Ryhti kuntoon valjailla?

”Selkäspesialisit suosittelevat”

”Auttaa pitämään ryhdin ja hengittämään!” 

” Korjaa ryhtisi”

Mikä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen?

Moni varmasti vastaisi tässä vaiheessa empimättä, että liike. Vaan väärin meni, mitä on uskominen mainoslauseisiin ja markkinoiden tarjontaan. Ja toki, ymmärtäähän sen. Liikunta on niin kulunut juttu, niin yleispätevä ja tylsä vaihtoehto. Siinä joutuu näkemään vaivaa ja saattaa tulla hikikin. Kyllähän tällaisellekin epämiellyttävyydelle ja vaivannäöolle on täytynyt saada yksinkertainen vaihtoehto, joka korjaa pulmamme nopemmin ja vaivattomammin.

Ryhti on ollut trendikäs syntipukki jo pitkän aikaa, mitä tulee milloin mihinkin vaivaan. Kas kun sen ympärille ei ole jo perustettu uskonlahkoja! Mutta kaikkea muuta kylläkin on kehitetty erilaisista treenimetodeista apuvälineisiin. Jo useamman vuoden ajan markkinoilla on ollut jos jonkinlaista ryhtiremmiä ja liivejä, jotka vetävät olkapäitä taakse ja pakottavat selän ojennukseen. On tukevaa ja asentoa korjaavaa vaatetta, vyötä, valjasta ja muuta hilavitkutinta, joita markkinoidaan istumatyöläisen pelastuksena. Mainoslauseet lupaavat selkäkipujen ja niskahartiaseudun vaivojen jäävän taakse ja rusinoiksi kuivahtaneiden rintalihasten notkistuvan kertarytinällä. Ei enää huonossa ryhdissä lösöttämistä, vaan oppikirjan mukainen sotilaallinen ryhti, jonka saa pidettyä yllä vuorokaudenkin mittaisissa konttorimaratoneissa. Ja sekös fysioterapeuttia hirvittää.

Kun puhutaan ryhdistä, mielletään se staattiseksi asennoksi, mikä on ongelmallista – ottaen huomioon, ettei keho ei ole koskaan täysin paikallaan. Vaikka emme tietoisesti liikkuisi, kehossa ja elimistössä tapahtuu alati jatkuvaa liikettä. Keho on tarkoitettu liikkumista varten ja yhdessä asennossa pitkän aikaa kököttäminen tuottaa yleensä tarpeen jaloitella tai vaihtaa asentoa. Esimerkiksi jo koulussa opittus ”hyvä istuma-asento” on lopulta keholle melko raskas ylläpidettävä ja vaatii jatkuvaa jännitystä muun muassa keskivartalolta.  Ei siis ihme, että koemme herkästi tarvetta pyöristää selkää lepuuttaaksemme lihaksia. Ja tämä jos mikä on täysin suotavaa, eikä mikään virheliike, josta tulisi rimpuilla eroon.

Hyvä asento on luonteva – sellainen missä on helppoa ja tehokasta toimia tehtävän edellyttämällä tavalla, hengitys kulkee ja ennen kaikkea sellainen, mikä vaihtelee. Ei sellainen, kuin anatomiaoppaiden tikku-ukoilla. Hyvähän se on A4-paperille piirrettynä napottaa samassa asennossa, mutta oikeassa elämässä se ei toimi. Kun mietitään, miten erilaisia olemme, miten asento edes voisikaan olla kaikilla samanlainen? Se on hurja vaatimus. Kivut ja vaivat eivät siis johdu yhdestä universaalisti kaikille sopimattomasta asennosta, vaan yksipuolisesta asennosta ja vähäisestä liikkeestä, jotka vaikuttavat kudosten rakenteellisiin ja toiminnallisiin ominaisuuksiin.

Trainer4Youn tietopankissa -16

Poskettomien terveysväittämien lisäksi on arveluttavaa, että tällaisen tuotteen voi hankkia ilman, että kipujen ja kolotusten syytä selvitetään. Tai ilman, että oireita edes on. Tällaisten tuotteiden olen nähnyt jopa pahentavan ja aiheuttavan oireita, kun keho pakotetaan sille luonnottomaan asentoon väkisin. Yleensä asiakas vielä ajattelee, että kipu johtuu siitä, etteivät valjaat, vyöt tai muut keskiaikaiset kidutushärvelit ole olleet tarpeeksi kireällä tai tarpeeksi kauan päällä. Harmittavaa on myös se, että näihin vimpaimiin on saatettu laittaa rahaa isojakin summia ja sitten fysioterapeutti käskee nakkaamaan moiset kaatopaikalle.

