Parsankatkuinen arki koitti !

Viikon verran rouvaseloa takana ja heitettiin kyllä koko viime viikko ihan todella läskiksi! Tässähän voisi vaikka jatkaa samaan malliin, niin saataisiin vuodessa varmaan +30kg rikki! Kun tässä ne sormuksetkin on vaihdettu, niin voi oikein hyvillä mielin rupsahtaa. Miehen on pakko rakastaa silti!

 IMG_0961[1]

ruokaa

IMG_0972[1]

No juu ei. Vaikka olisi miten tuo lylleröinti ja herkut maistuneet, arkeen oli palattava. Työt eivät paljon kysele, onko juhla- vai arkifiilis ja jos mielii häämatkalla paistatella bikineissä ilman jenkkakahvoja, ei parane vedellä lettuja kermavaahdolla ihan joka päivä.

IMG_0851[1]

”Tietenkin suuren juhlan jälkeen  tuntuu aina jollakin tavoin surulliselta” -Nuuskamuikkunen

Rouvaselämä on ollut ihan yhtä lailla ihanaa, kuin arki aiemminkin, mutta tottakai olo on ollut todella tyhjä ja välillä aika alakuloinenkin, kun odottava fiilis on poissa ja edessä ei siinnä häiden veroista juhlaa, jota suunnitella ja fiilistellä. Haikeaahan se on ollut, kun yhtäkkiä ei olekaan mitään järjesteltävää ja tehtävää. Tai siis on toki, mutta ei mitään mikä olisi puoliksikaan yhtä ihanaa! Paitsi JOULU!!!

IMG_0913[1]

Hääromppeita olen laittanut pois pikkuhiljaa, osa koristeista on matkannut uusiin kekkereihin ja lahja-astiat odottavat keittiönkaappien raivaamista. Mekko roikkuu edelleen vierashuoneessa ja näyttää siltä, että se päällä on pidetty hauskaa. Pesulaan pitäisi kolttu raahata, vaikka myydä en taidakaan raaskia.

IMG_0677[1]

Heti häiden jälkeen lähdimme muutamaksi päiväksi mökille Kerimäelle. Sitä oli niin väsynyt, että ei muuta jaksanut kuin nukkua ja syödä. Ruokaa ei säästelty, vaan possuiltiin menemään ihan niin paljon kuin vatsa veti. Pitkät yöunet, aamupalaa, lisää unta, lounasta… Köllöttelyä, iltapalaa. Ja karkkia. Käsi oli kipossa vähän väliä. Parin päivän mökkiherkuttelu venyi lopulta koko viikon  mittaiseksi hiilihydraattifestivaaliksi ja viime viikolla taisi olla tasan kaksi sellaista päivää, kun en syönyt häistä ylijääneitä karkkeja, ravintolaruokaa tms.

IMG_0828[1]

Kyllä sen huomasi olossa ja ulkonäössä. Yäk. Iho hermostui heti ja hääviikolla timmiltä näyttänyt vatsa olikin yhtäkkiä turvonnut pötkylä. Näytin aika pitkälti Atrian hiillosmakkaralta.

IMG_0884[1]

IMG_0540[1]
Ennen karkkifestivaalien
Jälkeen
Jälkeen

Syksyllä loppuneen dieetin jälkeen olen syönyt ilman vaakaa ja mielitekojen mukaan max parina kertana 3 päivää peräkkäin. Eli jouluna ja juhannuksena. Ei tämä siis ollut lainkaan mikään  katastrofi… Tai ei sen pitäisi olla. Vaan ihan normaalia elämää. Välillä näin. Mutta minun mieleni ei ollutkaan yhtään samaa mieltä. Harmitti ja ahdisti. Harmittaa ja ahdistaa edelleen! Ulkomuoto todella otti päähän. Ja ottaa edelleen päähän. Ja miksi kummassa! Voi voi jos ei nyt maha näytä koko ajan lättänältä. Luulisi, että se hauskanpito ja rentous olisi sen kaiken arvoista. Luulisi, ettei se ulkonäkö painaisi vaakakupissa niin paljon. Niinhän sitä luulisi…

