon jälkeen + Nu3 arvonta !

Yhteistyössä. Nu3

Toivottavasti kaikki eivät lue otsikkoa väärin, kuten minä. Koko ajan olen lukevinani, että pylly syylissä. Hyi! Onneksi ei!

IMG_3694[1]

”Näytä sun etuasento. Käännös oikealle. Käännös oikealle. Käännös oikealle. Ota vielä taka-asento.”

Näissä merkeissä vietin sunnuntain: tehden haparoivia poseerauksia pitkän tauon jälkeen. Käväisin nimittäin kuntotsekissä uudella valmentajalla. Iik.

Voi pojat. Se se oli jännittävää. Jännitystä olisi voinut lieventää se, että olisin a)harjoitellut poseerauksia viime aikoina b) treenannut ahkerasti edeltävät viikot c) jättänyt leffakarkit ja sämpylät popsimatta edellisinä päivinä. Asiaa ei juuri helpottanut 4.5h bussimatka. Tunsin olevani paisunut, kuin simassa lillinyt rusina. Ja asentoihin kääntyminen tuntui niin epäluontevalta.  Ihan kuin olisi yrittänyt vääntää kampelaa asanoihin. Enhän minä enää osannut edes kunnolla pyllistää! Ja se jos mikä on elämän tärkeimpiä taitoja. Ei auta, kuin palata harjoitusten pariin ja tunkea taas pyllyä niin pitkälle taakse kuin menee.

Asianmukaiset leffanamit.
Asianmukaiset leffanamit.

Oli miten oli. Päivä oli oikein mukava, vaikka vietinkin maamme pääkaupungissa hurjat 2 tuntia. 9e tarjousvuoro Helsinkiin oli halpa, mutta pitkä. Toisaalta, ei se kyllä mitään haitannut. Sain omaa aikaa. Mutustelin eväitä, suunnittelin tulevaa viikkoa ja nukuin. Nukahtelin vähän väliä ja heräilin kuolavana pitkin poskea vain nukahtaakseni uudelleen. Lihakset tuntuivat niin painavilta ja pää raskaalta. Olisin voinut nukkua kauemminkin!

11.50 olin viimein perillä. Tapaaminen klo 12:00 paikassa, jonka osoite ei sanonut minulle juuri mitään. Hyvä veto, Eveliina. Minne ihmeeseen pitää mennä? Koikkelehdin sateessa ihan väärään suuntaan, pyörin ympyrää. Yritin saada jotain tolkkua iPhonen navigaattorista, mutta huonolla menestyksellä. Paikalliselta rouvalta sain vinkkejä, mihin ottaa suuntima ja lähdin kipittämään tulipalokiireellä paikkaan x. Pari minuuttia myöhässä saavuin salin edustalle, missä minua odottelikin hymyilevä lippispää. Kättelimme ja minä puhua pälpätin kaiken mahdollisen matkasta ja eksymisestäni siinä muutaman minuutin matkanteon aikana, mikä meni ulko-ovilta salin aulaan. Ensivaikutelma on aina tärkeä. Loin varmaan kuvan, että olen puheripulinen hullu Keski-Suomesta. That’s me.

Papatus sen kun jatkui, kun sain vapaan sanan ja pääsin puhumaan suosikkiaiheestani, eli tietenkin itsestäni! Siinä sitten tulikin joristua kaikenlaista mahdollista omista vavhvuuksista ja heikkouksista ja toiveista ja tavoitteista. Käytiin hieman läpi ruokailua ja treenipuolta ja höpöteltiin yleisiä lajin linjauksesta. Sitten olikin aika vaihtaa vaatetusta ja pyörähdellä muutama kerta ympäri poseerausten merkeissä.

Asentoihin sain heti hyviä korjauksia ja huomioita. Kokeiltiin paria erilaista etuasentoa. Niistä sitten valitaan se, kumpi luontevammalta tuntuu. Mielestäni oli hyvin sanottu, että esiintyminen ja asennot lähtevät minusta itsestäni ja luontevuus on tärkeintä. Hyvä muistutus. Poseeraukset olivat ihan ok, muutamia asioita pitää huomioida. Suurin haasteeni on varmasti  edelleen kävely, asentojen vaihdot ja ylipäätään se esiintyminen. Mikäs siinä, jos paikallaan saisi vain kökkiä selkä notkolla ja tarakka tyrkyllä. Mutta mukavia haasteita, ei muuta kuin treeniä treeniä! Uudet korkokengät vain kotiin ja sitten klipetiklopeti  klopsis.

Kunnosta sain realistista palautetta. Positiivista oli, etteivät kanankoipeni ole niin katastrofaalisessa jamassa, kuin itse ajattelen, mutta niihin tarvitaan toki lisää muotoa ja erottuvuutta. Pakaraa oli hyvin. Olkapäät nousivat tällä hetkellä kehitystarpeessa muiden ruhonosien ohi, mutta tasaisesti on hyvä saada  muotoa ja tiiviyttä kaikkialle. Kaiken kaikkiaan palaute oli: ”Rasvaa on, olkapäihin lisää pyöreyttä, jalkoja vähän lisää. Mut joo-o. Ihan on hyvä kunto.” Jee, oon ihan hyvässä kunnossa. Se riitti nostamaan minun mieltäni. Siitä lähdetään sitten rakentelemaan.

