#fitnesslaiffii #parsakaalii #newerapuuttuu

Ääää! Eikö tämä fitness-aihe ole jo ihan loppuunkaluttu. Eikö fitnesshypettely sekä harmittelu ja luokittelu ole jo so last season? Miksi taas puhutaan kohuista? Missä se kohu on? Missä käydään fitness-vastaista sotaa? Salilla ei ole ainaakaan tapahtunut mitään merkittävää. Sinne ei ole ilmestynyt yhtäkkiä poteroita, joista fitness-fanaatikot ja tavalliset kuntoliikkujat, eli tavan tallukat, kävisivät kiivasta kananmunasotaa. (Fitness-ihmiset toki heittelisivät ainoastaan keltuaisilla, koska valkuaisissa on niin paljon proteiinia.)

IMG_3429[1]
Fitness-ihmiset ei muuta syö.

Mutta tokihan aihe tuntuu taas olevan pinnalla, kenties koska kisat lähestyvät. Pian starttaa syksyn kisakausi ja on ihan selvää, että sosiaalisessa mediassa alkaa vilahtaa entistä enemmän paljasta pintaa, kun ihmiset kuoriutuvat offilla kerätyistä rasvoista. Toki on aika luontevaakin, että keskustelua herättävät vähäpukeiset kuvat, mutta luulisi, että niihin olisi jo totuttu sen verran, etteivät ne aiheuttaisi nikottelua. Minulle tulee myös väkisinkin sellainen olo, että vähäpukeisuus hiertää monen vakoa  vain sen takia, että kateuden piikki pistää ja ihan vaan koska ärsyttää sellainen huolettomuus. Ei siksi, että nuoret herkät ihmisenalut saisivat huonoa esimerkkiä ja mitä näitä perusteluja nyt olikaan..

Hieman huvittavalta toki tuntuu, että asiasta nousee useita blogitekstejä ja kinastellaan siitä, kuka kirjoitti ensin ja mistä ja onko joku kopioinut toisen tekstiä. Jos jokin aihe on pinnalla, on aika luontevaakin, että siitä nousee samantyylisiä kirjoituksia. Sitähän moni bloggaaja juuri tekee – tarttuu ajankohtaisiin asioihin.  Pitäisiköhän minunkin nyt  nostaa äläkkä, kun kirjoitin tästä fitness-pehmoporno-apuakuka-ajattelisilapsia-ilmiöstä jo viime syksynä, kröhöm kröhöm! Että vähän hei kunnioitusta ja krediittiä tänne! No, taidan vain jäädä tyytyväisesti hymisemään, että ai että kun olinkin aikaani edellä ja asian ytimessä – silloin. Mutta himputti soikoon, törpöllä on aina törpön ajoitus. Jos olisin näillä hetkillä julkaissut kyseisen tekstin niin johan olisi lukuja sadellut ja olisin saanut sellaiset blogituotot, että olisin voinut ostaa makaronia koko viikoksi. En tosin syö makaronia. Mutta olisi sillä rahalla voinut ostaa vaikka muumikarkkeja. Onko muuten vähän hyviä!

Mitä tulee tähän vähäpukeiseen ”keikistelyyn”, ei se minua häiritse edelleenkään ja aika ajoin harrastan sitä itsekin. Siis kameran edessä vain aika ajoin. Muuten olenkin varsinainen nakupelle. Etenkin dieetillä siitä omasta kehittymisestä oli niin innoissaan, että vartaloaan tuli kuvattua jokaisesta vinkkelistä.  Mielestäni kuvat kertovat vain siitä, että on ylpeä ja sinut itsensä kanssa. Mutta tottakai, ihan varmasti niillä halutaan myös huomiota, tsemppejä, itsetuntoboostia, kehuja. Mitä sitten? Miksi kukaan lisäisi muuten yhden yhtä kuvaa minnekään, jos ei haluaisi sitä kommentoitavan?

