”Put that cookie down – NOW!” Loppu lomalössöilylle.

Mitä ihaninta elokuuta! Suomalaiset taitavat edelleen lomailla innokkaimmin heinäkuun tienoolla, mikä tarkoittaa usean kohdalla sitä, että työt alkoivat tänään kesäloman jälkeen. Ihanaa lomaa teille, jotka vielä lomailette tai aloittelette lomia! Täällä on paluu arkeen koittanut. Ainakin kolmeksi viikoksi, minkä jälkeen suuntaan Madeiran lämpöön!

Vaikka itse en ihan sikaillen lomaani viettänytkään, kuului lomallalöllöttelyyni tavallista enemmän herkuttelua kuin normaalisti. Ja omiin lomiini herkkuruoat kuuluvat ihan ehdottomasti. Lomalla on tarkoitus rentoutua ja ottaa rennosti. Ja sitä se usein tarkoittaa myös ruokailuiden suhteen. Erilaiset kekkerit, kyläilyt ja lomareissut tuovat kaivattua vaihtelua arkeen ja rutiineihin, mutta saavat meidät helposti unohtamaan myös ne hyvät rutiinit, kuten säännölliset ateriat ja päivittäisen liikunnan.

raaka

Moni valittelee arjen keskellä, ettei aikaa treenille tai terveelliseen ruokavalioon panostamiseen ole tarpeeksi. Väsyttää. On stressiä, kiirettä ja ajatukset muualla. Voisi ajatella, että lomalla oikein tosissaan panostaisi omaan hyvinvointiinsa, liikkuisi Duracell-pupuna menemään ja valmistaisi kaiken vain tuoreista biodynaamisista kauden kasviksista ja marjoista. Lomatodellisuus kuitenkin tuppaa usein olemaan mansikkakakkuja, lettuja, grillimakkaroita ja pekoniin käärittyjä herkkusieniä. Saunasiidereitä, riippumatossa loikoilua, hampurilaisaterioita Linnanmäellä ja jäätelökioskista napattuja kolmen pallon herkkuviettelyksiä. Eikä siinä mitään! Välillä on oikeasti ihanaa elellä pellossa ja olla uhraamatta ajatustakaan sille, mitä suusta alas menee. Mutta yleensä se on hauskaa tasan siihen asti, kun kesäloma loppuu ja sitä kömpii maanantaiaamuna puntarille, mikä ilmoittaa painon olevan +5kg siitä, mitä se lomalla oli. Loman rento fiilis ja päivettyneillä kasvoilla vielä hetken loistanut hymy ovat tipotiessään melko pian.

Vielä kun jalkaan juurtuneet crocsit ja löysät helleasut pitää vaihtaa asiallisiin työvaatteisiin (ellei satu olemaan tällainen jumppari, joka saa rauhassa levitä trikoo-housuissaan 😉 ) on kriisi valmis. Olo on epämukava, kun housunkauluksen yli hivuttautuu jotain tutisevaa ja sisäreidet kinnaavat toisiaan vasten.

Tästä seuraakin sitten helposti virheiden sarja, joka ei ainakaan edesauta ylimääräisten lomakilojen nitistämistä. Aamupala jätetään väliin, lounaalla syödään pari salaatinlehteä, monta kuppia kahvia, illalla vähän jogurttia… Kiukuttaa ja väsyttää, salille ei jaksa mennä. Arki alkaa heti aika nihkeästi. Lupaillaan, että huomenna sitten treenataan. Aamulla skipataan taas aamiainen, lounaaksi haetaan valmiskeitto, välipalaksi lomapullaa kahvihuoneessa… Illalla onkin niin nälkä, että jääkaapista tyhjennetään viimeisetkin herkut, hanaviinin jämät ja pakkasesta Jäätelöautolla tehtyjen ostosten rippeet. Sitten on taas huono olo, väsyttää ja turvottaa. Ja harmitellaan, kun pitikin lomalla syödä niin paljon herkkuja!