IMG_3670[1]

Kuntotsekin jälkeen olo oli hyvin varma. Tämän henkilön kanssa tulee juttuun. Jämpti, rehellinen, sanoo mitä ajattelee. Ei lähde kertomaan asioita, joita ehkä haluaisin kuulla, vaan asiat niin kuin hän ne itse näkee. Jes, hyvä tämä. Varmasti tulee olemaan tiukkaa treeniä ja esiintymisen viilaamista luvassa, en epäile  lainkaan. Innolla odotan, että valmennussuhde tästä syvenee ja päästään kunnolla hommaan kiinni.

Kotiläksyksi sain ruokapäiväkirjan  täyttämistä ja treeniraportin tekemistä. Näillä mennään. Innolla odotan, millaista treeniohjelmaa sieltä tulee. Olkapäät tulevat saamaan kovaa kyytiä, se on varma!

Lopuksi vielä pientä arvontaa! Ennen kuin pulisen lisää valmentajastani, voisitte te lukijat hyvät, arvata kuka kyseessä on! Oikein vastaava henkilö voi voittaa NU3-tuotteita. Mm. * NU3-acerolaa ja moringaa vitaamiinilisiksi syksyyn. Mukaan laitan pienen bonusyllätyksen! Jos kukaan ei arvaa, arvon palkinnon kaikkien arvuuttelijoiden kesken! Jee. Ei olekaan aikoihin ollut arvontoja. Vastausaikaa keskiviikkoon,  12.11.!

IMG_3711[1]

Mutta niin, tässä sitä taas ollaan. Paluu fitnesstörpöksi on alkanut. O ou. Pahoittelen tulevia kuvia puurosta, parsakaalista ja pyllystä.

IMG_3716[1]

*Acerola on kirsikan tapainen trooppinen hedelmä. Acerola-jauheessa on hurjasti C-vitamiinia. Sopii siis mainioksi lisäksi esim smoothieen.

*Moringa on ravinnerikas viherjauhe. Hyvät pitoisuudet mm. A-, B1-, B2-, C-, ja E-vitamiinia, kalsiumia, rautaa, magnesiumia.

 

Näillä vinkeillä peppu kasvuun!

Kaikki haluavat lukea vinkkejä siitä, miten saada perästään mahdollisimman muheva, mehevä ja iso. Myönnä! Sinäkin klikkasit tämän auki. Enää ei haluta mitään lituskoita mallipyllyjä, jotka mahtuvat 0 koon farkkuihin. Halutaan sellainen perä, että sen saa survottua ainoastaan joustavaan trikooseen. Ja trikoo on siitä hyvä, että se paljastaa perseen. Kumman Kaa-ohjelma onneksi opasti jo vuosia sitten, että puku taas on siitä huono, kun se peittää perseen. Miksi enää edes viitsin opiskella kun tiedän jo kaiken olennaisen elämästä?

IMG_8878[1]
Ota belfie, ota ota belfie. Ghettosali.

Näin on närhen munat. PS. Inhoan sanaa peppu.

Itsehän olen tutustunut tähän pyllyn kasvatteluun ihan toisesta näkövinkkelistä tässä viime aikoina. Ahteriaan kun voi kasvattaa, yllätys yllätys, muullakin kuin salilla pontevasti ylös alas veivaamalla. Olen tällä viikolla viettänyt salilla oman treenini parissa kunnioitettavat 45min. Kokeneemmat IFBB bikini fitness athletet kertovat, että tällaisen epäonnistuneen treeniviikon voi kääntää blogissaan kuulostamaan täysin optimoidulta ja suunnitelmalliselta kevyeltä viikolta. Lienee sanomattakin selvää, että käytin nuo arvokkaat minuutit pakaraosaston jumppaamiseen.  Mutta muuten olen tosiaan keskittynyt urakalla pyllyn leventämiseen muilla tavoin.

Minä olen istunut. Kuuliaisesti. Lonkankoukistajat rusinoiksi supistuneina, kuten kunnon istumatyöläinen konsanaan. Melko vierasta on touhu edelleen, arki kun on pääsääntöisesti hyvin liikkumis- ja seisomispainotteista, mutta äitini sanat: ”Lääketieteen opiskelussa tarvitaan ennen kaikkea hyviä pakaralihaksia” mielessäni, olen painanut pyllyäni tiukemmin penkkiin. Että kyllä tässä on niitä kankkuja treenattu,  kun olen istunut tenttikirjan, näyttökoemateriaalien sekä opinnäytetyön äärellä.

lataus (8)

Tuntuu, että takapuoli oikein valuu tähän penkille, niin velttona se istuessa on. Ellei niitä kankkuja sitten koko ajan jännitä ja purista pää sinisenä yhteen. Kokeilepa! Mielellään niin, että joku on vieressä ihmettelemässä, mitä oikein teet. Mutta oikeasti, se on ihan tiukkaa työtä!! Harmikseni olen kuitenkin huomannut, että kyllä tämä itsellekin tyypillinen istuma-asento taitaa olla melko epäaktiivinen lössö, jossa selkä pyöristyy ja takapuoli leviää pullataikinamaisiksi ulokkeiksi vartalon molemmin puolin.

