Kuka väitti, että huomenna on parempi päivä?

Kaikilla meillä on joskus huonoja päiviä ja omat vastoinkäymisemme. Välillä murheet ovat pieniä, kuten tyhjentynyt pyöränkumi, koirankakka lenkkarinpohjassa tai vastatuuleen pyöräily tihkusateessa Bruno Marsin Lazy Songin soidessa säristessä korvanapeissa (kyllä, se on edelleen kauhuskenaario). Välillä sitten taas jotain isompaa, mihin käsityskyky ei meinaa edes riittää. Tai sitten on päiviä siitä pienen harmin ja maailmanlopun väliltä. Tyypillistä kuitenkin on, että aina kun sattuu jotain isompaa, sitä havahtuu huomaamaan, että hei kaikki on muuten aika himputin hyvin ja miksi ruikutin jostain niin pienestä. Kunnes taas elämä tasoittuu ja pienetkin harmit voivat tuntua isoilta. Näin se menee.

Tällä viikolla on ollut vähän jos jonkinlaista vastoinkäymistä,  ja elämänkriisiä, joilta en voinut välttyä, vaikka olinkin linnoittautunut kolmeksi päiväksi Tampereelle erikoistumisopintoihin. Sen tarkemmin erittelemättä : oli vähän kaikenlaista isompaa murhetta. Ja sitten sellaista pienempää harmia. Pienempänä harmina lueteltakoon se, että on muunmuassa aika tympeää huomata reissussa, että pussi, jossa on hiusharja, hammasharja tahnoineen yms on kadonnut ja olet menossa suihkuun ja iltapuulle. Majapaikkasi vastaanotto on kiinni ja kello muutenkin paljon. Pakko odottaa aamuun, että vastaanotto aukeaa. Katastrofi mennä nukkumaan märillä kampaamattomilla hiuksilla, koska kuivaajaa ei ole, joten ei hiustenpesua siis. Laitat kellon soimaan. Et saa unta vaan pyörit sängyssä. Jossain joku tamppaa jaloillaan ja huutaa kuin viimeistä päivää. Jysk jysk jysk, kälä kälä kälä. Pyörit aamuyöhön saakka sängyssäsi ja aistit miten hiukset rasvoittuvat ja menevät takkuun. Aamulla heräät – olet nukkunut pommiin. Mitä ei tapahdu juuri koskaan. Yrität sukia rasvaista takkukasaa, jota hiuksiksi sanotaan ja huljuttaa koirankakan makuista suutasi hanavedellä. Äkkiä aamupalalle ja vastaanottoon, että ehtii vielä koulutukseen. Onni onnettomuudessa, tavarat ovat löytyneet ja saan harjani takaisin, kamppeet kasaan ja itsenikin suittua siihen kuntoon, että kehtaan poistua ihmisten ilmoille. Ei siinä mitään, ihan tällaista pientä. Illalla sitten vähän isompaa ahdistusta ja mielipahaa ja maailman kriisiä, mutta hei. Huomenna on parempi päivä! Niiin se oli uskoteltava.

Ja siltä se todella tuntui. Toiveet oli ladattu keskiviikkoon. Seuraava päivähän kun on aina uusi mahdollisuus tässä elämässä.  Päivä alkoi aivan vallan mukavasti ja sujui töissä rattoisasti. Ihania asiakkaita, mukavaa tekemistä, hyvä työtahti. Kello oli 18 ennen kuin huomasinkaan. Rahkapurkinkannattelijan kanssa viestiteltiin ja sovittiin yhdessä tuumin, että skipataan sali ja ollaan vain ilta kotona. Ehdotin, että voisin hieroa ja kokeilla oppimiani tekniikoita lannerangan manipulaatiosta. Ajattelin myös, että ehtisin aloittaa piparitalopuuhat ja fiilistellä joulua. Tyytyväisenä marssin parkkipaikan ohi kauppaan ja hain tarvitsemani. Hemmottelin itseäni myös proteiinipatukalla ja sitä tyytyväisesti nikertäen marssin parkkipaikalle. Kun siinä suuntasin putkikatseeni suoraan eteenpäin, menin ihmetyksen valtaan. Enkös minä jättänyt autoni tähän…? Pieni päänkallistus oikealle ja toden totta, olinhan minä jättänyt auton siihen. Mutta ei se kyllä enää ruudussaan ollut.