Mitäpä toisaalta tuollaista harmittelemaan. Jos ei halua näyttää hiillosmakkaralta, eihän siinä auta kuin tehdä korjausliike ja palata arkeen. Ei viikossa mitään kauheaa katastrofia pitäisi saada aikaiseksi. Mutta stressin ryvettämä, univajeinen kroppa, joka ei ole saanut viime viikkoina kovin säännöllisesti ruokaa (ensimmäistä kertaa elämässäni tajusin, miten joku voi unohtaa syödä…) tuntui kyllä imaisevan kaiken sen epäoptimaalisen eineksen enemmän kuin mielellään. Puntarille en tohtinut mennä, mutta mittanauhalla pystyin tuon viikon jälkeen todentamaan liki 5cm lisääntyneen lantionympäryksen. Että ihan mukavasti tuo peräosasto ainakin keräsi nestettä. Onneksi tilanne normalisoitui parissa päivässä.

Ei siellä edelleenkään mitään ole :D
Ei siellä edelleenkään mitään ole 😀

Mutta pelottavan helposti voisi herkuttelu jäädä päälle. Kun kaiken moskan tunkemisen kroppaan lopettaa, keho alkaa kitistä lisää. Rasvaa, sokeria, nopeaa energiaa! Osasin odottaakin sitä, että parin päivän ajan kroppa on nuutunut, päätä särkee ja vatsa on turvonnut ja sekaisin. Mutta siis hyi että voikin tulla huono olo. Ei siinä enää meinaakaan maistua proteiinilettu, kun on puputtanut kunnon muurikkalettuja kermavaahdon kanssa. Ja marjat ovat sokerin mussuttamisen jälkeen kovin happamia. Yleensä arkeen palaaminen on minusta ihanaa ja huojentavaa ja maanantaina olikin ihanaa syödä omaa tuttua ruokaa, joka tuntui niin kevyeltä ja jätti hyvän olon. Mutta eilen elimistö jo vaatikin sokeria. Tässähän kuollaan nyt energiavajeeseen, äkkiä sämpylää ja hedelmäsalaattia tänne! Tässä kun on vielä nukkunut todella huonosti ja univajetta on varmaan luvattoman pitkältä ajalta ja opiskelustressi iski vasten kasvoja, niin ai että miten tekisikään vain mieli syödä ja lojua sohvannurkassa!

IMG_0976[1]

En muista milloin olisin ollut näin väsynyt ja himoinnut herkkuja näin paljon! Jouduin tänäänkin nukkumaan kahdet päiväunet ja huulet sen kun sinersivät. Dieetin jälkeiset nälkäviikot kun loppuivat, ei ruokavaliossa pysyminen ole tuottanut mitään ongelmia ja herkkuja on tullut syötyä suunnitelmallisesti ja vähän. Mutta nyt tekisi mieli heittää kaikilla rajoilla vesilintuja ja nakertaa suklaalevyä. Järsiä sitä levyä niin, että perfektionistin silmiin sattuisi. Ei todellakaan pala palalta, vaan ihan kunnon isoilla haukkauksilla!

Woman Eating Chocolate --- Image by © moodboard/Corbis
Woman Eating Chocolate — Image by © moodboard/Corbis

Vaan eihän se auta. Arki on koittanut. Opinnäytetyön kirjoittaminen on taas startattu. Töitä riittä jokaiselle päivälle. Treenata pitäisi. Ruokavalio pitäisi pitää kasassa.  Kai se tästä taas lähtee rullaamaan. Työt, arki, treenit… Juuri nyt motivaatio ei ole huipussaan.

Mutta nostettava vain katse mukaviin asioihin! Kuukausi häämatkaan! Mukavia juhlia tulossa! Lomaa vielä jäljellä. On kesä. Olen tuore vaimo ja meillä oli upeat juhlat! Onnellisuus on vain kaivettava esiin silloin, kun arjen harmaus meinaa peittää sen alleen.

DSC_2512

”Kiire on oire, ei kunniamerkki.”