Olen ennenkin todennut, että jos sinulla oli mukavaa ja nautit, ei kannata jälkeenpäin harmitella. Ja vaikka vaa’an lukema nyt näyttäisi melko katastrofaaliselta, ei kannata ahdistua. Helpommin sanottu, kuin tehty, mutta usko minua! Luultavasti tuosta määrästä on puolet lähtenyt sunnuntaihin mennessä. Nesteet oikein lirisevät tiehensä ja silmäpussit sulavat kyllä, kunhan vain jättää ylenpalttiset herkut pois ja syö järkevästi. Mutta kyllä, syödä ja juoda pitää! Ei vain niin paljon sitä jäätelöä ja viiniä! 😉

Loman jälkeen paras apu turvotukseen ja lössähtäneeseen olemukseen on aloittaa tasapainoinen, terveellinen arki. Nukkua hyvin, syödä ravitseva aamiainen, syödä säännöllisesti päivän mittaan ja liikkua. Ja juoda! Muutakin kuin kahvia ja kalorittomia energiajuomia, joilla yrittää loman jälkeen pitää silmänsä auki.

IMG_0469[1]

Kevyttä oloa kevyestä ruoasta

En ole itse mikään pitkien paastojen tai Detox-kuurien fani, enkä ole koskaan suositellut kenellekään mitään mehupaastoja tai kalliita Detox-valmisteita, joita yritetään myydä kaikenlaisilla höpöhöpömainoslauseilla. Mutta!  Jos olotila on todella raskas ja pöhnäinen ja vatsa tuntuu tukkoiselta, ei tee yhtään hullumpaa kevennellä ruokavaliota päiväksi. Pois liha, kananmunat, lisäravinteet ja leivät. Paljon lehtivihreää, erilaisia salaatteja, parsakaalia, kasvissosekeittoa, luonnonjogurttia, marjoja, hedelmiä, pähkinöitä, kauraa tai leseitä ja öljyä. Paljon nestettä, esimerkiksi sitruunalla maustettua vettä tai vihreää teetä, joka on lämpimällä ilmalla ihanaa kylmänä!

Itse pidän tästä Clipperin vihreästä teestä, jossa on hyvä sitruunainen maku. Kannuun kiehautettua vettä ja teepussi pariksi minuutiksi. Halutessaan tätä voi makeuttaa luomuhunajalla tai inkiväärihunajalla, stevialla tms tai nauttia sellaisenaan. Viilennetään ja kaadetaan kurkusta alas pitkin päivää. Raikastavaa ja hyvää – oikeasti!

tee

Arki voi maistua erittäin hyvältä!

Vaikka Lidl miten kehottaakin elämään kuin viimeistä kesäpäivää ja vatsa vetäisi vielä useammat jäätelösatsit, on jossain vaiheessa palattava arkeen. Arjen ei kuitenkaan tule tarkoittaa mitään kuivaa kana-parsakaali-ruokavaliota, joka kyllästyttää jo ajatuksen tasolla. Nauti ruoasta arjessakin! Syö säännöllisesti, juo paljon. Nauti marjoista, joita on tällä hetkellä saatavilla ihan pilvin pimein! Valmista ruoat ennakkoon, niin et ensimmäisten työpäivien päätteeksi sorru väsyneenä noutopizzaan. Käytä saamasi ekstraenergiat hyvään treeniin. Ja nauti vielä valoisista, aurinkoisista aamuista tempaisemalla aamulenkille.

miee

Jos lintsailet aamiaisesta, koska aamulla ei ole aikaa sitä valmistaa, voit hyvin tehdä aamupalankin ennakkoon. Mahdollisuuksia on monia! Tuorepuuro esimerkiksi on aamulla ihan parasta, muhittuaan yön yli jääkaapissa! Laita syvään astiaan haluamasi määrä kaurahiutaleita, kourallinen tai kaksi marjoja tai hedelmiä, ruokalusikallinen rasvaa esim. soijalesitiiniä, öljyä tai pähkinöitä ja lorauta päälle vettä/maitoa/maustamatonta jogurttia. Mausta suolalla, hunajalla, kanelilla tms ja laita kylmään. Aamulla voit napata kipon pöytään, lätkäistä kylkeen vähärasvaista proteiinia ja haluamiasi lisukkeita (itselläni siitepölyä!) ja kauhoa mössön ääntä kohti. 
rak

 

Plus 0,5kg päivässä voi tehdä -0,5kg viikossa !

