”Kiire on oire, ei kunniamerkki.”

Siskoni kävi istumismeditaatiossa. Kuulosti aivan hirveältä, sillä he vain istuivat. Mutta sitten toisaalta, sellainen saattaisi olla juuri sellaista puuhaa, mitä  itsekin oikeasti tarvitsisi. Kun vain malttaisi lepuuttaa painoaan siinä perskanninoidensa päällä ja olla. Tunnustella. Haistella ilmaa (olettaen, että vierusjoogi ei päästele kaasuja ulos..) Miettiä omia asioitaan (kaupasta piti ostaa paprikaa, maitorahkaa…). Ei musiikkia, ei iPhonea (mutta jos joku on laittanut mulle viestiä!!!) EI mitään tekemistä, näpertämistä, touhuamista (hohhoijaa, olisipa vaikka ristikoita…)

Mulla on liian kiire kuvata mun omituista vatsaa,
Mulla on liian kiire kuvata mun omituista vatsaa,

Tylsää!! Mutta epäilemättä yhtä tarpeellista, kuin lepopäivät ja kehonhuoltokin. Antaa lepoa mielelle ja tilaa ajatuksille.

Muumimamma toteaa, että hyvänmakuiset lääkkeet eivät tepsi. Aina se järkevin ja tarpeellisin vaihtoehto ei vain ole kaikista mukavin. Jos saisin nyt päättää, huristelisin menemään koko ajan mukana jossain, treenaisin ja kassi olalla huruttelisin pyörällä sinne ja tänne ja olisin hirmuisen tärkeänä ja tehokkaana joka paikassa. Rynnisin jokaisessa mahdollisessa harrastuksessa, järjestäisin juhlia ja treenaisin salilla kovaa, mielessä tulevaisuuden kisat! Kalenteri täynnä, tavoitteita paperilla. Suoritushumala päällä!

Nyt olen todella miettinyt ja haaveillut siitä, että oppisin vain olemaan.

IMG_5230[1]

Tämä suorittamiskierre on jatkunut niin kauan kuin muistan. Ja aina se stoppaa siihen, että olen uurastanut itseni ihan piippuun. Ja taas. Yritän 10001. kerran rauhoittua. Laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. Löytää rauhallisuutta ja tasapainoa elämään. Ihan oikeasti tunnustella, että miltä tuntuu. Ja vasta sitten lähteä lisäämään kierroksia. Jos kisojen jälkeen olen heti höyrypäänä viilettämässä taas miljoonan asian parissa, ei seuraa mitään hyvää. Se on vain niin tyypillistä minulle, että aina pitää olla jotain! Tavoite, deadline, fokus.

Kiire on ylpeyden aihe, koska se kertoo kuinka tärkeä kiireen esittäjä on: Katso nyt, huomenna on tuossa kohden kolme palaveria päällekkäin. Ja katohan, tuossa neljän tunnin asiakaskäynnin aikana tuli sata sähköpostia. Kiireen esittäjä on tärkeä ja korvaamaton. Eihän sitä muuten kiire olisi.— Jussi Ruokomäki

Eilen olin taas aivan vatkulina sängyn pohjalla töiden jälkeen. Siinä torkuttelun lomassa tuli mietittyä kaikenlaista ja näin jo mielessäni kauhuskenaarion ajasta kisojen jälkeen. Että jatkan vain ihan samaan malliin, kuin viimeiset kuukaudet. En osaa lopettaa, enkä osaa rauhoittua. Ahdistun siitä, että treenin suhteen se suurin fokus on poissa. Ruokailujen suhteen pitäisi löytää jälleen kultainen keskitie. Ja että ohitan kisapäivän vain siinä missä muutkin suoritukset. Kas näin ja seuraavaa tilalle!

IMG_5232[1]

Kiireen poistaminen vaatii nöyryyden hyvettä. Et yksinkertaisesti ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisit. Olet tärkeä ja arvokas, mutta se ei ole seurausta kiireestäsi.— Jussi Ruokomäki

Siinä makaillessani mietin, että eipä sitä kyllä oikein ikinä pysähdy ajattelemaan, mitä on saanut aikaan. Että entä jos kisojen jälkeen ei vaan tunnukaan miltään, vaikka tämä on ollut itselle aika työläs projekti, toteutunut unelma ja mielestäni ihan hatunnoston arvoinen suoritus keneltä vain. Joten nyt päätin toimia eri tavalla. Tällä kertaa aion antaa arvoa sille työlle.