Nykyaikana on tottunut näkemään kaikenlaisia selfieitä ja belfieitä ja ties mitä kuvia. Japanissa lienee hullumpiakin trendejä, kuin kuvata omia istumalihaksiaan. Mutta voisihan sitä silti muistaa, että jonkun rajankin voi vetää. Urheilullinen treenattu kroppa on näyttävä ja eroottinen ihan sellaisenaan, joten less is more-ajattelu treenikuviiin valitun vaatetuksen suhteen ei ehkä ole niin tarpeellista… Mielestäni eroottiset kuvat, joissa treenaillaan nahkabikinit päällä tai kyykätään suu mutrulla öljy rintavarustusta pitkin valuen tai ylipäätään molemmat kannikat paljastavissa pikkupöksyissä ovat kyllä kaikkea muuta kuin tyylikkäitä. Ja sellaisia ei toivoisi urheiluharrastukseen yhdistettävän. Eikö sitä kulttuuria olisi voinut jättää niille autojen kanssa poseeraaville ratatytöille? Tai jos eroottiset nakuilukuvat ovat se oma juttu, niin eikö voisi ottaa niitä muualla kuin salilla? Jotenkin ne eivät vain sinne kuulu. Tämä ei ole mielestäni fitness-motivaatiota nähnytkään, vaan ihan jotain muuta… Vai motivoituuko joku oikeasti tällaisesta?

https://www.youtube.com/watch?v=Feo9KVFyMu8

No, kukin tyylillään. Vaikka en kauhean pitkälle ylläolevan videon mukaista toimintaa arvosta, kai sillekin paikkansa maailmassa on. Eikä se ehkä ole fitnessympyröissä niin vakavaa, kuin vaikka doping, josta on naisten fysiikan puolella kärähtänyt tänä vuonna jo kaksi kilpailijaa. Pitäisikö kohista enemmän tästä, kuin perskannikoista? Voisi olla hedelmällisempi ja hyödyllisempi aihe.

muum

Itse olen alkanut ottamaan jälleen enemmän kuntokuvia, että voisin seurata kehitystäni ja ymmärtäisin paremmin, minkä kokoinen ja näköinen olen. Täytyipä vaan aamulla peilin edessä venkoillessa todeta, että kyllä se taito on niiden suhteen on vähän ruosteessa. Eikä kankkujen esittely tunnu tällaisena muumilaakson asukin värisenä offseason-wannabe-fitness-athletena kovinkaan tärkeältä. En usko, että siitä voi kukaan ammentaa motivaatiota. Peruspylly! Ei siellä ole mitään tapahtunut! Ehkä tullut joku ihranmuhkura enemmän. 😀 Uu, gains!

Mitenkäs noin muuten oma fitnesslaiffini? Treenaan fiiliksen mukaan. Salitreenejä on viikossa 3-4 (5) ja lisäksi aerobisia teen…varmaan saman verran. Olen nyt intoutunut juoksemaan. Minä! Mutta ihanat ilmat tottakai ovat vaikuttaneet siihen, että vapaa-ajan haluaa käyttää ulkona. Minulla tulee myös paljon hyötyliikuntaa ja käveltyjä matkoja kertyy helposti 15-30 000 askeleen välille. En käy tällä hetkellä poseerausharjoituksissa, eikä yhteistreenejä asialle vihkiytyneiden ihmisten kanssa tule harjoitettua. Minulla ei ole vieläkään New Eran trendikästä lippistä, joka pitäisi olla, että voisin olla edes hieman saliuskottava. Mutta hei kyllä mä kyttään ihania naisia instagramin kautta. Siellä näkee lippiksiä. Ja se on erinomainen kanava seurata syksyä kohti kutistuvia kilpailijoita ja saada intoa. Hyvällä fiiliksellä seurailen muiden aherrusta, mutta itse olen tällä hetkellä ihan varsin tyytyväinen ja sinut oman tilanteeni kanssa. Fitnessille kilpaurheilumuotona uhrautuu päivässä ajatuksia sen parin minuutin verran, mikä on about 23 tuntia vähemmän, kuin tähdätessäni kisoihin. On hauskaa, miten se fitness täyttikin ajatukset niin kokonaisvaltaisesti parin vuoden ajan. Miten koko asiaa eli ja hengitti, mietti ja pähkäsi koko ajan.  Vapaa-aikana katseli treenivideoita ja kotona treenasi poseerauksia. Ja kävi yhteistreeneissä ja alan tapahtumissa. Nyt kyttään vapaahetkinä silmä kovana Britannian parasta leipomoa ja ahmin tietoa urheiluvammoista, ortopediasta ja traumatologiasta. Onneksi ahmin tietoa, enkä leipomuksiani, muuten saattaisin olla fysiikaltani sopivampi minipossujen kantakirjanäyttelyyn.