Siskoni kävi istumismeditaatiossa. Kuulosti aivan hirveältä, sillä he vain istuivat. Mutta sitten toisaalta, sellainen saattaisi olla juuri sellaista puuhaa, mitä  itsekin oikeasti tarvitsisi. Kun vain malttaisi lepuuttaa painoaan siinä perskanninoidensa päällä ja olla. Tunnustella. Haistella ilmaa (olettaen, että vierusjoogi ei päästele kaasuja ulos..) Miettiä omia asioitaan (kaupasta piti ostaa paprikaa, maitorahkaa…). Ei musiikkia, ei iPhonea (mutta jos joku on laittanut mulle viestiä!!!) EI mitään tekemistä, näpertämistä, touhuamista (hohhoijaa, olisipa vaikka ristikoita…)

Mulla on liian kiire kuvata mun omituista vatsaa,
Mulla on liian kiire kuvata mun omituista vatsaa,

Tylsää!! Mutta epäilemättä yhtä tarpeellista, kuin lepopäivät ja kehonhuoltokin. Antaa lepoa mielelle ja tilaa ajatuksille.

Muumimamma toteaa, että hyvänmakuiset lääkkeet eivät tepsi. Aina se järkevin ja tarpeellisin vaihtoehto ei vain ole kaikista mukavin. Jos saisin nyt päättää, huristelisin menemään koko ajan mukana jossain, treenaisin ja kassi olalla huruttelisin pyörällä sinne ja tänne ja olisin hirmuisen tärkeänä ja tehokkaana joka paikassa. Rynnisin jokaisessa mahdollisessa harrastuksessa, järjestäisin juhlia ja treenaisin salilla kovaa, mielessä tulevaisuuden kisat! Kalenteri täynnä, tavoitteita paperilla. Suoritushumala päällä!

Nyt olen todella miettinyt ja haaveillut siitä, että oppisin vain olemaan.

IMG_5230[1]

Tämä suorittamiskierre on jatkunut niin kauan kuin muistan. Ja aina se stoppaa siihen, että olen uurastanut itseni ihan piippuun. Ja taas. Yritän 10001. kerran rauhoittua. Laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Löytää rauhallisuutta ja tasapainoa elämään. Ihan oikeasti tunnustella, että miltä tuntuu. Ja vasta sitten lähteä lisäämään kierroksia. Jos kisojen jälkeen olen heti höyrypäänä viilettämässä taas miljoonan asian parissa, ei seuraa mitään hyvää. Se on vain niin tyypillistä minulle, että aina pitää olla jotain! Tavoite, deadline, fokus.

Kiire on ylpeyden aihe, koska se kertoo kuinka tärkeä kiireen esittäjä on: Katso nyt, huomenna on tuossa kohden kolme palaveria päällekkäin. Ja katohan, tuossa neljän tunnin asiakaskäynnin aikana tuli sata sähköpostia. Kiireen esittäjä on tärkeä ja korvaamaton. Eihän sitä muuten kiire olisi.— Jussi Ruokomäki

Eilen olin taas aivan vatkulina sängyn pohjalla töiden jälkeen. Siinä torkuttelun lomassa tuli mietittyä kaikenlaista ja näin jo mielessäni kauhuskenaarion ajasta kisojen jälkeen. Että jatkan vain ihan samaan malliin, kuin viimeiset kuukaudet. En osaa lopettaa, enkä osaa rauhoittua. Ahdistun siitä, että treenin suhteen se suurin fokus on poissa. Ruokailujen suhteen pitäisi löytää jälleen kultainen keskitie. Ja että ohitan kisapäivän vain siinä missä muutkin suoritukset. Kas näin ja seuraavaa tilalle!

IMG_5232[1]

Kiireen poistaminen vaatii nöyryyden hyvettä. Et yksinkertaisesti ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisit. Olet tärkeä ja arvokas, mutta se ei ole seurausta kiireestäsi.— Jussi Ruokomäki

Siinä makaillessani mietin, että eipä sitä kyllä oikein ikinä pysähdy ajattelemaan, mitä on saanut aikaan. Että entä jos kisojen jälkeen ei vaan tunnukaan miltään, vaikka tämä on ollut itselle aika työläs projekti, toteutunut unelma ja mielestäni ihan hatunnoston arvoinen suoritus keneltä vain. Joten nyt päätin toimia eri tavalla. Tällä kertaa aion antaa arvoa sille työlle.