Istuminen ei todellakaan tee hyvää. Ei perälle, eikä millekään muullekaan kehonosalle. Jumittaa lihakset, aineenvaihdunta toimii huonommin… Lisätäänkö vielä hieman stressiä? No lisätään. Jos ei stressiä löydy, niin on se kumma. Minä voin luovuttaa omastani kaikille elon pehmeissä mainingeissa tyystin zen-fiiliksissä lipuville downshiftaajille.

En näytä vakuuttavalta stressaajalta
En näytä vakuuttavalta stressaajalta

Mutta kuitenkin. Stressaaminen aiheuttaa himoja. Ei tosin varmaankaan niinkään makuukammarin puolelle, vaan enemmänkin tuonne keittiön suuntaan. Toiset laihtuvat stressitilanteissa tikuiksi, mutta lienee yleisempää, että stressi lisää ruokahalua ja kerryttää liikakiloja siihen taipuvaisilla.  Sokeri ja rasva olisivat stressiaivojen mielestä parasta nannaa ja tuikitarpeellisia saada. Keho kun mielestään käy aivan ylikierroksilla.

IMG_7025[1]

Ja toki käykin. Mutta se mikä käy eniten ylikierroksilla, on kortisolin tuotanto, ei niinkään kalorikulutus. Siellä se lisämunuaisen kortisolitehdas tuota stressihormonia ruksuttaa oikein urakalla. Oli se stressi sitten psyykkistä tai fyysistä. Normaalisti kortisolitasot laskevat, kun stressi vähenee, mutta kun stressi jatkuu pitkään, eivät tasot laskeudukaan alas, vaan jäävät sinne yläindeksiin väpätttämään.

Mitä sitten aiheutuu kombinaatiosta  stressi + väsymys + passiivisuus + runsaat kalorit?

Tuntuu luontevalta, että kun pitkät päivät väsyttävät ja kroppa hinkuu pepperonipizzaa, mutakakkua ja telkkarin hömppätarjontaa, niin sitä keholle tarjotaan. Tuntuu perustellulta pitää vapaasyöntipäivä tai palkita itseään herkuilla. Koska kehoa pitää kuunnella! Tilataan pizzaa! Leivotaan pullaa! Ei syödäkään tänään sitä kotoa napattua lounasta, vaan mennään kiinalaiseen buffettiin ja haukataan välipalaksi Picnicin juustopatonki ja rapeat 700kcal. Slurps.

IMG_8838[1]
Voi myös mennä hotelliaamiaiselle ja syödä 8 lautasellista leipää. Kyllä voi.

Itse kannustan kuuntelemaan kroppaansa ja pyrin siihen itsekin parhaani mukaan (mikä tosin toisinaan on tasoa ”välttävä”). Tunnen, jos en ole saanut tarpeeksi hiilihydraattia tai rasvaa tai milloin mitäkin. Ja silloin sitä lisätään. Jos väsyttää, lepään. Mutta silloin,  kuin rasvanhimoinen stressimieli huutelee ja tekee päätöksiä, pitäisi osata painaa jarrua ja kovaa. Miettiä hetki tilannetta ja sitä, mitä keho ja mieli oikeasti tarvitsevat.

Joskus tää on hyvä valinta.
Joskus tää on hyvä valinta.

Jos koko päivä on napotettu koneen äärellä, on parasta lähteä lenkille, eikä lösähtää sohvannurkkaan. Jos stressaa, on parasta pitää ateriarytmi kohdallaan ja huolehtia, että elimistö saa paljon HYVÄLAATUISTA ruokaa. Silloin elimistö jaksaa kohdata stressin, eikä nappaa jokaista pikkuflunssaa, vatsa vedä ummelle tai naama kuki kuin 15-kesäisenä.

Stressi edesauttaa, että kampaviinerit jumiutuvat kivasti erityisesti tuohon vatsanseudulle, mutta kyllä siinä alkaa ennen pitkää peräkin levenemään horisontaalisesti. Just wait for it….

Herkuttelu on erityisen jee ja lepäily on erityisen jee! Mutta parasta lepoa keholle ja mielelle voi olla juuri päinvastainen toiminta, kuin mitä se kroppa juuri sillä nimenomaisella hetkellä tuntuu vaativan.

Että ei kun vaan porkkanaa naamaan stressieemeli!

IMG_8897[1]

Mä syön ensin vähän mutakakkua ja mietin niitä porkkanoita sitten myöhemmin….