Olen jopa tehnyt tämän asian eteen jotain! Nyt en vain höpöttele, että joo joo, pitäisi rauhoittua AHAAAAAAAAAAA nyt löytyikin hirmu kiva uusi laji tällainen lisäpainoleuanvetojuustokakunsyöntikanankasvatuskilpailu!! Juu ei. Kun muut pakkailivat koulureppujaan ja lähtivät tassuttelemaan kouluun, minä laitoin lenkkarit jalkaan ja hölköttelin eri suuntaan. Päätin, että olen syksyn poissaolevana koulusta ja palaan opintojen pariin vasta tammikuussa. En myöskään ottanut nyt syksylle uusia harrastuksia, mitä aluksi meinasin. Olisihan tarjolla ollut taas vaikka mitä! Aikuisten telinevoimistelua, crossfitia, thainyrkkeilyä, nyrkkeilyä, vapaaottelua, dancehallia ja ties mitä muuta aina kansalaisopiston ”kalan nahasta tuotteeksi” ”tilkkujen taikaa” ja ”mustaruutiaseet” kursseihin. Mutta ei nyt. On maltettava.

Taidan vain valmistaa raakasuklaata päivät pitkät. Kiitos FOODIN!
Taidan vain valmistaa raakasuklaata päivät pitkät.
Kiitos FOODIN!

Useimmat ihmiset ovat niin kiireisiä tekemään asioita, jotka heidän mielestään pitää tehdä, ettei heillä koskaan ole aikaa miettiä, mitä he haluavat tehdä.— Kathleen Winsor

On hassua, että vaikka miten rakastan vatulointia ja laiskottelua (uskokaa tai älkää) tulee lepopäiviä toisinaan pidettyä hampaat irvessä. Kehon annan levätä, koska tiedän, että se on vain pakko, jos mielii saada kehitystä. Lepopäivinä siis harrastetaan vain jotain kevyttä käyskentelyä. Mutta pää lepää harvoin. Esimerkiksi viime lauantaina kävin yhteistyökumppanillani GLOWlla volyymiripsihuollossa. Ajattelin, että ihanaa! Nyt saan juuri sitä mitä tarvitsen- pakkolepoa. Makailen siinä ja kuuntelen musiikkia, fiilistelen ja ai että…

Ja kaikkea vielä. Ylikuntojoilta tutut hahmot, kuviot ja omituiset animaatiotapahtumat alkoivat vilistää verkkokalvoilla. Oli vaikeaa olla paikallaan. Aistit herkistyivät, lihakset menivät jäykäksi ja suu kuivui. Silmissä vilisteli hahmoja, joiden suusta purkautui hahmoja jotka räjähtivät. Pian näen varmaan taas unia makkaraa paistelevista panttereista, jotka räjähtävät. Ihan normaalia!

Ja sitten kun pääsen lomalle, nukun ensimmäiset päivät ja saan heti flunssan. Pelkään ehkä siksi lepäämistä, että silloin todella huomaan, kuinka väsynyt olen. Jos treenit rullaavat hyvin ja minulla on meno päällä, olisi tavallaan turvallisinta vain jatkaa sitä hurlumhei-kyytiä, koska lepopäivä saattaa uuvuttaa minut ihan täysin. Jos vain jatkan menoa entiseen malliin, kroppa reagoi kääntämällä väsymyksen ylienergisyydeksi. Ei tarvitse nukkuakaan, kun on niin mahdottoman energinen! Ei ei ei. Tämä on vaaranpaikka. SIlloin ollaan menty jo liian pitkälle ja elimistö on täydellisessä hälytystilassa. Eikä ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen itseni tuohon pisteeseen ajanut. Silloin ei paljoa auta piirrellä paperille jotain elämänhallinnan kahdeksikkoja tai juurruttaa jalkoja maahan..

Viime viikonloppuna tein kerrankin fiksusti. Voitin Biancaneven kilpailusta lipun Michelle Brannanni seminaarin Tampereelle ja sunnuntaiksi oli sovittu valmentajan tapaaminen Helsinkiin. Lauantaille tarjottiin myös töitä. Aiemmin olisin varmaan yrittänyt mahduttaa nämä kaikki jollain ilveellä kalenteriin. Lisätä väleihin vielä treenit ja parit ruokavalioanalyysit. Ja sitten maanantaina mennyt silmät ristissä aamu kuuteen töihin. Mutta nyt jäin kotiin! Minä! Ihan täysin vapaa viikonloppu kotioloissa. Eihän sellaisia ole ikinä! Ja vaikka oli mahdollisuus päästä bikini-PROn seminaariin ilmaiseksi! Mutta kerrankin hyvä näin.