Automme rötkötti keskellä marketin parkkipaikkaa poliisinauhat ympärillään, kiinni toisessa autossa. Söin patukkaani ja tuijotin. Toisessa kädessä Audin avaimet, valmiina avaamaan oven. Ensin aivoissa kävi vain tyhjä humina. Sitten ajatukset alkoivat laukata, mitä hemmettiä tässä on tapahtunut, olenko minä unohtanut käsijarrun, mitä olen tehnyt. Nopealla vilkaisulla kuitenkin huomasin, että ei ole nyt omia kämmejä tämä, kiitos siitä jollekin spagettimonsterille. Huh. Soitto hätäkeskukseen ja siitä poliisille, josko joku valottaisi minullekin, mitä on tapahtunut. Mitään tietoa haverista ei ollut tullut ja siinä se auto köllötti poliisinauhoin koristeltuna. Hyvää Joulua vain. Miehelle pikaista viestiä, että Audi on sitten paskana, kiitos hei en voi nyt soittaa ja sitten jutustelemaan poliisimestarin kanssa. Lupsakka oli poliisisetä, melkein alkoi naurattamaan. Eivät olleet saaneet meitä kiinni, koska auto on miehen nimissä ja hänellä salainen puhelinnumero. Ja itse olin siinä 10m päässä töissä autuaan tietämättömänä asiasta. Mutta niin, poliisi siinä sitten kertoi puhelimessa, että mikä on homman nimi. Joku oli siis parkkipaikalla ”hieman kaahannut”. Epäselväksi jäi, oliko ko. kuljettaja selvinpäin vai ei, mutta rikostutkinnasta poliisi ainakin puhui. Olihan siinä auto aika muikeasti mällätty. Onneksi tekijä oli poliisilla tiedossa. Ei siinä, rakas aviomieheni sitten kurvasi paikalle anopilta saadulla laina-autolla (kiitos <3) ja alkoi asian selvittely. Soittoa vakuutusyhtiöön, soittoa hinauspalveluun… Hinausukkeli siinä vielä tuumi puhelimessa, että kai se nyt on ajokuntoinen, jos on vain parkkipaikalla kolahtanut. Alkoi jo vähän hymyilyttämään. Audista osat pitkin parkkipaikkaa, merkkikin jossain metrien päässä keulasta. Tervetuloa katsomaan, näet sitten. Siinä yhdessä killiteltiin rakasta autoamme. Ja hinuri totesi tullessaan, että kannattaa ottaa kaikki irtain pois, tuskinpa tämä auto kotiin tulee. Jotta lunastukseen män! Sanotaanko näin, että kyllä siinä hieman alkoi tatti kasvaa otsaan ja mieli mennä paniikkiin, että miten hemmetissä liikun töihin, hoidan kotikäynnit ja tehdään yhtään mitään. Viikonlopuksikin reissu tulossa. Ja miten korvaukset ja ääääääh. Saadanko enää näin ihanaa autoa, joka oli aivan huippulöytö. Ja sitä vielä laitettukin vasta ja juuri toissapäivänä katsastettu. Perhana. Otti myös niin paljon kupoliin, että illan suunnitelmat menivät aivan plörinäksi. Työni loppuivat kuudelta ja kotona olin sitten yhdeksän jälkeen. Nyt on sitten hirmuinen soitteluselvittelylausuntorumba käynnissä. Onneksi on laina-auto ja ilmeisesti saadaan vara-autokin käyttöön. Eli kyllä se siitä.

audi

Mutta kyllä vähän jo naurattaa. Ilmeisesti kaikenlainen harmi tulee aina ryppäissä. Tämä oli jotenkin piste i:n päälle. Ainakin loppui turhasta rutina taas kuin seinään. 😀 Onni onnettomuudessa, että ei ollut oma moka ja toisen auton kuljettajaa nyppii ehkä kevyesti enemmän.

Hieman jännityksellä aloitin tämän päivän. Toivotaan, ettei esim taivas tipahda niskaan. Toivottakaa minulle lykkyä!

Teet elämässäsi kaiken väärin!

Olet varmasti joskus törmännyt Iltalehdessä tai muussa laatujulkaisussa kohuotsikkoon, joka herättää sinut huomaamaan, että olet AINA kuorinut sipulin väärin, laittanut vessapaperin väärin telineeseen tai hengittänyt väärin? Minä ainakin olen. Ja seuraavaksi haluaisinkin kertoa, että sinä olet tehnyt AINA kaiken väärin. Ja tulet jatkossakin tekemään kaiken AINA väärin.

Tiesitkös sitä?

IMG_2528[1]
Virhe: peilikuva Virhe: olet itse kuvassa Virhe: pullistelet Virhe: shampooteline näkyy

Ja hei älä ala yhtään pullikoimaan vastaan, tämä on tosiasia. Teitpä mitä teit, se on aina väärin.

Päivität facebookiin parisuhdeasioitasi. Parisuhteesi on huono.

Et päivitä parisuhdeasioita. Parisuhteesi on huono.

Käytät hymiöitä. Et osaa ilmaista itseäsi muuten.

Postaat inspiraatiokuvia. Olet mielikuvitukseton.

Laitat omia mietteitäsi. Olet wannabe Paulo Coelho

Laitat positiivisia juttuja. Olet tekopirteä

Laitat negatiivisia juttuja. Olet masentava

Kehut itseäsi. Hyi, itsekehuko täällä haisee?

