Fitness-beibeilyn sietämätön keveys

Kiirettä piisaa, mutta mikäpäs se olisikaan dieetillä mukavampaa, kuin nopeasti etenevä aika! Paitsi sitten kun huomaa, että viikot vain vähenevät ja vyötäröllä tutisee edelleen ihraa. Sitten ehkä toivoisi, että se aika olisi ollut hitaammin etenevää sorttia… 

IMG_2073[1]

Dieetti on sujunut hyvin. Paino raksuttaa alas tasaisesti ja on löytynyt oma hyvä rytmitys ja tapa toteuttaa hommaa. On myös löytynyt toimivia kikkoja, miten junnaavan painon saa liikkeelle, joten mieli on pysynyt korkealla. Ja olo on mukavan kevyt! Kappas vain, kun painoakin on tullut liki 13kg alas viime vuoden loppukesästä.

IMG_2125[1]

On mukavaa seurata itsessä tapahtuvia muutoksia dieetin edetessä. Milloin läski muuttuu löysäksi pullataikinaksi, milloin kroppa on niin kireä, että mistään ei saa kiinni. Välillä näytän vinttikoiralta, kun kylkiluut haluavat näkösälle ja välillä alavatsa pömpöttää kuin olisi jälkikasvua tulossa. Tänään minua ovat hauskuuttaneet tutisevat allit ja venyteltävissä oleva vatsanahka. Uuh. <3

Olisi maistunut minullekin!
Olisi maistunut minullekin!

Toki hihkun tyytyväisenä niinä aamuina, kun kunto näyttää kiristyneen tai poseeraukset eivät ole kuin suoraan jostain nykytanssiperformanssista, mutta suurinta onnistumisen fiilistä ja iloa olen saanut omassa mielessä tapahtuneista muutoksista. Mennään neljäkin kuukautta taaksepäin ja  päiviin kuului aamusta iltaan jonkinlaista stressiä tai asioiden pyörittelyä ja vatvomista ”Ei mulla oo tarpeeksi lihasta, ei mulla oo tarpeeksi hyvä fysiikka. En mä saa noita etureisiä kuntoon. Voi ei, ei noista pohkeista tule mitään” No voi yhyy. Jää kotiin.

Tuolloin sähläsin muutenkin koko ajan jotain. Tavarat olivat pahemmin hukassa kuin koskaan, aina kiire ja ne hanskat joissa homman kai kuuluisi olla olivat erittäin tehokkaasti hukassa.

Onkin ollut aika mahtavaa huomata, että nuo ajatukset ovt väistyneet ja tilalle on tullut rento, luottavainen ja utelias fiilis. En ole miettinyt kuntoa juuri lainkaan, ainakaan sillä tavalla negatiivisessa mielessä. Olen jopa poseerannut tuossa peilin edessä ja ollut aidon riemastunut, että hei kyllä jotain on saatu aikaan ja eihän tuo paketti ihan toivoton ole. Kenties minulla ei ole tarpeeksi kilpailuviettiä, kun en joka päivä nipistele itseäni ja piiskaa tekemään vielä vähän ekstraa ja stressaa sitä mitä muut tekevät. Enpä tosin herää joka aamu silläkään asenteella, että minä lähden voittamaan. Herään rentona. Vailla suurempia odotuksia. Mutta se sopii minulle. Olen äärimmäisen tyytyväinen tähän tilaan, jossa fitness-harrastus rullaa muun elämän vierellä ja taustalla, eikä pidä enää ykköspaikkaa ja valtaa ajatusta kaikelta muulta. Ja mitäpä sitä stressaamaan! Kisoissa voi pärjätä minkänäköisellä kunnolla vain. (No, ei nyt ehkä kuitenkaan  tuolla viimekesäisellä Ms. Kuohariplösö 2013-lookilla.) Saatan hyvin tipahtaa jo esikarsinnasta tai sitten päästä karsintakierrokselle. Kuka tietää! Itse en ainakaan viime kilpailujen perusteella osaa arvioida ollenkaan, voisinko olla tuomareiden mieleen. Ja kun kuntokaan ei vielä tuolta rasvan alta pilkistä täysin esiin, niin mitäpä sitä veikkailemaan. Lavalle viedään se paketti, mikä saadaan syksyyn mennessä tehtyä. Ja se on joko hyvä tai sitten se ei ole hyvä. Voi olla, että etureidet ovat naurettavat ruppanat tai sitten ne ovat samanlaiset kuin muillakin tytöillä. Itse olen tällä hetkellä varsin tyytyväinen omaan kroppaan. Lihasmassaa haluaisin tahkota kovasti lisää, mutta yleisolotila miellyttää. Ja se on muuten kiva fiilis. Ihanaa kun ei näe pelkkiä kehityskohteita siellä täällä, vaan ihan kivoja ja miellyttäviäkin juttuja.