Vaan oli siinä oma syynsäkin, mikä sai rauhoittamaan tahtia. Rahkapurkinkannattelija oli nimittäin tavallistakin kuumempi, kun kaikkien rakastama syysflunssa muutti mieheni ranskanbulldoggimme kanssa kilpaa kuorsaavaksi lämpöpatteriksi.

IMG_5077[1]

Ihmettelenpä vain, miten minä en ole sairastunut! Ehkä pari viikkoa sitten tilani ollessa aika karmiva, olisin pöpöt napannutkin. Hieman ollut tuntemuksia, että flunssa iskisi, mutta olen ottanut sitä silmällä pitäen roimasti sinkkiä, c-vitamiinia, chlorellaa, spirulinaa, vähän buranaa ja Finrexiniä. Että yrittäkääpäs vain tulla minun loppusuoraani pilaamaan mokomatkin flunssapöpöhyypiöt. Ha!!!

Huippuomegaa! Kiitos Fitnessfirst! www.fitnessfirst.fi
Huippuomegaa! Kiitos Fitnessfirst! www.fitnessfirst.fi

Valmentajatapaaminenkin siirrettiin kuitenkin suosiolla ensi sunnuntaille. Pientä tuntemusta kurkussa kun oli. Että enpähän ainakaan sairastuta muita tyttöjä, saati kuormita itseäni nyt, kun flunssavaara on pahimmillaan. Tuttavan kanssa sovitut porrastreenitkin oli perjantaina pakko vaihtaa sisätreeneihin. Yleensä en sateesta piittaa, mutta nyt ei uskaltanut ottaa sitä riskiä, että kylmettyy ja altistuu tuolle perhanan räkätaudille. Samoin vaihtui tämän päivän ulkona tassuttelut sisätiloihin.

Lauantaina olin vielä varsin energinen. Mieli oikein kupli ja nautiskelin koko päivästä. Näpertelin bikinien parissa, makoilin sohvalla ja katselin hääkutsumalleja. Ihana päivä! Lepoa! Ja se tuntui hyvältä ja rentouttavalta ja piristävältä! Mutta sunnuntai… Voi hyvänen aika. Heräsin klo 5 jälkeen. Olin väsynyt, mutta en saanut unta. Lähdin lenkille ja kroppa tuntui olevan yhtä jäntevä kuin makaronivelli. Huomasin olevani aivan poikki! Nukuin päivällä yli tunnin ja raahauduin naama valkoisena salille. Treenistä ei voinut edes puhua, sellaista hyödytäntä punttien heiluttelua homma oli. Kunnolla sain lopulta tehtyä vain vatsat ja venyttelyt. Onneksi ystävä lähti kanssani vielä iltalenkille.

Viikonlopun extreme-hetkiä tarjoili siis bikinien koristelu. Jossain akuutissa mielenhäiriössä tuossa keväällä tulin siihen tulokseen, että koristelen bikinit itse. ”Sehän on varmaan tosi terapeuttista hommaa” Juu. Varsinainen anger management-tuokio se onkin. Mokomat blingit kimpoilevat mihin sattuvat, ropisevat sovitusvaiheessa irti, eivät mene läheskään identtisesti ja mitähän muuta vielä… No, en tiedä, voiko mitenkään terapeuttisesta puuhasta puhua. Jos ajatellaan terapoivaa sellaisena relaksoivana asiana. Mutta eiväthän ne kisat huomenna ole, joten ei oteta paniikkia. Jos tässä etenisi sellaisella 20 kiven päivätahdilla, niin helposti tulee valmista. Yritän nyt olla kiireetön!

IMG_5189[1]

Käyhän hei tykkäämässa Facebook-sivustani:  Ever Fit ja seuraa instagram-tiliäni: eveliinarau. Melkein päivittäin jotain kuvahumputusta tarjolla!

Vähemmän hössötystä.