IMG_0028[1]

Vaikka kalenterissa ei lue seuraavaa dieettiajankohtaa, enkä ole tällä hetkellä missään tiimissä, seuraan omaa kehitystäni ja kroppaani lajinomaisesta näkökulmasta ja huomioin tämän treenissä ja ruokavaliossa. Tavoitteita on ja ajatuksissa kyllä siintää se hetki, kun saan kankkuni kiikutettua uudelleen lavalle. Sallin itselleni kuitenkin sen, että teen asiat fiiliksellä, enkä noudata kurttuotsaisesti mitään ohjenivaskoita. Hyvät suuntaviivat riittävät. Niiden avulla on mukava luovia eteenpäin. Mutta mitä itseäni yhtään tunnen, kipinä kilpailla saattaa iskeä milloin hyvänsä. Ja sitten se on kyllä niin #fitnesslaiffia taas koko elämä pullollaan, että Rahkapurkinkannattelijaa hirvittää!

Minna Pajulahden poseeraussyynissä !

Viime viikonloppuna me keskisuomalaiset fitnesstörpöt saimme  nauttia laatuvalmennuksesta, kun paikan päälle meitä tuli ohjeistamaan IFBB Pro Minna Pajulahti. Body-lehdessä olikin tästä järjestäjän kirjoittama  juttu: http://www.bodylehti.fi/?p=7779

10857354_10205272347864344_270583407378907170_o

Leiri oli täynnä ja salissa pyöri yli 30 harrastajaa. Oli bodya ja bikiniä ja fysiikka-kilpailijaa. Kokeneita konkareita ja ensikertalaisia.

En ollut vielä hankkinut uusia sääntöjenmukaisia kenkiä, joten vanhat kisakengät piti pakata matkaan kopsutella niillä. Ah, miten mehukkaalta tuntui survoa koon 38 offikuntoinen jalka 36 kokoiseen kisakenkään. Tuli mieleen Tuhkimon ilkeät sisarpuolet, jotka yrittivät survoa känsäisiä varpaitaan Tuhkimon lasikenkäseen.

Odotin leiriä paljon ja myhäilin tyytyväisenä, että sain itselleni vielä paikan, vaikka hieman mattimyöhäisenä osallistumisestani päätinkin ja jahkasin menemistäni. Kannatti kuitenkin lähteä kerrankin sosialisoimaan muiden kanssa.

Korkokengillä käveleminen jännitti jo edellisenä iltana, mutta se sujui alkuun ihan mukavasti. Kokeilin uutta etuposeerausasentoa ja se toimi Minnan sanoin hyvin. Sain sopivasti kiertoa kroppaan, mutta jalat eivät vinksottaneet minne sattuu ja kapeaa vyötäröä sai korostettua. Oli kivaa poseerata ja pienryhmissä homma meni aivan hyvin. Olin kohtuullisen tyytyväinen siihen mitä peilistä näin.

image (2)
Takapose on aina identtinen. Ihan sama mikä paino ja kostyymi niin samalta näyttää. Jee….

Mutta sitten poseerattiin ilman peiliä ja tulivat T-kävelyt. Ja väsyneet jalat. Ja minä en enää yhtään löytänyt sitä omaa poseerausasentoa. Ei luoja millaista kuvamateriaalia löytyi. Joo, valotus ei ollut paras mahdollinen, mutta valitettavasti se ei kelpaa tekosyyksi sille, että näytän siltä kuin peräreikääni olisi tungettu rautakanki ja sen jälkeen väännetty mutkalle. 😀  Mitä minä oikein teen tuolla???

1399284_10205272365024773_8489300593932096221_o (1)
Promising bikinifitness-star <3

Ennen T-kävelyä nikottelin hetken ja mietin, että en mene ollenkaan. Lompsottelin tuon aakkosen viimeksi ennen kisoja ja silloinkaan se ei mennyt järin hyvin. Mutta en kehdannut jäädä lattialle makoilemaan (vaakatasossa näytin kuutilta) vaan hipsin alakuloisena jonon hännille. Paineet olivat kovat, varsinkin kun Minna ”tuomaroi” ja reilut 30 silmäparia katsoi. Ja oli hiirenhiljaista. Musiikki olisi ollut melko kiva juttu. Tai LSD.