Olen jopa tehnyt tämän asian eteen jotain! Nyt en vain höpöttele, että joo joo, pitäisi rauhoittua AHAAAAAAAAAAA nyt löytyikin hirmu kiva uusi laji tällainen lisäpainoleuanvetojuustokakunsyöntikanankasvatuskilpailu!! Juu ei. Kun muut pakkailivat koulureppujaan ja lähtivät tassuttelemaan kouluun, minä laitoin lenkkarit jalkaan ja hölköttelin eri suuntaan. Päätin, että olen syksyn poissaolevana koulusta ja palaan opintojen pariin vasta tammikuussa. En myöskään ottanut nyt syksylle uusia harrastuksia, mitä aluksi meinasin. Olisihan tarjolla ollut taas vaikka mitä! Aikuisten telinevoimistelua, crossfitia, thainyrkkeilyä, nyrkkeilyä, vapaaottelua, dancehallia ja ties mitä muuta aina kansalaisopiston ”kalan nahasta tuotteeksi” ”tilkkujen taikaa” ja ”mustaruutiaseet” kursseihin. Mutta ei nyt. On maltettava.

Taidan vain valmistaa raakasuklaata päivät pitkät. Kiitos FOODIN!
Taidan vain valmistaa raakasuklaata päivät pitkät.
Kiitos FOODIN!

Useimmat ihmiset ovat niin kiireisiä tekemään asioita, jotka heidän mielestään pitää tehdä, ettei heillä koskaan ole aikaa miettiä, mitä he haluavat tehdä.— Kathleen Winsor

On hassua, että vaikka miten rakastan vatulointia ja laiskottelua (uskokaa tai älkää) tulee lepopäiviä toisinaan pidettyä hampaat irvessä. Kehon annan levätä, koska tiedän, että se on vain pakko, jos mielii saada kehitystä. Lepopäivinä siis harrastetaan vain jotain kevyttä käyskentelyä. Mutta pää lepää harvoin. Esimerkiksi viime lauantaina kävin yhteistyökumppanillani GLOWlla volyymiripsihuollossa. Ajattelin, että ihanaa! Nyt saan juuri sitä mitä tarvitsen- pakkolepoa. Makailen siinä ja kuuntelen musiikkia, fiilistelen ja ai että…

Ja kaikkea vielä. Ylikuntojoilta tutut hahmot, kuviot ja omituiset animaatiotapahtumat alkoivat vilistää verkkokalvoilla. Oli vaikeaa olla paikallaan. Aistit herkistyivät, lihakset menivät jäykäksi ja suu kuivui. Silmissä vilisteli hahmoja, joiden suusta purkautui hahmoja jotka räjähtivät. Pian näen varmaan taas unia makkaraa paistelevista panttereista, jotka räjähtävät. Ihan normaalia!

Ja sitten kun pääsen lomalle, nukun ensimmäiset päivät ja saan heti flunssan. Pelkään ehkä siksi lepäämistä, että silloin todella huomaan, kuinka väsynyt olen. Jos treenit rullaavat hyvin ja minulla on meno päällä, olisi tavallaan turvallisinta vain jatkaa sitä hurlumhei-kyytiä, koska lepopäivä saattaa uuvuttaa minut ihan täysin. Jos vain jatkan menoa entiseen malliin, kroppa reagoi kääntämällä väsymyksen ylienergisyydeksi. Ei tarvitse nukkuakaan, kun on niin mahdottoman energinen! Ei ei ei. Tämä on vaaranpaikka. SIlloin ollaan menty jo liian pitkälle ja elimistö on täydellisessä hälytystilassa. Eikä ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen itseni tuohon pisteeseen ajanut. Silloin ei paljoa auta piirrellä paperille jotain elämänhallinnan kahdeksikkoja tai juurruttaa jalkoja maahan..

Viime viikonloppuna tein kerrankin fiksusti. Voitin Biancaneven kilpailusta lipun Michelle Brannanni seminaarin Tampereelle ja sunnuntaiksi oli sovittu valmentajan tapaaminen Helsinkiin. Lauantaille tarjottiin myös töitä. Aiemmin olisin varmaan yrittänyt mahduttaa nämä kaikki jollain ilveellä kalenteriin. Lisätä väleihin vielä treenit ja parit ruokavalioanalyysit. Ja sitten maanantaina mennyt silmät ristissä aamu kuuteen töihin. Mutta nyt jäin kotiin! Minä! Ihan täysin vapaa viikonloppu kotioloissa. Eihän sellaisia ole ikinä! Ja vaikka oli mahdollisuus päästä bikini-PROn seminaariin ilmaiseksi! Mutta kerrankin hyvä näin.