Minä olen kaiketi fitness-bloggaaja. Mutta kuinka paljon kirjoitan treeneistä ja ruoasta? Ehkä silloin saatan sanoa sanasen, kun joku ruoka on todella pahaa ja sitten oon silleen että hyi, tää ei söis tota tai silloin, kun haluan valittaa siitä, miten muut syövät tai ovat syömättä. Koska tietenkin minä tiiraan suurella mielenkiinnolla muiden tekemisiä ja arvostelen vieressä toisten valintoja. Kaupassakin tuhahtelen muiden ostoksille kassajonossa ja hypistelen toisten tuotteita. ”HAHA! Ostit sitten espanjalaista kurkkua… Niin köyhää! Ai sulla on täällä 23% jauhelihaa? Oh my god. Tirsk. Ei toi light-limppari sua pelasta enää.”

IMG_1365[1]

No, vitsailut sikseen, nyt kerran kun minulta kerrankin toivottiin jotain kirjoitusta (jihuu, juhlat) niin ajattelin vastata tähän toiveeseen. Ja valotan hieman arkeni perusasioita, kuten ruokintaani ja liikuntaani.

Ei ikinä kuvia salilta. Treenaakohan tuo hyypiö edes koskaan, vai roikkuuko se aina täällä kirjoittamassa marinoitaan? No, aika pitkälti. Mutta luin jostain, että fitness-blogeja kirjoittamalla ja lukemalla ei muka voisi päästä kuntoon ja aloin mä sitten hieman käydä tuolla salilla pyörimässä ja ottamassa peilikuvia mun hauiksesta. Tai pötkylästä keskivartalosta.

IMG_1528[1]

Mutta tosiaan, treenaan tällä hetkellä yllättävän vähän. Lepoon olen koittanut keskittyä enemmän kuin koskaan ja laadulla on korvattu korkeita treenimääriä. Ohjelmassa on ainoastaan 4 salia ja yhdet loikka+vetotreenit. Salilla pääpainotus on tällä hetkellä jaloissa ja niitä tulee tehtyä paljon ja vähän vielä lisää. Koska ne ovat onnettomat puutarhaletkut, jotka hädin tuskin kannattelevat minua. Treenaan koipireisien osat erikseen, jotta saisin maksimaalisen hyödyn ja muhkean brassibootyn. On suorinjaloin maastavetoa, lantionostoa, pakarapotkuja, sumokyykkyä, takakyykkyä, etukyykkyä, reiden ojennuksia. Vetotreeneissä tehdään 30m pikajuoksuvetoja, loikitaan portaita mm. kevennyshypyillä ja sen sellaista hupia. Olin pitkään hyvin Smith-kielteinen ja halusin peruspunttipenana tehdä vain vapaata kyykkyä. Mutta täytyy kyllä sanoa, että tuo Smithän on varsin kätevä pikku vekotin, jossa kelpaa vatkuloida peräänsä ylös ja alas. Olisipa hyvä keksintö  jonnekin baareihinkin, niin tyttöjen ei tarvitsisi dippailla omin voimin pyllyä lattiaan Miley Cyrusin soidessa.

IMG_9917[1]

Tällä hetkellä yläkropan treenit ovat varsin kevyet. Rinta ja selkä tehdään samana päivänä ja samaten olkapäät, ojentajat ja hauis. Minulla on kuulemma paljon olkapäätä, mutta omasta mielestäni niitä ei voi olla kuin liian vähän. Haluaisin tehdä kovempaa treeniä yläkropalle, mutta jalat ovat ehdottomasti se heikompi osa-alue, joten pidetään nyt kova voimaryskefokus niissä. Pohkeet teen 3 kertaa viikossa ja se on pikkuhiljaa tuottanut tulosta!!  Leuanvedot eivät kuulu ohjelmaan, mutta teen niitä silti, koska olen rebel.

IMG_1469[1]

No mitä minä sitten syön? Monen mielestä varmaan paljon ruokaa. Mutta silti mulla on nälkä! Ja söisin monina päivinä mieluusti enemmän.

Aamiainen: kaurapuuroa, munia, hedelmää, lesitiiniä, marjoja, mehukeittoa ja kasa nappeja

 

Lounas: kanaa/lihaa, riisiä/bataattia, parsakaalia/kukkakaalia, salaattia ja hedelmää

IMG_1399[1]

Välipala: ruisleipää, leikkelettä, rehuja ja munia ja nappeja ja pähkinöitä.

Päivällinen: kanaa/lihaa, riisiä/bataattia, parsakaalia/kukkakaalia, salaattia, hedelmää ja öljyä

IMG_1089[1]

Iltapala: rahkaa, marjoja, hedelmää ja mysliä.