En tiedä mistä se johtuu, että tiimiposeeraustilanteissa alan jännittää. En ole koskaan kärsinyt esiintymisjännityksestä, mutta t-kävelyssä se iskee päälle ja vieläpä todella voimakkaasti. Ärsyttävää!  En vaan tajua miksi se on yhtäkkiä niin kamalaa vaan kopsutella ja antaa mennä? Mitä voi tapahtua? Ei mitään. No okei. Ehkä voi kaatua ja bikinit hajota ja purra kieleen ja sen semmoista, mutta siis mitään vakavaa tuskin.

image (1)

No, siinä katselin todella sujuvia kävelyitä ja tuli oma vuoroni astella arvioivien katseiden alle. Naamani alkoi nykiä, jalat tutisivat. Hiki valui ja pyörrytti. Katse hakeutui koko ajan maahan kun minun oli vaikea katsoa eteenpäin. Tärisin ja meinasin kaatua jokaisessa asennossa. Pysyin kuitenkin pystyssä, jeij. 😀 Poseerausten kanssa oli suuria hankaluuksia, samoin käännökset uudesta asennosta tuntuivat epäluonteviltä. Kun en näe itseäni peilistä, minulla on aikamoisia vaikeuksia hahmottaa mihin suuntaan se tarakka oikein sojottaa. Vai sojottaako se edes.

Ihmettelen, että en saanut haukkuja hirveästä kävelystäni. Ainakaan julkisesti. Kenties joku kuvasi materiaalia ja kikattelee lompsimiselleni kotisohvalla. Enjoy my style! Tuomio oli ”ihan hyvä” kun vain pitäisi sen katseen ylhäällä! Sujuvuutta, rauhallisuutta, flirttiä ja kohdalleen napsahtavia asentoja toivoisin itse. Toivoisin itseasiassa, että osaisin ylipäätään kävellä eikä naamani nykisi kuin halvausoireiden aikana.

Aion kyllä todella harjoitella tuota kävelyä ja poseeraamista ilman peiliä tulevan vuoden aikana. (pakko uhitella, että toteutan tämän) Ja paljon. Haluan, että poseeraaminen ja liikkuminen on luontevaa ne korot jalassa. Oli niin mahtavaa katsoa Jaana Malytchevan liikkumista. Se oli vaikuttavaa, niin kaunista ja vaivatonta! Sellaista tyylikkyyttä kun saisi murusenkin omaan klompsutteluuni niin ai että.  Olen edelleen sellainen veltto huonoryhtinen teini, joka ei osaa kävellä koroilla. Tai siis sen näköinen.

jaana

Uusia asioita ei juuri tullut esiin, mutta oli todella mukava viettää parituntinen fitness-touhuilujen parissa ja nähdä muita harrastajia. Sitä kun puurtaa itsekseen, on todella armoton ja itsekriittinen, kun ei ole ketään vertailukohdaksi. Sitä kun on omasta mielestään aina liian löysä, valkoinen, lihakseton you name it. On siis kiva käydä yhteisposeerauksissa ja huomata, että ei sieltä erotu minään poikkeuksellisena hirviönä joukosta, vaan uppoaa ihan porukkaan! 😀

Oma fiilis poseerata ei ollut kiva. Turvotus oli jäätävä edellisen päivän tankkailuiden jäljiltä ja siellä kananlihalla väristellessä, valkoisena kuin lipeäkala itsensä näkeminen peilistä ei ollut järin mairittelevaa… Mutta sellaista se on, Kuntoni on kuitenkin siisti, ei siinä sikäli valittamista, että maha olisi heilunut puolelta toiselle. Mutta sellainen nesteinen olo ja pinkeänä pömpöttävä alamaha tekevät toki olosta helposti hieman tukalan. Ei noin lähtökohtaisesti huvita hytkyttää bikineissä eteenpäin…

Kävelyharjoitukset jatkukoot. Onneksi täällä löytyy hyvin poseerausharjoituksia, joihin tuppautua kun vaan ehtii osallistumaan. Ei tarvitse aina yksin lompsia menemään! Kengät taitavat kuitenkin nyt muuttaa tuonne treenikassiin pysyvästi, että ei se tärkein harjoittelu unohdu…

image
First fitnessworld problems.