Puoli kiloa karkkia? Puoli kiloa sipsiä? Puoli kiloa suklaata? Puoli kiloa leipää? Tekeekö tiukkaakaan?

IMG_0536[1]

Niin se vaan tuntuu olevan helppoa monelle! Puhumattakaan puolesta litrasta jäätelöä. Ha, helppo nakki! Sitä  voi allekirjoittanutkin kuokkairmeli vetää hyvin. Ja vaikka litran törpön. Ei tuota minkäänlaisia ongelmia!

Mutta puoli kiloa kasviksia tuntuu olevan monelle liki yhtä vaikea haaste, kuin litran vesikannun kumoaminen yhden päivän aikana.

Ruokapäiväkirjoja tutkiessa en voi kuin ihmetellä, missä marjat, hedelmät ja kasvikset ihmisten lautasilta luuraavat. Missä ovat kaikki värit ja tuoreet ihanat maut? Kauppojen vihannesosastot pullottavat erilaisia kasviksia ja kiireisempi voi ostaa kasviksensa pakastealtaasta. Pulaa ei kuitenkaan tarjonnasta pitäisi olla.

Suomalaisten ruokailutottumukset ovat fitnesshulinoiden myötä selkeästi muuttuneet. Ainakin sillä tasolla, missä itse operoin. Ollaan vähän tietoisempia ruoka-asioista ja tiedetään, millainen lautasmallin mukainen ruoka-annos on. On kuitenkin edelleen todella yleistä, että syödään jättilautasellinen  jauhelihaa ja makaronia tai kinkkukiusausta. Niin. Siinä se. Ilman mitään lisärehuja. Ainoa väri saattaa olla lautaselle turskautettava ketsuppi.

On jotenkin surullista, että kasviksia, marjoja ja hedelmiä täytyy oikein piilottamalla piilottaa ruokiin. Aikuisetkin ovat toisinaan yhtä ennakkoluuloisia, kuin pikkupirpanat ja markkinoille täytyy tuoda jotain punajuuri-lehtikaali-mango-mansikka-banaani-jogurtteja (ilman paloja) että saadaan kasviksia karttavat A-luokan lihansyöjät ja sokerihiiretkin mussuttamaan jotain kasviperäistä edes kerran päivässä. Ja kun tutkii ravintosisältöjä, on niissäkin mahtavissa kasviperäisissä jogurteissa kilo sokeria, mansikkaesanssia ja 0,8% aitoa banaania ja lehtikaaliuutetta.

IMG_4868[1]

Jos jotain ravitsemussuosituksissa tulisi muuttaa, niin kasvisten määrä. Sen saisi kerralla hilata kaksinkertaiseksi! Ehkä sitten nirsoimmatkin rehunvälttelijät söisivät sen puoli kiloa. Minun mielestäni se puoli kiloa päivässä on yksinkertaisesti naurettavan vähän!  Niin vähän tulee syötyä ehkä jonain harvinaisena pöhnäsunnuntaina, kun on edellisenä iltana hörpitty liian paljon kuohuviiniä. Eli harvoin (mutta todennäköisesti huomenna…) Omaan kaaliin ei vaan mene, miten sen määrän alas saaminen voi olla niin hankalaa. Mutta niin. Onhan joidenkin mielestä hankalaa juoda puoli litraa vettä, mutta iso olut tai siideri kulahtaa kyllä kurkusta pikavauhtia.

Arvioin, että normaaliarjessa perusmääräni kasviksia, marjoja ja hedelmiä on varmasti yli 1kg. Päätin sitten eräänä päivänä punnita ihan mielenkiinnosta jokaisen rehun, jonka päivän aikana suuhuni tungin. Tuloksena 1,6kg. Kaloreissa se teki n. 466kcal, 75g hh, 19g proteiinia ja muutamaN hassuN grammaN rasvaa.  Miettikää, miten paljon tuolla kalorimäärällä saa syödä! Mahan pinkeäksi! Vertailun vuoksi: lähes vastaava kalorimäärä tulee alle 100g annoksesta suklaata (rasvaa 30g) tai 140g pastasta…. Että huom huom, painonpudottajat, ei niitä kasviksia turhaan kehoteta lisäämään.