IMG_1082[1] 

Lepopäivinä saa syödä vielä vähän lisää leipää ja treenipäivinä proteiinijuomaa ja banaania!

Kalorit huitelevat siellä 2300+, proteiinia roimasti 2 pilkku jotain  grammaa per painokilo.  Helpostikos minä nämä määrät selvittäisin, mutta rennompaa mennä niin, että en tiedä. Teen vain sen mukaan, mitä paperissa kerrotaan.

IMG_1016[1]

Ja oheen sitten dosetillinen erivärisiä pillereitä. CLA, vitamiinia, sinkkiä, omegaa. Pulverina BCAA, glutamiinia, EAA, sitrulliinimalaattia, kreatiinia ja vähän proteiinia. Kohta vähän rautaa.

4. dieettiviikko starttasi eilen ja ruoat eivät ole muuttuneet vielä miksikään. Ei ole lenkin lenkkiä ja rasvanpolttovalmisteet pölyttyvät kaapissa. Eli rauhallisesti on lähdetty liikkeelle. Tositoimiin päästään varmaan sitten …joskus. Katsotaan! Puuro on ykkössuosikki ja iltapala niin hyvää, että ei uskoisi dieettiruoaksi. Mysliä! Think about that! Mutta myslit ja hedelmät otetaan varmaan pois heti kättelyssä sitten kun koutsi katsoo, että kunto ei edisty niin kuin pitäisi ja napsii multa herkut veks. Leikkeleistä ei varmaan pääse eroon kirveelläkään…

IMG_8809[1]

Dieettaamisesta tehdään helposti aivan liian suuri numero. Olen joskus aiemminkin miettinyt tätä asiaa, mutta kun tuli tuossa itsekin iikon ajan stressattua tuskanhiki otsalla vain siksi, että kalenterissani alkoi ajanjakso nimeltä KISADIEETTI, asia pompsahti uudelleen mieleen. Ei ole ihmekään, että dieetti stressaa ja on rankkaa, jos siitä tekee hirveän elämää mullistavan stressinaiheen, joka vainoaa jokaisessa ajatuksessa mukana. Jos puskee koko ajan eteenpäin hokien mielessään dieetti, dieetti, dieetti, dieetti, niin ei ihmekään, että se elämä tuntuu ripulikakalta ja dieetti vie mehut. 

Ruoka-ajat. Siis on pakko syödä kolmen tunnin välein tai dieetti on pilalla ja katabolia sulattaa mun koko kinkun ja muuttaa lihaskudoksen rasvaksi simsalabim! On toki tärkeää, että ruoka-ajoista pidetään kiinni eikä ruokailujen kanssa sommitella tai kikkailla mielensä mukaan. Mutta ei dieetillä älykkyysosamäärää tarvitse tiristää pienemmäksi, vaan sitä kehon rasvaprosenttia. Ei siinä mitään, että toiset noudattavat ohjeistusta minuutin tarkasti ja katsovat sekuntin tarkkuudella, että ruoka lähtee etenemään kohti vatsalaukkua tasan 3h edellisestä ruokailusta ja joka päivä koko dieettiajanjakson ajan. Hienoa, jos jonkun elämä toimii tällä tarkkuudella! Mutta ei tämäkään ole sellainen asia, josta kannattaa tehdä isoa haloota. Itse olen pyrkinyt suunnittelemaan ruokailuni päivän aikataulujen mukaan, mutta sanomattakin selvää, että työyhteisön jäsenenä ei voi laittaa omaa dieettiän muiden edelle. ”Hei kuule voitko sä vähän siirtää sun ruokatuntia kun katsos mun pitäis päästä nyt syömään?” enkä voi poistua kesken asiakastilanteen. ”Äh, sä tulit nyt vähän huonoon aikaan, kun mun on just nyt saatava mun CLA:t ja 30g proteiinia, että voisitko oottaa 15min?” Eli jos se yksi ateria hieman sieltä myöhästyy, niin ei paniikkia. 

 

Dieettiä on noudatettava grammalleen! Ei ole varaa joustaa missään! Mitään ei saa tehdä eri tavalla! Mistään ei sitten poiketa ja jos teet jotain eri tavalla ja vaihdat riisin samaan määrään ohraa, niin se meni sitten ihan pilalle se sun dieetti!! Vähän voi rauhoittua. Tottakai on tärkeää, että dieettiä noudatetaan. Silloin valmentajan on helppo tehdä muutoksia ja seurata etenemistä. Ja silloin saat tuloksia, kun teet niin kuin sanotaan.