 blog  

Näin sen homman pitääkin mennä. Rennosti. Niin, että on mukavaa. Ja minulla on nyt esim treeneissä paljon mukavampaa kuin hetkeen. Oli olo, että PITÄÄ tehdä ja tavoite mielessä ahertaa. Nyt sielläkin on se fiilis, että tekisin tätä muutenkin, nyt treenataan ja nautitaan ja syksyllä katsotaan, mitä on saatu aikaan.

Varmaankin tämä mielen rentoutuminen ja se seikka, että olen tainnut olla jopa pari viikkoa täysin terve ja pärjännyt mukavasti allergialääkkeiden ansiosta töissä, ovat kyllä piristäneet mieltä. Olen ollut nyt joka päivä todella hyvällä tuulella, energinen ja täynnä intoa. Kaikki tuntuu taas niin mielekkäältä, sydämessä roihuaa sillä tavalla mukavasti. Höyhenenkevyttä, ai että! Tsirp tsirp!

Tällä viikolla treenit sujuivat mukavasti, mutta lepopäivien pitäminen on kyllä ollut hankalaa. Haluaisin vaan olla koko ajan tuolla treeneissä tahkoamassa, mutta sillä nei mennä kyllä eteenpäin, että jätetään lepääminen sikseen. Tällä viikolla tuli harjoiteltua poseerauksia kolmeen otteeseen ja nyt tuli sellainen fiilis, että on kyllä pakko alkaa tahkota sitä vielä lisää. Ihan päivittäin vaan kengät jalkaan. Tänään olimme tiimin kanssa treenailemassa kävelyitä. Asennot napsahtelivat mukavasti kohdalleen, mutta edelleen pitäisi saada pehmeyttä ja keimailua. Vielä tuo liikkumiseni on vähän sellaista Nipsulla on vakavia pakkoliikkeitä-tyyppistä ja terävää ja huojun siellä jossain 180cm korkeudessa kuin lipputanko, mutta jospa sitä saa korjattua… Jospa. Tänään en sentään näyttänyt kouluratsulta. Johtuen ehkä siitä, että jalat eivät liikkuneet senkään vertaa kevyesti…

Nyt onkin sitten Rauhansalon akka ilmoitettu syksyn karsintoihin. Ei lainkaan huono tällaiselle 175cm pitkulalle tuo uusi +170cm luokka! Ainoa miinus, että sehän on sitten kisoissa tietenkin ihan viimeisenä luokkana. Ja nyt kun kilpailijoita on varmaan vielä enemmän niin… Olen perinteisesti sellainen päivän aikana nesteytyvä/turpoava, joten pidetään peukkuja, että eivät vatsapalat katoa pöhön alle…Nyt vain kovasti korkokenkätreeniä ja kisabikinien odottelua. Varsinaiset kisabikinini tulevat Sahara Beauty & Designilta, mutta viime viikolla törmäsin todella edulliseen Proud Bikinis-sivustoon. Sieltä tilasin sitten itselleni kuvauksissa käytetyt bikinit hintaan 45e. Eivätkä olleet mittatilausbikinitkään, saati kengät korkeissa hinnoissa. Joten jos etsit kisabikineitä ja puret jo valmiiksi kynsiä bikinihintojen kanssa, tsekkaahan sivut! 

Proud Bikinis
Proud Bikinis

 

 

Houston, meillä on ongelma.