Niin ja tajusinpa, että tuohon määrään en edes laskenut papuja, kikheneitä sun muita härpyleitä, joita syön. Mutta kyllä, rehut maistuvat! Ja syön niitä rajoituksetta, juuri niin paljon kuin maistuu.

Olen nyt syönyt taas pelkästään kasvisruokaa. Viime viikolla maistoin kerran jauhelihaa, kun sitä kotitekoisessa pizzassa oli ja siinäpä se. Päätin silloin -14 kisadieetin jälkeen, että vähennän lihasyöntiä roimasti tai lopetan kokonaan ja siitä lihankäyttö on vähentynyt ja vähentynyt, kunnes nyt taisi jälleen lopahtaa. Kanaa saatan silloin tällöin syödä. Kokoliha on tullut kahtena viime kertana ulos, joten sitä kohtaan intressit ovat 0. Minulla on ollut pitkään erilaisia pulmia vatsan kanssa, joiden syytä olen arvuutellut. Vilja on ollut melko selkeä, mutta sen lisäksi turvottelua ja tukkoista oloa on tuntunut aiheuttavan joku muukin. Lihan poisjättämisen jälkeen vatsani on voinut paremmin kuin aikoihin! Olo on kevyempi. Ja toki mielikin. Koska on tässä nimenomaan se eettinen näkökulma taustalla. Vegaaniruokavaliota olen kokeillut, mutta se ei ole oma juttuni.

Ja kappas, niin vain on vyötäröltä humpsahtanut jonnekin -3cm, alavatsalta yli 5cm. Sisäreidestä 1,5cm ja lantiolta 1cm. En ole muuten itseäni mittaillut, mutta nyt kun vatsa näytti aivan erilaiselta ja olo tuntui jotenkin sulaneelta, oli pakko kaivaa mitta esiin. Parasta on, etten ole nillittänyt ruoan suhteen vaan syönyt kyllä joka viikko esim gluteenitonta pizzaa, karkkia tai jäätelöäkin yhtenä päivänä viikosta. Ja maistellut aika antaumuksella valmistujaisjuhliin tekemien leipomusten taikinoita… Ruokahalu ei ole ollut aina kummoinen, koska stressi teki paluun takaisin, mutta olen silti pitänyt kiinni säännöllisistä ateriarytmeistä ja syönyt 5 kertaa päivässä 3h välein. Aamulla herää nälkään ja nälkä iskee aina sopivasti ruoka-aikana. Se on hyvä juttu.

IMG_7239[1]

Lautaselta on nyt löytynyt aika paljon soijaa eri muodoissa, papuja ja kikherneitä. Tein tuossa myös aivan järkyttävää, oksennukselta maistuvaa soijakastiketta tummasta soijarouheesta. Pitää hieman palautella soijakokkailun ja -kikkailun taitoja mieleen, ettei aina tulisi ostettua valmiita soijatuotteita. Ja kaivaa naftaliinista parhaat tofureseptit.

Gluteenitonta pizzaa
Gluteenitonta pizzaa

Moni on aina huolissaan proteiininsaannista, kun syödään kasvisruokaa. Munia ja maitotuotteita käyttävien ei proteiinin saantia tarvitse kummemmin miettiä. Oma proteiinisaldoni eiliseltä näytti askelmieni mukaan kohtuullista 125g, joka tarkoittaa kohdallani 1,95g/kg/vrk. Eikä proteiininsaanti ole ongelma vegaaneillakaan. Fitnesspiireissä syödään edelleen ihan tolkuttomasti liikaa lihaa. Lihaa tungetaan huolestuneina kasvuikäisten napaan ja koulujen kasvisruokapävistä nostetaan vanhempien taholta hirveät mekkalat. Kasvisruokavaliosta ja kasviperäisistä proteiininlähteistä tarvittaisiin selkeästi enemmän tietoa. Ilman lihaa pärjää paremmin kuin hyvin.

Kuinka paljon itse syöt lihaa päivässä? Entä viikossa? Tai vuodessa?

Tsekkaa vanhemmasta blogikirjoituksestani, kuinka paljon keskivertosuomalainen vs. keskivertobodari syövät. http://fitever.fitfashion.fi/2015/09/10/maistuisiko-4725kg-lihaa/

IMG_5146[1]