En ole vielä tavannut yhtään ”selkäspesialistia” tai muutakaan ammattilaista, joka näiden tuotteiden puolesta puhuisi, kun puhutaan terveistä henkilöistä, jotka voivat liikkua normaalisti. Jos joku sellainen tätä kirjoitusta lukee, niin mielihyvin kuulen mielipiteitä ja näkemyksiä aiheen puolesta. Itse kehottaisin jättämään ryhtiliivit kauppaan, muuttamaan työskentelytapoja ja pistämään kehon liikkeelle. Paras asento on vaihteleva ja mahdollistaa pidemmänkin työskentelyn. Niin sanottuja ergonomisia työasentoja saattaa olla mahdotonta ylläpitää koko päivää ilman tauotusta. Muista siis vaihdella asentoja ja tee staattisen työn vastapainoksi dynaamisia liikkeitä eri liikesuuntiin. Unohda ”napa kiinni selkärankaan” ajatus ja päästä napasi irti. Voit ihan ilman huolta istua lysähtäneessä asennossa ja kumarrella selkä pyöreänä, rennot asennot kun eivät tee selälle minkäänlaista haittaa, päin vastoin. Selkää kuuluu käyttää monipuolisesti ja se kestää taivuttelut ja nostamiset. Kontrolli tulee aina valita tehtävän mukaan. Pumpulipuikkoa lattialta nostaessasi sinun ei tarvitse jännittää keskivartaloasi tai tehdä nostoa suoralla selällä.

Lisäksi: Syö, juo, kuormita kehoasi ja lepää riittävästi myös vapaa-ajalla. Jos näistä toimenpiteistä ei ole apua, saattaa piipahdus fysioterapeutin vastaanotolla olla paikallaan.

HUOM. Liiveillä, tukivöillä ja korseteilla on oma paikkansa kuntoutuksessa, esimerkiksi leikkausten jälkeen ja neurologisilla asiakkailla, jolloin vartaloa täytyy mahdollisesti tukea ja linjata voimakkaammin. Näiden apuvälineiden tarve ja käyttötarkoitus tulee kuitenkin aina arvioida yksilöllisesti sillä pahimmassa tapauksessa ne vain lisäävät ongelmia. Kevyempiä tapoja muistuttaa asennon vaihtamisesta ovat esimerkiksi ohjaavat teippaukset, jotka eivät pakota tai väännä kehon asentoa, vaan muistuttavat asennon korjaamisesta.

Onko sinulla kokemusta ryhtivaljaista?

PS. Vaikka olenkin ajatellut pitää tämän blogin enemmän sellaisena kepeämielisenä yksityishenkilönä kirjoitettuna matalan kynnyksen puolihömppänä, on ihan pakko välillä hairahtaa asiankin puolelle, joskin hieman viihteellisemmin. Alkuperäinen teksti julkaistu eilen Facebookissani.

Elämänvaiheeni ruoka-annoksiaan valokuvanneena fitnesstörppönä

Se kaikki oli vaan kuplaa ja mä tiesin, että se poksahtaa!” Ja niinhän se tekikin.

Fitness nousi nopeasti trendilajiksi ja moni hurahti siihen totaalisesti viisi-kuusi vuotta sitten. Myös minä. Kehonrakennuslajit ovat jossain määrin kiinnostaneet koko aikuisiän ajan ja fitneshuuman ollessa kuumimmillaan, oli helppo heittäytyä sen virran vietäväksi itsekin. Kun vielä aikuisiältä uupui se oma kilpalaji, tuli fitness sopivaan saumaan tuomaan tavoitteellisuutta ja piristystä treeneihin. Ikävä kyllä se toi tullessaan muutakin.

1. Kuva kisadieetiltä. Sporty??

Kävin kilpailuissa pyörähtämässä vuonna 2014, enkä kisamenestystäni luonnehtisi edes keskinkertaiseksi. Silti minua on sen jälkeen muistettu tituleerata fitnessurheilijaksi. Voikohan tuon IFBB fitness-athlete-tittelin ottaa käyttöön uudelleen joskus ruttuisena 70-vuotiaana ja ratsastaa sillä vielä sittenkin?  Oli miten oli, minulta tiedustellaan paljon sitä, milloin kilpailen tai tulenko vielä kilpailemaan. Ja olen varma, että se mielenhäiriö iskee ihan varmasti vielä joskus seniori-iässä. Lähtökohtaisesti suunnitelmiin tai mielenkiinnonkohteisiin fitnesslajit eivät enää kuitenkaan kuulu. Kerta kerralta fitnesskilpailut sykähdyttävät vähemmän ja vähemmän, enkä niistä enää jaksa juuri innostua. Viimeksi kun kisat olivat, ei tainnut nousta edes hetkellistä kisakuumetta. Lähinnä tuli hymähdettyä, että pitkä matka olisi tästä omasta tilanteesta lavalle hillumaan! Ja heti perään naurattaa ajatus minusta köpöttämässä korkokengillä ja keimailemassa. Eih. Olen omimmillani nykyään tukka hillosipulinutturalla tutisten lenkkipolulla. Myös kisojen jälkeisten blogien ja instagram-merkintöjen seuraaminen tekee joka kerta melkoisen surulliseksi ja nostaa hyvin mieleen omat kokemukset siitä, millaista kisoista palautuminen oli. Ehkä juuri siksi olen kuitenkin pitänyt toista jalkaa kuplassa ja osallistunut pienimuotoisesti valmennustouhuun. Koska tiedän, missä vaiheessa ja asioissa se fitnesspaatti saattaa alkaa vuotamaan. Ja silloin äyskäröinti usein vain pahentaa asiaa.