Mikä on bikini fitnessin hankalin puoli? Treenaaminen? Ei. Ruoan punnitseminen. E-ei. Herkuista kieltäytyminen. Nope.

Poseeraaminen. Voi pyhä Sylvi! 11,5cm korkokengät jalassa pitäisi pystyä kävelemään. Vääntäytyä erinäisiin asentoihin. Ja näyttää vielä viehkeältä. Tuoda ne vartalon parhaat puolet esiin. Sääli, että minä näytän enimmäiseen Quasimodolta tai siltä, että toinen puoleni on halvaantunut ja käsi on mennyt spastiseksi.

IMG_5910

 Kävimme valmentajani Heidin kanssa treenailemassa poseeraamista keskiviikkona. Sain aivan äärimmäisen hyvää palautetta!! Muun muassa kommentit: ”Hevosmaista kopsuttelua” ”Näytät ihan kouluratsulta” ”Ei tosta pitäis kuulua mitään ääntä” ”Nyt sä veuhdot kuin tuulimylly” Eikö tästä voikin päätellä, että oikein oli soljuvaa ja omaperäistä? Ja täytyy myöntää, että käännökset näyttivät nimenomaan piaffen ja laukkapiruetin yhdistelmältä. Success!! Eikö sen siltä kuulukin näyttää, mitä hä?

Kävelystäni lähtee enemmän ääntä, kuin ruokalaan kirmaavien ala-astelaisten jaloista. Katse harittaa minne sattuu, työnnän leukaani alas, jolloin saan hetkessä loihdittua kisalookiini upean kaksoisleuan. Pitkät jalat on vaikea sijoittaa ja ilmiöstä tulee mieleen Bambi on Ice. Varsinainen spektaakkeli siis luvassa! Jos jossain onnistuin, niin onneksi takaposeeraus sujuu. Harmi, että en voi kävellä lavalle takaperin ja tehdä pelkästään takaposeerauksia kääntyen oikealle.Eikö olisi mitenkään mahdollista muuttaa lajin sääntöjä? Ei ketään kuitenkaan kiinnosta mikään muu kuin se perä, niin lopetetaan teeskentelyt ja jätetään tekohymyt. Pyllyä vaan niin pitkälle kuin lähtee!

babOlen tässä mietiskellyt syitä sille, miksi olen jatkuvasti pikkuflunssassa. Kai sitä on sitten niin uppiniskainen, että ei halunnut nähdä selvää yhteyttä… Siitä asti, kun olen ammatikorkeakoulussamme opiskellut, on minulla ollut paljon sairasteluita. Kai siihen on jo tottunutkin, että aina nokka vuotaa. On ollut pitkäkestoisia ylähengitystieinfektioita ja jokikinen kiertopöpö, mikä on jyllännyt aina norosta lähtien. Syksyllä jouduin jättämään työharjoittelun kesken, kun oireilin niin pahasti sairaalan tiloissa, jotka olivat menossa käyttökieltoon. Kesti viikkoja, ennen kuin olo normalisoitui. Olin ihan zombi. Kuola valui suusta, en pysynyt valveilla, en meinannut jaksaa kävellä kotiin ja puhti oli täysin poissa. Lisäksi ääneni paksuuntui ja kuumeilin.

Työpaikkani on myös vanhahkossa rakennuksessa, jossa on selkeästi sisäilmaongelmaa. Olen ollut joulun jälkeen vähän väliä flunssassa, mutta pohtinut ihan kaikkia muita syitä, kuin tuota sisäilma-asiaa. Jos kehoni onkin happamoitunut! Jos olenkin vain ylirasittunut! Pitääkö nyt hankkia siitepölyjauheet, uuttaa pakuria ja valella itseni MCT-öljyllä?