Mutta on hyvä muistaa, että kroppa pyrkii tasapainoon, jolloin kokonaiskuvalla on enemmän väliä kuin yhdellä aterialla tai yhdellä päivällä. Jos oletkin ollut kaupassa täystunari ja unohtanut ostaa lisää ananasta, ei se dieetti kaadu siihen, että syötkin 100g ananasta 137g sijaan. Ei, vaikka se dieetti olisi höystetty etuliitteellä ”KISA”. 

Siis tää dieetti eristää mut ihan täysin muusta maailmasta. Edes ravintolaan ei voi mennä, kun on dieetti!! Krhm. Ravintolastakin saa dieettikelpoista sapuskaa, jos vain näkee vaivan ja tilaa annoksensa ennakkoon. Ei ole pakko jättää ystävien synttäri-illallista väliin tai tulla pöytään norkoilemaan ilman ruoka-annosta. Monissa ravintoloissa myös osataan sen verran soveltaa, että voidaan jättää kanafileen päältä bearnaise-kastike pois ja lohkoperunat vaihtuvat suitsaitsukkelaan 100 grammaan höyryäviä kasviksia. 

Ja jotenkin se numeron tekeminen siitä, että ruoat pitää punnita GRAMMALLEEN! Ihan kuin tämä olisi joku suoritus. Lautanen vaa’alle, ainekset päälle. Seuraa tilannetta, kunnes lukema täsmää ohjeeseen, jonka olet saanut. Kas niin! Helpompaa se on, kuin silmämääräisesti miettiä, että otinkohan nyt vähän liikaa tuota riisiä lautaselle, onkohan tuossa nyt miten paljon kaloreita? Äh, tomaatti jäi kauppaan, voinkohan mä nyt syödä kurkkua vai pitääkö ottaa taksi kauppaan, että saan tomaatteja?

IMG_1136[1]

On hyvä tiedostaa kisadieetin ja tavallisen painonpudotuksen erot, mutta en lähtisi itse viemään niitä liian kauas toisistaan. Molempiin dieetteihin voisi lätkäistä toteutusohjeeseen pari lusikallista rentoutta. Kisakunto on extreme-kunto, jota ei voida ylläpitää kauaa. Se vaatii myös hieman enemmän extreme-toimia, kuin tavallinen painonpudotus. Mutta se alkaa ihan tavanomaisen painonpudotuksen lailla, eikä ole lopulta muuta kuin painonpudotusta.

Oli se sitten KISAdieetti tai ihan vain dieetti – rento olo edistää painonpudotusta paremmin, kuin stressaaminen. Kenellä ruokailut hallitsevat elämää silloin, kun ei olla dieetillä? Suunnitellaanko ja mietitäänkö silloinkin koko ajan ruokaa ja ruoka-aikoja? Tuskin. Ei siis pidä antaa sen ruoan hallita elämää dieetilläkään.

Ota Muumikuppi, niin ei hajoo nuppi!
Ota Muumikuppi, niin ei hajoo nuppi!

Ja niille, jotka hyperventiloivat, koska suhtauduin vähättelevästi 3h välein tapahtuvaan ruokailuun (jota itsekin toki pyrin noudattamaan) ja gramman tarkkaan ruokavalioon (jota toki pyrin noudattamaan maalaisjärkeä unohtamatta) toiset vetelevät itsensä kisakuntoon ilman yhden yhtä ruoan punnitsemiskertaa. Kun tietää mitä tekee ja osaa kuunnella (ja katsella kroppaansa) pärjää kyllä. Siitä hyvänä esimerkkinä vanhan koulukunnan tekijä, Jyväskylän Voimaklubin Jarkko Hinkkanen. Siinäpä meille pyllykuvahössöttäjille mallia!

Mut hei, ei blogia voi pitää ilman pyllykuvia. Siis sehän ois outoo. Mitä siellä sitten esiteltäis? Jotain piparkakkuja ja sokerileipomisia ja tommosta? Vai että pitäiskö kirjoittaa ihan asiaakin? 

Omistettu Hevostalli.netin lukijoille. <3
Omistettu Hevostalli.netin lukijoille. <3