Silloin kun itse kopsutin lavalla ja nostelin jalkojani samalla tavalla kuin koirani tekee pakkaskeleillä, oli taso aivan eri. Bikinissä ei paljon tarvittu lihasmassaa. Kihara tukka, paljon koruja ja lappubikinit olivat vielä in. Kaiken lisäksi karsintoja oli niin paljon, että viimeisistä Outokummun mittelöistä sai takuuvarmasti mitalin ja pääsi jatkoon, jos ei vielä ensimmäisistä tärpännyt. Valmennusta oli yhtäkkiä tarjoamassa joka toinen heppu salilla ja ymmärrys lajista oli huomattavasti vähäisempää. Marginaalilaji kasvoi niin nopeasti suosioon, että olihan toki täysi mahdottomuus, että valmennuksen taso olisi kehittynyt niin nopeasti. Villiä olikin touhu.

 

Onneksi nyt moni asia on muuttunut ja lajissa on otettu tärkeitä askeleita, jotka ovat vieneet sitä vielä enemmän kohti vakavasti otettavaa urheilua. Fyysinen ja psyykkinen puoli on huomioitu paremmin ja liiton puolestakin hommaan on laadittu pelisääntöjä, mikä on erittäin hyvä. Kovaa tulosta ja useita kisoja tahkoavat kilpailijat palautuvat kerta toisensa jälkeen ja vievät kuntoaan eteenpäin ja se kertoo, että oikeita asioita tehdään. Kaikki on kiinni kilpailijan valmiuksista ja hyvästä ohjelmoinnista ja onkin ilo nähdä, että se on nykyisellään kehittyneempää ja valmentajat toimivat yhteistyössä lääkäreiden, ravitsemusterapeuttien ja fysioterapeuttien kanssa.  Kärkitaso on muutamassa vuodessa noussut ja fysiikat ovat ihan eri näköisiä kuin 2014. Enää ei IFBB:n puolella pärjätä sillä, että kevennetään hieman syömisiä ja laitetaan rusketus ja bikinit päälle. Ulkonakö ja esiintyminen ovat siinä ohessa nousseet vielä merkittävämpään rooliin  ja ketään loukkaamatta, käsien viuhtominen ja vartalon keinuttaminen ovat saaneet viimeisten vuosien aikana jo suorastaan huvittavia piirteitä. Itse koen, että tässä tapauksessa vähemmän on enemmän ja esiintyminen ilman övereitä silmäniskuja, jalkojen nosteluita ja käsillä huitomista on huomattavasti tyylikkäämpää ja urheilullisempaa katsottavaa.

Kun fitnessfiilis jäi pois

Vaikka tämä nyt on hieman vanhaa tietoa jo, en muista blogissa monestikaan avautuneeni ajoista kisadieetin jälkeen. Minulla palautuminen lajista vei fyysisesti ja henkisesti pitkään. Oli vaikea suhtautua siihen, että keho joka oli koko ajan kehittynyt ja kutistunut, muuttui omissa silmissä huonompaan suuntaan.  Suoritustehoni olivat dieetillä laskeneet ja lihasmassa surkeasti toteutetulla dieetillä huvennut. Treenaaminen oli pitkän aikaa pakkopullaa, josta oli vaikea joustaa ja nauttia. Liikkumisesta tottakai nautin yhtä lailla, mutta podin kroonisesti syyllisyyttä siitä, etteivät treenit olleet tarpeeksi kovia, tarpeeksi systemaattisia ja tarpeeksi sitä tätä ja tuota. En tiedä missä käännekohta tapahtui, mutta kun jätin tiukat salijaot ja treenipäiväajatukset taakseni ja aloin treenaamaan fiiliksen ja kehon tuntemusten mukaan, into palasi ja treenimäärät nousivat ihan itsestään kiitettävälle tasolle. Vapaapäivien pitämisestä alkoi tulla taas  suorastaan haastavaa, kun hetkellisesti olin nikotellut juurikin treenaamaan lähtemisen kanssa.