Perjantaina oli todella oli kostea ilma. Aivan samanlainen kuin syksyllä, saadessani aamuaerobisia taaplatessa voimakkaan reaktion: hengitys vaikeutui, veret tulivat nenästä ja oksensin lenkkipolulle. Lähdin aamulla seitsemän aikaan ohjaamaan asiakkaan ja toki olo oli matalapaineen vuoksi hieman nuupahtanut. Kuitenkin ääni oli niin kirkas, kuin tällaiselta nasaaliääniseltä tenavatähdeltä voi odottaa, eikä yleisolossa ollut mitään erityistä vialla. Lähdin myöhemmin iltavuoroon ja töihin päästessä olin jo aivan pirteä. Ensimmäisen puolituntisen aikana kuitenkin ääneni alkoi puuroutua, minulle tuli todella heikko olo ja silmät alkoivat lupsahdella kiinni, vaikka samalla palvelin asiakkaita.

Meni hetki ja alkoi älytön kutina. Ensin kuumotti käsivarsia, sitten takaraivoa ja poskea. Kohta kuumotus levisi kaulaan saakka ja peiliin katsoessa havaitsin, että kaula punotti oikein kunnolla. Sukkahousujen läpi näkyi monta punottavaa laikkua. Riensin äkkiä apteekkiin hakemaan allergialääkettä ja käsien kutina lakkasi hetkeksi. Pian kuitenkin rystyset alkoivat punottaa, päätä särkeä ja olo muuttui kuumeiseksi. Vaikea sanoa, mikä kuumetilanne todellisuudessa oli. Työpaikan elohopeamittari näytti ennen kainaloon työntämistä yli 37 astetta ja kainalossa hengailun jälkeen huikeat 42. No, luonnollisesti tuo 42 ei ihan tuntunut todelliselta lukemalta, mutta kyllä selvästi oli lämpö noussut, kun posket helottivat ja kylmät väristykset menivät läpi selän. Ei siis auttanut muu, kuin lähteä kotiin ja hakea tuhdimpia allergialääkkeitä.

IMG_1445[1]

Että sellaista hupia! Muistossa vain ovat ne ajat, kun surkuttelin tuttavani oireilua ja jatkuvaa kipeilyä hänen läpihomeisessa työpaikassaan. Silloin mietin, että kylläpä olisi kamalaa, kun osuisi omalle kohdalle ja kiittelin sitä, että kehoni ei reagoi helposti tällaisiin asioihin.

Hieman kaventaa työskentelymahdollisuuksia ja tekee elämästä hankalampaa. Oireet ovat pahimmillaan todella rajuja. Kyllä perjantainakin säikähdin, että mistä ne nyt niin rajusti hyökkäsivät päälle? Viime työvuorossa ei ollut mitään erityistä. Toki nenä vuosi ja muuta perusoireilua, mitä aina on ollut, mutta ei todellakaan mitään tämän kaltaista. Ja vasta jouduin sanomaan valmentajalle, että en voi enää appelsiinia syödä, kun saan siitä ihottumaa.

Oireet rauhoittuivat tällä kertaa aika nopeasti kotiinpääsemisen jälkeen. Mutta kyllä oli koko illan ihmeellistä kuumottelua iholla, kutinaa ja sellaista oloa, että happi ei kulje kunnolla lihaksiin. Hyh.

Tänäänkin oli kosteaa, mutta ei se estänyt tekemästä perinteikästä sunnuntaista loikkatreeniä. Pitää nauttia niistä, kun niitä vielä riittää. Kyllä oli taas lystiä! Portaita ylös ja alas, tasamaaloikkia ja vetoja. Vedot olivat jälleen oma suosikkini koko treenissä! Hyvin lähtivät, vaikka räkä vähän nenästä tirskuikin. Treenin jälkeen lähdettiin vielä äidin ja sisarusteni kanssa salille ja uimaan. Itse tein kevyttä käsijumppaa ja en nyt kovin sataa metriä saanut uitua. Mutta kyllä tuli taas liikuttua ihan kiitettävästi ja kropastakin sen huomaa. Voisin syödä ihan mitä vain ja ihan miten paljon vain! Haaveilen jo tankkauspäivästä, joskaan sellaista ei varmaan lähitulevaisuudessa ole luvassa näillä ruokamäärillä. Vaan kyllä maistuisi pannukakku ja riisipuuro!! Mmmmmmm……

IMG_1521[1]

IMG_1502[1]