Ylipäätään käytät facebookia. Sinulla ei ole parempaa tekemistä.

Et käytä facebookia. Sinulle ei varmaan koskaan tapahdu mitään.

Treenaat salilla. MISSÄ TOIMINNALLINEN TREENI!

Teet toiminnallista. Miksi et tee eristäviä!

Käyt BodyPumpissa. SE ON NIIN TURHAA!

Juokset. Se polttaa pakaralihakset ja on turhaa!

Uit. Se on tylsää ja tehotonta.

Hiihdät. Pula-ajan harrastus.

Et harrasta muuta kuin liikuntaa. Elämäsi arvot ovat vinksahtaneet.

Harrastat fitnessurheilua. Elämäsi arvot ovat todellakin vinksahtaneet. Narsisti.

Et liiku tavoitteellisesti. Olet laiska, etkä lainkaan kunnianhimoinen.

Olet vegaani. Hihhuli

Olet kasvissyöjä. Mikset ole vegaani! Maito on murha!

Syöt lihaa. Olet murhaaja.

Käytät sokeria, OMG valkoinen myrkky, tapat itsesi.

Käytät makeutusainetta. OMG myrkkyä, tapat itsesi.

Käytät suolaa. OMG myrkkyä, tapat itsesi.

Juot kahvia. OMG myrkkyä, tapat itsesi!

Et juo kahvia. Oletpa lapsellinen.

Laitat teehesi maitoa. Pilaat hyvän teen.

Laitat paistetulle kananmunalke ketsuppia. Oksettavaa, siihen laitetaan sinappia

Et pidä Kummelista. Olet huumorintajuton

Naurat vauvavitseille. Olet sairas

Olet lapseton. Et voi tietää mitään elämästä.

Olet vanhempi. Sinua kiinnostavat vain lapsijutut.

Sinulla on koira. Se on lapsen korvike ja haisee.

Sinulla on kissa. Se on tylsä lemmikki ja haisee.

Sinulla on kultakaloja. Rääkkäystä pitää niitä akvaariossa.

Teitpä mitä teit, aina löytyy joku, jonka mielestä teet vääriä asioita tai väärin ne asiat, mitä teet.

Keskity omaan elämääsi ja anna muiden kouhottaa. Teit mitä teit tai olit tekemättä.

IMG_8120[1]

Krhm. Olenhan huono nukkumaan muutenkin, joten näin nyt sitten kävi. En malttanut pitää tahmatassujani erossa näppäimistöltä ja täällä minä nyt sitten näköjään taas olen.

Ihmismieli se on sitten kumma! Heti kun jäin blogitauolle, alkoi mielessä virrata ihan hirveästi asiaa ja inspiraatiota.  Yhtäkkiä ne kaikki kadoksissa olleet sanat putkahtivat mieleen. Jo päivässä tuli oikein ikävä tänne blogin pariin! Huvittavaa, sillä suoraansanottuna, kuten viime tekstissäni mainitsin, blogi on lähinnä ahdistanut tuolla mielen perukoilla keväästä lähtien. Ja aivan puhtaasti ajanpuutteen vuoksi. Ja siinä onkin sitten vaikea repiä mitään inspiroivaa ajatustakaan ihan näytölle saakka, kun ei vaan ole tuntunut ehtivän. Siksi ajattelin, että blogitauko voisi todellakin tehdä terää ja harkitsinkin sitä useamman kuukauden. Se ei siis ollut mikään hetken välähdys, että ahaa, nyt pistetään homma kuoppaan ja jäihin. Ajattelin, että blogitauon pitäminen toisi jotenkin helpottavan ja kevyen tunteen, mutta ei suinkaan! Siitä asti olen miettinyt blogia päivittäin ja tullut välillä oikein sellainen haikea olo, että äh, mihin minä nyt nämä kaikki jorinat kanavoin. Tilannetta oikein korosti se, että olin viime viikolla yksin kotona, eikä tuo ruttunaamamme Ruho juuri jaksanut pulinoitani kuunnella.

Onhan se nyt vähän noloa tehdä comeback kun parin kuukauden talviuneksi suunniteltu tauko kesti vain viikon. Koska tokihan suunnitelmissahan oli palata estradille uuden vuoden vaihtuessa ja tietenkin spektaakkelimaisesti, fanfaarien soidessa, repullinen täynnä uusia tekstejä, kuvia ja kaikenlaista vipinää. Mutta hei, minkäs teet. Tämän blogin suhteen kun on vapaat kädet olla juuri niin tuuliviiri, kuin huvittaa, niin ai himpura, minähän olen!

Eli anteeksi te, jotka teitte surutyötä ja kuljitte surupuvuissanne ympäri pitäjiä. Ja anteeksi teille, jotka olitte tyytyväisiä, että no viimeinkin tuo sulkee suunsa. Voisinpa todetta, että ähäkutti. Tämä on liian hauskaa.

IMG_5751[1]