Muutoksia on toki tapahtunut myös kehossa. Suurimpana asiana se, että jätin kilpirauhasen vajaatoimintaan tarkoitetun lääkityksen pois. Tämän jälkeen paino lähti hieman nousemaan, mutta ei mitään radikaalia. Kroppa on muullakin tavoin muuttunut hieman erinäköiseksi ja eri tavalla toimivaksi. Fitness-innoissa treenattiin tietynlainen tavoitevartalo mielessä ja se näkyi myös treenien suunnittelussa. Nyt treenien keskiössä on ollut koko ajan suorituskyvyn lisääminen. Kiireisen ja stressintäyteisen elämän vuoksi olen myös hieman himmannut maksimivoimaharjoittelussa ja keskittynyt enemmän kestävyystyyppiseen harjoitteluun sekä lihasvoiman että aerobisen puolella. Tämän myötä palautumiseni on ollut parempaa, eikä hermosto ole alkanut piiputtamaan liiallisen kuormituksen vuoksi.

Suorituskykyni ja kuntoni on eri tavalla hyvä. Maastavetomakstimit ja kyykyt olivat n.s ”fitnessaikoina” suosikkejani ja alaraajojeni lihasmassa oli eittämättä parempi sekä pakara pyöreämpi. Nyt jaloissa on enemmän kestävyyttä ja liikkuvuus parantunut. Tällä hetkellä yksi vahvimmista osa-alueistani on keskivartalo, joka tosin on myös leventynyt fitnessajoista sillä olen tehnyt enemmän keskivartalon voimatreeniä. Rakastan esimerkiksi toes2bar-liikettä ja tykkään testailla erilaisia kuormittavia core-harjoituksia. Selkäni ei ole niin leveä ja kädet eivät ole niin lihaksikkaat, mutta jaksan tehdä enemmän mm. kehonpainopunnerruksia. Ja jaksan juosta pitkiä matkoja sekä tehdä kovasykkeistä treeniä pidemmän aikaa.

Viime syksystä tähän kevääseen kävin crossfitissa, mutta salin muuttamisen myötä lopetimme jäsenyytemme. Lopettaminen tuli myös polven tilanten kannalta otolliseen saumaan, sillä ei tällä olisi juuri crossfittailtu! Crossfit oli erittäin hauskaa ja sali innostava. Ryhmäliikunnan ohjausten ja juoksutreenien sekä polven kuntouttamisen kanssa siitä vain olisi haastavaa saada toimivaa kombinaatiota. Ja kerran viikossa toteutettavaan ryhmätreeniin ja omaan höntsäilyyn boxi oli aivan liian kaukana ja kallis. Sääli. Kelkan vetäminen ja narun kiipeäminen olivat jotain huippumielekästä.

Loppukevään osalta tyypillinen treeniviikkoni näytti kuitenkin kutakuinkin tältä:

Ma: lihaskunto

Ti: lyhyt uinti + pitkä lenkki

Ke: syke + lihaskunto

To: syke + lihaskunto

Pe: aktiivinen lepo

La: lenkki (+lihaskunto)

Nyt odotan innolla, mitä tulevaisuus tuo treenitullessaan. En olisi koskaan ajatellut, että minä joka en saanut yläasteikäisenä juosta, innostuisin joskus juoksemisesta. Nyt juoksuharrastuksen pariin palaaminen on kuitenkin yksi tärkeimmistä kuntoutuksen tavoitteista ja motivoi minua. Kesä kuluu kuitenkin jalan normaalin toiminnan palauttamisessa.

Mitä fitnessharrastus silloin antoi?

Vaikka käteen ei ihan hirmuisesti jäänyt, eikä edes kisoista tullut napattua muovista pyttyä ja proteiinijauhepussia, niin näen syrjähyppyni fitnessin parissa hyvänä asiana. Toteutin sen parissa oman unelmani ja otin aikaa itselleni, mitä en ollut vuosiin tehnyt. Siitä huolimatta, että läheiseni melko usein alkavat hengittää paperipussiin ja tehdä ristinmerkkejä, jos otan kilpailemisen puheeksi. Jälkiviisaana voin kuitenkin todeta, että hyvä kun tuli harrastettua, sillä:

  • Harrastus muistutti siitä, että omien aivojen käyttö on tärkeää.
  • Itsensä voittamisen vuoksi ei kannata tehdä typeryyksiä.
  • Minun etureiteni lihasmassa ei kiinnosta kuin minua itseäni (ja hieman ortopedia)
  • Ymmärsin, että jatkuvasta peiliin tuijottamisesta on vain haittaa.
  • Sain paljon arvokasta kokemusta myös ammatillisesti.
  • Sain paljon uusia ystäviä ja verkostoja.
  • Osoitin itselleni olevani niin sinnikäs, ettei ole tarve enää todistaa sitä toiste.
  • Sallivaa mieltä ei kannata toiste hukata!
  • Opin, ettei vihreä tee-kapselia ei kannata ottaa tyhjään mahaan.