Vaan oli siinä oma syynsäkin, mikä sai rauhoittamaan tahtia. Rahkapurkinkannattelija oli nimittäin tavallistakin kuumempi, kun kaikkien rakastama syysflunssa muutti mieheni ranskanbulldoggimme kanssa kilpaa kuorsaavaksi lämpöpatteriksi.

IMG_5077[1]

Ihmettelenpä vain, miten minä en ole sairastunut! Ehkä pari viikkoa sitten tilani ollessa aika karmiva, olisin pöpöt napannutkin. Hieman ollut tuntemuksia, että flunssa iskisi, mutta olen ottanut sitä silmällä pitäen roimasti sinkkiä, c-vitamiinia, chlorellaa, spirulinaa, vähän buranaa ja Finrexiniä. Että yrittäkääpäs vain tulla minun loppusuoraani pilaamaan mokomatkin flunssapöpöhyypiöt. Ha!!!

Huippuomegaa! Kiitos Fitnessfirst! www.fitnessfirst.fi
Huippuomegaa! Kiitos Fitnessfirst! www.fitnessfirst.fi

Valmentajatapaaminenkin siirrettiin kuitenkin suosiolla ensi sunnuntaille. Pientä tuntemusta kurkussa kun oli. Että enpähän ainakaan sairastuta muita tyttöjä, saati kuormita itseäni nyt, kun flunssavaara on pahimmillaan. Tuttavan kanssa sovitut porrastreenitkin oli perjantaina pakko vaihtaa sisätreeneihin. Yleensä en sateesta piittaa, mutta nyt ei uskaltanut ottaa sitä riskiä, että kylmettyy ja altistuu tuolle perhanan räkätaudille. Samoin vaihtui tämän päivän ulkona tassuttelut sisätiloihin.

Lauantaina olin vielä varsin energinen. Mieli oikein kupli ja nautiskelin koko päivästä. Näpertelin bikinien parissa, makoilin sohvalla ja katselin hääkutsumalleja. Ihana päivä! Lepoa! Ja se tuntui hyvältä ja rentouttavalta ja piristävältä! Mutta sunnuntai… Voi hyvänen aika. Heräsin klo 5 jälkeen. Olin väsynyt, mutta en saanut unta. Lähdin lenkille ja kroppa tuntui olevan yhtä jäntevä kuin makaronivelli. Huomasin olevani aivan poikki! Nukuin päivällä yli tunnin ja raahauduin naama valkoisena salille. Treenistä ei voinut edes puhua, sellaista hyödytäntä punttien heiluttelua homma oli. Kunnolla sain lopulta tehtyä vain vatsat ja venyttelyt. Onneksi ystävä lähti kanssani vielä iltalenkille.

Viikonlopun extreme-hetkiä tarjoili siis bikinien koristelu. Jossain akuutissa mielenhäiriössä tuossa keväällä tulin siihen tulokseen, että koristelen bikinit itse. ”Sehän on varmaan tosi terapeuttista hommaa” Juu. Varsinainen anger management-tuokio se onkin. Mokomat blingit kimpoilevat mihin sattuvat, ropisevat sovitusvaiheessa irti, eivät mene läheskään identtisesti ja mitähän muuta vielä… No, en tiedä, voiko mitenkään terapeuttisesta puuhasta puhua. Jos ajatellaan terapoivaa sellaisena relaksoivana asiana. Mutta eiväthän ne kisat huomenna ole, joten ei oteta paniikkia. Jos tässä etenisi sellaisella 20 kiven päivätahdilla, niin helposti tulee valmista. Yritän nyt olla kiireetön!

IMG_5189[1]

Käyhän hei tykkäämässa Facebook-sivustani:  Ever Fit ja seuraa instagram-tiliäni: eveliinarau. Melkein päivittäin jotain kuvahumputusta tarjolla!